Ajattelemisen aiheita

Tämänkin kirjoituksen yläpuolella löytyy sanat  ”…unohtamatta tämän päivän tapahtumia ja sitä Todellista Elämää”.  Jotta en unohtaisi näitä blogiin sisältyviä sanoja, niin tänään tuon esille näitä Todellisen Elämän sanoja kaikille lukijoilleni.

Kaikki alla olevat sitaatin sanat liittyvät kiinteästi Jumalaan ja ihmiseen. Tämän voisi ilmaista myös toisilla sanoilla: Jumalaan ja sinuun.

”Jumala, joka teki maailman ja kaiken, mitä siinä on, ja hän on se taivasten ja maan Herra, hän ei asusta temppelissä, joka on käsin tehty. Eikä hän ole ihmisten käsillä palveltava, eikä hän tarvitse mitään, koska hän antoi kansanjoukoille elämät ja sielut.

Ja yhdestä verestä hän teki koko maailman ihmiset, että olisivat asuttamassa koko maan pintaa, ja hän erotti määräajat hänen käskyjensä kautta, ja laittoi ihmislasten asuinsijojen rajat.

Että he etsisivät Jumalaa, ja tutkiskelisivat, ja hänen luomakunnastaan löytäisivät hänet, sillä ei hän edes ole kaukana kenestäkään meistä”.

En tiedä, mitä ajatuksia nämä herättävät lukijassa. Monenlaisia, ehkä jotain tai ei sitten yhtään mitään? Suurin piirtein näin? Enempää minun ei tarvitsekaan tietää. Ainakin tämä toteamus meni kohdalleen?

Irrotan muutamia sanoja sitaatista erilleen.

”Jumala, joka teki maailman ja kaiken, mitä siinä on”. – Joku voi ajatella heti, että eikös se ollut evoluutio, mikä suoritti tämän kaiken. Niinpä. Tämä on virallisesti hyväksytty totuus oppikirjojen sisällä. Mutta onko kuitenkin päässyt käymään niin, että Totuus on sysätty kansien ulkopuolelle?

”Taivasten ja maan Herra, hän ei asusta temppelissä, joka on käsin tehty”. – Temppeleitä on monen nimisiä, jotkut ovat kirkkoja, toiset rukoushuoneita, kolmannet muita erilaisia rakennuksia… Kuitenkaan Jumala ei asu yhdessäkään käsillä tehdyssä. Ei siitäkään huolimatta, kuinka korkeaksi tai muuten prameaksi temppeli on tehty. Eivät edes kalliit taideteokset temppelin sisällä houkuttele Jumalaa rakennuksen asukkaaksi. Kuitenkin ihmiset rakentavat näitä sinnikkäästi yhä lisää…

”Hän ei edes ole kaukana kenestäkään meistä”. – Tämä on jatkoa edelliseen. Jumalaa ei voida löytää rakennuksista, mutta ihminen voi kohdata Jumalan. Kohtaaminen ei ole sidoksissa mihinkään erityiseen paikkaan vaan alueena on koko luomakunta. Avaruuksiin asti lentelyjä ei kuitenkaan tarvita.

”Että he etsisivät Jumalaa, ja tutkiskelisivat”. – Tämäkin on jatkoa edelliseen. Jumalan kohtaamista edeltää etsiminen. Etsimiseen täytyy kuitenkin saada ensin oma halu. Ja tutkiminen on sitä etsimistä. Jumalan sanan tutkiminen tapahtuu joko lukemisen tai kuulemisen kautta. Vain tätä kautta syntyy henkilökohtainen suhde Jumalaan.

”Olisivat asuttamassa koko maan pintaa”. – Tämä on mitä ajankohtaisin ohje ihmisille. Lähes kaikkialla ihmiset pakkautuvat suurkaupunkeihin. Syntyy monenlaisia ongelma kuten ympäristön saastuminen, liikenneongelmat, levottomuus, slummien muodostuminen, rikollisjengien valta tiiviisti asutuilla alueilla, riippuvuus ostetusta ruuasta ja ties vaikka mitä jne. Kuitenkin lähes kaikille kansoilla on paljon asumatonta aluetta oman maan sisällä.  

”Hän erotti määräajat hänen käskyjensä kautta”. – Täällä maan päällä meille jokaiselle on annettu oma elinaika, mikä on salattu jokaisen kohdalla. Myös nykyinen maailmanaika, mitä elämme, tulee kirjoitusten mukaan päättymään. Kuitenkaan mitään maailmanloppua ei tule, vaan kaikki tulee muuttumaan tavalla, mikä on Sanassa kerrottu.

”Hän laittoi ihmislasten asuinsijojen rajat”. – Kirjoitusten mukaan kullekin kansalle asetettiin asuinsijojen rajat. 5. Moos.32:8 ”Kun Korkein jakoi perinnöt kansoille, kun hän erotteli ihmisten lapset, silloin hän määräsi kansojen rajat israelilaisten luvun mukaan”. Kuitenkin juuri nyt maailmasta pyritään saamaan eri tavoin ”yksi suuri maailma”, missä kaikki olisimme yhtä. Puhutaan esim. Afrikan alueen voimakkaasta väestönkasvusta ja Euroopan alhaisesta syntyvyydestä ja siitä miten näitä voitaisiin tasata kansojen kesken. Kuitenkin kaikki nämä pyrkimykset ovat taistelua Jumalan antamaa sanaa vastaan. Sanaa vastaan voi kyllä taistella, mutta lopputulos ihmisen kannalta on aina tappio.

”Yhdestä verestä hän teki koko maailman ihmiset”. – Päätän siihen mistä aloitin.

Vuodenvaihteen 1975/-76 muistiinpanot

19.3 Vuodenvaihteen 1975/-76 muistiinpanot: Jatkan jälleen urheilun parissa kertomalla talven 1975 -1976 juoksuharjoittelusta. Edellisessä tarkastelussa pääsin marraskuun loppuun joten katson harjoituspäiväkirjastani seuraavaksi joulukuuta. Vuoden viimeisenä kuukautena en juossut yhtään aamulenkkiä, mutta vain yksi päivä jäi kokonaan nollille. Sen päivän kohdalla lukee lyhyesti "ROKOTUS PAKKASTA YLI – 26°C". Rokotuksen syytä en enää muista. Niinpä harjoituskertoja kertyi 30 ja niistä kertyi yhteensä 460 kilometriä. Pikaisesti laskettuna kuukauden harjoitusmäärä tarkoitti 15 kilometrin keskimääräistä päiväannosta.

Vuoden 1975 päättyessä pystyin laskemaan vuoden jokaisen kuukauden kilometrit yhteen. Niistä kertyi kahta kilometriä vaille 5000 kilometriä. En kuitenkaan lähtenyt aattoiltana täyttämään uutta tuhatlukua, sillä suuret kilometrimäärät eivät koskaan saaneet olla harjoittelun päätarkoitus.

Kestävyysjuoksijan täytyy kuitenkin ikään kuin syödä kilometrejä riittävästi, muuten hän ei pääse koskaan tavoitteeseensa varsinkaan silloin, jos hän on asettanut tavoitteet korkealle. Mutta jokainen kaiketi tietää, että syömisessä pitäisi aina säilyttää tietty kohtuullisuus, koska muutoin saattaa tulla ähky olo. Tämä on syytä muistaa myös juoksuharjoittelussa, sillä liiallisten kilometrien ahnehtimisesta voi olla ikävät seuraukset. Näin voi kuitenkin käydä silloin, jos ruokahalut ovat liiat suuret ja into korkealla.

1970-luvun kestävyysjuoksubuumin aikakautena kävi varmaan (ainakin kuulopuheiden mukaan) niin, että moni sortui liialliseen harjoitteluun. Kilometrien haalimisesta saattoi tulla itsetarkoitus varsinkin silloin, jos valmentaja ei pystynyt näkemään ja tajuamaan muuta kuin suuret kilometrimäärät. 

Tällaisia valmentajia oli silloin olemassa. Kuitenkin tällaisten "tiukkapipojen" olisi pitänyt mennä edes joskus kilpailujen lähtöviivan läheisyyteen ja kuunnella, josko kilpailijat olisivat heittäneet toisilleen kysymyksiä kuten esim. "kuinka monta kilometriä olet juossut kuukauden aikana?". Tällaisia kysymyksiä ei tietenkään koskaan ilmoille päästetty eikä niistä olisi ollut mitään hyötyä kenellekään, sillä eihän pelkästään kilometrien ahmimisella voiteta yhtään kilpailua. Ihmistä ei ole luotu koneeksi. Jotkut valmentajat eivät ehkä tietäneet tätä itsestään selvää tosiasiaa.

Joulukuun harjoittelu ei tietenkään ollut tasapaksua puurtamista, sillä kahta samanlaista päivää ei ollut peräkkäin. Tasaisella kovahkolla vauhdilla tehtyjä harjoituksia pituudeltaan 10-14 km oli kaikkiaan 9 eri päivänä. Niin sanottuja VL eli vauhtileikittelyjä tein kerran viikkoon pituudeltaan.10-14 km. Tällainen harjoitus sisälsi minuutin, kahden ja kolmen minuutin vauhdikkaita pätkiä, joiden välissä oli 1-2 minuuttia hölkkää. Kuukauteen sisältyi myös hidasvauhtista juoksua 4.30 - 4.45 min/km vauhdilla. Näistä harjoituksista 9 kertaa oli sellaisia, joiden pituus oli 20-25 kilometriä.

Vuosi vaihtui ja heti vuoden 1976 alussa oli Vierumäen Urheiluopistolla talven toinen viikonlopun leiri. Tammikuun kolmannen päivän kohdalla lukee harjoituspäiväkirjassani ”20 TV TESTIJUOKSU 1.09.00 VIERUMÄKI”.  Ohjelmassa oli sama 20 km:n tasavauhtinen testijuoksu kuten aiemmin lokakuussa. Jokainen juoksi itsenäisesti siten, että matkaan lähdettiin minuutin välein. Senkin muistan, että ainoastaan Kuopion Vesa Laukkanen pystyi juoksemaan matkan kutakuinkin samaa vauhtia kuin minä.  Otin itsestäni kaiken irti pakkassäässä, niinpä illan aikana oli vaikea olo kuumeen noustessa rasituksen seurauksena. Tätä en tietenkään kenellekään paljastanut, vaikka iltasella olin muiden mukana nauttimassa limpparia ja muita herkkuja Urheiluopiston alakerran kahviossa.

Seuraavana aamuna ei olisi ollut mikään pakko herätä aikaisin, mutta nousin tapani mukaan kello kuudelta ja lähdin saman tien talviaamun pimeyteen. Edellisen päivän kova harjoitus varmasti tuntui jäsenissä, mutta aamun lihasjäykkyys ei saanut olla lenkille lähdön esteenä. Kaikki muut leiriläiset jäivät nukkumaan huoneisiinsa. Juoksin löysällä vauhdilla ”jonnekin” tietä pitkin 35 minuutin verran ja palasin samaa reittiä takaisin, jotta en eksyisi aamun pimeyteen tuntemattomassa maastossa. 

Osan matkaa juoksureittini kulki Vierumäen teollisuusalueen kupeessa. Mieleeni jäi, että siellä oli ainakin pylväiden jalostustoimintaa. Aamuvarhaisella kaikkialla oli hiljaista ja pimeää, sillä olihan sunnuntaiaamun varhainen hetki. Liukkautta ei tarvinnut pelätä lumisella ja jäisellä tiellä, sillä lenkkikenkien alla oli hyvä pito. Sen takasi kirpeä pakkanen, mikä oli hallitsevana säätyyppinä koko tammikuun ajan vuonna 1976.

Aamulenkin jälkeen pääsin suoraan aamupalalle, minne osa leiriläisistä oli jo tullut ruokailemaan. Melko pian aamupalan jälkeen leirin ohjelmassa oli aamupäivän harjoituksena kevyttä juoksua, mutta sen olin suorittanut jo varhain aamulla. Niinpä saatoin jäädä lepäilemään muiden mennessä ulos. Miksi tein eri tavalla kuin muut? Syynä oli se, että aamupalan ja ruokailun välissä oli vain vähän yli tunnin väli. Ja tähän en ollut koskaan tottunut, sillä sain niin helposti pistoksen juostessa, jos ruokailun ja harjoituksen väli oli liian lyhyt. Varhainen aamulenkki sulki pois tämän ongelman. Pistosherkkyys oli minun heikkouteni enkä asiasta oikeasti koskaan kertonut kenellekään.

Tammikuu jatkui harjoittelun suhteen saman kaavan mukaan kuin edellisenä kuukautena. Tammikuun lopussa harjoituspäiväkirjassani lukee ”29 harjoituskertaa, jalat terveinä, 2 juoksematta pakkasen takia”. Kuukauden puolessa välissä olin kaksi päivää harjoittelematta, sillä merkintöjeni mukaan toisena päivänä oli pakkasta – 30°C ja toisena – 28°C astetta. 

Kilometrejä kertyi tammikuussa 510 kilometrin verran. Vähintään 20 kilometrin lenkkejä kuukauteen mahtui kymmenen harjoituskertaa, niistä pisin oli 32 kilometriä. Tammikuu oli kylmä, sillä ainakin kymmenen päivän aikana pakkasta oli – 20°C tai enemmän. Jos pakkasta oli enemmän kuin – 20 °C astetta, niin silloin en koskaan juossut kovalla vauhdilla. Tästä itselleni laatimasta säännöstä pidin kiinni myös sen jälkeen, kun olin saavuttanut aikuisiän.

Harjoituspäiväkirjaani en juuri koskaan kirjoittanut mitään ylimääräistä. Kuitenkin tämän tammikuun merkinnöissä on yksi poikkeus. Tammikuun 24. päivän kohdalla lukee, että juoksin 18 km tasaista 4.20 min/km vauhtia. Sen jälkeen on vahvistetuin isoin kirjaimin huutomerkin kera seuraava merkintä PUVUN OSTO !

Kävin ostamassa elämäni ensimmäisen puvun. Ostopaikkana oli Juuan kirkonkylässä toiminut (ja yhä toimiva!) Vaatehuone Miettisen liike. Pitihän minun saada puku, koska vielä kevään aikana olisivat edessä yo-kirjoitukset ja sitten toukokuun lopussa koulu päättyisi lakkiaispäivään. Puku oli tummanvihreä ja jos se olisi vielä tallessa, niin se ei varmasti mahtuisi enää päälleni, sillä painoin silloin vain 54 kg. 

Suomalaisuutta rajan takana

Tämä kirjoitus on kooste kolmesta erillisestä kirjoituksesta, mitkä tein vuoden 2016 lopussa.  Lisäksi lopussa on pieni kuvaus Udmurtian pääkaupungista Izhevskistä youtube-videon kera, sillä ovathan udmurtit sukulaiskansaamme.

11.3.Suomalaisuutta rajan takana: Seuraavana on aihe, mikä lienee tuntematonta useimmille lukijoille. Laitan tähän heti aluksi muutamia sanoja, joita seuraavassa kirjoituksessa esiintyy: Arkangeli, Aabrahaminlahti, ihmekansa ja Jaakobin joki. Kovin kuulostaa raamatullisilta nimiltä! Ja näiden sanojen pitäisi vielä olla sidoksissa suomalaisuuteen, tuntuuko erikoiselta? 

Ei ole mikään tieto kertoa, että Komin Tasavallassa ja Karjalan Tasavallassa itärajan takana asuu suomensukuisia ihmisiä. Komin ja Karjalan väliin jää laaja Arkangelin alue, josta monet eivät tiedä juuri mitään eikä se muutenkaan ole esillä julkisuudessa. Vienanmeren etelärannikolla sijaitseva 350 000 asukkaan Arkangelin kaupunki on pohjoisen Venäjän keskus ja ennen Pietarin perustamista se oli käytännössä Venäjän ainoa vientisatama. Pietarin perustamisen jälkeen sen merkitys väheni huomattavasti. Arkangeli ei ole edes kaukana, linnuntietä pitkin matkaa täältä Nurmeksesta on 660 km, vastaava matka Helsinkiin on 440 km. Maanteitse ero on sitten paljon suurempi, sillä autolla joutuu kulkemaan yli 1300 km, jos haluaa ajaa Arkangeliin.  

Arkangeli sijaitsee lähes samalla leveysasteella kuin Kajaani eli ei mitenkään kovin pohjoisessa. Tiedetään kiistattomasti, että nämä alueet ovat olleet muinoin suomalaisten tai suomensukuisten heimojen asuinalueita. Slaavien levittäytyessä alueelle viimeisen 600 vuoden aikana sinne on jäänyt tuntematon määrä suomensukuista kansaa, joten moni Arkangelin alueella asuva kantaa myös suomalaisia geenejä tietämättään. On olemassa kuvauksia alueen ihmisistä ja heidän elintavoistaan yli tuhannen vuoden takaa eri maiden kronikoissa. Tästä aiheesta löytyy paljon yksityiskohtaista tietoa Martti Haavion vuoden 1965 kirjasta ”Bjarmien vallan kukoistus ja tuho”. 

Kommunistinen Jumalan kieltävä Neuvostoliitto ei muuttanut jostain syystä Arkangelin nimeä vaan se sai säilyttää nimensä, vaikka se on mitä suurimmassa määrin suoraan Raamatusta tuleva nimi. Ark-Angel, siis arkkienkeli. Tämä arkkienkeli Mikael on myös Arkangelin vaakunassa, jossa se kukistaa vihollisen. Ennen kuin nykyistä Arkangelin kaupunkia olikaan, niin sen paikalla oli 1400-luvulla arkkienkeli Mikaelin luostari. Siitä kaupunki on saanut nimensä. Tähän aikaan alueella asui paljon vanhauskoisia ihmisiä. 

 

Arkangelin vaakuna. Arkkienkeli Mikael voittaa saatanan.

Raamatun mukaan arkkienkeli Mikaelilla on tehtävä suojella ahdistuksen aikana omaisuuskansaansa: ”Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten suojana. Ja se on oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka, kuin kansoja on ollut, hamaan siihen aikaan asti.” –Dan.12:1. 

Myös Mikkelin kaupunki on saanut samasta lähteestä nimensä. Ja udmurtit, tämä suomensukuinen kansa, näkevät Udmurtian pääkaupungin 600 000 asukkaan Izhevskin keskustassa korkealla olevan arkkienkeli Mikaelin patsaan. Erikoista, eikö vain! Eikä tässä kaikki liittyen tähän Vienanmeren rannikkoon: Kun lähdetään Arkangelin kaupungista pitkin rannikkoa itää kohti, niin alue Voronovin majakasta Mezeniin saakka, matkassa ehkä noin 100 km, on nimeltään Aabrahaminrannikko. Tämäkin on mitä suurimmassa määrin raamatullinen nimi! Mutta kuka osaisi selittää, miksi sellainen sana on valittu rannikon nimeksi. Tiedetään se, että paikannimet säilyvät kaikista pisimpään muuttumattomina.

 

Arkkienkeli Mikaelin patsas korkean pylvään päällä Udmurtian pääkaupungissa Izhevskissä

Arkangelin kaupunki sijaitsee laajalla suistoalueella, johon laskee suuri Vienanjoki, venäjäksi Dvina. Se on kolmanneksi pisin Venäjän Euroopan puolella sijaitseva joki, pituus yli 740km, ja jos siihen laskeva Suhona-joki lasketaan yhteen, pituus on silloin yli 1300 km. Siihen laskee useita sivujokia, suurin niistä on Komista laskeva Vychegda, mikä virtaa Komin pääkaupungin Syktyvkarin läpi ja yhtyy Vienanjokeen Kotlasin kaupungin kohdalla. 

Suomalaisittain eniten kiinnostaa Vienajoen sivujoki Pinega, jota tutkijat pitävät suomalaisperäisenä nimenä. Se liittyy Vienanjokeen Holmogory/Kolmogoryn kohdalla noin 50 km Arkangelista etelään. Venäläisten ja viikinkien kronikoissa se on ollut legendaarinen alueen ”pääkaupunki”. Holmogory/Kolmogory on kielitutkijoiden mukaan suomalaisperäinen nimi. Muinaisissa kronikoissa sitä kuvataan paikkana, jossa oli jo 900-luvulla laajat, viljavat viljelysmaat. Aiemmin mainitussa Martti Haavion kirjassa on erinomaiset kuvaukset tästä asiasta ja tarkka kuvaus siitä paikasta, missä se sijaitsi. Tämä on helpompi käsittää jos katsoo kaksi vuotta sitten alueesta kuvattua maisemaa youtube-videon välityksellä https://www.youtube.com/watch?v=CvmLRjwY4WQ  

Asutus on varhaisista ajoista lähtien sijoittunut jokien varsille niiden kulkuyhteyksien takia, niinpä myös tämän edellä mainitun Pinega-joen (pituus yli 700 km) molemmin puolin on paljon pikkukyliä. Erityisesti tämän joen varrella on paljon suomalaisia kylien nimiä kuten Verkola, Jurola, Vonga(?), Pirinem(?), Chakola, Tsimola ja Lavela.

Jussi Konttisen kirjoittamassa ”Sankarimatkailijan Arkangeli” – kirjassa on lueteltu mm. seuraavia suomalaisia nimiä Arkangelin alueella: Hajala, Kevrola, Korkala, Lahta, Sjuzma (Sysmä), Ljamtsa (Lämsä), Muksalma, Maselga (Maaselkä) ja Kalma. Kielitutkijoiden mukaan myös seuraavat sanat ovat suomalaisperäisiä: Onega, Mezen, Kargopol ja Sura. Näistä mainittakoon, että Arkangelin alueen eteläosassa sijaitsevan Kargopolin pikkukaupungin nimi tulee todennäköisesti suomalaisesta Karhunpuoli-sanasta. 

Edellä mainituista nimistä Muksalma on pieni Vienanmeren saari kuuluen Solovetskin saaristoon. Muksalmaan liittyen on pieni juttu tästä linkistä http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/55848-merikaalimorskaja-kapusta

ja tästä http://vintti.yle.fi/yle.fi/tv1/juttuarkisto/dokumentit/muksalman-pieni-ihme.html

Korkalasta voi kertoa sen verran, että se on myös suomalainen sukunimi. Noin 800 ihmisen sukunimi on Korkala. Heitä asuu eniten Oulun ympäristössä kuten Tyrnävällä.

Ja sitten tämä Karhunpuoli eli Kargopol. Se sijaitsee Äänisen eteläosasta vajaa sata kilometriä itään. Kargopolista löytyy mukavasti tietoa wikipediasta  https://fi.wikipedia.org/wiki/Kargopol

Vienanmeri on venäjäksi Beloje more (Valkeameri). Sanalla viitataan meren puhtauteen. Historian kuluessa merellä on ollut myös muita nimiä: Solovetskin meri, viikinkien käyttämä Gandvik ja suomalaisittain tutulta kuulostava nimi Kajaninmeri. Huomataan, miten vähän väliä kohdataan suomalaisia nimiä.

Viikingit alkoivat käydä kauppaa Vienajoen alueella 900-luvulta lähtien. Viikingit kutsuivat alueen ihmisiä bjarmeiksi. Lisäksi etelästä, jopa kaukaa Aasian puolelta tultiin tekemään kauppaa bjarmien kanssa. Bjarmeilla oli myytävävä mm. turkiksia ja mursunluuta, jotka olivat arvokasta tavaraa Arabian alueella. Aiemmin mainitussa Martti Haavion kirjassa on runsaasti kuvauksia bjarmien kaupankäynnistä eri kansallisuuksien kanssa, joista viikingit ja etelän bulgaarit ovat eniten esillä. 

Viikinkien käyttämä sana bjarmit on sikäli mielenkiintoinen sana, että se muistuttaa sanaa perm. Perm on Uralin alueen portilla sijaitseva suurkaupunki ja sitä pidetään muinaisen suomalaisuuden keskuspaikkana. Jokiverkostoa katselemalla tämä ei olekaan mikään ihme. Volgan suuri sivujoki on Kama, jonka varrella Perm sijaitsee. Ja siihen virran läheisyyteen jäävät mm. udmurtien asuinalueet. Sadan kilometrin päässä Permin miljoonan asukkaan kaupungista sijaitsee pieni Kudymkar-niminen kaupunki. Siellä sijaitsee Komi-Permyak Local Lore Museum, missä sanotaan olevan runsaasti (jopa eniten) historiallista tietoa suomalaisuuteen liittyvistä asioista.

Kauppayhteydet bjarmien kanssa katkesivat, kun slaavit vallatessaan alueita itselleen katkaisivat yhteyden Volgalta Vienanjoelle. Slaavit eivät kutsuneet suomensukuisia bjarmeiksi vaan tshuudeiksi. Lopulta nämä slaavit eli venäläiset valtasivat tshuudien alueet itselleen. Jussi Konttinen kirjoittaa tästä asiasta osuvasti kirjassaan: "sukupuuttoon tshuudit eivät kuitenkaan kuolleet, vaan heidän osanaan oli sulautuminen venäläisiin. Nykyiset Arkangelin alueen venäläiset asukkaat ovat siten paitsi novgorodilaisten myös tshuudien jälkeläisiä ja näin ollen tavallaan suomalaisten 'sukukansa'." 

Tähän yhteyteen on hyvä lisätä venäläisen tunnetun kansanedustajan lausunto, minkä hän antoi marraskuussa 2017. Hän sanoi, että ”Täytyy ymmärtää, että puolet venäläisistä on itse asiassa suomalaisia ja suomalais-ugrilaisia.” Tällaiset sanat ovat rohkeita, vaikka ne ovatkin totta. Myös monille suomalaisille nämä tosiasiat ovat perin tuntemattomia asioita, koska niistä ei ole haluttu koskaan keskustella julkisesti.  Ilta-Sanoman kirjoituksen voi lukea tästä https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005464084.html

Mistä tulee suomalaisista käytetty sana tshuudit? Muinaisvenäläinen Nestorin kronikka kertoo v.1113: ”Tshud-kansa oli kutsumassa muiden kansojen ohella ruseja eli ruotseja Venäjälle.” (Tässä nähdään, mistä rossija tai rus-sana tulee, älä kuitenkaan sekoita ruotseja ruotsalaisiin!). Novgorodin läänin vepsäläisten nimitys on tshuhar. Kun suomalaiset ryssittelevät venäläisiä , niin venäläiset vastaavasti käyttävät  suomalaisista ja virolaisista halveksivaa nimeä tshuhna. 

Taneli Europeus ilmoitti v.1847 että ”Tshud johdetaan sanasta tshudo, mikä tarkoittaa ihme, kumma. Tsuudilaisia on mainion noituutensa ja muun taitonsa ja tietonsa kuin myös ihmeellisien jäännöksiensä tähden pidetty ihmeen kansana.”  Tämän mukaan me suomalaiset olisimme ihmeen kansaa! On olemassa vain yksi ihmeen kansa, mikä ilmenee Raamatun kautta ja se kansa on Israelin kansa. Ja kun on olemassa vain yksi ihmeen kansa, niin silloin me suomensukuiset kuuluisimme tähän Israelin kansaan? Tästä kansasta iso osa on vielä tunnistamatta niiden kymmenen kadoksissa olevien heimojen jälkeläisten osalta. 

Tämä selittäisi myös ne täällä pohjoisessa ilmenevät raamatulliset Vanhan testamentin sanat, joita on monissa paikannimissä, pohjoisimpana 50 km pitkä Jaakobin rajajoki, mikä on pohjoisin maaraja Venäjän ja Norjan välillä. Miksi se on rajajoki? On vain ymmärrettävä, että tämän joen itäpuoleisia alueita ovat hallinneet suomensukuiset kansat, kuten edellä kävi ilmi kerrottaessa Arkangelin alueen historiallisesta alkuperästä. Ja joen länsipuoli on ollut viikinkien asuinaluetta. Raja on kulkenut joessa jo silloin kuten tänä päivänä?

Miksi nimenä on Jaakob? Raamattua tunteva tietää, että Israel sana syntyi Jaakobista. Ja tämän kansan jälkeläisiä on hajaantunut ympäri maailmaa kuitenkin siten, että heidän olemassaoloaan ei voi vielä kukaan todeksi osoittaa. Pohjoisen Israelin kuningaskunnan (eteläinen oli Juudan kuningaskunta) häviämisestä on kulunut jo 2700 vuotta.

Arkangelin alueesta itään on suomensukuinen kansa komit, joilla on kielessä joukko lähes samanlaisia sanoja kuin meillä. Mutta mitä ajattelette komien tervehdyssanasta terve, sillä se on komiksi tsholöm? (Vokaalia ö ei lausuta kuten me lausumme, vaan se on lähempänä u-vokaalia.) Sana kuulostaa lähes samalta kuin israelilaisten shalom tervehdyssana! Eipä siihen voi antaa muuta selitystä kuin että se on kulkenut sinne pohjoiseen ihmisten mukana…

Kävimme kesällä 2016 Barentsin meren rannalla ja ajoimme Jakobin rajajoen vierellä kulkevaa tietä pitkin. Alueella ei ole mitään rajavyöhykettä, vaikka siinä sijaitsee Norjan ja Venäjän välinen raja. Raja on lähimmillään noin 10 metrin päässä. Kuvasin matkan yhteydessä kännykkäkameralla ja tein alueesta videon, minkä voi katsella tästä https://www.youtube.com/watch?v=ZdBo_slPhxU

Palaan vielä Udmurtiaan, mistä mainitsin edellä. Udmurtian tasavallan vaakunassa on kolme kannuksenpyörää eli pykäläristiä. Myos Parikkalan uudessa ja vanhassa vaakunassa on kolme pykäläristiä. https://fi.wikipedia.org/wiki/Parikkalan_vaakuna

 

Udmurtian tasavallan vaakunassa on kolme kannuksenpyörää kuten Parikkalan vaakunassa.

Käydessäni kesällä 2016 Udmurtiassa kuvasin kännykkäkameralla yli puolen miljoonan asukkaan Izhevskin maisemia ja talletin ne youtube-videolle.

https://www.youtube.com/watch?v=t66gqoVkjZI

Sunnuntai-aamun liikenne oli vielä vähäistä. 3 min 40 s kestävällä videolla näkyy mm. seuraavia asioita: Udmurtian vaakuna ja heti sen jälkeen noin 40 metriä korkea taideteos, mikä esittää Galina Kulakovan suksia. Kulakova oli udmurtti. https://fi.wikipedia.org/wiki/Galina_Kulakova

Mainittakoon tässä yhteydessä, että myös toinen kuuluisa naishiihtäjä Raisa Smetanina on Komissa asuva suomensukuinen nainen. Suurin osa venäläisistä huippuhiihtäjistä on tullut aina ja tulee yhä joko Udmurtiasta tai Komista. Mistähän tämä johtuu?

Seuraavana videolla näkyy järvi. Se ei olekaan mikä tahansa tavallinen järvi, vaan maailman suurin 12 km pitkä tekojärvi, mikä on kaivettu kokonaan lapioilla 1700-luvulla. Oppaan mukaan udmurtit eivät joutuneet sitä kaivamaan, vaan sen tekijät muut maaorjat. Järvi rakennettiin vesivoimaa varten. Järven päässä näkyy kuuluisa asetehdas, missä tehdään mm. Kalashnikov-rynnäkkökiväärit. Ja tietenkin muutamia vuosia sitten kuollut tunnettu asekeksijä Mihail Kalashnikov on päässyt patsaaseen laattojen kera.

Heti näiden jälkeen kuvassa näkyy kolme istutettua pihlajaa. Tämäkään ei ole sattumaa, sillä Udmurtiassa pihlaja on pyhä puu. Sitä se on ollut muinoin myös meille suomalaisille. Pihlajan jälkeen videolla vilahtaa arkkienkeli Mikaelin patsas korkean pylvään päässä.

Ja sitten on esillä kirkkoja. Ne on kunnostettu viimeisen päälle hyvään kuntoon, sillä nyky-Venäjää rakennetaan ortodoksisuuden perustalle. Kuinka hyvin tämä tiedetään Suomessa? Ovatko edes päättäjämme tietoisia tästä asiasta? Tämä on hämmästyttävää, kun palataan ajassa muutamia vuosikymmeniä taaksepäin. Neuvostoliiton aikana kirkoista tehtiin varastorakennuksia ja ties vaikka mitä. Tänä päivänä ns. länsimaissa kaikki kristilliset arvot ja näkyvyys pyritään häivyttämään tai jopa tuhoamaan. Venäjällä suunta on päinvastainen. Kristillisiä arvoja pyritään vaalimaan ja suojelemaan. Kenen valinta kestää, kuka romahtaa? 

Videolla näkyy kaareva penkki pikkulintujen kera. Vihkimisen jälkeen aviopari istuutuu vierekkäin penkille ja kas kummaa, luisuvat kylki kylkeä vasten…

Udmurtian tasavallan presidentin (aluejohtajan), kansanedustajien ja hallituksen komeat rakennukset ja kauniit kukkaistutukset näkyvät myös kuvissa ja niiden jälkeen on Udmurtian kansalliskirjailijan patsas. Udmurtia ja venäjä ovat tasavallan viralliset kielet. Ja koska kyseessä on tasavallan pääkaupunki, niin suuren isänmaallisen sodan 1941-1945 muistoksi palaa ikuinen tuli monien muistolaattojen ja patsaiden ympäröimänä. Mihail Kalashnikov on saanut oman patsaansa myös tälle alueelle.

Lopuksi videolla on kuvattu Izhevskin rautatieasemaa, kun odottelimme junan lähtöä kohti Moskovaa, minne oli matkaa noin tuhat kilometriä. Klo 17 lähtenyt juna ylitti Volgan ja seisoi jonkin aikaa Kazanissa klo 23 aikoihin ja saapui Moskovaan klo 10 jälkeen seuraavana aamuna. Venäjän junissa on hyvä ja helppo matkustaa.