Sinisiä ja muita sieniä

25.9.2018 Sinisiä ja muita sieniä: Tänään kohtasin sattumalta oman pihamaan reuna-alueella sellaisia sieniä, joita en ollut koskaan aiemmin nähnyt. Erikoista oli sienten väri. En ollut koskaan nähnyt sinistä sientä. Näkyviin nousseet sienet, joita oli kolme kappaletta, olivat kooltaan noin 7 cm korkeita. Mielestäni ne olivat kauniita juuri värin takia.

 

Vaalean sininen oli joskus nuoruudessani lempivärini. Niinpä minun saamani toiset verkkarit olivat väriltään vaalean siniset. Oli jotain suurta pukea päälle vaalean siniset verkkarit. Se oli aikaa se silloin joskus 1970-luvun alkupuolella! Jos tämän päivän nuori suomessa saa verkkarit, niin se ei tunnu miltään. Toista oli ennen. Ensimmäiset punaiset verkkarit olivat käyneet jo kovin pieniksi ennen kuin sain uudet sopivat harrastaessani kestävyysjuoksua. Verkkareiden väri kruunasi kaikki salaiset toiveet.

Mutta nythän piti kertoa tästä sinisestä sienestä. Laitoin muutamalle tutulleni kuvan tästä sienestä. Sain viestin ystävältäni Hangon suunnalta. Hänen tietonsa mukaan tämä sieni on viherkaulussieni. Jos näin ei ole, niin saa korjata tämän tiedon!

Viherkaulussienen lakit

Syksyn aikaan otin muutamia kuvia erilaisista sienistä joko sienimetsässä ollessani tai muutoin vaan nähdessäni näitä syksyn tuotteita. Kun oli puhe väreistä, niin laitan tähän seuraavaksi kaksi kuvaa sienistä, jotka ovat keltaisia. Ensin kantarelli eli keltavahvero ja toinen on harvinaisempi nimeltään keltahaarakas. Kantarelli on erinomainen ruokasieni, mutta koska asun kantarellin suhteen liian pohjoisessa, niin niitä on täälläpäin Suomea valitettavan vähän. Keltahaarakasta en ole koskaan maistanut, mutta kuvan otin tästä suureksi kasvavasta sienestä.

Suureksi kasvaneet kantarellit

Vaaleankeltaisia keltahaarakkaita

Ruskea lienee yleisin luonnonsienten väri. Ruskean värin puolelle menee metsissä hyvin yleisinä esiintyvät kehnäsieni (tästä sienestä kerroin jo edellisessä jutussani), kangasrousku ja herkkutatit. Lähes jokainen tietää, että herkkutatit ovat erinomaisen maukkaita ja hyviä ruokasieniä. Myös karhut tykkäävät herkkutattien lakeista. Vuonna 2002 keräsin paljon kuusenherkkutatteja Nurmeksen Kuokanvaarassa. Läheskään kaikkia herkkutatteja en saanut astiaani, sillä usein karhu oli minua nopeampi. Lakit olivat hävinneet parempiin suihin, sillä vain sienien tattien jalat olivat jääneet jäljelle. Karhusta en nähnyt muuta kuin sen jättämät ulosteet.

Vaaleanruskeita kehnäsieniä

 

Vanha ja suuri männynherkkutatin lakki

Kangasrousku on mielestäni hyvä ruokasieni. Kuitenkin keräämisen jälkeen sitä on syytä liottaa kylmässä vedessä ainakin 1-2 vrk ennen sienen keittämistä ja suolaamista. Silloin sienne kirpeys häviää. Jotenkin on sellainen tunne, että vain harvat sienien kerääjät tietävät tämän liottamisen tärkeyden. Olen lukenut, että ”vanha kansa” liotti muinoin kangasrouskuja pärevasuissa jopa viikon ennen niiden keittämistä. Entisajan ihmisillä oli monesta luontoon liittyvästä asiasta enemmän tietoa kuin meillä. Luonnosta vieraantuminen selittää asian.

Kangasrousku kasvaa karuissa kangasmetsissä

Ruskea sieni on myös koivunkantosieni. Pihamaaltamme kaadettiin noin kymmenen vuotta sitten koivu. Nyt tämän lähes lahonneen koivunkannon kohdalta nousi runsaasti sieniä. Niiden täyttyy olla koivunkantosieniä? Sienikuvaston mukaan koivukantosienien kuvissa on eroavaisuuksia; siksi tällainen pieni epäröinti kysymysmerkin muodossa. Tietojen mukaan koivunkantosieni on erinomainen ruokasieni. En ole kuitenkaan maistanut sitä.

Koivunkantosieniä?

Kolme punakärpässientä

Kaikki tuntevat punakärpässienen, joka on myrkyllinen. Omien havaintojeni mukaan tänä syksynä oli normaalia enemmän punaisia kärpässieniä. Mistähän sieni on saanut nimensä? Houkutteleeko se luoksensa kärpäsiä vai onko kyse jostain muusta? En tiedä.

Kehnäsienten kerääminen ja valmistus

11.9.-18 Kehnäsienten kerääminen ja valmistus: Monet syövät sieniä ainakin muutaman kerran vuodessa, jotkut toiset eivät maista niitä lainkaan. Sieniä kasvatetaan ympäri vuoden erilaisissa sienitehtaissa. Suomalaiset syövät kasvatettuja herkkusieniä vuodessa noin 400-450 g henkilöä kohden. Ruotsalaiset syövät herkkusieniä noin kuusi kertaa enemmän eli noin 2,5 kg. Suuri ero johtuu kaiketi siitä, että suomalaiset osaavat poimia ja säilöä luonnosta saatavia metsäsieniä.

Elämme parhaillaan syksyn aikaa ja syksy on sienten aikaa. Esittelen tässä blogissani yhden metsässä kasvavan sienen, mikä ei ole kovin hyvin tunnettu, vaikka sitä kasvaa metsissämme runsaasti. Tämä sieni on kehnäsieni. Jos sienen nimi unohtuu, niin sen muistamiseen voin antaa hyvän muistikeinon. Sano itsellesi, että se ei ole vehnäsieni vaan kehnäsieni! Kehnäsienen tieteellinen nimi on Rozites caperatus.

Tänä syksynä olen kerännyt ja säilönyt paljon kehnäsieniä, koska tänä syksynä sen sato on erittäin runsas. Tämä vuonna 2010 maassamme vuoden sieneksi valittu kehnäsieni kasvaa erityisen hyvin sammaleisissa kangasmetsissä. Kaikki keräämäni kehnäsienet ovat peräisin harvennetuista 50-80 vuoden ikäisistä mäntymetsistä, joissa on sopivan paksu sammalkerros. Kehnäsienen satokausi alkaa elokuussa ja jatkuu syyskuun loppuun saakka riippuen tietenkin sääolosuhteista.

Kehnäsieniä perhekuvassa. Vanhin ja suurin sieni näkyy avaralla kankaalla kauas. Kuvat voi klikata suuremmaksi

Kehnäsienten kerääminen on nopeaa, miellyttävää ja helppoa, koska ne kasvavat ryhmissä. Vanhat kookkaat sienet, joita ei kerätä, näkyvät metsässä jo kaukaa kellertävinä ja ohjaavat poimijan luoksensa. Melkein aina näiden isompien sienien ympärillä on pieniä nousukkaita, joiden lakki on työntynyt sammalkerroksen läpi. Tällaiset nousevat sienet voidaan havaita vasta läheltä. Vain näitä nuoria kehnäsieniä on järkevää kerätä talteen astiaan. Keräämisen miellyttävyyttä lisää se, että sieni ei tahraa käsiä kuten monet muut sienet esim. rouskut.

Lakin pinnassa hometta muistuttava härmä ja jalan sormusmainen rengas ovat kehnäsienen varmoja tunnistamismerkkejä.

 

Nuoren kehnäsienen voi käyttää kokonaan kunhan ensin sieniveitsen avulla puhdistaa sienen pintaan tarttuneet roskat pois. Jalkaa leikattaessa näkee heti, ovatko hyönteiset päässeet iskemään sieneen vai onko se puhdas. Vanhojen kehnäsienien jalkoja ei kannata ottaa talteen, koska ne ovat muuttuneet puumaisiksi.

Kehnäsieniä oli runsaasti, niinpä tämän sankollisen kerääminen ja puhdistaminen kesti vain tunnin.

 

Arktisten aromien sieniesittelyssä on kerrottu hyvin, miten kehnäsieni voidaan tunnistaa varmuudella: Kellanruskea lakki on nuorena munanmuotoinen, laajenee sitten kellomaiseksi ja lopulta avautuu laakeaksi. Lakin pinnalla on helmenhohtoista härmää, joka häviää kostean lakin päältä sateisella säällä. Väriltään vaaleanruskeat heltat ovat epäsäännöllisen sahateräiset. Hyvä tunnusmerkki on myös jalan irtonainen, sormusmainen rengas ja sen yläpuolella jalassa sijaitseva hopeanvalkoinen siksak-kuviointi”.

Nuoren sienen lakin päällä on edellä annetun kuvauksen mukaan härmää, mikä näyttää siltä kuin siinä olisi hometta. Älä anna tämän havainnon säikäyttää itseäsi, koska silloin olet löytänyt kehnäsienen! Samoin sormusmaisen renkaan näkeminen on varma tae siitä, että sieni on kehnäsieni. Nämä ohjeiksi niille, jotka kokevat itsensä epävarmoiksi sieniä tunnistettaessa. Näillä ohjeilla kehnäsienestä ei voi erehtyä!

Joidenkin tietojen mukaan kehnäsieni ei esiinny samalla paikalla kahta vuotta peräkkäin. Näin ovat uskoneet ainakin saksalaiset, sillä he ovat antaneet kehnäsienelle nimen Zigeuner, joka tarkoittaa mustalaista. (Ovatko saksalaiset rasisteja? Äkkiä vaatimaan, että nimi on muutettava! Tällaistahan nykyisin kuullaan…). Ruotsalaiset kutsuvat sientä isoäidin yömyssyksi, koska nuorena sienen lakki muistuttaa vanhanaikaista yömyssyä.

Arktiset aromit kertoo sienen valmistuksesta seuraavaa: Sientä voi käyttää laatikko- ja pataruuissa esim. lihan asemesta. Sillä voi terästää kala- ja kasviskeiton sekä kastikkeen. Kehnäsieni soveltuu kalan tai piirakoiden täytteeksi. Säilömistapana paras on pakastus, jota ennen sienet kiehautetaan kokoon omassa liemessään. Netistä on löydettävissä monenlaisia ohjeita kehnäsienen käyttöön ruuan valmistuksessa.

Pannun pohjalle vähän vettä ja sitten virta päälle.

 

Sienet kuumennetaan pannussa, jonka jälkeen ne huuhdellaan siivilän läpi ja jäähdytetään kylmässä vedessä.

Sienet pussiin ja pakastimeen

Kehnäsieni on miedon makuinen. Esikäsittelyn (pannulle ensin vähän vettä ja sitten sienien kypsentäminen) jälkeen kehnäsienien maku muistuttaa mielestäni samalta kuin mikä on vedessä keitetyissä herkkutateissa. Maku on miellyttävän mieto. Kannattaa kokeilla, jos tykkää sienistä!

 

 

Vierumäki, Kuopio ja yo-lakki

9.9.-18 Vierumäki, Kuopio ja yo-lakki: Jatkoa edelliseen juttuun. Sotkamon SM-maastojen jälkeisenä viikonloppuna kokoonnuttiin suurella joukolla Vierumäelle, jossa mukana olivat kaikki Suomen Urheiluliiton leirityksessä olevat nuoret urheilijat kaikista lajiryhmistä. Aiemmat talven leirit olivat koskettaneet ainoastaan kestävyysjuoksijoita, muut lajit olivat kokoontuneet muina aikoina omissa ryhmissään.

Koska olimme jo kesän kynnyksellä, niin mitään pitkiä 20 kilometrin testijuoksuja ei ollut enää leiripäivien ohjelmassa vaan aivan jotain muuta. Meidät määrättiin juoksemaan kukin yksin 150 metrin vetoja siten, että ensimmäinen sata metriä piti juosta puolella teholla (mitä se sitten tarkoittikaan, sitä en ymmärtänyt ja kuitenkin jätin kysymättä!!) ja viimeinen 50 metriä täysillä. Valmentajat ottivat aikoja tästä loppupätkästä. Tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun tein tämän kaltaisen harjoituksen, jossa muut kellottivat aikaa näin lyhyellä matkalla..

Jokainen juoksi vuorollaan tämän testijuoksun, jossa kellotettiin nopeusominaisuuksia. 150 metrin matka piti juosta kuusi kertaa siten, että jokaisen vedon jälkeen oli hidasta hölkkää kuuden minuutin ajan. Harjoituspäiväkirjan mukaan aikani 50 matkalta olivat 6,6 - 6,7 sekuntia. Kun ajan kertoo kahdella, niin satasen ajaksi saadaan 13,2 - 13,4 sekuntia. Todellakin, olin hidas. En olisi pystynyt juoksemaan koskaan sataa metriä alle 13,5 sekunnin.

Samaan aikaan kun juoksimme näitä lyhyitä pyrähdyksiä, niin rataa kiersi pitkä, nuori ja sutjakka juoksija ikäluokan maailman huipulta. Ari Paunonen, joka oli ollut edellisenä viikonloppuna ikäluokkansa ylivoimainen voittaja Sotkamon SM-maastoissa, teki omaa harjoitustaan juoksemalla 200 metrin vetoja. Näytti kuin hän olisi ollut "eri planeetalta" juostessaan vauhdikkaita vetojaan. Ainakin siltä se vaikutti. Samalla tämä oli ensimmäinen kerta kun näin Arin tekevän juoksuharjoitustaan; samoissa kisoissa olimme jo aikaisemmin olleet useamman kerran, mutta hän oli mennyt aina omia menojaan.

Reilua viikkoa myöhemmin oli Juuan perinteinen kevään katuviesti. Kylien ja urheiluseurojen joukkueet mittelivät juoksuvoimaansa samalla tavalla kuin aiempina vuosina. Tänä päivänä ei varmaan saataisi kokoon yhtään joukkuetta kasaan eikä näin mitään keskinäistä kilpailua tapahtuisi. Juoksin myös tänä vuonna viestin pisimmän eli puolen kilometrin osuuden, joka alkoi Simo Nykäsen sekatavarakaupan kohdalta ja päättyi Juuan kirkon kohdalla. Puolen kilometrin spurtti ei mielestäni ollut mikään oikea harjoitus, niinpä menin yksin tekemään lisäharjoituksen juoksemalla kovalla vauhdilla neljä kertaa puolitoista kilometriä Polvelan kylään menevällä asfalttitiellä.

Toukokuun 27. päivä oli Kuopiossa Väinölänniemen kentällä erikoinen kilpailu liittyen erittäin kylmään säähän. Päiväkirjaani olen merkinnyt, että lämpömittari osoitti kolmea astetta. Ne olivat sentään plussan puolella. Joka tapauksessa en koskaan myöhemmin juossut radalla kilpailua niin kylmissä olosuhteissa. 

Nuoremman enoni Aarnen pikkufiiatilla mentiin kisoihin. Matkan puolessa välissä oleva Lastukosken jäätelökioski ei ollut vielä avautunut, koska oikea kesä ei ollut vielä alkanut. Kuopio kilpailu meni osaltani pahasti alakanttiin. Aikani 5 000 metrillä oli 14.55 enkä ollut edes kymmenen joukossa kärkimiesten juostessa matkan noin minuuttia nopeammin. Juokseminen ei ollut helppoa ja tämä kilpailu oli ehkä ensimmäinen merkki siitä, että kaikki ei ollut niin kuin olisi pitänyt olla.

Juuan lukiossa vietetty lähes kolmen vuoden ajanjakso päättyi sitten toukokuun lopussa ylioppilaslakkiin. Kukin kävi noutamassa vuorollaan salin edessä päähänsä rehtori Ritva Porrasmaan ojentaman yo-lakin. Kävelyn aikana rehtori ilmoitti kaikkien kuullen oppilaan saaman yleisarvosanan. Jouduin kumartamaan paljon syvemmälle kuin muut, sillä ottaessani vastaan rehtorin antaman lakin onnistuin pudottamaan sen lattialle. Olihan se vähän noloa, mutta kylmän rauhallisesti nostin sen päähäni! Muuta en muista koko tilaisuudesta. Myös isäni ja äitini olivat jossain yleisön joukossa katsomassa yo-juhlaa. Olin sukuni ensimmäinen ylioppilas.

Päättötilaisuuden jälkeisen tapahtuman sen sijaan muistan hyvin, sillä menin heti kotiin päästyäni juoksemaan kovavauhtisia vetoja Lonkaantiellä olevaan Tyrmän mäen jyrkkään rinteeseen. Sellaiset kovavauhtiset vedot tuntuivat todella pahalta. Juokseminen voi olla melkoista tuskan sietämistä etenkin jos yritetään mennä mahdollisimman kovaa jyrkkään ylämäkeen. Juoksutreenin jälkeen lähtenyt uusien ylioppilaiden jatkoille, koska en ollut aiemminkaan osallistunut minkäänlaisiin "bileisiin". Enoni ja kiekonheittoa harrastava Kirsi kävivät meillä kotona Vihtasuolla illan kuluessa onnittelemassa kevään uutta ylioppilasta. Siinä kaikki!

Koskaan muulloin kuin sinä päivänä en ole laittanut saamaani yo-lakkia päähäni. Lisäksi edes henkilökohtaista yo-kuvaa minusta ei ole olemassa, vaikka kävin paikallisen juukalaisen valokuvaajan luona kuvattavana lakkiaispäivänä kuten muutkin. Mutta sitten kävi niin, että hän soitti parin viikon päästä ja kertoi, että minun kohdalla kameran filmi ei sattunut olemaan paikoillaan. Hän pyysi tulemaan uusintakuvaukseen. Kuitenkin jätin käymättä, koska en kokenut valokuvaa lainkaan niin tärkeäksi, että lähtisin käymään sen takia kirkonkylällä asti. Ja ihan hyvin olen pärjännyt ilman sitä kuvaa! Ja luultavasti muutkin…

 

Laakasiilo ja Sotkamon SM-maastot 1976

5.9.-18  Laakasiilo ja Sotkamon SM-maastot 1976: On tullut aika jälleen jatkaa näitä juttujani lähes kahden kuukauden tauon jälkeen. Kaikki muistavat vielä, että saimme kokea historiallisen kuuman kesän, mikä on nyt ohi, kun olemme siirtyneet syyskuun päiviin. Lämmintä syyssäätä on silti yhä luvassa, joten nauttikaamme syksyn kauneudesta kukin omalla tavallaan. Kesän korkean lämpösumman perusteella ainakin ruskasta pitäisi tulla värikäs.

Palaan urheilun pariin vuoden 1976 toukokuun maastojuoksun SM-kisoihin ja niihin maatilan arkisiin asioihin, jotka sisältyivät em. kuukauden alkuun.  Harjoituspäiväkirjani mukaan kuukausi alkoi vapunpäivänä Kiteellä piirinmestaruusmaastoilla. Jälleen kerran kävi niin, että nuorten sarjan (19-20 vuotta) vajaan viiden kilometrin matkaa en voittanut tänäkään keväänä, koska jälleen kerran edelläni oli Tohmajärven Esa Pulkkinen. Minulla oli aina vaikeuksia sellaisessa maastossa, missä joutui varomaan askeleitaan eikä juoksu ollut "vapaata". Näin lienee ollut myös Kiteellä.

Kevään kotitilallani alkoi uusi aikakausi, sillä piha-alueemme toisella puolella ollut noin 15 vuotta vanha navettarakennus sai väistyä uuden tieltä ja lisäksi uuden navetan läheisyyteen rakennettiin laakasiilo tuoreheinän (AIV-rehun) varastoksi. Niinpä jo huhtikuun lopussa kaivinkone oli kaivanut ison montun hiekkamaahan, johon tuleva laakasiilo rakennettiin heti toukokuun alussa. Navetan purkaminen sai vielä odottaa ruohon kasvamista, jonka jälkeen sisällä olleet nautamme voitiin laskea ulos laitumelle.

Rakennettava laakasiilo oli ensimmäinen tämän tyyppinen rakennus läänin alueella, johon myönnettiin valtion lainoitus. Lainan virallista nimeä en tiennyt, mutta joka tapauksessa oli niin, että tähän asti vain ns. AIV-tornit oli hyväksytty maatilalainoitukseen piiriin. Oliko niin, että taustalla vaikutti viranomaisten ja rakennusteollisuuden välinen kartelli, mikä oli estänyt halvemmat rakennusratkaisut? Osattiin sitä juonia jo silloinkin…

Jos olisimme rakentaneet vastaavan kokoisen AIV-tornin verrattuna siihen, mikä oli rakennettavan laakasiilon koko, niin "pöntölle" olisi tullut hintaa 32 000 markan verran. Laakasiilon kustannukset olivat 8 000 markkaa eli neljä kertaa vähemmän. Niinpä ei ollut yllätys, että AIV- tornien rakentaminen loppui kokonaan. Täällä Pohjois-Karjalassa ilmestynyt sanomalehti Karjalan Maa teki rakennettavasta laakasiilostamme lähes sivun kokoisen jutun liittyen siihen, että se oli lajissaan ensimmäinen rakennus, joka oli hyväksytty viralliseksi lainakohteeksi.

SM-maastot pidettiin aina äitienpäivänä, niinpä Kiteen maastokisoista oli vain kahdeksan päivää Sotkamossa pidettäviin SM-maastoihin. Ne olivat tällä kertaa lähellä, sillä Juuan Vihtasuolta Sotkamon Vuokattiin on matkaa vain vähän yli sata kilometriä. Tein välipäivinä kovavauhtisia harjoituksia päivän töiden jälkeen, juoksin esim. kympin kilpailuvauhtia ja sitä edeltävänä päivänä kovavauhtisen vetoharjoituksen. Liitteenä olevasta voi katsoa tarkemmin.

Harjoituspäiväkirjasta otettu kuva toukokuun 1976 alkupuolelta

 

SM-kisaan valmistautuminen ei ollut mitään hienostelua eikä mistään herkistelystä voinut sanoa mitään, sillä kaksi päivää ennen kisaa meillä oli laakasiilon valupäivä. Raudoitetut noin 20 metriä pitkät lautaseinät olivat noin kolme metriä korkeita, joten betonimassaa piti työntää kottikärryillä koko päivän ajan valumuotin sisään. Raskainta oli kuitenkin soran ja sementin lapioiminen pyörivän betonimyllyn sisään, johon sitä ennen oli heitetty sangolla sopiva määrä vettä sopivan notkean seoksen aikaansaamiseksi. Raskaan soran lapioiminen rasitti etenkin selän alueen lihaksia. Tein tämän valutyön veljeni kanssa ja kaipa siinä isäkin oli mukana. Kuinka paljon tällainen raskas työ perjantaina heikensi juoksuani sunnuntaina? Sitä en silloin enkä myöhemmin ajatellut lainkaan, koska urheilun takia en väistellyt niitä töitä, jotka oli tehtävä ajallaan.

Sotkamoon menevä valtatie päättyi T-risteykseen. Muutaman kilometrin päässä oikealle käännyttäessä sijaitsee Sotkamon kirkonkylä, vasemmalle puolelle tie johtaa Vuokatin alueelle ja sieltä edelleen Kajaaniin. SM-maastojen kilpailualue sijaitsi kuitenkin suoraan edessä olevalla kangasalueella, johon kymmenen vuotta aiemmin oli rakennettu Sotkamon yläaste Tenetin koulu. Tämä koulu oli kaiketi kilpailujen keskuspaikka.

Menin kisoihin Joensuun Katajan muiden kilpailijoiden ja huoltajien mukana jo kilpailua edeltävänä päivänä. Mitään muuta en muista; en edes sitä, miten majoittuminen yön yli tehtiin. Se on kuitenkin varmaa, että mitään hotellitasoista huonetta ei ollut käytössä. Vuokatissa toimi jo siihen aikaan urheiluopisto, mutta Vuokatin rakentaminen valtakunnallisesti merkittäväksi ympärivuotiseksi matkailukohteeksi odotti vielä aikaansa.

Vuonna 1976 elettiin maassamme yleisurheilun kulta-aikaa. Lisäksi oli olympiavuosi, sillä Montrealin kisat odottivat kilpailijoita jo heinäkuussa. Niinpä suuri määrä innokkaita katsojia oli saapunut seuraamaan kisoja kangaspolkujen viereisille alueille.

Kilpailujen aikana en juuri koskaan seurannut muiden sarjojen kilpailuja, sillä tärkeintä oli keskittyä ainoastaan omaan suoritukseen. Muistan kuitenkin, että oman suoritukseni jälkeen kilpailut päättäneessä miesten viiden kilometrin kilpailussa yleisö ja kilpailujen kuuluttaja elivät täysillä mukana Lasse Virenin ja nuoren tulokkaan Enonkosken Antti Loikkasen käydessä tiukkaa taistelua voitosta. Antti oli jo jättänyt Lassea kilpailun aikana, mutta joutui lopulta taipumaan Montrealin kisojen tulevalle tuplamestarille.

Omasta suorituksestani nuorten sarjan viidellä kilometrillä en muista mitään muuta kuin että perässäni maaliin tullut tuleva armeijakaverini Porvoon Teuvo Karvonen jäi minusta yhden sekunnin. Nuorten sarjan tulokset olivat seuraavat:

1) Juhani Holopainen Vehmersalmen Urheilijat 14.41 2) Eero Kinaret GIF 14.46 3) Niilo Kemppe Oulun NMKYU 15.00 4) Seppo Liuttu Tampereen Urheilijat -38 15.05 5) Pertti Miettinen Sisu-Veikot Kuopio 15.08 6) Juhani Sams Joutsan Pommi 15.14 7) Veikko Haapala Peräseinäjoen Toive 15.18 8) Markku Kantola Tyrnävän Tempaus 15.23 9) Veikko Ahola Kalajoen Junkkarit 15.35 10) JK Joensuun Kataja ja Juuka 15.36 11) Teuvo Karvonen Porvoon Urheilijat 15.37 12) Kai Ritvala Pakilan Veto 15.41 13) Paavo Paulin Raahen Vesa 15.42 14) Yrjö Hytönen Helsingin Kisa-Veikot 15.45 …. 21) Simo Hyvönen Sotkamon Jymy 15.55 … 25) Ilpo Jousimaa Riihimäen Kisko  … 28) Esa Pulkkinen Tohmajärven Urheilijat 15.55 49) Alpo Nyrönen Saarijärven Pullistus

Nuorten sarjan kärkikaksikko Juhani Holopainen ja Eero Kinaret

Vuotta nuoremmassa ikäluokassa A-pojissa (17-18 vuotta) tulostaso oli yhtä hyvä kuin edellä mainitussa minun ikäluokassani. Seuraavassa tämän ikäluokan tuloksia, jotka sain käyttööni Ari Paunosen kautta edellä olleiden tulosten ohessa. Näistä Arille vielä kerran kiitokset!

A-poikien sarjan voittaja Ari Paunonen vierellään Risto Pentikäinen ja Arto Valkama (5). Taustalla Kaj Backas

1) Ari Paunonen Sulkavan Urheilijat 14.58 2) Risto Pentikäinen Saarijärven Pullistus 15.14 3) Harri Kirvesniemi Mikkelin Kilpa-Veikot 15.17 4) Tommy Ekblom Porvoon Urheilijat 15.18 5) Arto Valkama Ilmajoen Kisailijat 15.21 6) Jukka Klemola Ullavan Kilpa 15.28 … 9) Lars Sörensen Raision Kuula 15.37  … 13) Vesa Kähkölä Tervolan Terävä 15.48 14) Vesa Laukkanen Kuopion Sisu-Veikot 15.51 … 20) Jari Hemmilä Tampereen Pyrintö 16.14