Jääkö elämä kesken?

31.1 Jääkö elämä kesken? Tänään oli ensin tarkoitus mennä Juuan keskikouluun eli muistella keskikoulun aikaisia tapahtumia, mutta aamutöiden aikaan tuli muutos. Töiden lomassa taustalla olevasta radiosta kuului Kainuun radion lähetys, jossa muisteltiin erästä viihdetaitelijaa, jonka elämä oli toimittajan mukaan jäänyt kesken äkillisen kuoleman takia. En ota mitenkään kantaa tämän taiteilijan elämään, mutta sen sijaan sain hyvän syyn kirjoittaa otsikon osoittamasta aiheesta.

Mitä se elämän kesken jääminen itse asiassa tarkoittaa? Elämän kesken jäämisestä puhutaan, etenkin odottamattoman kuoleman jälkeen, mutta nämä puheet ovat vain ihmisten puheita. Tällaiset sanonnat eivät perustu mihinkään muuhun kuin ihmisviisauteen. Kaikki kristityt tietävät, että Jumala on kaiken yläpuolella. Hän on kaiken ylläpitäjä ja elämän antaja. Meidän ei kovin pitkään tarvitse jossitella ja kierrellä tämän asian ympärillä, kun luemme esim. Psalmin 138 sanat: ”Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut”.

Jokainen, joka lukee nämä sanat ja uskoo niihin, huomaa heti, että elämä ei ala ennen aikojaan eikä myöskään pääty ennen määrättyä aikaa. Yksinkertaista, eikö vain! Tässä ei kuitenkaan kaikki, sillä ruumiillisen elämän lisäksi ihmisen tulee ottaa vastaan se ylhäältä tuleva elämä, mikä on tarjolla kaikille ihmisille. Ainoastaan tämä ylhäältä tullut elämä voi viedä sinut ja minut tämän meidän nykyisen fyysisen elämänkaaren toiselle puolelle.

Jumalan yksi nimistä on Elämä, sillä Jeesus sanoi itsestään näin: ”minä, minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, tulee elämään, vaikka kuolisi.” Nämä ovat Johanneksen kuulemia sanoja, jotka on annettu meille luettavaksi luvussa 11. Kolme lukua myöhemmin on vastaavanlaiset Jeesuksen sanat: ”minä, minä olen se tie, ja se totuus, ja se elämä. Ei kukaan tule minun isäni luokse, paitsi minun kauttani.” Eri käännöksissä on pieniä eroja, mutta nämä aramean kautta saadut sanat ovat selkeitä ja niihin sisältyy se Jumalan voima.  

Uskon vastaanottaneen ihmisen elämä ei pääty koskaan, siitä kerrotaan mm. Psalmin 48 alkutekstissä: ”Sillä tämä on Jumala, meidän Jumalamme, aina ja iankaikkisesti; hän johdattaa meidät kuolemankin yli.” Edellä olevien sanojen ja perustelujen jälkeen on helppo sanoa, että elämä ei jää koskaan kesken: fyysinen elinaikamme on kaikkien osalta määrätty, mutta tämän maallisen elämän aikana voimme vastaanottaa sen todellisen elämän, mikä ei pääty koskaan.

Lisäksi lääkäri Reinikaisen blogista mielenkiintoista luettavaa eri aiheesta: https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/korvan-istuttanut-hanko-kuulisi-ps-949/

Tarkennuksia edellisiin kirjoituksiin

30.1 Tarkennuksia edellä olleisiin 18.1 ja 19.1 kirjoituksiin: Kun kerroin Venehjärven Pokko-juhlasta, niin oma olettamukseni oli se, että Pokko tulee venäjänkielen Jumalaa tarkoittavasta Bog-sanasta. Tämä ei ole kuitenkaan oikeaa tietoaa, sillä pokko on karjalankieltä tarkoittaen pässiä. Tämä sopii erinomaisesti juhlan nimeen, koska tämän uskonnollisen tapahtuman ydinasia on muinoin ollut pässin uhraaminen.  Eräs karjalankielen asiantuntija otti minuun yhteyttä kertoen nimen oikean merkityksen. Haluan nyt korjata antamani väärän tiedon, ettei se jää sen pitempään elämään.

Tällä samalla henkilöllä oli myös sellaista tietoa mummoni suvusta, mitä en ollut koskaan kuullut. Venäjän arkistotietojen mukaan mummoni ja neljä hänen nuorempaa sisarustaan ovat syntyneet rajan takaisessa Akonlahden kunnassa. Loput nuoremmat sisarukset ovat sitten syntyneet Juuan Vuokossa. Mummoni ei koskaan kertonut asiasta mitään, vaikka hän on ollut jo noin 15-vuotias tullessaan äitinsä synnyinseudulle. Syy muuttoon on ollut se, että mummoni äiti omaa sukuaan Tenhunen on halunnut palata lapsuutensa kotiseudulle Juuan Vuokkoon. Päätös on ollut merkittävä, koska muussa tapauksessa ei minuakaan olisi!

Suurin yllätys oli kuitenkin se, että mummollani on ollut vuotta nuorempi sisko, josta meillä useimmilla ei ole ollut mitään tietoa. Tämä yllätys lienee kuitenkin ollut suurinta niiden mummoni siskon lastenlasten keskuudessa, koska he viime viikolla saivat tietää, että heillä on iso joukko uusia pikkuserkkuja. 70-vuoden ikä on jo sellainen, että viimeistään silloin salattuna pidetyt asiat saavatkin tulla ilmi!

Jotkut iäkkäistä sukulaisistani ovat tienneet asiasta, mutta he ovat vaienneet asiasta. Sain kuulla, että heitä on kouluaikaan pilkattu ryssän nimellä ja siksi asiasta on oltu hiljaa. Mummoni ja hänen vanhimmat sisaruksensa ovat siis syntyneet rajan takaisessa Akonlahdessa, vaikka Suomen puolella kirkon papereissa syntymäpaikan nimi on Juuka. Aiemmissa kirjoituksissa kerroin kalevalaisuudesta. On mielenkiintoista tietää, että juuri tämä Akonlahden kunta on ollut merkittävä kunta Kalevalan synnyssä. Tämä tulee ilmi, kun lukee wikipedian tietoja Akonlahdesta  https://fi.wikipedia.org/wiki/Akonlahti

Lisää kirjoituksia ja kuvia kotisivultani   http://www.jouninkootut.info/

Vihtasuon kansakoulun 3-4. luokka 1966-68 osa 2

29.1 Vihtasuon kansakoulun 3-4. luokka 1966-68 osa 2: … jatkuu. Sulan maan aikaan kaikki välitunnit käytimme pallon potkimiseen tai hyppäsimme kolmiloikkaa. Näin poikien osalta, tytöt hyppäsivät narulla tai hyppivät ruutua. Kaikki eivät tietenkään tykänneet liikunnasta - mitä he tekivät, sitä en tiedä, koska olin aina liikunnallisissa riennoissa.

Mainitsin edellä kolmiloikan enkä osaa sanoa, miksi kolmiloikkaa hypättiin niin paljon saman poikaporukan kanssa. Kolmiloikkapaikka oli uudemman koulurakennuksen päädyssä, koska siinä oli riittävän paljon sopivan hienoa hiekkaa. Minulle hyppimisestä oli varmaan suuri hyöty liittyen myöhempään kestävyysjuoksu-uraan, koska hyppiminen lisää tunnetusti kimmoisuutta. Tähän hyppäämiseen ei tietenkään sisältynyt mitään ohjausta tai suunnitelmaa tulevia vuosia varten. Se oli vaan meidän poikien oma juttu, josta tykkäsimme.

Joskus urheilutunneilla meidän piti käydä juoksemassa vanhaa Länsi-Vuokon tietä kilometrin verran ja sama matka takaisin. Olin tällä kahden kilometrin matkalla kaikista paras. Muut jäivät kauaksi taakse paitsi luokkakaverini Sulo Halonen, joka juoksi melkein yhtä kovaa. Sulo alkoi urheilla vasta paljon myöhemmin aikuisiässä armeijan jälkeen juosten 800 metriä reilusti alle kahden minuutin ja oli neljäntenä SM-maratonilla vuonna 1987 vähän yli 2.21 ajalla. Lyhyillä juoksumatkoilla olin luokan keskitasoa, koska minulta puuttui nopeus.

Opettaja Esteri Timosesta on jäänyt miellyttävät muistot. Vuosia myöhemmin eläkkeelle jäätyään hän muutti Joensuuhun ja kävin kerran hänen luonaan ollessani aikuisiän kynnyksellä. Erityisesti Esteristä on jäänyt mieleen hänen urkuharmonilla soittonsa. Laulunäyte piti myös antaa. En ole koskaan laulanut yksin enkä tähän päivään mennessä ole osannut yhdenkään laulun sanoja ulkoa. Tämä voi tuntua oudolta, mutta tämä on totta: En osaa yhdenkään minkään tyyppisen laulun sanoja ulkoa! Mutta laulukokeessa lauloin "Kotimaani ompi Suomi", josta sain seiskan. Se taitaa olla viimeisin laulu, jonka olen laulanut yksin.

Koulunkäynti oli minulle helppoa, mutta kaikista eniten tykkäsin ainekirjoituksesta. Opettaja antoi aiheen (tai useamman?) ja siitä sitten kirjoitettiin. Kun muiden luokkakavereiden aineet olivat muutaman vihkonsivun pituisia, niin minä saatoin kirjoittaa jopa 20 sivua johtuen vilkkaasta mielikuvituksesta.  Opettaja hyväksyi sen ja antoi jatkaa kesken jäänyttä ainetta seuraavalla kirjoitustunnilla. Neljäs luokka päättyi keskikoulun pääsykokeeseen, josta kerroin jo aiemmin. Vihtasuon kansakoulussa oli 96 koululaista neljännen luokan päättyessä.

Vihtasuon kansakoulun 3-4. luokka 1966-68 osa 1

28.1 Vihtasuon kansakoulun 3-4. luokka 1966-68 osa 1: Aiemmin jo kerroin, että aloittaessani kolmannen luokan Vihtasuon koulupiiri laajeni, kun siihen liitettiin lakkautettu Keski-Vuokon alue. Kirjoitin myös siitä, miten kolmannella luokalla oli koulun yhteiset yleisurheilukilpailut Etelä-Vuokon kentällä. Kovin paljon muistoja tästä ajasta ei ole jäänyt, mutta jotain sentään - ja niitä tähän lisäilen. 

Näinä vuosina meille hankittiin ensimmäinen traktori, se oli harmaa pikku-Fergu. Massey-Ferguson - puhekielessä Massikka - oli siis ensimmäinen traktori ja tämä nimi ei koskaan vaihtunut isän elinaikana. Traktorin hankkiminen tarkoitti myös sitä, että sitä kilometrin pituista maantielle vievää kotitietä ei enää talvisin kuljettu hevosreen jälkiä pitkin, vaan se pidettiin auki lumilingon avulla. Niinpä talvella pystyin kulkemaan potkukelkalla eli potkurilla, mistä käytettiin nimitystä piikkisika; tästäkin mainitsin jo aiemmin. 

Näinä vuosina talvisin oli ankaria pakkasia. -40 asteen pakkaspäivät eivät olleet harvinaisia kylmän ilmamassan vyöryessä idästä. Äiti tai mummo oli neulonut meille veljeksille paksut harmaat villahousut, joita käytettiin aina talvella välihousuina. Näihin pakkasiin liittyy yksi erikoinen juttu. Erään pakkasjakson aikana Juuan lapsissa oli paljon sikotautia. Kaulan alueella sekä minulla että nuoremmalla veljelläni oli kovettumia. Äiti luuli, että meissä oli sikotauti eikä päästänyt kouluun. Poissaolovihkoon merkittiin "sikotauti". Kuitenkin kyse oli paleltuneista kaulan alueen rauhasista, sillä se oikea sikotauti tarttui meihin vasta muutamaa viikkoa myöhemmin. Poissaolovihkoon merkittiin uudelleen "sikotauti". 

Vuosikymmeniä Vihtasuon kansakoululla asunut Esteri Timonen oli opettajamme, joka asui kotipalvelijansa Helmin kanssa samassa taloudessa. Esteri innosti meitä aina liikkumaan, etenkin hiihtämiseen hän antoi meille "vapaat kädet". Välitunnit lykimme suksilla koulun viereen tehtyä puolen kilometrin kierrosta eikä haitannut, vaikka vähän myöhästyimme koulutunnin alusta. Liikunnasta pitävänä tämä sopi minulle enkä osaa sanoa, kuinka monta kertaa tulin tunnille vähän myöhässä vaatteet hiestä märkänä. 

Viimeisen talven aikana kävin välitunnilla elämäni ensimmäiset ja viimeiset nyrkkeilyottelut Juhani Kokkosta ja Hannu Halosta vastaan. Hävisin molemmat nopeasti ja selvästi. Itse olin haastajana näihin nyrkkimatseihin, mikä sinänsä oli älytöntä, koska olin pieni ja heiveröinen. Tämä uhoaminen toisia kohtaan johtui varmaan siitä, että kotona asiat eivät aina olleet hyvin isän ryyppäämisen takia. Ja näin sitä omaa pahaa oloa piti yrittää purkaa muihin, tosin huonolla menestyksellä. jatkuu…

Lisää kirjoituksia ja kuvia kotisivultani   http://www.jouninkootut.info/

Mummoni veljen sanoma vuonna 1958

26.1 Mummoni veljen sanoma vuonna 1958: Olen kertonut jo aiemmin mummoni suvusta ja jatkan sitä edelleen. Sain tänään ensimmäistä kertaa nähdä taulun, mikä on sukulaiseni huoneen seinällä. Mummoni veli oli ikään kuin aavistanut tulevan kuolemansa ja kirjoittanut vähän ennen kuolemaansa seuraavan viestin jälkeläisilleen. Kirjoitan sanatarkasti sen, mitä tähän kehystettyyn tauluun on kauniilla kaunokirjoituksella kirjoitettu: 

Vuokko 23.7.58. minä kirjoitan teille nämä sanat. uskokaa herraa, jeesukseen Kristukseen, uskaa häneen hän antaa ijankaikisen elämän ylösnousemuksessa ja rukoilka häneltä armoa joka hetki. Olkaa yhtäläiset kaikkine kanssa sovussa lähimmäisiin. Olkaa täsmälliset asioissanne, toimikaa rehellisesti. Ottakaa esimerkki raamatun sanoist ja lukekaa sitä. Olkaa uskolliset jeesuksessa Kristuksessa, niin teillä on kaikkea yltäkyllin ja antaa lähimmäisellenne. Tehkää ja eläkää iloista autuaaksi Nikolai Nykänen kirjoitti

Keskikoulun valintakokeet ja Amerikan uutisia osa 2

25.1 Keskikoulun valintakokeet ja Amerikan uutisia osa 2: ... jatkuu. Valintakokeista on jäänyt mieleen yksi hassun pieni asia: Kirjoitin jotain mielikuvitusjuttua autosta ja sitten minulle tuli äkillinen oikosulku. En muistanut sanaa `pakoputki`. Se sana ei tullut millään mieleen vaan oli pakko kirjoittaa sana `savupiippu´. Auton savupiippu, eihän sellaista ole olemassa. Mutta ehkä se olikin kirjoitusta elävöittävä sana! 

Eräs luokkakaverini Kirsi nimeltään oli hyvä oppilas, mutta häntä varmaan jännitti niin paljon, ettei hän päässyt keskikouluun. Se oli sääli. Siihen aikaan oli monia koululaisia, jotka eivät käyneet juuri missään muualla kuin koulussa, joten ei ollut ihme, että uudet isot tilat ja vieras ympäristö lisäsivät epäonnistumisen mahdollisuutta liiallisen jännityksen muodossa. 

Keskikouluun pääsi kaikkiaan 160 oppilasta eli siitä tuli neljä rinnakkaisluokkaa, koska jokainen luokka koostui neljästäkymmenestä oppilaasta. Luokat olivat siihen aikaan todella isoja verrattuna tämän päivän kouluihin. Keskikouluun päässeiden nimilista oli sitten jonkin ajan kuluttua keskikoulun oven ikkunaan kiinnitettynä. 

Vihtasuolta oli kymmenen kilometrin verran matkaa kirkonkylälle. Menin Pehkolan Pentin kanssa linja-autolla katsomaan pääsykokeiden tuloksia, jotka olivat esillä paremmuusjärjestyksessä. Me molemmat läpäisimme valintaseulan. Minulle jäi mieleen vain neljä ensimmäistä, koska olin itse juuri tämä neljäs. Markku Riikonen, Pirkko Kajander ja Hannu Lehtoranta olivat minun edelläni. Vasta lukion ensimmäisellä luokalla olimme ensimmäistä kertaa samassa luokassa matikkalinjalla. Meistä neljästä kolme suoritti metsäopiston ja yhdestä tuli silmälääkäri. Viime heinäkuussa meillä oli lukion 40-vuotisjuhlat Juuan museolla. 

Kun pääsykokeiden tulokset oli katsottu, niin menimme Pentin kanssa takaisin Vihtasuolle. Puolivälissä matkaa kuului linja-auton radiosta uutiset. Nämä sanat ovat jääneet mieleen: Robert Kennedy on ammuttu! Yhdysvallat oli valmistautumassa seuraaviin presidentinvaaleihin ja tämä murha tapahtui esivaalien aikaan. Vajaa viisi vuotta aiemmin oli ammuttu Robertin veli presidentti John.F.Kennedy. Kennedyn ampuminen tapahtui Los Angelesissa kesäkuun viides päivä ja hän kuoli seuraavana päivänä saamiinsa vammoihin. Kennedyn ampuja oli Jerusalemissa syntynyt palestiinalainen arabi Sirhan Bishara Sirhan, joka yhä istuu vankeuttaan, vaikka on anonut vapautumista yli kymmenen kertaa.

Keskikoulun valintakokeet ja Amerikan uutisia osa 1

22.1 Keskikoulun valintakokeet ja Amerikan uutisia osa 1: Kansakoulun neljännen luokan jälkeen oli meillä koululaisilla valinnan hetki: pyrkiäkö kirkonkylällä olevaan keskikouluun vai jatkaa samaa Vihtasuon kansakoulua sen viidennelle luokalle. Minulle valinta oli selvä, koska vanhempani halusivat, että sinne keskikouluun, josta käytettiin myös sanaa oppikoulu. Suurin osa luokkakavereista halusi mennä keskikouluun. Silloin Juuassa oli paljon asukkaita, muistaakseni noin 13 000 kun se tänä päivänä on tasan 5 000 ihmistä. Muutoksen pyörä on pyörinyt vauhdikkaasti menneen 50 vuoden aikana myös Juuassa. 

Oppilaat valittiin keskikouluun kokeiden perusteella ja ne järjestettiin toukokuun lopussa tai heti kesäkuun ensimmäisinä päivinä kirkonkylällä. En pysty muistamaan, kumpi se oli. Siihen aikaan syyslukukausi alkoi aina syyskuun alussa ja kevätlukukausi päättyi toukokuun lopussa. Näin ollen kesäloman pituus oli tasan kolme kuukautta, Ne, jotka edellisenä vuonna eivät olleet päässeet keskikouluun, saivat yrittää pääsyä uudemman kerran käytyään kuluneen vuoden aikana kansakoulun viidennen luokan. Kokeen lopputulokseen vaikutti todistuksen keskiarvo ja lisäksi varsinainen koe, mikä muodostui laskennosta, äidinkielestä ja ainekirjoituksesta. Muistaakseni silloin ei puhuttu matematiikasta vaan se oli laskento. Kaikkitietävä wikipedia kertoo: "Aritmetiikkaa kutsutaan myös laskuopiksi ja varsinkin entisessä kansakoulussa laskennoksi." 

Minulla oli hyvä kansakoulun neljännen luokan todistus - ja parhaaksi myös jäi koko koulun ajalta - ja juuri nuo edellä mainitut oppiaineet olivat aina niitä kaikista vahvimpia historian lisäksi. Tosin oli minulla sellainen tunne, että olin sellainen opettajan lempioppilas, enkä olisi esimerkiksi piirustuksesta ansainnut yhdeksikön arvosanaa. Enkä muutenkaan olisi ansainnut iäkkään opettaja Esteri Timosen suosiota, koska olin luokassa erilaisten kepposten pääsuunnittelija. En koskaan jäänyt kiinni erilaisista kolttosista, vaikka jälkeenpäin ihmettelin, miksi eivät edes tytöt kielineet minusta opettajalle. jatkuu...

Lisää kirjoituksia ja kuvia kotisivultani   http://www.jouninkootut.info/