Kalevalan päivä uusin tiedoin

28.2 Kalevalan päivä uusin tiedoin: Tänään 28. helmikuuta vietetään suomalaisen kulttuurin päivää Kalevalan kunniaksi. Elias Lönnrot allekirjoitti ja päiväsi kansalliseepoksemme Kalevalan ensimmäisen version, niin sanotun Vanhan Kalevalan esipuheen 28. helmikuuta 1835. Kalevalan päivä ei ole ollut minulle mitenkään tärkeä päivä itse kirjan takia, vaan aivan muusta syystä, minkä paljastan tämän kirjoituksen lopussa.

En voinut vielä vähän aikaa sitten kuvitella, että laittaisin mitään Kalevalaan liittyvää tekstiä esille, mutta nyt teen niin ja kerron myös siihen syyn. Kirjoitan nyt tähän Kalevalan alkusanat. Kirjan ensimmäisen runon kymmenen ensimmäistä säettä ovat seuraavat: ”Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi lähteäni laulamahan, saa`ani sanelemahan, sukuvirttä suoltamahan, lajivirttä laulamahan. Sanat suussani sulavat, puhe`et putoelevat, kielelläni kerkiävät, hampahilleni hajoovat”.

En pysty sukuvirttä suoltamaan kuten todetaan edellä olevassa säkeessä, mutta sukuuni liittyen kirjoitin aiemmissa blogeissani monta osaa mummostani ”sukua rajan takaa” – otsikoiden alla. Ilmeni, että hän ei ollut syntynyt Juuassa, kuten luultiin, vaan Vienan Karjalassa Akonlahdessa. Ja tällä Akonlahden asuinpaikalla on ollut suurin merkitys Kalevalan ja kareliasmin synnyssä, sillä Elias Lönnrot tuli juuri sinne alkaessaan koota Kalevalaa.

Mummoni suku oli hänen isänsä puolelta Nykäsiä. Niinpä siellä mummoni synnyinseudulla Kiitehenjärven rannalla Nykästen suvun rantaa kutsuttiin Nykyttiläksi. Sinne Nykyttilän rantaan Elias Lönnrot saapui vuonna 1832 ja alkoi koota talteen ikivanhoja runoja, joista syntyi tämä Kalevalan kirja. Runojen kokoaminen alkoi täten 60 vuotta ennen mummoni syntymää. Tämä tarkoittaa sitä, että se oli kuudes tai seitsemäs sukupolvi ennen minua, mikä antoi sisältöä tälle Suomen kansalliseepokselle.

Akonlahdella vuonna 1901 syntynyt ja sieltä 14-vuotiaana Suomen puolelle muuttanut kirjailija Vilho Jyrinoja on tehnyt kaikista parhaimman kirjan, mikä on kirjoitettu muinaisesta Vienan Karjalan elämästä. Jatkosodan aikana hän palasi suomalaisten valtaamaan ja hallitsemaan Akonlahteen tuttujen talojen ja sukujen pariin. Jyrinoja kirjoitti tästä alueesta ja sen ihmisistä yli 250 sivua sisältävän kirjan ”Akonlahden arkea ja juhlaa”. Kirjassa on kaksi kuvaa Nykyttilänrannasta, toisen kuvan alla on seuraava teksti: 

Nykyttilänrantaa. Talot oikealta: Poavilan Hilipän talo, Arttamein talot sekä Poavilan talot. Nykyttilässä Lönnrot tapasi ensimmäisellä Vienan-matkallaan 1832 Trohkimaisen Soavan eli Samuli Nykytin. Siellä eli myös tunnettu tietäjä Poahkomie Melentjeff eli Omenainen. Nykyttilän alkuperästä oli v. 1943 74-vuotias runonlaulaja Otti Torvinen o.s. Nykänen kertonut Väinö Kaukoselle: ”Mie kysyi toatolta, mintäh koko teän ranta (= Nykyttilä) on Nykäsie. Sillä se on, sano,kun ensimäini eläjä tällä rannalla on tullut Suomesta. Se on Nykäni tullut ensimäini eläjä tällä rannalla on tullut Suomesta. Se on Nykäni tullut ensimäini suomalaini tällä rannalla, se on Nykyttilä tämä ranta”. Akonlahti. 1943.

Kun sain noin kuukausi tietää, miten sukuni edesmenneillä Nykäsillä on ollut ainakin pieni vaikutus Kalevalan syntyyn, niin se tuntui jotenkin erikoiselta tiedolta. Mutta sitten seuraavana päivänä muistin, että olenhan minä kokenut muutakin miellyttävää Kalevalan päivään liittyen: Menin vuosikymmeniä sitten kihloihin tulevan vaimoni kanssa juuri Kalevalan päivänä, jolloin Suomen liput juhlistavat tätä suomalaisen kulttuurin päivää – päivänä, jolloin Onni viettää nimipäiväänsä.

Tähän kirjoitukseen ja Kalevalaan liittyviä linkkejä:

Akonlahti  http://www.juminkeko.fi/viena/akonlahti.html

Kovan kohtalon kaunis kylä http://www.juminkeko.fi/viena/akonlahti_kyla.html

Kalevala talvella, videolla mm. Kalevala-eepoksen muistomerkki Kuittijärven rannalla https://www.youtube.com/watch?v=C6HeEg2FE4w

Ainekirjoitukset, julkisuus ja Ouagadougou

27.2 Ainekirjoitukset, julkisuus ja Ouagadougou: Keskikoulun toisella luokalla äidinkielen tunnilla piti kirjoittaa lähes joka kuukausi aine. Pidin kirjoittamisesta; näin oli ollut jo Vihtasuon kansakoulussa. Meitä oli luokassa 40 oppilasta ja äidinkielenopettajalla oli varmaan melkoinen työ lukea kaikki aineet. Silloin ei kuitenkaan tullut edes mieleen, miten paljon opettajat joutuivat puurtamaan meidän hyväksemme. Pelkästään neljän eri rinnakkaisluokan ainevihkoista tuli melkoinen kasa luettavaa ja tarkistettavaa. Jokaisen ainekirjoituksen jälkeen opettaja luki yhden tai kaksi ainetta. Keskikoulun toisella luokalla kävi niin, että minun kirjoittama tarina luettiin joka kerta. Niinpä minulle sanottiin, että minusta varmaan tulee kirjailija. Se arvaus ei kuitenkaan osunut kohdalleen!

Koulun yhteinen joulujuhla pidettiin liikuntasalissa, jossa jouduin hetkellisesti ensimmäistä kertaa huomion keskipisteeksi. Niihin aikoihin korostettiin urheilun merkitystä - ehkä liikaakin näin jälkikäteen arvioiden. Täpötäydessä salissa jaettiin muun ohjelman ohessa syksyllä järjestettyjen yleisurheilukilpailujen palkinnot. Olin voittanut niissä maastojuoksun ja niinpä sen jälkeen, kun liikunnanopettaja Reijo Kohonen oli kuuluttanut nimeni, minun piti lähteä hakemaan palkintolusikka salin etuosan esiintymiskorokkeelta asti. 

Koska meidän luokka istui aivan salin takaosassa, niin jouduin kävelemään mustat Kontio-kumisaappaat jalassa läpi salin. Olikohan silloin joulun alla lämmin sää, koska olin tullut kouluun kumisaappaat jalassa? Miten liekin jäänyt mieleeni se, että mennessäni salin eteen kuulin Rekon sanovan, että raahasin kilpailussa voittoon. Se kuulosti pahalta, sillä raahaaminen ei ole mitenkään kaunis sana, jos se liitetään juoksemiseen. En ymmärtänyt silloin enkä myöhemmin sitä, mitä opettaja sillä sanalla tarkoitti. Palkinnon noutaminen jännitti, koska tämä oli ensimmäinen kerta, kun suuri joukko muita silmäpareja seurasi minua. Mutta kaikkeen tottuu aikanaan, myös jännittäminen hävisi jatkossa uusien kokemusten myötä.

Maantieto oli myös yksi niistä kouluaineista, joista olin kiinnostunut. Tunnettu tosiasia on se, että kaikkea voi oppia silloin, kun on riittävästi mielenkiintoa asiaa kohtaan. Luokkakaverini Ossi Turusen kanssa päätimme opetella kaikkien silloisten valtioiden nimet ja niiden pääkaupungit. Opin muistamaan kaikki nimet samoin kuin Ossi, joten tässä suhteessa tämä keskinäinen kisailu päättyi tasapeliin. Ossi muutti jonnekin Etelä-Suomeen toisen luokan päättyessä enkä sen jälkeen ole häntä koskaan kasvotusten tavannut. Tiettävästi hän vaikuttaa nykyisin Helsingin yliopistomaailmassa. Valtioiden ja pääkaupunkien nimet ovat yhä kohtalaisen hyvin muistissa, tosin vajaan 50 vuoden aikana on itsenäistynyt iso joukko uusia valtioita; osasta niistä en tiedä mitään.

`Vapaiden ihmisten maan` pääkaupunki Ouagadougou

Näistä maantietoon liittyvistä sanoista yksi sana on jäänyt erityisesti mieleeni: Ouagadougou. Tämä nimi on näkynyt vuosikymmenten ajan ns. knoppikysymysten joukossa. Knoppikysymyksellä tarkoitetaan sellaista ovelaa kysymystä, johon oikein vastaamalla päästään pätemään muiden ”tietämättömien” joukossa. Täten minäkin olen ”päässyt pätemään”, sillä jo vuodesta 1970 asti olen tiennyt, että Ouagadougou on läntisessä Afrikassa sijaitsevan Ylä-Voltan pääkaupunki. Tosin maan nimi Ylä-Volta muuttui noin 30 vuotta sitten nimeksi Burkina Faso, mutta Ouagadougou säilyi pääkaupungin nimenä. Vanha nimi Ylä-Volta on totta, koska tältä alueelta kolme Volta-joen haaraa laskee varsinaiseen Volta-jokeen. Onko sitten nykyinen valtion virallinen nimi Burkina Faso sitten totta, koska tämä nimi paikallisilla alkukielillä tarkoittaa `vapaiden ihmisten maata`? Tähän voi vielä laittaa jatkokysymyksen: Milloin ihminen on vapaa? Tätä voi jokainen sitten vapaasti miettiä sisimmässään!

Tietokilpailukysymyksiä ja mäkihyppyä

25.2 Tietokilpailukysymyksiä ja mäkihyppyä: Keskikoulun toisesta vuodesta kerron muutamia pieniä yksittäisiä tapahtumia. Eri oppiaineiden kokeisiin luin aina viime tipassa; muuna aikana koulukirjojen lukeminen ei ollut kovin suuressa suosiossa omalla kohdallani, koska iltaisin oli kaikkea muuta säheltämistä kylän poikien kanssa Vihtasuon kansakoulun ympäristössä. Sopimattomista tekosista ei tietenkään kerrottu kotona vanhemmille. Kävin usein samanikäisten Lösösten veljesten luona vajaan kahden kilometrin päässä. Usein siellä ei ollut heidän vanhempiaan kotona, joten siellä saattoi suunnitella asioita, jotka eivät aina kestäneet päivänvaloa. 

Jossain vaiheessa yksi ohjelmanumeromme oli tuntemattomille ihmisille soittelu. Siihen aikaan radiossa kuului vuosikausia jatkunut suosittu Timo.T.Kaukosen juontama tietovisailuohjelma. Kuuntelin tätä ohjelmaa säännöllisesti radiosta. Olin kiinnostunut ohjelmasta, koska vaikeat kysymykset kiehtoivat - oppihan siinä samalla jotain uutta - ja lisäksi oli jännittävää kuunnella, osaavatko kilpailuun osallistujat vastata näihin kiperiin kysymyksiin. Erityisesti tykkäsin Kaukosen persoonallisesta äänestä ja sitä oli mukava kuunnella; ehkä juuri siksi olin opetellut imitoimaan hänen ääntään.

Etsimme tuntemattomien ihmisten puhelinnumeroita puhelinluettelosta. Sitten soitin johonkin valittuun numeroon Timo.T.Kaukosen äänellä, hänen nimellään ja kerroin, että kyseessä on tietokilpailukysymys, johon oikein vastaamalla saa pienen rahapalkinnon. Olin lukenut erilaisia kirjoja ja näistä kirjoista sitten sain aiheet tietokilpailukysymyksiin. Kysymykset tein niin vaikeiksi, ettei kukaan osannut antaa oikeaa vastausta, vaikka joku yritti kovasti pitkään miettiä saadakseen oikean vastauksen. Tarjolla olleet "rahat" jäivät kuitenkin aina saamatta. Sitten lopuksi pahoittelin epäonnistumista ja kiittelin tietokilpailuun osallistumisesta, kun oikeaa vastausta ei löytynyt. Vierelläni olleilla veljeksillä oli hauskaa, kun he kuuntelivat puhelinvisailua. Kun näin jälkeenpäin muistelee näitä aikoinaan tehtyjä tekosia, niin eihän niissä oikeasti ollut mitään järkeä. Oliko se jännityksen hakemista vai jotain muuta, sitä en osaa sanoa. Kyse oli kuitenkin ihmisten kiusaamisesta, tosin kaikki varmaan luulivat jutelleensa sen oikean tunnetun radioäänen ja tv-kasvon kanssa. Täten tässä visailussa oli yksi myönteinen seikka, kun vastaaja sai yllättäen olla juttusilla julkisuuden henkilön kanssa…

Samaan keskikoulun vuoden 1970 talveen sisältyy myös minun lyhyeksi jäänyt mäkihyppyura. Meiltä oli vajaan kahden kilometrin matka Lonkaanvaaran rinteeseen, missä oli silloin iso puuton alue. Vieressä oli korkealle Lonkaanvaaralle nouseva tie, mikä sitten vuosia myöhemmin tuli hyvin tutuksi, kun juuri tällä vaaralle johtavalla tiellä juoksin kilometrin pituisia kovavauhtisia ylämäkivetoja. Minulla oli ne punaiset 205 cm pitkät puiset Montana-sukset, jotka isä oli ostanut edellisenä vuonna. Rinteeseen tein ladun, mitä pitkin laskin alas ja sitten piti taas kavuta ylös. Rinteen alaosaan tamppasin sitten pienen hyppyrin. Kun lumi oli seuraavana päivänä kovettunut, niin silloin hyppääminen oli mahdollista. Sauvat kädessä hypäten pääsin noin kahdeksan metrin leiskauksiin.

Kaaduin myös usein ja kävi niin, että eräänä päivänä suksen kärki katkesi, kun se tökkäsi lumeen. Ei auttanut muu kuin mennä kolmen kilometrin päässä olevaan Kitulan talon puuverstaaseen, missä osattiin tehdä puusta vaikka mitä. Siellä valmistettiin mm. puuveneitä. Niinpä minua viitisen vuotta vanhempi Risto Tuononen teki suksiini liitoksen ja niin pääsin jälleen hiihtämään ja hyppäämään. Kuitenkin pian uudelleen suksi meni poikki. Tähän kaatumiseen päättyi lyhyeksi jäänyt mäkihyppääjän urani, koska suksien korjaaminen maksoi kuitenkin yli kymmenen markkaa eikä tällaiseen turhaan rahan tuhlaamiseen ollut varaa. Missään muualla en enää koskaan hypännyt mäkeä, mutta olipahan sekin oma kokemuksensa.

Lisäksi lääkäri Reinikaisen blogista mielenkiintoista luettavaa eri aiheesta:
https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/loysiko-nasa-elinkelpoisen-planeetan/

Pitää oppia myös häviämään!

23.2 Pitää oppia myös häviämään! Juuan keskikoulun toinen luokka alkoi syksyllä 1969. Luokanvalvoja oli vaihtunut Igor Wickströmistä Valma Nykäseen, joka oli uskonnonopettaja. Lisättäköön tähän vielä se, että Valman miehellä Simolla oli silloin Juuan keskustan puutaloalueella pieni kauppa. Tämä alkava kouluvuosi oli sitä aikaa, jolloin kaikkia tuttuja luokkakavereita ei välttämättä enää näkynyt seuraavana vuonna, koska maaseudulta kaupunkiin muutto voimistui Itä-Suomen alueelta muualle Suomeen, etenkin etelään. Oli myös niitä perheitä, jotka suuntasivat muuttokuormansa eteläiseen Ruotsiin. 
 

Ainoastaan urheiluasiat ovat muistissa tämän syksyn tapahtumista. Liikuntatunnit pidettiin sulan maan aikaan läheisellä urheilukentällä kuten aiemmin. Tunnit aloitettiin aina samalla tavalla kuin edellisenä vuonna eli ensin piti juosta kolme kertaa puolen kilometrin maastojuoksurata. Jalkapalloa pelattiin paljon, olihan jalkapallo yksi Juuan suosituimmista lajeista Juuan Palloseuran ansiosta. Olin aika hyvä jalkapallossa, vaikka en osannut mitään pallonkäsittelytekniikkaa kuten pallon jalalla pomputtelua. Yleisimmät yleisurheilulajit käytiin läpi laji lajilta ja myös tulokset laitettiin talteen opettaja Reijo Kohosen vihkoon.

Sadan metrin juoksussa olin luokan keskitasoa, mutta tulos oli aivan erilainen, kun juostiin kaksi kertaa urheilukentän ympäri. Juuan hiilimurskaradan pituus oli 300 metriä, joten juostava matka oli tasan 600 metriä. Juoksin sukkasiinit jalassa ajan 1.53 eli se erinomainen tulos. Opettaja sanoi, että koko keskikoulussa ainoastaan yksi poika, minua kolme vuotta vanhempi Pekka Nykänen oli pystynyt samaan aikaan. Seuraavaksi nopein luokkakaveri jäi lähes 20 sekuntia. Oli vaan harmillista, että opettaja merkitsi tuloksen luokkakaverini Arton nimiin, koska hän sekoitti meidän nimet keskenään.

Sitten oli vuorossa keskikoulun yleisurheilukilpailut, joita olin odottanut. Ohjelmassa oli myös puolentoista kilometrin maastojuoksu eli kolme kertaa 500 metriä. Lähtöpaikka ja maali olivat urheilukentällä. Lähdin kilpailussa matkaan aivan täysillä. Sadan metrin jälkeen oli jyrkkä muutaman metrin putous kohti joen vieressä olevaa pusikkoa. Menin nurin penkereessä, katsoin taakseni ja ketään ei näkynyt yläpuolella tulemassa alas. Olin lähtenyt tosi kovaa heti alusta! Jatkoin matkaa ja ensimmäisen kierroksen jälkeen minulla oli viiden sekunnin johto. Jostain syystä muistan tämän, koska joku huusi väliaikoja takana tuleviin nähden. Voitin kilpailun kuuden sekunnin erolla toiseksi tulleeseen.
 

Tämä oli elämäni ensimmäinen kerta kun voitin virallisen juoksukilpailun! Vuosi sitten olin ollut lähes viimeinen edellisen päivän kuumeen takia. Eikä opettajakaan enää tästä lähtien sekoittanut minua kehenkään muuhun. Tällä samalla kentällä kesän pitäjänmestaruuskilpailuissa olin voittanut 3-loikan ja pituudessa olin ollut kolmas, mutta juoksussa tämä oli ensimmäinen kerta, kun olin palkintosijalla. Ja oli aivan erilainen tunne voittaa pitkällä matkalla kuin hypyissä.

Heti tämän jälkeen olivat Nurmeksen opettajayhdistyspiirin koulujen väliset kisat Nurmeksen, Juuan, Rautavaaran ja Valtimon koulujen välillä. Viimeksi mainittu kunta oli sinä vuonna kilpailujen järjestämisvuorossa, joten pääsin ensimmäistä kertaa kilpailemaan Juuan ulkopuolelle. Kilpailumatkana oli kilometrin maastojuoksu. Kuvittelin tietenkin, että voitan sen, vaikka en tuntenut muualta tulleita poikia. Ennen sitä juoksua jouduin vastoin tahtoani hyppäämään korkeutta Rekon pyynnöstä, koska Juualla ei ollut asettaa ketään siihen lajiin. Ennätykseni oli kotona saksityyylillä hypättynä 125 cm. Valtimon kentällä sateisessa säässä pääsin vain 105 cm eli hyppääminen meni aivan penkin alle. Samalla se jäi ensimmäiseksi ja viimeiseksi korkeushyppykisakseni.

Kilpailupäivän lopuksi oli se kilometrin maastojuoksu, tosin osa matkaa oli tavallista kylätietä. Monet muista pojista olivat paljon isompia ja mieleeni jäi, miten joku kilpailijoista töni minua tahallaan kyynärpäillään heti juoksun alussa. Jäin juoksussa kolmanneksi jonkun rautavaaralaisen ja valtimolaisen pojan jälkeen. Se oli tosi kova pettymys kylmän vesisateen lisätessä pettymyksen tunnetta. Kun sitten tulin kotiin, niin kerroin heti isälle ja äidille - kaiketi alakuloisella äänellä - että en voittanutkaan vaan jäin kolmanneksi. Äiti vastasi siihen istuessaan ruokapöydän ääressä, että pitää oppia myös häviämään. Nämä sanat jäivät elämään ja miten viisaita sanoja ne olivatkaan sanoman yksinkertaisuudessaan: pitää oppia myös häviämään!

Rantasalmi oli 1700-luvun lopussa Suomen tärkeimpiä paikkakuntia

22.2 Rantasalmi oli 1700-luvun lopussa Suomen tärkeimpiä paikkakuntia: Seuraava kirjoitus on lyhennelmä kirjasta ”Samassa veneessä”, mikä on julkaistu vuonna 2009 Helsingin Rantasalmi-seura r.y:n toimesta. Kirjan ovat toimittaneet Seppo Hartikainen ja Oiva Bagge ja se sisältää 336 sivua. Joidenkin tietojen perään olen laittanut kirjan sivun numeron.

Rantasalmen Haapaniemeen oli perustettu vuonna 1779 Kadettikoulu, jonka opetussuunnitelma oli hyvin samanlainen kuin nykyisessä oppikoulussa. (Oma lisäykseni: Mihin oppikouluun tässä viitataan?) Oppiaineina oli kielistä ranska, venäjä ja latina yleissivistävien aineiden lisäksi. Koululaisten äidinkielen ruotsin lisäksi annettiin opetusta suomenkielellä (sivu 164).

Savon ”kuningas” Savon prikaatin komentaja  G.M.Sprengtporten ehdotti Kadettikoulun perustamista Rantasalmelle 1779. Ruotsin kuningas hyväksyi ehdotuksen 23.7.1779. Vuosien 1781-1791 aikana koulun nimi oli Haapaniemen sotakoulu (sivu 277). Ruotsalainen sotahistorioitsija Lars Ericson Wolke kirjoitti vuonna 2007: ”Ruotsin kaikkien aikojen älykkäin ja uutta luovin upseeri oli suomalainen G.M.Sprengtporten”. Kadettikoulu oli koko Ruotsin alueella ensimmäinen valtion ylläpitämä kadettikoulu (sivu 256).

Haminan kadettikoulu on jatkoa Haapaniemen kadettikoululle, joka toimi 1791-1808 aina Suomen sotaan saakka, jolloin Suomi siirtyi Venäjän alamaisuuteen. Kadettikoulun paikalla alkoi Topografikoulu kouluttaen kartoittajia ja upseereita (sivu 240). Kadettikoulun viimeinen tutkinto suoritettiin 29.5.1819 Juvalla, jonne Topografikoulu oli siirtynyt ja jolloin viimeiset 10 kadettia valmistui. Kieli oli vaihtunut ruotsista ja ranskasta venäjäksi.

Näitä edellä mainittuja vuosia aiemmin oli Suuri Pohjansota oli vuosina 1700-1721. Savolaisia taisteli Liivinmaalla ja Nevajoella. Kaukana Pultavassa, Kiovan itäpuolella, koettiin ratkaiseva tappio. Samalla Ruotsin asema pohjoisen Euroopan suurvaltana romahti lopullisesti. Tässä Pohjan sodassa Ruotsi heikkeni, Venäjä laajeni. Ruotsin ja Venäjän raja halkaisi Rantasalmen. Samassa veneessä - kirja sisältää ison noin 50 cm-40 cm kokoisen kartan, mikä on noin vuodelta 1750.  

Katsoin Suuren Pohjansodan taistelureittiä muista lähteistä: Narva -  Riika -  Liepaja - Kaunas - Varsova.  Näistä kaupungeista Narva sijaitsee nykyisessä Virossa Venäjän rajalla, Riika ja Liepaja sijaitsevat Latviassa Itämeren rannalla ja Kaunas sisämaassa Liettuassa. Kaukana ovat Rantasalmen miehet ratsastaneet! Ratsumiehiä kutsuttiin huoveiksi. Oma lisäykseni: Ruotsinkielisestä `ratsumiestä, huovia` merkitsevästä sanasta hov, hovman on kehittynyt joukko suomalaisia sukunimiä: Huovila, Huovilainen ja Huovinen. Maassamme on pelkästään Huovisia yli 3500 henkilöä. Huovisen suku on täten ”ratsastanut” kautta Suomen ja asettunut löytämilleen asuinpaikoilleen.

Rantasalmen pitäjässä oli jo vuonna 1655 kaikkiaan 99 ratsutaloa; niistä sitten lähdettiin myös Pommerin sotaan 1757–1762 nykyiseen Saksan maahan. Ruotsalaiset kuvittelivat laajentuvansa, mutta häviö tuli jälleen kerran! Rantasalmen Ruuskaset olivat sotilassukua (sivu 259). Sotilaaksi ryhtyessään heidän sukunimensä muutettiin ruotsinkielisiksi mm. Lindström, Hurr, Hjort, Rusk, Kalm, Larm tai Roth. Nämä nimet ovat syntyneet pelkästään Ruuskasista!  Oma lisäykseni: Kuinka paljon onkaan Suomessa niitä, jotka luulevat olevansa ruotsalaista alkuperää! Myöhemmin näitä nimiä on sitten muutettu johonkin suomalaiseen muotoon, esim. Lindström - sukunimi on usein vaihtunut sukunimeksi Niinistö.

Kirjan sivuilla 276-277 kerrotaan seuraavaa: Haapaniemi oli upseeriopetuksen lisäksi Suomen ensimmäinen reaalikoulu, jossa opiskeltiin yleissivistäviä ja käytännöllisiä aineita. Merkittävää oli uusien kielien ja kirjallisuuden opetus sekä se, ettei koulu tähdännyt pappisuralle. Koulun myötä Suomeen syntyi aineopettajajärjestelmä. Koulu oli Turun akatemian jälkeen toiseksi korkein sivistystä jakava oppilaitos ja ensimmäinen reaalikoulu, jossa opetettiin matematiikkaa, luonnontieteitä ja muita reaaliaineita ja ranskaa. Haapaniemestä tuli kenraaleita Venäjän ja Ruotsin armeijoihin, senaattoreita, maaherroja ja valtioneuvoksia. Kouluun liittyy Suomen tunnetuimmat aatelis- ja sotilassukujen nimet. Oppilaista ja opettajista kertoo Runebergin teos Vänrikki Stoolin tarinat.

Eversti Hultin vuonna 2007 pitämän esitelmän mukaan Suomessa 1700-luvun lopulla oli kolme paikkaa, jossa oli sivistyneitä ihmisiä ja joissa tapahtui kehitystä: Suomenlinna, Turku ja Rantasalmi. Rantasalmea, johon kuului myös Joroinen, sanottiin Savon Pariisiksi.