maanantai 26. maaliskuuta 2018

Ajattelemisen aiheita


Tämänkin kirjoituksen yläpuolella löytyy sanat  ”…unohtamatta tämän päivän tapahtumia ja sitä Todellista Elämää”.  Jotta en unohtaisi näitä blogiin sisältyviä sanoja, niin tänään tuon esille näitä Todellisen Elämän sanoja kaikille lukijoilleni.

Kaikki alla olevat sitaatin sanat liittyvät kiinteästi Jumalaan ja ihmiseen. Tämän voisi ilmaista myös toisilla sanoilla: Jumalaan ja sinuun.


”Jumala, joka teki maailman ja kaiken, mitä siinä on, ja hän on se taivasten ja maan Herra, hän ei asusta temppelissä, joka on käsin tehty. Eikä hän ole ihmisten käsillä palveltava, eikä hän tarvitse mitään, koska hän antoi kansanjoukoille elämät ja sielut.

Ja yhdestä verestä hän teki koko maailman ihmiset, että olisivat asuttamassa koko maan pintaa, ja hän erotti määräajat hänen käskyjensä kautta, ja laittoi ihmislasten asuinsijojen rajat.

Että he etsisivät Jumalaa, ja tutkiskelisivat, ja hänen luomakunnastaan löytäisivät hänet, sillä ei hän edes ole kaukana kenestäkään meistä”.


En tiedä, mitä ajatuksia nämä herättävät lukijassa. Monenlaisia, ehkä jotain tai ei sitten yhtään mitään? Suurin piirtein näin? Enempää minun ei tarvitsekaan tietää. Ainakin tämä toteamus meni kohdalleen?

Irrotan muutamia sanoja sitaatista erilleen.

”Jumala, joka teki maailman ja kaiken, mitä siinä on”. – Joku voi ajatella heti, että eikös se ollut evoluutio, mikä suoritti tämän kaiken. Niinpä. Tämä on virallisesti hyväksytty totuus oppikirjojen sisällä. Mutta onko kuitenkin päässyt käymään niin, että Totuus on sysätty kansien ulkopuolelle?

”Taivasten ja maan Herra, hän ei asusta temppelissä, joka on käsin tehty”. – Temppeleitä on monen nimisiä, jotkut ovat kirkkoja, toiset rukoushuoneita, kolmannet muita erilaisia rakennuksia… Kuitenkaan Jumala ei asu yhdessäkään käsillä tehdyssä. Ei siitäkään huolimatta, kuinka korkeaksi tai muuten prameaksi temppeli on tehty. Eivät edes kalliit taideteokset temppelin sisällä houkuttele Jumalaa rakennuksen asukkaaksi. Kuitenkin ihmiset rakentavat näitä sinnikkäästi yhä lisää…

”Hän ei edes ole kaukana kenestäkään meistä”. – Tämä on jatkoa edelliseen. Jumalaa ei voida löytää rakennuksista, mutta ihminen voi kohdata Jumalan. Kohtaaminen ei ole sidoksissa mihinkään erityiseen paikkaan vaan alueena on koko luomakunta. Avaruuksiin asti lentelyjä ei kuitenkaan tarvita.

”Että he etsisivät Jumalaa, ja tutkiskelisivat”. – Tämäkin on jatkoa edelliseen. Jumalan kohtaamista edeltää etsiminen. Etsimiseen täytyy kuitenkin saada ensin oma halu. Ja tutkiminen on sitä etsimistä. Jumalan sanan tutkiminen tapahtuu joko lukemisen tai kuulemisen kautta. Vain tätä kautta syntyy henkilökohtainen suhde Jumalaan.

”Olisivat asuttamassa koko maan pintaa”. – Tämä on mitä ajankohtaisin ohje ihmisille. Lähes kaikkialla ihmiset pakkautuvat suurkaupunkeihin. Syntyy monenlaisia ongelma kuten ympäristön saastuminen, liikenneongelmat, levottomuus, slummien muodostuminen, rikollisjengien valta tiiviisti asutuilla alueilla, riippuvuus ostetusta ruuasta ja ties vaikka mitä jne. Kuitenkin lähes kaikille kansoilla on paljon asumatonta aluetta oman maan sisällä.  

”Hän erotti määräajat hänen käskyjensä kautta”. – Täällä maan päällä meille jokaiselle on annettu oma elinaika, mikä on salattu jokaisen kohdalla. Myös nykyinen maailmanaika, mitä elämme, tulee kirjoitusten mukaan päättymään. Kuitenkaan mitään maailmanloppua ei tule, vaan kaikki tulee muuttumaan tavalla, mikä on Sanassa kerrottu.

”Hän laittoi ihmislasten asuinsijojen rajat”. – Kirjoitusten mukaan kullekin kansalle asetettiin asuinsijojen rajat. 5. Moos.32:8 ”Kun Korkein jakoi perinnöt kansoille, kun hän erotteli ihmisten lapset, silloin hän määräsi kansojen rajat israelilaisten luvun mukaan”. Kuitenkin juuri nyt maailmasta pyritään saamaan eri tavoin ”yksi suuri maailma”, missä kaikki olisimme yhtä. Puhutaan esim. Afrikan alueen voimakkaasta väestönkasvusta ja Euroopan alhaisesta syntyvyydestä ja siitä miten näitä voitaisiin tasata kansojen kesken. Kuitenkin kaikki nämä pyrkimykset ovat taistelua Jumalan antamaa sanaa vastaan. Sanaa vastaan voi kyllä taistella, mutta lopputulos ihmisen kannalta on aina tappio.

”Yhdestä verestä hän teki koko maailman ihmiset”. – Päätän siihen mistä aloitin.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti