Joulukuussa -73
harjoittelin samalla tavalla kuin edellisenä kuukautena. Harjoituspäiväkirjan
mukaan kaksi päivää meni nollille, koska lonkka oli kipeytynyt. Lisäksi kolmena
muuna päivänä oli noin 30 astetta pakkasta, jolloin en harjoitellut lainkaan.
Silloin 16 vuoden ikäisenä pidin pakkasrajana 25 asteen lukemaa, jolloin jäin
sisätiloihin tupaukoksi. Myöhemmin aikuisena pakkasrajana oli 35 astetta,
kovavauhtisia harjoituksia tein aina 20 asteen pakkaslukemiin. Niistä joskus
myöhemmin lisää... Joulukuun nollapäivien takia kilometrit jäivät vähän alle
edellisen kuukauden harjoitusmääristä. Vuoden lopussa saatoin todeta, että
vuoden 1973 aikana olin juossut yhteensä 3492
kilometriä. Todellisuudessa määrä oli jonkin verran korkeampi, koska
harjoitusten sisältämiä verryttelyjä en laskenut harjoitusmääriin.
Syksystä lähtien
omistin ensimmäistä kertaa tuuliasun, jonka saatoin vetäistä verkkareiden
päälle pakkaskelien aikana. Edellisen talven olin harjoitellut pelkissä
verkkareissa kovillakin pakkasilla, jolloin myös rasitusvammoja syntyi
helposti. Talven -74 aikana pysyin paljon terveempänä jalkojen osalta
verrattuna edelliseen talveen. Kunnollisesta pukeutumisesta oli ilmeisesti hyötyä.
Talven aikaan kaikkina
koulupäivinä kaikki harjoitukset tein pimeässä paitsi silloin kun oli kuutamo.
Lukio päättyi kello neljältä, linja-auto lähti varttia myöhemmin, Vihtasuolla
olin puoli viideltä ja sitten vielä kilometri kotitietä pitkin ennen kuin
pääsin tekemään illan juoksuharjoituksen. Jos tein kahdenkympin lenkin, niin
silloin olin takaisin kotona puoli seitsemään mennessä. Suihkuja ja muita
pesumahdollisuuksia ei meillä ollut kuin ne kaksi saunakertaa viikon aikana ulkosaunassa,
joten kuivien vaatteiden vaihtaminen ylle riitti peseytymiseksi. Ruokailun
jälkeen ilta meni teetä litkiessä läksyjen tekemisen yhteydessä. Illan kuluessa
join litran verran teetä vanhasta paksulasisesta sinappituopista. Nukkumaan menin aina
säännöllisesti heti yhdeksän jälkeen, jotta olisin seuraavana aamuna jo
kuudelta virkeänä alkavaa uutta päivää varten.
Vanha sinappituoppi oli paras lasi teen nauttimiseen |
Tammikuussa -74
juoksin yhteensä 419 km. Yhtenä
päivänä oli liian paljon pakkasta, lisäksi kahtena päivänä oli lonkka kipeä,
jolloin piti levätä. Kovia tasavauhtisia harjoituksia pituudeltaan 8-11 km oli seitsemän kertaa, lisäksi samanpituisia niin sanottuja
vauhtileikittelyjä eli "VL"-harjoituksia oli kolmena päivänä. Loput
harjoitukset olivat niitä hidasvauhtisia juoksuja siten, että niihin sisältyi kahdeksan lenkkiä, joiden pituus oli 20-23 km.
Kuva harjoituspäiväkirjastani liittyen vuoden 1974 kahteen ensimmäiseen kuukauteen. Kuvan voi klikata suuremmaksi. |
Helmikuussa -74
kilometrejä kertyi 418 eli sama
määrä kuin edellisellä kuukaudella vaikka helmikuussa on vähemmän päiviä.
Harjoituskertoja kertyi kuitenkin 34 sillä
kuun loppupuolella aloin tehdä kuuden kilometrin aamulenkkejä. Juoksemaan lähdin aina tasan kuudelta. Olin (ja yhä olen!) aamuvirkku, joten varhaiset
aamuherätykset eivät olleet koskaan mikään ongelma. Aamulenkki oli uusi lisäys
harjoitteluuni, sillä tästä lähtien aloin harjoitella lähes joka päivä kaksi
kertaa päivässä. Muutoin helmikuun harjoitukset olivat samanlaisia kuin tammikuussa.
Tähän helmikuuhun
liittyi ikimuistoinen viikonloppu 16-17.2,
mikä jäi urheiluhistorian aikakirjoihin. Selitys näihin sanoihin löytyy tämän
kirjoituksen päätteeksi. Silloin
Joensuussa järjestettiin Pohjois-Karjalan
yleisurheilun nuorten piirileiri. Se pidettiin Joensuun keskustassa jonkun koulun
tiloissa. Myös minut oli valittu leirille, sillä olinhan juossut kesällä
B-poikien piiriennätyksen kahden kilometrin matkalla.
En kaiketi ollut ainut
juukalainen, joka oli mukana leirillä, sillä Juuan lukiossa samalla luokassa
minun lisäkseni oli toinen yleisurheilija. Itse asiassa me istuimme
perättäisissä pulpeteissa. Hän oli pikajuoksija Pirkko Kajander, joka edusti myös Joensuun Katajaa. Pirkolla oli minua paremmat saavutukset
edelliseltä kesältä: kesän SM-kisoissa hän oli ollut B-tyttöjen 300 metrillä 6.
sijalla. Lisäksi hän oli ollut Joensuun Katajan SM-kultaa voittaneessa
viestijoukkueessa B-tyttöjen 4x300 metrillä. Joukkueen voittoaika 2.50,0 oli säilynyt Suomen ennätyksenä
kymmenen vuotta; näin kertoi Pirkko luokkakokouksemme aikana vajaa vuosi sitten.
Viikonlopun piirileirin aikaan oli kylmää. Tämä jäi elävästi
mieleen, kun -15 asteen pakkasessa piti juosta testijuoksu. Juoksutouhut olivat
siihen aikaan raakaa puuhaa myös valmentajien suunnalta katsoen. Kuuluin jo A-poikiin eli sarjaan 17-18 vuotta,
niinpä juostava matka oli melko pitkä. Testijuoksuna oli 15 kilometrin matka mahdollisimman kovalla vauhdilla. Pakkasta oli
melko paljon, joten vaatetta piti olla reilusti päällä.
Noljakan suuntaan oli mitattu tarkka 2,5 kilometrin matka, mikä
piti juosta kuusi kertaa, Se tarkoitti sitä, että Noljakassa piti käydä
kääntymässä kolme kertaa. Nykyisin näillä alueilla on City-Market ja muita liikkeitä. Pakkanen, pureva viima ja jäinen
tienpinta aiheuttivat sen, että minulla meni matkaan aikaa lähes 55 minuuttia,
mikä tarkoitti noin 3.40 kilometrivauhtia. Edellisenä talvena pystyin
helposti juoksemaan kovempaa, mutta kaiketi arktiset olosuhteet, runsas
vaatetus ja jäinen tie tekivät matkan hitaaksi.
Leirillä annettiin myös valmennustietoutta ja kyseltiin
henkilökohtaisia urheilutavoitteita. Me leiriläiset kuuntelimme ja istuimme
koulun luokkahuoneen lattialla. Halusiko joku piirin parhaaksi urheilijaksi vai
halusiko joku päästä joskus Suomenmestaruuskilpailuihin tai peräti voittaa
siellä? Oliko jollain tavoitteena päästä olympialaisiin saakka? Tällaisia
kysymyksiä joku valmentajista teki ja sitten piti nostaa käsi ylös itselle
sopivan vaihtoehdon kohdalla. Nostin käteni viimeisen kysymyksen kohdalla. En
muista, montako kättä nousi kanssani. Ja liekö kyselijä uskonut, että olin
täysin tosissani?
Koska leiri oli kaksipäiväinen, niin kaikki pitkämatkalaiset
saivat jäädä koululle yöpymään. Minulla oli parempi vaihtoehto, sillä vuosia
aiemmin leskeksi jäänyt tätini asui muutaman kilometrin päässä Vehkalahden kaupunginosassa alle
kymmenen vuoden ikäisen poikansa kanssa. Menin heidän luokseen yökylään. Minun
piti kuitenkin tehdä sinä lauantai-iltana suunnitelma seuraavaa päivää varten.
Leirin oli määrä jatkua sunnuntaina aamupäivällä muutaman tunnin ajan.
Iltapäivällä televisiosta tuli Falunin
MM-hiihtojen 30 kilometrin kilpailu. Sen halusin ehdottomasti nähdä.
Kuitenkin oli pakko päästä myös juoksemaan, sillä yhtään harjoituskertaa ei
saanut jäädä väliin. Lisäksi vielä päivän aikana piti matkustaa linja-autolla
sadan kilometrin matka kotiin Juukaan.
Aloitin yhtälön ratkaisemisen helposti siten, että päätin lähteä juoksemaan heti
aamulla kello kuuden aikaan.
Sunnuntaiaamuna 17.2.1974
kello kuuden jälkeen olin jo juoksemassa päivän pitkää lenkkiä. Muut jäivät
nukkumaan Vehkalahden asuntoon kun suuntasin Nurmeksen suuntaan leveää päätietä pitkin. Edellisen päivän kova
testijuoksu painoi jäsenissä. Olin väsynyt, mutta päätin silti juosta 20 km:n matkan, vaikka
kaikki tuntui niin kovin ankealta. Minuutit tuntuivat vierivän hitaasti napakassa
talvipakkasessa katuvalojen loisteessa, kun aika ajoin vilkaisin ranteessani
olevaa kelloa arvioidessani samalla juoksemani matkan pituutta. Liikennettä ei
ollut yhtään ja tuntui erikoiselta juosta ensimmäistä kertaa katuvaloissa,
koska eihän maaseudulla Juuan Vihtasuolla
sellaisia ollut.
Palatessani takaisin Vehkalahden asunnolle tätini oli jo
herännyt. Aamupalan jälkeen minun piti kuitenkin mennä vielä käväisemään koulun
piirileirillä ennen kuin palasin takaisin tätini asunnolle seuraamaan Juha Miedon mahdollista voittoa Falunin
MM-kisoissa.
Falunin MM-hiihtojen 30 km:n matka voitettiin ensimmäistä
kertaa lasikuitusuksilla. Ruotsin Thomas
Magnusson voitti kilpailun lähes minuutin erolla Mietoon, jonka hiihti
perinteisillä puusuksilla. Tapahtuma jäi historian kirjoihin: tuotekehitys
päihitti perinteisen tavan. Mutta kaksi päivää myöhemmin perinteiseen tapaan
valmistettu tuote nosti vielä kerran päänsä ylös ennen kuin se vaipui lopullisesti
historian havinaan: 19.2.1974
Falunin MM-hiihtojen 15 km:n kilpailun voitti Norjan Magne Myrmo. Hänestä tuli viimeinen puusuksilla
maailmanmestaruuden voittanut hiihtäjä. Jos Juha Mieto olisi jaksanut hiihtää
yhdeksän sekuntia nopeammin, niin silloin hänen neljäs sijansa olisi vaihtunut
kultamitaliin ja samalla puusuksihistoriassa norjalaisen tilalla olisi suomalainen
nimi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti