7.2
Kesä 1969 oli tapahtumia täynnä osa 1: En ole aiemmin ajatellut, miten paljon tapahtumia sisältyi kesään 1969.
Täytin kesän alussa 12 vuotta, ensimmäinen keskikouluvuosi kirkonkylällä oli
takana ja kolmen kuukauden pituinen kesäloma oli edessä. Kun aloin muistelemaan
tätä kesää näiden kirjoitusteni takia, niin yllättäen havaitsin, että juuri
tämä kesä piti sisällään sellaisia tapahtumia ja valintoja, joilla oli suuri
vaikutus myöhempään elämääni.
Tämä oli aikaa,
jolloin yleisurheiluinnostus alkoi herätä pitkän ajan unestaan. Ympäri Suomen
alettiin järjestää yleisurheilussa ikäkausikilpailuja 10-14 vuotiaille. En
tunne tarkemmin tämän kilpailutoiminnan historiaa, mutta kaiketi tämän
taustalla oli Suomen Urheiluliiton suunnitelma kehittää Suomen
yleisurheilutasoa.
Olin jo vuosikausia
harrastanut hyppyjä eri muodoissa kotona ja koulussa: pituutta, 3-loikkaa,
korkeutta ja seiväshyppyä. Tosin kaksi viimeistä lajia olivat alkaneet jäädä
sivuun. Lisäksi harjoittelin kuulantyöntöä ja kiekonheittoa. Molemmissa
lajeissa välineinä olivat eri painoiset kivet. Viholaissäkkiin laitoin myös
kiven ja näin pystyin heittämään moukaria. Keihään sai helposti tehtyä koivusta
ja heittotyyli oli samanlainen vauhdinottoa myöten kuin Jorma Kinnusella,
joka edellisenä syksynä oli saanut hopeaa Mexicon olympiakisoista. Näitä
kaikkia lajeja harjoitin läheisellä soramontulla aivan yksin ja tietysti joka
kerta yritin parantaa ennätyksiäni.
Eniten kiinnosti
kuitenkin pitkän matkan juoksu, vaikka olin vasta yhden kerran päässyt
juoksemaan kilpaa. Siitähän jo kerroin edellisissä keskikouluun liittyvissä
jutuissa: edeltävän kuumeen takia olin jäänyt melkein viimeiseksi edellisen
syksyn koulun maastojuoksukisassa, vaikka olin arvellut pystyväni voittamaan
sen.
Juuan
paikallislehdessä Vaarojen Sanomissa oli kaiketi ilmoitukset näistä
kesäiltaisin järjestettävistä kisoista. Matkaa kotoa Vihtasuolta Juuan
kirkonkylän urheilukentälle oli 11 km. Koska meillä ei ollut autoa, niin menin
matkan polkupyörällä ja houkuttelin mukaan itseäni vähän nuoremman samalla
kangasalueella asuvan Riitta Väyrysen, joka oli ollut pitkään yksi
leikkikavereistani veljensä Pekan lisäksi. Riitta oli myös sellainen
urheilullinen tyyppi eikä hänenkään isällä ollut autoa. Sitä en muista, kuinka
monta kertaa kävimme siellä urheilukentällä. On kuitenkin jäänyt mieleen, että
tennarit jalassa hyppäsin pituutta 428 cm ja 3-loikkaa 878 cm. Jälkimmäisellä
tuloksella oli Pohjois-Karjalan tilastoissa kuudennella sijalla ja se oikeutti
pääsemään kesän loppupuolella järjestettävään finaaliin. Hypyt sujuivat, vaikka
en ollut nopea, mutta sen sijaan olin kimmoisa.
Olisin halunnut juosta
myös 1000 metrin kisan Juuan kentällä, missä oli 300 metrin hiilimurskarata.
Kilpailuja järjestävät miehet kuitenkin sanoivat, etteivät he tiedä oikeaa lähtöviivaa
ja niin en sinä kesänä päässyt vieläkään juoksemaan pitkää matkaa! Tiesin
tosin, että he eivät puhuneet totta, koska heillä oikeastaan oli jo kiire
kotiin pitkän illan päätteeksi. jatkuu…
Lisäksi lääkäri Reinikaisen blogista mielenkiintoista luettavaa eri aiheesta:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti