Sivustaseuraajana

10.1 Sivustaseuraajana: Kansakoulun kolmas luokka alkoi syksyllä 1966 vähän eri tavalla kuin aiemmin. Vihtasuon koulupiiri oli laajentunut ja kouluun tuli aivan uusia kasvoja, sillä Keski-Vuokon koulu oli lakkautettu ja sen oppilaat jatkoivat siitä eteenpäin Vihtasuolla. 

Sinä syksynä järjestettiin sen ainoan kerran koulun yhteiset yleisurheilukilpailut Etelä-Vuokon vanhalla urheilukentällä, mikä sijaitsi tasaisella mäntykankaalla. Ainakin luokkien 3-6 oppilaat osallistuivat näihin syksyn kisoihin. Olivatko luokkien 1-2 koululaiset mukana - siitä ei ole minkäänlaista mielikuvaa. Ja kukapa sitä sen ikäisenä olisi kiinnostunut pienistä, olinhan sentään jo kolmosluokalla! 

Etelä-Vuokon kentälle oli koululta matkaa lähes neljä kilometriä. Siitäkään ei ole enää minkäänlaista käsitystä, miten menimme kentälle: kävellen, autolla vai jollain muulla tavalla? Etelä-Vuokon kentällä en ollut koskaan aiemmin käynyt, tosin olin kuullut siitä kerrottavan tarinoita. 

Isä oli ollut nuoruusvuosinaan pesäpalloilija ja hän oli kuulunut Juuan Jänteen miesporukkaan. Tämä joukkue oli pelannut suomensarjaa joskus 40-50-lukujen taitteessa. Niistä ajoista olin joskus kuullut puhuttavan ja myös tämä Etelä-Vuokon kenttä oli ollut se paikka, jossa kylän nuoriso oli käynyt lyömässä palloa. 

Pesäpalloa enemmän minua kiinnosti kuitenkin juokseminen. Äitini oli ollut nuorena tosi kova juoksija ja hänellä oli tallella joku palkintolusikka, jonka hän oli voittanut Etelä-Vuokon kentällä. Uskon, että äitini olisi ollut mitä parhain juoksija, jos siihen aikaan naisilla olisi ollut mahdollisuus harrastaa urheilua. Itse asiassa se oli juuri äitini, jonka kanssa kävin ensimmäiset juoksukilpailut heinäpellolla heinänseivästyksen taukohetkinä. 

Mutta sitten niihin koulun kisoihin: Päivän kilpailuohjelmaan kuului tyttöjen ja poikien 3-ottelu sekä päivän päätteeksi 1000 metrin juoksu. 3-otteluun kuului 60 metrin juoksu, pituushyppy ja kuulantyöntö. En edes muista, miten 3-ottelu meni, koska ainoastaan pituushyppy oli minulle hyvä laji, juoksumatka oli aivan liian lyhyt ja kuulaan olin liian heiveröinen. 

Koko päivän ajan olin kuitenkin odottanut sitä kilometrin juoksua, koska tiesin aivan varmasti, että saisin toisen sijan eli hopeaa, vaikka mukana oli kolme vuotta minua vanhempia poikia. Eräs Pertti, joka oli lähes puoli metriä minua pitempi ja joka oli jäänyt kerran luokalleen, hän olisi se ainoa, jota en voittaisi. 

Kun sitten tämä päivän päätöslaji alkoi, niin ennen juoksun alkua koulun johtava miesopettaja tuli sanomaan minulle, että en saisi osallistua tähän juoksuun, koska olin liian pieni ja nuori. Ja niin minun täytyi väistyä pois lähtöviivan läheisyydestä. Voi vain kuvitella millaisia ajatuksia kielto minussa herätti, kuitenkaan en sanaakaan vastannut tälle urheilua ymmärtämättömälle opettajalle. Enkä edes alkanut itkemään, vaan katsoin kaiholla radan reunasta, miten muut pojat juoksivat. Tämä vahva ja isokokoinen ”Iso-Pertti” oli ylivoimainen voittaja ja olin aivan varma, että olisin helposti ollut toinen, jos vaan olisin saanut osallistua. 

Ehkä tämä tapahtuma oli kuin enne tulevaisuutta ajatellen, sillä tämä ei jäänyt ainoaksi kerraksi, kun minut paljon myöhemmin jätettiin sivuun ilman todellisia perusteita, jopa useamman kerran…

Korjaus 1.3.2018  Entiseltä luokkakaveriltani sain palautetta jo lähes vuosi sitten, sillä kirjoituksen alussa on virhe. Keski-Vuokon koulupiiri lakkautettiin vasta seuraavana vuonna 1967. Kisoissa oli kyse Vihtasuon ja Keskivuokon oppilaiden välisestä mittelöstä. Olin vuonna 1966 kolmannella luokalla. Ja se oli Keski-Vuokon opettaja, joka piti minua liian pienenä ja heiveröisenä, kun ei antanut juosta. Hän ei siis tuntenut minua, kun en ollut saman koulun oppilaita.