Onkivapa vaihtui kyykäärmeeksi osa 1

12.1 Onkivapa vaihtui kyykäärmeeksi osa 1: Edellisessä jutussa kerroin, miten kävimme äidin kanssa sunnuntai-aamuisin onkimassa. Oli lauantai-ilta, kun äiti oli lähdössä lypsylle läheiselle pellolle maitokärryn ja maitoastioiden kanssa. Ennen lähtöä hän oli sanonut, että lähdetään onkimaan seuraavana aamuna aamulypsyn jälkeen sille tutulle Laskulammelle. Olin täyttänyt kesän alussa seitsemän vuotta joten kyseessä oli vuosi 1964. En ollut vielä aloittanut koulua, mutta vajaan kolmen kuukauden kuluttua olisi sen aika. 

Ennen lypsylle lähtöään äiti oli huomannut, että meillä ei ollut lainkaan onkivapoja näkyvillä. Liekö kyseessä ollut kesän ensimmäinen onkiretki? Minä olin valmis tekemään uudet onkivavat pellonreunassa olevasta nuoresta koivikosta, jonne mentiin lypsypaikan vierestä. Osasin vapojen tekemisen, koska olin tehnyt niitä jo edellisenä kesänä. Tiesin tarkkaan sen sopivan paikan, missä kasvoi juuri oikean kokoisia koivun alkuja, joista saisi hyvät onkivavat. Siihen ei tarvittu muuta kuin kassara, millä voisi napsaista suorat ja ohuet koivut poikki. Sitten karsittiin oksat ja katkaistiin oksaton riuku sopivan pituiseksi. Liian pitkä se ei saanut olla, koska silloin siinä olisi ollut liian paljon painoa. Kolmemetrinen vapa oli sopivan pitkä, koska sillä pystyi heittämään kohon, painon ja matokoukun kuuden metrin päähän. Se olisi riittävän pitkä matka – tunnetusti ahvenet uiskentelivat lähellä rantapenkkaa -  ja näin vapaa jaksoi kannatella käsien varassa kalan nykäisyä odotellen. 

Niinpä äiti lähti työntämään maitokärryä kohti lehmien lypsypaikkaa. Sinne oli matkaa vajaa 300 metriä, ensin täytyi kuitenkin kulkea pienen metsäsaarekkeen läpi. Metsän läpi kulkevaa tietä sanottiin niittytieksi, jonka varrella olevista puista suurin osa oli koivuja. Niiden ikä oli noin 35 vuotta. Ikä voitiin tietää niin tarkasti, koska ympäröivä peltoaukea oli raivattu ankarina pulavuosina 20-30-lukujen taitteessa niin sanottuna hätäaputyönä. Koko 50 hehtaarin kokoinen peltoaukea oli turvemaata, mikä ennen pelloksi tekemistä oli ollut hyvää lakkasuota.  

Näistä vanhoista asioista kuulin usein kerrottavan erityisesti Suoperän Kallen toimesta, joka usein sunnuntai-aamuisin ajoi polkupyörällään meille kylään kertomaan mielenkiintoisia tarinoitaan vanhoista asioista. Sotavuosina Kalle oli ollut pitkän ajan vankina jossain kaukana Venäjällä, mutta näistä asioista en kuullut hänen koskaan puhuvan. Myös tämä kapea metsäsaareke oli Kallen kertoman mukaan kuokittu pelloksi, mutta jostain syystä se oli hylätty ja alkanut pian metsittyä uudelleen. Näin voitiin tietää tarkasti niittytien ympärillä olevan metsän ikä. 

En ehtinyt aivan äidin mukaan, koska minun täytyi ensin etsiä kassara, jolla voisin pätkiä ne koivuvavat poikki. Äiti meni noin 50 metriä minun edellä. Suurin piirtein saman matkan olin kulkenut talomme rappujen kohdasta, kun yhtäkkiä aivan jalkojeni edestä tietä lähti ylittämään pitkä, lähes musta kyykäärme. Kädessäni ollut kassara heilahti vähän ylöspäin ja saman tien voimalla kohti tienpintaa, missä tämä käärme luikerteli eteenpäin. Se oli täysosuma! Olin katkaissut käärmeen lähes kokonaan poikki yhdellä iskulla. Kassara osui keskelle käärmettä. Huusin edellä menevälle äidille ja aloin samalla hakata kahtia mennyttä yhä liikkuvaa käärmettä niin että se kuolisi kokonaan. Käärme jäi siihen keskelle tietä.  jatkuu…