Yleisurheiluinnostus oli korkealla tasolla vuonna 1971.
Juuri tänä vuonna Helsingissä pidetyissä EM-kisoissa Juha Väätäinen
voitti sekä 10 000 metrin ja 5 000 metrin kilpailut. Tästä tapahtumasta alkoi
Suomen yleisurheilun kultavuodet. Voitot kestävyysjuoksussa olivat ensimmäisiä
sitten Berliinin vuoden 1936 olympialaisten jälkeen, joten ei ollut
ihme, että kansa kiinnostui suuresti nimenomaan pitkän matkan juoksemisesta.
Myös yleisurheilukatsomot ja juoksuratojen reunat alkoivat täyttyä innokkaista
penkkiurheilijoista kautta maan.
Olin käynyt kesän aikaan juoksemassa Nurmeksessa 800
metrin ja Kontiolahdella 2 000 metrin kilpailun. Näistä kirjoitin jo
aiemmin. Joskus heinäkuun lopulla tai elokuun alussa menin juoksemaan Valtimon
kansallisiin kisoihin, kaiketi Raimo Holopaisen autolla, ja matkana oli
14 vuoden ikäisissä 1 000 metrin juoksu. Vaikka Valtimo on pieni paikkakunta
Nurmeksen ja Sotkamon välissä, niin siellä oli innokkaita urheiluihmisiä
kuten esimerkiksi kunnan liikunnanohjaaja Aarne ”Arska” Halonen, joka
oli myös monien tuntema karismaattinen persoona.
Aarne touhusi kesällä yleisurheilijoiden ja talvella
hiihtäjien parissa. Hiihdossa naisten viestijoukkue Kaija Härkin, Ulla
Suhonen ja Marja Hakkarainen oli Suomen kärkeä, lisäksi heistä Kaija
Härkin kuului naishiihtäjien parhaimmistoon. Lisäksi he voittivat ainakin
kerran maastojuoksun SM-kisojen naisten joukkuekilpailun. Miehistä tunnetuin
hiihtäjä oli Kauko Kanervo, joka oli myös hyvä juoksija. Yleisurheilussa
tunnetuimmat olivat korkeushyppääjä Veijo Salmela ja Aarnen tyttö Anne
Halonen, joka pääsi nuorten Suomi - Ruotsi maaottelussa juoksemaan 400
metrin matkaa.
Tunnetuin urheilijan alku asui kuitenkin vuonna 1971
kymmenen kilometrin päässä kentältä katsottuna Pajukosken kylällä. Jarmo
Kärnä on vuotta minua nuorempi, liekö hän ollut silloin kotonaan vai
kentällä, sitä en tietenkään tiedä. Oliko hän siellä vai ei, mutta siitä
huolimatta hän 18 vuotta myöhemmin hyppäsi pituudessa Suomen ennätystä sivuten
tuloksen 816, mikä säilyi SE-tuloksena vuoteen 2005 saakka. Soulin
vuoden 1988 olympialaisissa hän oli sijalla 10 ja EM-kisoissa tuli kerran
6.sija. Lisäksi Valtimon Vasaman kasvatilla on yksi pronssi
EM-hallikisoista. Melkoisia saavutuksia näin jälkeenpäin katsottuna etenkin kun
ymmärtää sen, miten paljon tällä yksinkertaisella lajilla on harrastajia maailman
kansojen joukossa. Lisäksi pituushypyn harrastaminen ei juoksun lisäksi vaadi
paksua lompakkoa kuten niin monet muut urheilulajit.
Olin harjoitellut koko kesän kovaa. Se tarkoitti sitä, että
juoksin aina kovalla vauhdilla, mutta kilometrimäärät eivät olleet suuria.
Tavoitteenani oli juosta sinä kesänä kilometri kolmeen minuuttiin. Katsojia
koko urheilukentän ympäröivällä alueella oli paljon. Valtimolle oli tultu sinä
sunnuntaipäivänä urheilemaan myös kaukaa Pohjanmaalta. Vajaa 50 vuotta
aiemmin Peräseinäjoelta lähtöisin ollut Peräseinäjoen susi Ville
Ritola (alkujaan hänen sukunimensä oli Koukkari) oli voittanut
kahdeksan mitalia kaksissa eri olympialaisissa. Peräseinäjoelta oli myös se
poika, jolla oli sen vuoden nopein 1 000 metrin aika noin 2.45. En muista
hänen nimeänsä, mutta hän oli pään verran minua pitempi ja meni menojaan heti
alusta lähtien. Hän juoksi alle 2.50 tällä Valtimon 350 metrin
tiilimurskaradalla.
Tulin toiseksi sukkasiinit jalassa (piikkareita en vielä
omistanut) ajalla 3.00,3. Samalla se oli silloin Pohjois-Karjalan
piiriennätys 14 vuotiaiden poikien sarjassa. Aika oli sikäli hyvä, että se oli
sama, lukiko sen kummalta suunnalta tahansa! Tämän juoksun aika jäi pysyvästi
mieleeni, mutta yhtä selvästi myös se, että koko Valtimon kilpailumatkan ajan
minulla oli koko ajan jano. Se johtui siitä, että aamulla olin laittanut
ruisleivän päälle runsaasti suolalohta, niitä lohikaloja, joita olimme saaneet
muutama viikko aiemmin nuotalla. Kala tarvitsee vettä koko elämänsä ajan, mutta
niin se vaati vielä pyytämisen jälkeenkin. Sen tunsi ja näin juoksukilpailusta
jäi elävä muisto!
PS. Näihin kirjoituksiin voi antaa palautetta. Jatkossa
kirjoitan etenkin urheilutapahtumista ja kun minulla ei ole kovin paljon
muistiinpanoja, niin lisäyksiä voi tehdä, jos joku muistaa silloisten ihmisten
nimiä. Olisi mukava kuulla entisistä kilpakumppaneista ja kaikista niistä,
jotka ovat vaikuttaneet eri tavalla urheilun parissa. Joten laittakaa viestiä
eteenpäin, jos joku sattuu näkemään näitä juttujani!!
Valtimolla on syntynyt myös yksi 80-luvun menestyksekkäimmistä hiihtäjistä, Aki Karvonen, joka saavutti olympia- ja MM-hopeaa henkilökohtaisista hiihtolajeista. Vaimoni isän serkkuja kuulemma. Omakin poikani on kenties perinyt joitain ominaisuuksia tuosta sukuhaarasta, kun hän menestyy hapenottoa vaativissa kestävyyslajeissa ikäisekseen niin hyvin.
VastaaPoistaVaimoni tiesi myös kertoa, että urheilumies Aarne Halonen verryttelyasussaan reippaasti lenkkeilemässä ja voimistelemassa Valtimon kylän raitilla oli 70-luvulla hyvinkin tavallinen näky. Tuohon aikaan julkinen kuntoliikunta vanhempien ihmisten keskuudessa ei lienee ollut aivan tavallista. Edelläkävijöitä näköjään tarvittiin tässäkin asiassa. Nykyäänhän ihmisillä on aikaa, jaksamista ja tarvettakin liikkua vapaa-ajallaan. Toisin oli silloin, kun työn tekeminen oli ruumiillisesti raskasta ja kevyet toimistotyöt harvinaisempia. Liikuntaa työn lomassa ja vapaa-aikanakin tuli huomaamatta vähintään riittävästi, ainakin maaseudulla.
Jouni, kerroit 14-ikäisenä harjoittelevasi kolme kertaa viikossa, ja aina kovaa juosten. Millainen oli silloin kokonaisliikuntamääräsi. Luin jostakin, että 100 vuotta sitten kaikki ihmiset liikkuivat arkiaskareiden lomassa jopa 5 tuntia päivässä. Oliko omassa nuoruudessasi maaseudulla tilanne vielä samanlainen? Monet tutkijathan ovat perustelleet Suomen nykyisen heikon kestävyysjuoksutason juontuvan osaltaan lapsuusvuosien merkittävästi vähentyneestä luonnollisesta liikunnasta.