Ensimmäinen piiriennätys ja Valtimon Vasaman urheilijoita

19.4 Ensimmäinen piiriennätys ja Valtimon Vasaman urheilijoita: Aiemmin kerroin miten saimme kesällä 1971 erikoisen kalasaaliin, kun nuottaan tarttui pelkästään taimenia ja siikoja. 18 taimenta jaettiin tasan enon ja meidän veljesten kesken. Koska meillä ei ollut vielä siihen aikaan pakastinta, niin se meidän osuus yhdeksän lohikalaa suolattiin. Näihin suolakaloihin ja juoksemiseen liittyy osittain seuraava juttuni.

Yleisurheiluinnostus oli korkealla tasolla vuonna 1971. Juuri tänä vuonna Helsingissä pidetyissä EM-kisoissa Juha Väätäinen voitti sekä 10 000 metrin ja 5 000 metrin kilpailut. Tästä tapahtumasta alkoi Suomen yleisurheilun kultavuodet. Voitot kestävyysjuoksussa olivat ensimmäisiä sitten Berliinin vuoden 1936 olympialaisten jälkeen, joten ei ollut ihme, että kansa kiinnostui suuresti nimenomaan pitkän matkan juoksemisesta. Myös yleisurheilukatsomot ja juoksuratojen reunat alkoivat täyttyä innokkaista penkkiurheilijoista kautta maan.

Olin käynyt kesän aikaan juoksemassa Nurmeksessa 800 metrin ja Kontiolahdella 2 000 metrin kilpailun. Näistä kirjoitin jo aiemmin. Joskus heinäkuun lopulla tai elokuun alussa menin juoksemaan Valtimon kansallisiin kisoihin, kaiketi Raimo Holopaisen autolla, ja matkana oli 14 vuoden ikäisissä 1 000 metrin juoksu. Vaikka Valtimo on pieni paikkakunta Nurmeksen ja Sotkamon välissä, niin siellä oli innokkaita urheiluihmisiä kuten esimerkiksi kunnan liikunnanohjaaja Aarne ”Arska” Halonen, joka oli myös monien tuntema karismaattinen persoona. 

Aarne touhusi kesällä yleisurheilijoiden ja talvella hiihtäjien parissa. Hiihdossa naisten viestijoukkue Kaija Härkin, Ulla Suhonen ja Marja Hakkarainen oli Suomen kärkeä, lisäksi heistä Kaija Härkin kuului naishiihtäjien parhaimmistoon. Lisäksi he voittivat ainakin kerran maastojuoksun SM-kisojen naisten joukkuekilpailun. Miehistä tunnetuin hiihtäjä oli Kauko Kanervo, joka oli myös hyvä juoksija. Yleisurheilussa tunnetuimmat olivat korkeushyppääjä Veijo Salmela ja Aarnen tyttö Anne Halonen, joka pääsi nuorten Suomi - Ruotsi maaottelussa juoksemaan 400 metrin matkaa. 

Tunnetuin urheilijan alku asui kuitenkin vuonna 1971 kymmenen kilometrin päässä kentältä katsottuna Pajukosken kylällä. Jarmo Kärnä on vuotta minua nuorempi, liekö hän ollut silloin kotonaan vai kentällä, sitä en tietenkään tiedä. Oliko hän siellä vai ei, mutta siitä huolimatta hän 18 vuotta myöhemmin hyppäsi pituudessa Suomen ennätystä sivuten tuloksen 816, mikä säilyi SE-tuloksena vuoteen 2005 saakka. Soulin vuoden 1988 olympialaisissa hän oli sijalla 10 ja EM-kisoissa tuli kerran 6.sija. Lisäksi Valtimon Vasaman kasvatilla on yksi pronssi EM-hallikisoista. Melkoisia saavutuksia näin jälkeenpäin katsottuna etenkin kun ymmärtää sen, miten paljon tällä yksinkertaisella lajilla on harrastajia maailman kansojen joukossa. Lisäksi pituushypyn harrastaminen ei juoksun lisäksi vaadi paksua lompakkoa kuten niin monet muut urheilulajit.

Olin harjoitellut koko kesän kovaa. Se tarkoitti sitä, että juoksin aina kovalla vauhdilla, mutta kilometrimäärät eivät olleet suuria. Tavoitteenani oli juosta sinä kesänä kilometri kolmeen minuuttiin. Katsojia koko urheilukentän ympäröivällä alueella oli paljon. Valtimolle oli tultu sinä sunnuntaipäivänä urheilemaan myös kaukaa Pohjanmaalta. Vajaa 50 vuotta aiemmin Peräseinäjoelta lähtöisin ollut Peräseinäjoen susi Ville Ritola (alkujaan hänen sukunimensä oli Koukkari) oli voittanut kahdeksan mitalia kaksissa eri olympialaisissa. Peräseinäjoelta oli myös se poika, jolla oli sen vuoden nopein 1 000 metrin aika noin 2.45. En muista hänen nimeänsä, mutta hän oli pään verran minua pitempi ja meni menojaan heti alusta lähtien. Hän juoksi alle 2.50 tällä Valtimon 350 metrin tiilimurskaradalla.

Tulin toiseksi sukkasiinit jalassa (piikkareita en vielä omistanut) ajalla 3.00,3. Samalla se oli silloin Pohjois-Karjalan piiriennätys 14 vuotiaiden poikien sarjassa. Aika oli sikäli hyvä, että se oli sama, lukiko sen kummalta suunnalta tahansa! Tämän juoksun aika jäi pysyvästi mieleeni, mutta yhtä selvästi myös se, että koko Valtimon kilpailumatkan ajan minulla oli koko ajan jano. Se johtui siitä, että aamulla olin laittanut ruisleivän päälle runsaasti suolalohta, niitä lohikaloja, joita olimme saaneet muutama viikko aiemmin nuotalla. Kala tarvitsee vettä koko elämänsä ajan, mutta niin se vaati vielä pyytämisen jälkeenkin. Sen tunsi ja näin juoksukilpailusta jäi elävä muisto!

PS. Näihin kirjoituksiin voi antaa palautetta. Jatkossa kirjoitan etenkin urheilutapahtumista ja kun minulla ei ole kovin paljon muistiinpanoja, niin lisäyksiä voi tehdä, jos joku muistaa silloisten ihmisten nimiä. Olisi mukava kuulla entisistä kilpakumppaneista ja kaikista niistä, jotka ovat vaikuttaneet eri tavalla urheilun parissa. Joten laittakaa viestiä eteenpäin, jos joku sattuu näkemään näitä juttujani!!