Hyppelyharjoitukset, kuume ja pistokset

23.6 Hyppelyharjoitukset, kuume ja pistokset: Jatkan siitä, mihin edellisessä blogissani jäin. Tämä kirjoitukseni on jälleen kerran tarkoitettu lähinnä niille, jotka ovat kiinnostuneet urheilusta. Maaliskuussa juoksin enemmän kilometrejä kuin koskaan aiemmin, vaikka viitenä päivänä en juossut lainkaan neljä päivää kestäneen kuumeen takia. Kuumeen ja harjoituksen suhteen olin tarkka. En koskaan lähtenyt harjoittelemaan kuumeessa, koska tiesin sen olevan vaarallista. Lisäksi kuumeen jälkeen oli syytä pitää vähintään yksi päivä lepoa. Tässä asiassa olin viisas - sen voin todeta näin jälkeenpäin. Nykytietämyksen mukaan kuumeen jälkeen pitäisi malttaa pitää kaksi tai jopa kolme lepopäivää, jotta vältyttäisiin mahdolliselta sydänlihaksen tulehdukselta. Sydänlihaksen tulehdus voi olla ihmisessä myös piilevänä ennen kuin se tulee ilmi jopa kohtalokkaalla tavalla. Nämä varoituksen sanat pitäisi jokaisen huomioida ja kertoa myös kaikille niille, jotka harrastavat urheilua lajista riippumatta. Tämä on tärkeää, siksi korostin kirjoitukseni sanoja poikkeuksellisesti myös värillä! http://www.idealista.fi/salakavala-sydanlihastulehdus/

Viidestä lepopäivistä huolimatta maaliskuussa juoksin 460 km. Kovalla teholla juostuja tasavauhtisia harjoituksia oli seitsemän kertaa pituudeltaan 8-13 km. Kolmena päivänä oli ns. vaihtelevalla vauhdilla tehtyjä noin 10 km:n harjoituksia. Loput harjoitukset olivat hidasvauhtisia pituudeltaan 10-16 km. Nämä edellä mainitut kerrat ja määrät liittyivät päiväharjoituksiin. Lisäksi peräti 20 aamua oli sellaisia, jolloin lähdin kuuden aikaan aamulla juoksemaan. Aamulenkkien pituudet vaihtelivat 6-11 kilometrin välillä. Näistä kaikista koostui suurin kilometrimäärä, minkä olin koskaan taivaltanut kuukauden aikana. Maaliskuun aikana oli peräti 46 harjoituskertaa, mikä oli myös suurin määrä, mitä olin koskaan tehnyt.

Huhtikuu oli monessa suhteessa erilainen, koska oli jo kevät. Vuonna 1974 korostettiin sitä, että ennen kilpailukauden alkua huhtikuun alusta aina toukokuun puoleen väliin saakka piti tehdä paljon mäkihyppelyjä. Taustalla olivat silloiset kuuluisat valmentajagurut sinkkoset ja kumppanit. Tämän valmennusmenetelmän he ulkoistivat muille valmentajille kautta Suomen. Niinpä minunkin valmentajani oli yksi näitä kaavamaisesti ulkoistettuja valmentajia, jotka laittoivat em. ajanjakson täyteen mäkihyppyharjoituksia. Tein niitä kyseisenä keväänä ja vielä vuoden kuluttua, mutta sitten lopetin ne kokonaan. Mäkijuoksut tulivat merkittäväksi harjoittelumuodoksi läpi vuoden ja samalla mäkihyppelyt saivat väistyä.

Huhtikuussa tuli harjoituskilometrejä vain 360 km vaikka harjoituskertoja oli peräti 56. Harjoituskerrat tarkoittivat sitä, että vain neljä aamua jäi nollille. Aamulenkit olivat joko 5 tai 10 kilometrin pituisia. Minkäänlaisia rasitusvammoja ei ollut koko kuukauden aikana. Mäkihyppelyjä oli peräti 17 kertaa. Olikohan siinä mitään järkeä, kun näin jälkeenpäin asiaa tarkastelee? Enimmillään loikkaharjoituksia oli viitenä päivänä peräkkäin, lisäksi useamman kerran tämä toistui kolme päivää peräkkäin.

Tein loikkaharjoituksia vastamäkeen minuutin verran ja sitten tulin hölkkäämällä alas. Tämä toistettiin neljä tai viisi kertaa. Sitten 10 minuuttia tasaisella maalla hölkkää ja sama toistettiin uudelleen. Tässä oli esimerkki mäkihyppelyharjoituksesta. Sitten oli myös sellaisia päiviä, jolloin harjoitus tehtiin kertaalleen tai minuutin sijaan oli puoli minuuttia ylös loikkimista. En edes tarkkaan muista näitä tekemisiäni, mutta harjoituspäiväkirjani mukaan näin ne menivät. Kuukauden kokonaiskilometrimäärä oli todellisuudessa paljon suurempi, koska määrästä puuttuvat kaikki hyppelypaikalle juoksemiset. Harjoituspaikalle Lonkaanvaaran toiselle puolelle oli matkaa yli kolme kilometriä, joten kuukauden todellinen harjoitusmäärä oli lähes 500 km.

Tasavauhtiset kovat juoksuharjoitukset puuttuivat kokonaan huhtikuussa kokonaan lukuun ottamatta niitä kahta maantiellä pidettyä juoksukilpailua. Joensuun lähellä olevassa Pyhäselässä järjestettiin toisena pääsiäispäivänä kansalliset malmijuoksut. Tämä juoksutapahtuma oli vielä nuori siihen aikaan, mutta jos tullaan tähän päivään, niin silloin voidaan puhua todellisesta perinnetapahtumasta: tämä maantiejuoksukilpailu on järjestetty keskeytyksettä tähän vuoteen saakka jokaisena pääsiäisenä. Hatunnosto kaikille ahkerille Pyhäselän urheiluihmisille perinteen vaalimisesta! Malmijuoksu on saanut nimensä Pyhäselässä sijainneesta Outokumpu Oy:n Hammaslahden kuparikaivoksesta, mikä oli toiminnassa vuosien 1973-1986 välisen ajan. Liekö tämä vuoden 1974 malmijuoksu ollut ensimmäinen kerta, kun kilpailu järjestettiin? Seuraavassa tietoa tästä kaivoksesta: https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=hammaslahden+kaivos

Tämä Pyhäselän malmijuoksu oli samalla ensimmäinen kilpailuni Joensuun Katajan riveissä. Miesten kilpailun pituus oli 15 kilometriä, minkä juoksin ensimmäistä kertaa kaksi vuotta myöhemmin hyvällä menestyksellä. Mutta nyt A-poikana (pojat 17-18 vuotta) juoksumatkan pituus oli  5,1 km. Harjoituspäiväkirjan mukaan sain kilpailun aikana pistoksen. Mitään muistikuvaa ei kuitenkaan ole siitä, miten tämä vaikutti siihen, että en voittanut kilpailua vaan tulin toiseksi ajalla 16.02. Voittiko kilpailun Tohmajärven Urheilijoiden Esa Pulkkinen, monivuotinen kilpakumppanini, vai joku muu – sitä en tiedä, koska muista kilpailijoista minulla ei ole merkintöjä eikä mitään muistikuvaa.

Kärsin juoksukilpailujen ja myös harjoitusten aikana melko usein pistoksista koko juoksu-uran ajan. Monta kilpailua jouduin äkillisten voimakkaiden pistosten takia keskeyttämään kuten myös harjoituksissa. Lisäksi oli monia kilpailuja, joissa keskeyttäminen oli lähellä tai se muuten hidasti voimakkaasti vauhtia. Näin tapahtui myös monta kertaa suurissa ulkomailla järjestetyissä maratonjuoksukilpailuissa, vaikka en kertonut niistä kenellekään, jotta en saisi itselleni selittelijän mainetta. Pistosten syytä en koskaan tiennyt enkä koskaan pyytänyt kenenkään apua tämän ongelman ratkaisemiseksi. Tämä Pyhäselän kilpailu oli yksi esimerkki siitä, miten pistos oli mukana kilpailussa jo nuorena. Harjoituspäiväkirjani mukaan kaksi päivää kilpailun jälkeen en pystynyt tekemään edes aamulenkkiä, koska pistos alkoi vaivata heti juoksun alussa ja vaikka juoksuvauhti oli hiljaista.

Huhtikuun loppupuolella oli myös toinen kilpailu. Kyse oli maakuntaviestistä, mikä järjestettiin Joensuussa. Juoksin vitosen osuuteni Joensuun Katajan kakkosjoukkueessa. Kestävyysjuoksuinnostus oli siihen aikaan niin voimakasta Suomessa, että myös juoksussa alettiin järjestää maakuntaviestejä – näin tapahtui myös Pohjois-Karjalassa. Hiihdossa maakuntaviestejä oli järjestetty vuosikymmenten ajan, mutta suuren kestävyysjuoksuinnostuksen laannuttua muutamaa vuotta myöhemmin myös maakuntajuoksut loppuivat muutaman vuoden kuluessa.