12.1
Onkivapa vaihtui kyykäärmeeksi osa 1: Edellisessä jutussa kerroin, miten kävimme äidin kanssa sunnuntai-aamuisin
onkimassa. Oli lauantai-ilta, kun äiti oli lähdössä lypsylle läheiselle
pellolle maitokärryn ja maitoastioiden kanssa. Ennen lähtöä hän oli sanonut,
että lähdetään onkimaan seuraavana aamuna aamulypsyn jälkeen sille tutulle
Laskulammelle. Olin täyttänyt kesän alussa seitsemän vuotta joten kyseessä
oli vuosi 1964. En ollut vielä aloittanut koulua, mutta vajaan kolmen kuukauden
kuluttua olisi sen aika.
Ennen lypsylle
lähtöään äiti oli huomannut, että meillä ei ollut lainkaan onkivapoja
näkyvillä. Liekö kyseessä ollut kesän ensimmäinen onkiretki? Minä olin valmis
tekemään uudet onkivavat pellonreunassa olevasta nuoresta koivikosta, jonne
mentiin lypsypaikan vierestä. Osasin vapojen tekemisen, koska olin tehnyt niitä
jo edellisenä kesänä. Tiesin tarkkaan sen sopivan paikan, missä kasvoi juuri
oikean kokoisia koivun alkuja, joista saisi hyvät onkivavat. Siihen ei tarvittu
muuta kuin kassara, millä voisi napsaista suorat ja ohuet koivut poikki. Sitten
karsittiin oksat ja katkaistiin oksaton riuku sopivan pituiseksi. Liian pitkä
se ei saanut olla, koska silloin siinä olisi ollut liian paljon painoa.
Kolmemetrinen vapa oli sopivan pitkä, koska sillä pystyi heittämään kohon,
painon ja matokoukun kuuden metrin päähän. Se olisi riittävän pitkä matka –
tunnetusti ahvenet uiskentelivat lähellä rantapenkkaa - ja näin vapaa
jaksoi kannatella käsien varassa kalan nykäisyä odotellen.
Niinpä äiti lähti
työntämään maitokärryä kohti lehmien lypsypaikkaa. Sinne oli matkaa vajaa 300
metriä, ensin täytyi kuitenkin kulkea pienen metsäsaarekkeen läpi. Metsän läpi
kulkevaa tietä sanottiin niittytieksi, jonka varrella olevista puista suurin
osa oli koivuja. Niiden ikä oli noin 35 vuotta. Ikä voitiin tietää niin
tarkasti, koska ympäröivä peltoaukea oli raivattu ankarina pulavuosina 20-30-lukujen
taitteessa niin sanottuna hätäaputyönä. Koko 50 hehtaarin kokoinen peltoaukea
oli turvemaata, mikä ennen pelloksi tekemistä oli ollut hyvää
lakkasuota.
Näistä vanhoista
asioista kuulin usein kerrottavan erityisesti Suoperän Kallen toimesta, joka
usein sunnuntai-aamuisin ajoi polkupyörällään meille kylään kertomaan
mielenkiintoisia tarinoitaan vanhoista asioista. Sotavuosina Kalle oli ollut
pitkän ajan vankina jossain kaukana Venäjällä, mutta näistä asioista en
kuullut hänen koskaan puhuvan. Myös tämä kapea metsäsaareke oli Kallen kertoman
mukaan kuokittu pelloksi, mutta jostain syystä se oli hylätty ja alkanut pian
metsittyä uudelleen. Näin voitiin tietää tarkasti niittytien ympärillä olevan
metsän ikä.
En ehtinyt aivan äidin
mukaan, koska minun täytyi ensin etsiä kassara, jolla voisin pätkiä ne
koivuvavat poikki. Äiti meni noin 50 metriä minun edellä. Suurin piirtein saman
matkan olin kulkenut talomme rappujen kohdasta, kun yhtäkkiä aivan jalkojeni
edestä tietä lähti ylittämään pitkä, lähes musta kyykäärme. Kädessäni ollut
kassara heilahti vähän ylöspäin ja saman tien voimalla kohti tienpintaa, missä
tämä käärme luikerteli eteenpäin. Se oli täysosuma! Olin katkaissut käärmeen
lähes kokonaan poikki yhdellä iskulla. Kassara osui keskelle käärmettä. Huusin
edellä menevälle äidille ja aloin samalla hakata kahtia mennyttä yhä liikkuvaa
käärmettä niin että se kuolisi kokonaan. Käärme jäi siihen keskelle tietä.
jatkuu…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti