Jänteen lisäksi
Juukaan oli perustettu neljä vuotta aiemmin vuonna 1967 uusi urheiluseura Juuan
Urheilijat, mikä kuului Työväen Urheiluseurojen Keskusliittoon (TUK).
Minua ei politiikka kiinnostanut vähän vertaa ja kun minua pyydettiin mukaan
seuraan, niin liityin siihen, koska Juuan Urheilijat oli myös
yleisurheiluseura. Samalla tiesin, että pääsen kesän aikaan kilpailemaan Juuan
ulkopuolella oleviin kisoihin. Näin myös tapahtui ja näin jälkeenpäin voin
todeta, että Juuan Urheilijoilla oli iso merkitys urheilu-urani alkuvaiheessa.
Jos sitä ei olisi ollut, niin mikä olisi ollut vaihtoehto - sitä en osaa sanoa.
Pekka Malinen, joka toimi myöhemmin
kirjastoautonkuljettajana, antoi minulle Juuan Urheilijoiden uuden
verryttelyasun. Se oli varmaan hienoa se! Verryttelyasussa oli kaksi eri väriä:
vihreää ja keltaista. Ensimmäinen kilpailuni urheiluseuraan kuuluvana oli Nurmeksessa.
Nurmeksen urheilukentän juoksurata oli 350 metrin pituinen ja se oli tehty
hiilimurskasta. Se sijaitsi keskustan koulun vieressä, jossa vuosia aiemmin Nurmeksen
Sepot oli pelannut yhden kauden mestaruussarjan pesäpalloa. Voitin 14
vuoden ikäisten 800 metrin kilpailun ajalla 2.28. Jos jatkaa samaa vauhtia
vielä 200 metriä, niin silloin kilometrin ajaksi tulee 3.05. Tavoitteena oli
juosta vielä saman kesän aikana kilometri kolmeen minuuttiin.
Minulla ei vielä tänä
kesänä ollut piikkareita, vaan juoksi kaikki ratakilpailuni sukkasiineissä.
Niitä käytettiin siihen aikaan myös koululuokissa oppitunneilla sukkien päällä,
kun sisätiloihin ei saanut tulla ulkokengät jalassa. Lenkkikengät olivat
minusta liian raskaat ja jäykät, joten käytin näitä sukkasiinejä niiden
kepeyden takia. Muilla kilpailijoilla oli jo piikkareita, mutta tällaisten
asioiden en antanut häiritä omia ajatuksiani. Pääasia oli juosta mahdollisimman
kovaa.
Nurmeksen jälkeen
kävin juoksemassa Kontiolahdella 2000 metrin kilpailun; sielläkään ei
siihen aikaan ollut vielä kestopäällysterataa, vaan se oli joko hiili- tai
tiilimurskarata. Tästä matkasta on jäänyt kaksi asiaa mieleen. Sinä sunnuntaina
oli erittäin kuuma sää. Oli erittäin tukalaa ja raskasta juosta kuumassa,
niinpä aikani oli päälle 6.40, vaikka odotin parempaa. En tykännyt
nuorena juosta helteisessä säässä. Siksi kesäaikaan kaikki harjoitukset tein
vasta illan viilentyessä. Helle kesällä ja kova pakkanen talvella vaikuttavat
paljon voimakkaammin nuoreen kuin aikuiseen ihmiseen. En tiedä, onko tämä miten
yleisessä tiedossa, mutta näin se vaan on. Niinpä esim. helteensietokyky
paranee vuosien lisääntyessä, näin oli myös omalla kohdallani.
Kesän kilpailuissa
autonkuljettajana toimi Juuan Urheilijoiden innokas puuhamies Raimo
Holopainen. Rami oli lähes kymmenen vuotta minua vanhempi ja harrasti
pikajuoksua ja pituushyppyä. Kun tulimme takaisin Juukaan, niin Raimo ajoi
vanhaa Kuhnustan tietä, jonka varressa oli hänen lapsuuden ajan kotipaikka.
Talon kohdalla hän hiljensi vauhtia ja osoitti kotitaloaan, jossa hän oli
aiemmin asunut. Raimokin oli lähtöisin pienestä mökistä kuten niin monet muut
sen ajan ihmiset.
Raimo Holopainen oli
vuosien saatossa todellinen palvelija sanan varsinaisessa merkityksessä. Hän
toimi Juuan Urheilijoiden moninaisissa tehtävissä ja oli aina kilpailumatkoilla
autonkuljettajana ainakin niissä kisoissa, missä minä olin mukana. Lisäksi
havaitsin tänä talvena lukiessani erästä kirjaa, että sana `holop`
karjalan kielessä tarkoittaa `palvelijaa`. Kukaan ei ole sitä kertonut,
mutta luulen, että sukunimi Holopainen tulee juuri tästä karjalan kielen
sanasta. Tämä sopii hyvin siihen, että Raimo Holopainen oli vuosia myöhemmin
myös Suomen kansan palvelija toimiessaan kansanedustajana vuosina 1996-1999.
Kaiken kaikkiaan ennen aikuisikää minulla oli kaksi perheeni ulkopuolista
henkilöä, jotka vaikuttivat suuresti alkavaan urheilu-uraani. He olivat edellä
mainittu Raimo Holopainen ja kahdeksan vuoden ajan keskikoulussa ja
lukiossa liikunnanopettajana toiminut Reijo "Reko" Kohonen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti