Heinäpellolla osa 2

15.2 Heinäpellolla osa 2: ... jatkuu. Heinäseipäitä tarvittiin paljon siihen asti kunnes AIV-säilöntä syrjäytti heinän seipäillä kuivaamisen. Olin kertomassa vuodesta 1969 mikä oli se viimeinen vuosi, kun meillä käytettiin hevosvetoista haravakonetta. Joitain vuosia aiemmin peltoalamme oli lisääntynyt kahdeksalla hehtaarilla, joten isä oli valmistanut yhtenä talvena ison määrän uusia heinäseipäitä.

Seivästarpeet oli kaadettu muutaman kilometrin päässä olevasta nuoresta kitukasvuisesta korpimetsästä, mikä piti sisällään sopivan kokoisia närepuita. Heinäseipäät tehtiin aina kuusesta eli näreestä ja näiden seipäiden tuli olla noin 2,5 metriä pitkiä. Näreitten kuorimisen ja seipään oikeaan muotoon veistämisen jälkeen tapahtui seipään reikien poraaminen. Isä oli porannut vintilällä seipääseen kolme reikää, jotka olivat halkaisijaltaan 2,5 senttiä. Nämä reiät olivat niitä tapin reikiä. Joukossa saattoi olla myös muutamia kaksireikäisiä seipäitä.  

Reikien väli oli puoli metriä siten, että alin seipään reikä oli metrin päässä seipään tyvestä. Ylimmän reiän ja seipään kärjen väli sai olla noin 60 cm. Lopuksi seipään kärki oli viimeistelty teräväksi puukon avulla. Seipään kärjen oli syytä olla terävä, koska hangolla nostettu heinätukko solahti alaspäin paljon paremmin silloin kun kärki oli terävä. Näin etenkin silloin, jos heinä oli hienoa luonnonheinää; karkeampi timotei-heinä valui alas tylsemmänkin kärjen kautta. Joskus kärki saattoi haljeta; silloin oli syytä ottaa puukko esille ja teroittaa kärki uudelleen kuntoon.

Seipään pystytykset tehtiin meillä monien vuosien ajan käsivoimin rautakangen avulla. Mutapohjaisella maalla reiän tekeminen on suhteellisen helppoa. Ensin tarvitaan muutama rautakangen isku alas maahan. Kun kanki on mennyt noin 30 senttiä maan sisään, niin silloin kankia pyöräytetään rivakasti syntyneen reiän reunoja painaen ja nostetaan kanki ylös. Seuraavaksi otetaan seiväs käsiin ja paiskataan voimalla alas reikään. Seipään ollessa nyt hyvin pystyssä tarvitaan vain muutama napakka kengän painallus seipään juureen; ja näin ei ole enää vaaraa seipään kallistumisesta tai jopa sen kaatumisesta myöhempien päivien aikana. Kun seiväs oli pystytetty maahan, niin sen jälkeen alkoi varsinainen heinänseivästys.

Kuitenkin ennen ensimmäisen heinätukon nostamista seipäälle joudutaan laittamaan puutappi seipään alimman reiän läpi. Puutapit olivat noin 20 senttiä pitkiä. Meillä tapit oli tehty joko pajusta tai koivusta; joukossa saattoi olla myös muutama kuusesta vuoltu tappi. Pellon heinäsarat päättyivät peltoaukion kolmelta lammelta alkunsa saavaan Tervapuroon, jonka reunoilla kasvoi runsaasti pajuja. Meidän veljesten työnä oli käydä valmistamassa uusia tappeja sieltä pajukosta. Pajulla on se hyvä ominaisuus, että se on erittäin lujaa eikä se mene helposti poikki painavankaan heinämäärän alla. Pajupuskista oli helppo katkoa suuri määrä oksattomia ja sopivan paksuja tappeja. Pajujen katkominen ja niiden lyhentäminen sopivan pituisiksi tehtiin tietenkin kassaralla. Ja miten mukavaa olikaan vetää helposti irtoava pajunkuori tapin pinnalta pois ja tuntea kuoren alta paljastuvan kostean nilakerroksen kesäinen tuoksu! Puron reunassa valmistetut tapit kasattiin työn lopuksi tyhjään salpietarisäkkiin ja tämä tappisäkki, jota myös pulikkasäkiksi sanottiin, työnnettiin sitten maitokärryllä heinänsänkeä pitkin heinäladon päätyyn. Seivästys ei nyt keskeytynyt ainakaan puuttuvien tappien takia! jatkuu…