Keskikouluajan bisnekset

1.6 Keskikouluajan bisnekset: Aamulla herättiin kesäkuuhun - siihen on uskominen, kun katsoo kalenteria. Tosin ihan kesältä ei vielä tunnu, sillä varhain aamulla mittari näytti ulkona nollaa. Mutta koivujen hiirenkorvilla olevat lehdet paljastavat sen, että kesä on lopultakin saapumassa myös tänne itäiseen Suomeen. Kolme viikkoa sitten sain kuulla vanhojen ihmisten suusta, että näin kylmää kevättä ei ole ollut viimeisen 60 vuoden aikana näillä alueilla. Joku toinen kertoi, että vielä viikko sitten täällä Nurmeksessa Mujejärven alueella lunta oli paikoitellen 20 senttiä. Myöhäisestä kesän tulosta voi olla myös etua. Mustikan ja lakan kukinta on siirtynyt 2-3 viikkoa, joten myös hallan vaara on alhaisempi sitten kun on niiden kukinnan aika. Halla on se suurin syy siihen, miksi lakkaa ei löydy heinäkuun lopulla soiden kätköistä. Jospa tänä kesänä suolla ei tarvitsisi kävellä pelkästään kuntoilun takia...

 

Kesäkuu 2017 alkoi kylmässä säässä. Raekuuro valkaisi venettä kesken kalastusmatkan 1.6.2017

Aiemmin toukokuun blogeissani kirjoitin vuoden 1973 keväästä liittyen juoksuharjoitteluuni ja ensimmäisiin SM-tason kisoihin. Saman vuoden toukokuussa päättyi osaltani myös Juuan kunnallisen keskikoulun viides luokka. Olikohan tämä vuosi samalla myös viimeinen vuosi ennen peruskoulu-uudistusta? Harjoituspäiväkirjassani on toukokuun lopussa kahdeksan päivän kohdalla yhteinen merkintä siitä, että näinä päivinä en juossut yhtään. Ja syykin löytyy seuraavista sanoista: "nilkasta jalka nyrjähtänyt, kipeä on, yritin ajaa vähän polkupyörällä, ettei kunto aivan hirveästi putoaisi".  Ja heti näiden sanojen jälkeen on toukokuun viimeisen päivän merkintä: "13 kertaa 400 metrin vetoja 200 metrin palautuksella". Nilkka ei nähtävästi enää vaivannut! Samalla siihen päättyi lähes viisi vuotta kestänyt keskikouluaikani.

Palaan vielä kerran niihin keskikoulun aikaisiin vuosiin, joista olen jo aiemmin kertonut. Lisään niihin vielä pikkuisen lisää liittyen omiin "bisneksiin". Ensimmäinen bisnes liittyi joulukortteihin. Joulun alla on tapana, että silloin lähetetään ystäville ja tutuille joulukortteja. Sillä alueella oli aivan selvä ”markkinarako”, mikä oli syytä tukkia ja samalla saisi itselleen taskurahaa. Huomasin keskikoulun alkuvuosina joskus syksyn aikaan Maaseudun Tulevaisuudesta joulukortteihin liittyvän ilmoituksen. Tampereella toimiva T:mi Altis lähetti postiennakolla joulukortteja kaikkialle maahan. Niinpä tilasin kortteja kahta eri kokoa. Äiti lainasi tilaukseen tarvittavat rahat. Niinpä luokkakaverini ostivat kaikki tarvittavat kortit minulta. Pienet joulukortit olivat sopivan kokoisia ja samalla halpoja: yksi pieni kortti maksoi vain 5 penniä. Aikuisille paremmin soveltuvat isommat tilaamani kortit olivat puolta kalliimpia. Sain ne helposti myytyä, kun kävin kaupoilla lähialueen taloissa kotikylälläni Vihtasuolla.

Toinen bisnes keskikoulun aikaan liittyi käpyjen keräämiseen. Kolmannen ja neljännen luokan hiihtolomat menivät käpyjen parissa. Isä kävi niinä vuosina traktorin kanssa savotassa vinssaamassa puita tien varten. Niinpä veljeni kanssa ahtauduimme traktorin koppiin ja menimme isän mukana savotta-alueelle, mikä oli molempina talvina alle kymmenen kilometrin päässä. Sillä aikaa kun isä vinssasi puita, niin me veljekset kuljimme sankojen kanssa hakkuualueella. Kaadetuista männynlatvoista oli helppo kerätä verrattuna käpyjen keräämiseen pystypuista. Käpyjen piti kuitenkin olla riittävän suuria, "alamitat" eivät olleet kauppatavaraa. Täydet sangot tyhjennettiin viholaissäkkeihin, jotka sitten kuljetettiin traktorin kyydissä kotiin. Sitten ei tarvinnut tehdä muuta kuin ilmoittaa Enson miehille, niin he kävivät ostamassa kaikki kerätyt kävyt. Bisnesmiehet saivat palkkansa.

Keräsimme käpyjä monena keväänä myös peltoalueen vieressä olevasta metsästä. Se oli rämettä, missä ravinteita ei ollut riittävästi, niinpä puusto oli lyhytkasvuista. Mäntyihin oli melko helppo kiivetä ja kun puiden oksat olivat lyhyitä, niin kerääminen onnistui ilman suurta vaaraa. Ensin piti nousta puiden oksia pitkin kohti latvaa ja sitten alkoi käpyjen irrottaminen oksista. Irrotetut kävyt heitettiin alas maahan, josta ne sitten piti koota sankoon. Hankiaisten aika oli parasta keruuaikaa, sillä silloin kävyt eivät uponneet lumen sekaan. Lopuksi kävyt koottiin viholaissäkkiin ja sitten ei tarvinnut muuta kuin soittaa Enson miehille, niin he tulivat hakemaan säkit mukaansa. Matka kohti siemenkaristamoa alkoi ja samalla bisnesmiehet saivat ansaitun palkkansa.

Kolmas bisnes liittyi lehtien tilaamiseen. Vaarojen Sanomat oli vuonna 1969 Juuka-Seuran perustama paikallislehti. Lehti oli ilmestynyt vasta muutaman vuoden, kun astelin syksyllä 1971 lehden toimistoon. Olin silloin keskikoulun neljännellä luokalla. Halusin lehden asiamieheksi. Lehden päätoimittaja Ukko.O.Martikainen oli kaiketi se henkilö, jolle kerroin asiani. Ukko-nimi tuntui siihen aikaan erikoiselta. Vasta paljon myöhemmin olen päässyt tietämään, että se on ikivanha suomalaisuuteen liittyvä nimi. Pääsin lehden asiamieheksi ja sain mukaani paperit, johon tuli laittaa lehden tilaajan nimi, osoite ja kaiketi lehden tilaajan allekirjoitus. Niinpä kahtena syksynä pyöräilin Vihtasuon lähialueen taloihin hankkimaan lehdelle määräaikaisia vuositilauksia. Lähes jokaiseen talouteen haluttiin tilata tämä Juuan oma aviisi, niinpä tilauksia tuli molempina vuosina noin 60 kappaletta. Minun ei tarvinnut muuta kuin viedä tilauslista toimistolle, niin sain sitten myöhemmin lehtikohtaisen tilauspalkkion itselleni.  Ja tietysti se sitten tuntui hyvältä omassa kukkarossa!