Käärmeet hävisivät

15.1 Käärmeet hävisivät: ... jatkoa edellisestä. Käärmeen polttaminen tietenkin unohtui pian. Ja eihän se ollut itse asiassa mikään kummallinen tapaus, koska sattuuhan sitä kaikenlaista ja sitten ne unohtuvat. Meni vuosikausia kunnes joku meistä huomasi, että eihän niitä käärmeitä ole enää lainkaan kuten silloin aiemmin. Mummoni kuoli kahdeksan vuotta sen jälkeen, kun olin polttanut käärmeen. Tämän kuluneen kahdeksan vuoden aikana tiettävästi kukaan ei nähnyt yhtään käärmettä peltoalueella. Ehkä se oli sattumaa, ettei niitä näkynyt. Myöhemmin niitä jälleen ilmaantui samalle alueelle, tosin ei enää niin paljon kuin silloin aikaisemmin. Peltojen salaojittamisen myötä sarkaojat hävisivät, tämäkin varmaan vaikutti käärmeiden elinolosuhteita heikentäen. 

Tämä käärmeen polttaminen on ollut jo kauan unohduksissa - no, siinähän ei ole mitään kummallista. Joskus oli puhetta siitä, että käärmeet saattavat kuolla massoittain, kun säät ovat niille kuolettavan turmiollisia. Kyykäärmeillä on tapana talvehtia yhdessä isona kasana jossain niille sopivassa maanalaisessa onkalossa. Talven tullen ne ovat siellä turvassa pakkasilta. Yhteen kiertyneenä ne kaiketi lämmittävät toisiaan. Mutta jos sattuu käymään niin, että lumet sulavat kesken talven ja nämä sulamisvedet pääsevät valumaan käärmeiden onkaloihin, niin silloin käärmeet saattavat kokea täydellisen tuhon. Vuosi sitten tällaista tapahtui jossain päin Suomea, kun joulukuun lämpimät säät sulattivat suuret määrät lunta ja sitten tuli paljaaseen maahan kova pakkasjakso. Onko se vesi vai jäätyminen, mikä tappaa, sitä en tiedä. 

Jos olisin kirjoittanut vuosi sitten tätä juttua, niin se olisi päättynyt tähän. Mutta nyt sain ajatuksen käärmeen polttamisen ja käärmeiden häviämisen mahdollisesta yhteydestä. Liekö kukaan aiemmin kirjoittanut mitään tällaista, mitä nyt jatkossa kirjoitan? Mummoni ehkä tiesi vanhoista toimintatavoista enemmän kuin muut? Keneltä mummoni oli kuullut siitä keinosta, millä käärmeet voidaan karkottaa? Täytyihän olla jokin syy sille, mitä mummoni kertoi, jopa useampaan kertaan. 

Mummoni ja isäni eläessä mummoni suvun vaiheista ei koskaan puhuttu sanaakaan. Sama hiljaisuus oli vallinnut myös mummoni sisarusten perheissä. Kyse oli silloisesta Neuvostoliitosta ja vanhoista sodan aikaisista ikävistä muistoista, joista ei sopinut koskaan puhua, koska osa sukua oli siellä rajan takana. Kyse oli häpeän kantamisesta ja silloin oli syytä olla hiljaa, jotta muut eivät saisi tietää menneistä taustoista. 

Mummoni isällä oli ollut venäläinen etunimi ja sukunimi, mitkä oli myöhemmin Suomeen muuton jälkeen muutettu suomalaisiksi nimiksi. Mummoni isä oli tullut yksin 1800-luvun lopussa Vienan Karjalasta Pielisen rantamaille. Muut hänen veljistään olivat jääneet sinne kotiseudulleen. jatkuu eri otsikon alla ...

1.3.18 Lisäys: Seuraavista kirjoituksista ilmenee yllättäen, että mummoni ei ollut syntynyt Juuassa vaan Venäjällä, vaikka ev-lut.srk:n kirjoissa kerrotaan aivan muuta.