perjantai 28. huhtikuuta 2023

Lisäyksiä kesäkuun 2021 kirjoitukseen

 Lisäyksiä on tehty kesäkuun 2021 kirjoitukseen

(Viimeisin lisäys tähän blogiin 1.6)

Tein tällä viikolla lisäyksiä kesäkuun 2021 kirjoitukseen Maa on sinisen Jääkupolin alla. Lisäykset on tehty blogin loppuun. https://jouninkootut.blogspot.com/2021/06/maa-on-sinisen-jaakupolin-alla.html

 

Selvyyden vuoksi oli parempi tehdä pienet lisäykset yllä olevan linkin kautta avautuvaan laajaan tietopakettiin kuin tehdä siitä erillinen kirjoitus. Käytännöllistä myös lukijoille, joita on nyt paljon. Aihe kiinnostaa nyt, vaikka suomalaiset ovat olleet asian suhteen jälkijunassa verrattuna moniin muihin maihin.

Sieltä löytyy myös ohje sovelluksesta, jonka voi ladata puhelimeen Google playstä. Kyse on tarkasta ajantasaisesta kellosta, jossa näkyy mm. auringon ja kuun sijainti sekä valoisan ja pimeän alueen peittoalue. Otin kuvakaappauksen puhelimestani ja laitan sen näkyville tähän. Kuva on otettu kellosta maanantaina 24.4 klo 22.26 Kuvan voi klikata suuremmaksi.




Pohjoisnavalla on alkanut neljä kuukautta pitkä valoisa aika. Kellosta voi sitten vuoden loppupuolella katsoa, että maan reuna-alueilla ei ole lähellekään edes vuorokauden pituista valoisaa aikaa. Jos maapallo olisi olemassa, niin silloin puolen vuoden välein kaikki olisi samanlaista myös pallon toisella puolella.


Lisäys 29.4.-23

Muutos! Teen jatkossa kaikki tulevat lisäykseni tähän uuteen blogiin liittyen tähän maapallohuijaukseen, joten jatkossa voi käydä katsomassa, onko tänne tullut jotain uutta. Edellä oli esillä kuvan kanssa FE Clock, josta voi seurata auringon ja kuun tarkan sijainnin maanpiirin sisällä. Helppo nähdä valoisa ja pimeä aika eri puolilla maata. Otin kuvan nyt vapun aatonaattona klo 12. 43 Aurinko on Afrikan itäosan päällä ja kuu seuraa Australian pohjoispuolella maan keskiosan kohdalla.

Koska tämä taivaallinen kello kiinnostaa lukijoita, niin laitan vielä esille sovelluksen lataamisohjeen omaan puhelimeen: Mene Play Kauppaan, laita hakusanoiksi Flat Earth Sun & Moon Clock. Laskutus suoraan operaattorin kautta. Kertamaksu 3,29 euroa. Pääsee heti katsomaan.



Sovellus on saanut hyvät arvostelut. Päällimmäisenä on näkyvillä suomalaisen miehen mielipide vuodelta 2021: ”Jos enää yhtään toimintaa korvien välissä niin appi lataukseen. Tämän kun vielä käsittäisitte niin näkisitte ”kaiken”. Mielestäni hyvin on sanat tiivistetty!

Jatkan kahdella videolla, ensimmäisen pituus on 1.38 min.  Kaksi astronauttia pakenee toimittajaa. Toimittajalla on kädessään Raamattu ja tavatessaan ensimmäisen iäkkään ”kuussa käyneen” astronautin pyytää häntä laittamaan kätensä Raamatun päälle ja kertomaan, että mies kävi kuussa. Mutta astronautti estelee hätäpäissään ja yrittää väittää, että Raamattu ei ole aito. Hänellä on sentään vielä sen verran Jumalan kunnioitusta vai liekö se pelkoa, kun ei julkisesti rohkene laittaa kättään kirjan päälle. Hän ei saanut ojennettua kättään, vaikka hänelle luvattiin tukku rahaa näin vähäisestä todistamisesta.

Toisella kerralla toimittaja kohtaa toisen iäkkään ”kuussa käyneen” astronautin. Mies vaikuttaa hämmentyneeltä, kun hänen pitäisi todistaa kuussa käynti. Vaikka hän on korkean asteen vapaamuurari kuten se edellinenkin, niin Jumalan pelko valtaa hänetkin nähdessään edessään Raamatun. Aikansa hän kuuntelee toimittajaa ja sitten pakenee paikalta. Loppuosasta video on melkein kilpajuoksua, kun toimittajan seuratessa hän kiihdyttää kävelyään ja etsii sopivan juostavan kulkureitin julkisella paikalla. Näitä rohkeita miehiä me jo iäkkäät ihmiset kuten minä seurasimme yli 50 vuotta sitten television välityksellä, kun he matkustivat sankarien tavoin kuun pinnalle!    

Muistaakseni tämä video on katkelma yli 10 vuotta sitten tehdystä tunnin elokuvasta, kun toimittaja kohtaa kaikki sen aikaiset ”kuussa käyneet” astronautit. Kukaan heistä ei todistanut kuussa käyntiä, kun todistus piti tehdä Raamattu käden alla. Kaikki kohtaamiset tapahtuivat yllättäen julkisissa tiloissa. Yhdellä astronautilla hermot eivät kestäneet, vaan hän iski toimittajaa nyrkillä kasvoihin paetessaan paikalta.



Toinen 2.41 min video, on tuore liittyen kansainvälisen avaruusaseman ISS:n huijaukseen. Valheelliset avaruusasemat ovat valtava jokavuotinen miljardien dollarien arvoinen lahjoituskohde NASAlle. Tästä kerroin sanoin ja kuvin jo "Maa on sinisen kupolin alla" -blogissa. Nyt tämä asia on tullut esille oikeuslaitoksessa Floridassa kolme viikkoa sitten 4.4.-23.

Avaruusasemien toiminta on täydellistä valhetta Hollywood tyylisine menetelmin, jossa käytetään monenlaisia kuvamanipulaatioita ja kuvauksia esim. isossa vesialtaassa, johon ” kv. avaruusasema” on upotettu. Ja meille tv:n katsojille kautta maailman näytetään, että avaruusasema on jossain kaarevan maapallon päällä.  Pelkästään ”avaruusaseman” kuvaamiseen käytetään vuosittain kolme miljardia dollaria puhumattakaan muusta NASAn toiminnasta. On arvioitu, että NASA on saanut veronmaksajain rahoja 60 miljoonaa dollaria joka päivä vuodesta 1958 lähtien, jolloin NASA perustettiin.



Videon alla on teksti ”Justin_wearechange calling on the Brevard County (Florida) Commissions to open a full investigation into NASA`s fraudulent ISS program”. Suomennan sen sanoin ”Floridan piirikunnassa kehotetaan käynnistämään täydellinen tutkimus NASAn vilpillisestä kv. avaruusaseman (ISS) ohjelmasta”.

 

Lisäys 30.4. -23 (Korjattu 3.5 kun sain maapallon kaarevuuteen liittyvän virallisen laskurin. Alla olevat kaarevuusluvut pysyivät samoina, vähän tarkentuivat, kun tarkasteltiin Suezin kanavaa ja Helsinki-Tampere väliä.)

Maan kaarevuutta ei ole. Suezin kanava. Helsinki-Tallinna välimatka

Jos maapallo olisi olemassa, niin silloin olisi myös kaarevuus helposti nähtävillä ja tieteellisesti todennettavissa, koska merien osuus maanpiirin sisällä olevasta alueesta on noin 70 %. Kaarevuutta ei tietenkään ole, joten eipä aihe ole koskaan keskustelujen kohteena. Keskustelu siitä puuttuu kokonaan, koska keskustelun kautta meille opetettu maapallovalhe paljastuisi täysin.1800-luvun loppupuolella USA:ssa yritettiin tieteellisen tutkimuksen kautta todistaa maan kaarevuus, mutta tulos oli tutkijoille iso pettymys. Helppo todeta, että tyhjästä on paha nyhjästä. Vielä 1900-alussa yritettiin samaa pienemmällä joukolla, mutta sitten asian tutkiminen loppui.  

162 kilometriä pitkää Suezin kanavaa on käytetty helppona ja kiistattomana todisteena merien ja samalla maan tasaisuudesta. Maailman suurimman ja vilkkaimman tavaraliikennekanavan pohjoisella puolella on Välimeri ja etelän puolella Punainenmeri. Kanavan syvyys on vähän yli 10 metriä ja 10 vuoden kaivuu-urakan jälkeen se valmistui vuonna 1869. Käsin kaivetun kanavan suunnitelmissa ei tarvittu kaarevan maan insinööritaitoja kuten ei tarvita missään muuallakaan kanava-, tunneli- tai siltatyömailla, koska pyöreä maapallo on humpuukkia. Suezin kanava on vapaa kulkuväylä, koska siinä ei ole yhtään kanavasulkua. Jos olisi maapallo, niin silloin olisi toisin. 160 kilometrin (100 mailia) matkalla kaarevuus olisi peräti 2027 metriä eli yli kaksi kilometriä! Tuntuu ihan hullulta tuoda tällaisia lukuja esille, mutta havainnollinen esitystapa on paras ja ehkä lähes ainoa tapa herättää ihmisiä todellisuuteen.   



Otan esille vielä Helsingin ja Tallinnan välisen 80 kilometrin matkan. Maileina luku on 50 mailia. Tuon esille taulukon, jossa näkyy valitun matkan kaarevuuden suuruus , jos maapallo olisi olemassa. Sen alla olevassa kuvassa on laajempi kuva kaarevuuden mittaamisen matemaattisista perusteista. PYTHAGOREAN TODISTUS KAAREVUUDESTA PALLOLLE, JONKA SÄDE ON 3959 MAILIA

Kuvan luvut ovat maapallon mittoja, jotka meille on virallisena totuutena kerrottu. Säde on 3959 mailia eli 6370 km. Näin saadaan maapallon ympärysmitta 40024 km.   






 

Alimmaisena on kuva, joka on pelkästään havainnollinen selventäen taulukon ymmärtämistä. Kuvassa on pallo. Pallon yläosassa on mittauksen alkupiste T, josta lähtee suora viiva sivulle. Voidaan puhua tasaisesta horisontaalisesta kulkusuunnasta. Valitaan kuljettavan matkan pituus. Sen jälkeen katsotaan taulukosta, miten suuri on kaarevuus, kun on valittu matkan pituus kuvitteellisella maapallolla.

Edellä mainitun Helsingin ja Tallinnan välisen merimatkan kaarevuus on 80 km:n eli 50 mailin matkalla 514 metriä. Tämä olisi ero Helsingin ja Tallinnan välillä  maapallo-olosuhteissa, mutta jokainen varmasti ymmärtää, että eroa ei ole yhtään metriä. Merenpinta on samalla tasolla molempien kaupunkien kohdalla.

Tätä voidaan soveltaa myös lentämiseen. Nousun jälkeen lentäjän edessä on tasainen horisontaalinen taso, joka nähdään silmin tai sitten huonolla säällä tai pimeässä apulaitteiden avulla. Mitään alaspäin ohjaamista kaarevuuden takia ei tarvita koskaan. Lentäjän ei tarvitse pelätä koneen yhä korkeampiin yläilmoihin karkaamista maan kaarevuuden takia. Näinhän tapahtuisi, jos olisi pallo. Lentäjien koulutus tapahtuu tietenkin liikkumattoman ja tasaisen maan mukaan; asia lienee kaikille ihan selvä.


Lisäys 2.5

Auringonkierrosta syntyvän kuvion selittäminen





Aurinko on kirjaimellisesti ratajuoksija kuten psalmi 19:6-7 kertoo. (Se on niin kuin ylkä, joka tulee kammiostaan, se riemuitsee kuin sankari rataa juostessaan. Se nousee taivasten ääristä ja kiertää niiden toisiin ääriin, eikä mikään voi lymytä sen helteeltä).

Alemman kuvan teksti: ”48 kuvaa auringosta vuoden aikana, kerran viikkoon samassa paikassa ja samaan aikaan. Korkein piste on kesäpäiväseisauksen ja alin piste talvipäiväseisauksen aikaan. Tuloksena on äärettömyyden symboli.” Käyrästä käytetään nimeä Analemma, se on kahdeksikko. Luku 8 on ikuisuuden luku! 

Miksi kahdeksikon kuvio on tällainen? Jos olisi maapallo, tällaista kuviota ei varmasti olisi olemassa. Kahdeksikon pienempi osa kuvaa aikaa välillä 21.3-21.9. Aurinko kiertää päiväntasaajalta kevätpäiväntasauksesta 21.3 lähtien kravun kääntöpiirille kesäpäivänseisaukseen 21.6 mennessä ja sieltä takaisin päiväntasaajalle 21.9 mennessä.  Auringon kierto on lyhyempi ja hitaampi maanpiirin keskuksen Pohjoisnavan alueella kuin vastaava kierto maanpiirin ulkokehän (jäämuurin) alueella. Siksi myös pisteet kahdeksikon pienemmällä osalla ovat tiheämmin.

Kahdeksikon laajempi osa käsittää ajanjakson 21.9-21.3. Kahdeksikon alaosa on paljon laajempi kuin yläosa, koska ulkokierros on pitempi. Aurinko joutuu kiertämään sen myös nopeammin. Siksi myös pisteet laajemmalla osalla ovat harvemmassa. Kierto alkaa päiväntasaajalta syyspäiväntasauksena 21.9, aurinko saavuttaa kauriin kääntöpiirin 21.12 talvipäivänseisauksen aikaan ja palaa päiväntasaalle 21.3

Blogin alkupuolella on kaksi kuvaa taivaallisesta kellosta. Siihen on merkitty kauriin ja kravun kääntöpiirit selkeästi esille. Helpottaa kerrotun ymmärtämistä.


Lisäys 4.5

Luku 666

Vuonna 1958 perustettu NASA on kertonut meille totuutena maapallon mitat: säde, läpimitta, ympärysmitta, paino, maapallon akselin kaltevuus, pyörimisnopeus ja nopeus radalla aurinkoa kierrettäessä ja paljon muuta.



Säde ja ympärysmitta tulivat esille jo edellä, kun katseltiin maan kaarevuutta. Katsotaan sitten nopeuksia, jotka NASA on virallisesti ilmoittanut maileina. Muutan ne metrijärjestelmään. Pyörimisnopeus on jatkuvasti 1670 km/s eli yli 400 metriä sekunnissa. Ääntä nopeammin pyöritään, jotta saadaan selitys vuorokauden pituudelle. (Tietenkään emme tunne tätä liikettä). Ja sitten ratanopeus, jolla me huristamme aurinkoa ympäri, jotta saamme vuodenkierron uskottavasti selitetyksi. Se on 66600 mailia tunnissa eli 30 km sekunnissa. (Tietenkään emme tunne tätä liikettä.) Kiväärin luodin lähtönopeus on yli 40 kertaa hitaampi! Tämä meidän on hyväksyttävä, jos uskomme maapalloon. Kuitenkin Raamattu ilmoittaa, että maanpiiri on vakaa ja liikkumaton ”. (Katso ”Maan piiri pysyy lujana, se ei horju”. 1.Aik.16:30; Ps.96:10; Ps.93:1; KJV  "The world also shall be stable, that it be not moved.")



Auringon kiertonopeudeksi NASA ilmoittaa puoli miljoonaa mailia tunnissa. Nyt mennään kovaa, 220 kilometriä sekunnissa. En ymmärrä, miten maapallo pystyy kiertämään kerran vuodessa auringon, jos aurinko kiitää kahdeksan kertaa kovempaa kuin maapallo. Siinä on miettimistä. Eikä tässä kaikki, NASA tietää, että linnunradan vauhti avaruudessa on 2,6 kertaa nopeampaa kuin auringon vauhti.

Sitten maapallon akselin kaltevuus. Se on NASAn mukaan 23,4 astetta, kuten ylempänä olevasta kuvasta näkyy. Luku on mielenkiintoinen. Kun suora kulma 90 asteesta vähennetään 23,4 astetta, niin saadaan 66,6 astetta. Toisen kerran luku, jossa on kolme kuutosta peräkkäin! Saatanan palvojat rakastavat tätä lukua ja häpeilemättömästi myös näyttävät sen julkisesti. Peukalon ja etusormen päät yhteen, niin saadaan nolla ja muut kolme sormea vierelle ylös. 666, tuttu näky maailman eliitin ja viihdemaailman tervehdyksissä, kun he haluavat kertoa muillekin, kuka on heidän jumalansa.

 

Lisäys 5.5

Tähän maailmankaikkeuteen meidän täytyy uskoa?

Jatkan NASAn kertomuksilla, jotka pitää hyväksyä, jos uskomme maapalloon. Vauhti ja pyöriminen, jossa meidän väitetään elävän syntymästä aina kuolemaan saakka, on mielipuoliseen kovaa. Tämän järjettömän fantasiamaailman pystyy luomaan vain ihmisen sairas luonne. Katsomalla alla olevan 1.29 minuutin videon ymmärrämme enemmän siitä, mitä meille kerrotaan. Kuva kertoo joskus enemmän kuin tuhat sanaa. Kuinka paljon sitten kertookaan tämä video?



Videolla näkyvät tekstit käännetty suomeksi, lisäksi numeroita:

Planeettojen koot eivät ole mittakaavassa.

Akselin suunta pysyy samana koko vuoden ajan (saa aikaan vuodenajat).

Aurinkokunnan kallistus suhteessa linnunrataan eli galaksiin.

230 kilometriä sekunnissa

Aurinkokunta keikkuu ylös ja alas muiden tähtien painovoiman vuoksi.

Linnunradan kiertäminen kestää 230 miljoonaa vuotta!

(Vasta nyt ymmärrän, miten vähän matkaa olen kulkenut, vaikka en ole enää nuori. Siitä huolimatta en koe, että elämäni olisi ollut turhaa ja tai sattuman sanelemaa. Tällaisilla NASAN luomuksilla elämä saadaan sattumaksi ja sitä opetetaan kaikkialla. Sattuman takia elämän merkitys häviää. Ei ihme, että ihmisten pahoinvointi lisääntyy kaikkialla.)

 

Auringonkierto kesällä napapiirin pohjoispuolella

Katsotaan havainnollisesti, miten aurinko kiertää pohjoisessa, kun se on yhtäjaksoisesti näkyvillä jopa kuukausien ajan pohjoisnavan lähialueella, pohjoisnavalla jopa neljä kuukautta yhtäjaksoisesti. Edellä 2.5 lisäsin ”Auringonkierrosta syntyvän kuvion selittäminen”, se liittyy yllä olevaan otsikkoon, joten sitä voi kerrata. (Maan reuna-alueilla eli pitkin jäämuuria ei koskaan ole lähellekään vuorokauden kestävää valoista aikaa. Jos olisi maapallo olemassa, niin silloin kaikki toistuisi aina puolen vuoden välein).

Aurinko on sisimmällä radallaan kravun kääntöpiirillä n. 21.6 jolloin on kesäpäivänseisaus. Silloin napapiirillä ja sitä pohjoisempana on yötön yö. Aurinko on näkyvillä koko ajan, aurinko ei laske.

Alla oleva esimerkki on Alaskasta Beringinsalmen läheisyydestä napapiirin pohjoispuolelta. Yhtä hyvin esimerkki voisi olla Utsjoelta. Videolla nähdään auringonkierto pohjoisessa suhteessa katsojan sijaintiin ja perspektiiviin. Videon pituus on 14 sekuntia.



Videon vasemmalla puolella katsoja on punaisena pisteenä Alaskassa. Aurinko kiertää radallaan. Se on korkeimmillaan katsojaan nähden silloin, kun se on lähimpänä katsojaa. Videolta näkee, että aurinko on silloin Yhdysvaltojen ja Kanadan länsirannikon meren puoleisella osalla.

Alimmillaan aurinko on katsojaan nähden silloin, kun se on kauimpana katsojasta. Fyysisesti aurinko on silloin Saudi-Arabian ja Pohjois-Afrikan pohjoisosassa. Kravun kääntöpiiri kulkee tällä pohjoisella leveysasteella tämän alueen kohdalla.

Videon oikealla puolella on kuvaa maisemasta, jonka katsoja näkee seuratessaan auringonkiertoa yli vuorokauden ajan. Aurinko näkyy koko ajan, samoin sen vaihtelevat korkeudet, jotka ovat suoraan verrannollisia katsojan ja auringon väliseen etäisyyteen.


Lisäys 6.5

Auringonkierto talvella napapiirin eteläpuolella

Seuraavaksi katsotaan havainnollisesti, millaiselta näyttää auringon kierto talvella Alaskassa napapiirin eteläpuolella sijaitsevalla paikkakunnalla. Kyseessä voisi olla vaikkapa Oulu, sillä se on napapiirin eteläpuolella.

Aurinko on uloimmalla radallaan etelässä kauriin kääntöpiirillä joulukuun 21.päivän tienoilla. Silloin on talvipäivänseisaus. Napapiirillä ja sitä pohjoisempana on pimeää. Aurinko ei näyttäydy. On kaamosaika päivällä. Aurinko on piilossa sitä pitempään, mitä kauemmas mennään kohti pohjoisnapaa.

Vaikka aurinko on ylhäällä kauriin kääntöpiirillä etelässä talvipäivänseisauksen aikaan, niin siitä huolimatta maan eteläisillä alueilla Etelä-Amerikan tai Etelä-Afrikan eteläosissa ei ole koskaan lähellekään vuorokauden kestävää yhtäjaksoista valoisaa aikaa kuten ei myöskään Australiassa tai Uudessa Seelannissa. Tämä johtuu siitä, että aurinko ”joutuu” kiertämään laajemmalla alueella ”ulkoradalla” verrattuna kesän lyhyempiin kierroksiin ”sisäradalla”.

Alla olevalla 28 sekunnin videolla näkyy, kuinka lyhyen aikaa talvella aurinko on nähtävissä napapiirin eteläpuolella. Videon yläosassa on kuvaa auringonkierrosta kauriin kääntöpiirillä, alapuolella auringonkiertoa vastaava näkymä maan päältä katsottuna Alaskassa.



Aurinko liikkuu hyvin matalalla taivaanrannan läheisyydessä. Alaskassa aurinko tulee näkyville silloin, kun se on kaukana meren päällä Väli-Amerikan ollessa silloin lähin maa-alue. Aurinko häipyy näkyvistä silloin, kun se on kiertänyt Uuden Seelannin pohjoispuolelle asti. Jatkaessaan matkaansa Australian rannikolle asti auringon valon peittoalue ei enää ulotu Alaskaan asti, niinpä sinne laskeutuu pimeä.    

 

Lisäys 9.5

Tuplasateenkaari todistaa taivaankannesta

Alla on yli 8 min video, jossa kerrotaan sateenkaarista. (Pöytäkoneelta kuva on selkeämpää verrattuna puhelimen kuvaan). Kuinka ne syntyvät, kuinka ne ovat aina olemassa ja ennen kaikkea selitetään, miksi taivaalla näkyvät kaksi sateenkaarta päällekkäin on ainutlaatuinen ilmiö, jota ihminen ei voi luoda millään tekniikalla. Sateenkaari on aina kupolin muotoinen, aivan kuten päällämme oleva taivaankansi.



Videolla näkyvät tekstit suomennettuna (toivon mukaan käänsin oikein)

”Sateenkaari johtuu auringonvalosta ja ilmakehän olosuhteista. Valo tunkeutuu vesipisaraan, hidastuu ja taipuu, kun se siirtyy ilmasta tiheämpään veteen. Valo heijastuu pisaran sisäpuolelta ja jakautuu aallonpituuksiksi eli väreiksi. Kun valo poistuu pisarasta, se muodostaa sateenkaaren.”

”Taittumisen määritelmä 1: valonsäteen tai energia-aallon taipuminen suoralta reitiltä siirtyessään vinosti yhdestä väliaineesta (kuten ilmasta) toiseen (kuten lasiin), jossa sen nopeus on erilainen.




Ylemmässä kuvassa on sateenkaari ja sen heijastus merenpinnasta. Alemmassa kuvassa taivaalla näkyy tuplasateenkaari. Selkeästi näkyvän sateenkaaren päällä on toinen sateenkaari, joka on himmeämpi. Huomaamme, että värit ovat vastakkaisia verrattuna veden pinnan heijastukseen. Kyse on taivaankannen aiheuttamasta heijastuksesta. Ja juuri tätä heijastusta ihminen ei voi keinotekoisesti luoda. Jos eläisimme pyörivällä ja kiitävällä maapallolla, niin mitään tällaista ainutlaatuista ilmiötä ei tietenkään olisi olemassa.


Lisäys 18.5

Lento linnuntietä pitkin Kapkaupunki Etelä-Afrikka – Sydney Australia

Kuvan teksti vapaasti suomennettuna: Meille kerrotaan, että lentoreitin pituus eteläistä merta pitkin on 11 tuhatta kilometriä. Se tarkoittaisi matkaa tuntemattomien tuulten ja lentorajoitusalueiden yli. Tämä ei ole kuitenkaan totta.

Todellinen lento toteutuu parhaimmillaan lähes suoraan linnuntietä pitkin. Ensin 7 600 kilometriä Kapkaupungista Arabiemiirikuntien Dubaihin, jossa on välilasku. Ja sitten 12 000 kilometrin väli Dubai – Sydney. Matkan kokonaispituus on lähes 20 tuhatta kilometriä. Nykyisin pisimmät yhtäjaksoiset lentomatkat ovat alle 14 tuhatta kilometriä, joten välilasku on välttämätön. Lyhimmillään todellinen lentoaika on noin 25 tuntia, kun välipysähdys poistetaan kokonaisajasta.



Kuvan oikealla puolella on todellinen suora lentoreitti. Kuvan vasemmalla puolella on maapallo ja siihen on merkitty esillä oleva lentoreitti.

Miksi ei pysytä eteläisellä pallonpuoliskolla ja lennetä suoraan itään? Miksi lennetään kauas päiväntasaajan pohjoispuolelle ja sitten palataan takaisin etelään? Vastaus on tietenkin helppo. Ei ole olemassa maapalloa vaan maanpiiri, jonka sisällä on maa ja vedet. Ja maan keskellä on pohjoisnapa. Keskisen maan lähialueilla olevat lentoreitit ovat lähellä totuutta, mutta maan reuna-alueiden (Uusi Seelanti, Australia, Etelä-Afrikka ja Etelä-Amerikka) pallon muotoon kutistetut alueet tekevät niiden välisistä lentomatkoista hyvin outoja ja selittämättömiä, jos uskomme maapalloon.

 

Yötön yö nyt Utsjoella yli 2 kuukautta

Utsjoella alkoi tällä viikolla 16.5 yli kymmenen viikkoa kestävä loputtoman valon aika. Kesälomailun aika on alkanut Nuorgamissa.

https://www.nuorgaminlomakeskus.fi/nae-koe/aktiviteetit/yoton-yo

Mitään vastaavaa valoisuutta ei ole mahdollista kokea millään eteläisellä alueella, ei edes Etelä-Amerikan niemenkärjessä Chilessä. Siellä on maailman eteläisin 2000 asukkaan kaupunki Puerto Williams. Vuoden pisin päivä on siellä joulukuun 22. päivä. Päivän pituus on silloin 17 tuntia 21 minuuttia.

Puerto Williams merkitty karttaan. Alapuolella pilkottaa Etelämantereeksi kutsuttu alue.

Valoisaa ja mukavaa kesää teille kaikille sinne Utsjoelle ja myös muulle Lappiin. Asutte kerrassaan ainutlaatuisessa paikassa! Valon aika on myös matkailun aikaa.

 

Lisäys 19.5

Niin kaukana kuin itä on lännestä

11 Sillä niin korkealla kuin taivas on maasta, niin voimallinen on hänen armonsa niitä kohtaan, jotka häntä pelkäävät.
12 Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meistä rikkomuksemme. (Psalmi 103:11–12)

Miten kaukana itä on lännestä? Voi tuntua vaikealta kysymykseltä, mutta siihen on olemassa vastaus. Alla on kuva. Maanpiiri, jota ympäröi meren vedet pysäyttävä korkea jäämuuri ja siitä yhä ylöspäin kohoava jäinen alue, jolla on nimi Antarktis.



Kyse on aina etelästä, kun mennään meren ääreen jäämuurille. Maanpiirin reunalla on aina etelä. Kompassi osoittaa aina pohjoiseen eli suoraan maan keskukseen, jossa on pohjoisnapa. Kuvasta tämä on helppo ymmärtää.

Mutta miten kaukana itä on lännestä? Kuvassa punaisella merkitty East osoittaa suunnan itään. Kun kääntyy 90 astetta oikealle, niin silloin suunta on kohti itää. Mutta samalla muuttuu suunta pohjoiseen. Tästä seuraa se, että aina mennään kehää pitkin, jonka keskuksena on maan keskipiste. Koskaan ei löydetä länttä.

Vastaavasti sama soveltuu käänteisesti länteen, sana West on merkitty kuvassa sinisellä. Kuljettaessa kehällä ”lännen tietä” ei löydetä koskaan itää.

Jos pysähdytään, niin aurinko nousee aina idästä asuimmepa missä päin maailmaa tahansa. Ja vastaavasti aurinko laskee aina länteen. Tällaista on jokaisen elämä maanpiirin sisällä!

Idän ja lännen välistä matkaa ei voida määrittää. Sen suuruutta emme pysty ymmärtämään. Näin kauaksi on luvattu siirtää meidän rikkomuksemme, kun muistamme kunnioittaa taivaan ja maan Luojaa kuten psalmin jakeesta 11 ilmenee. Kunnioittamiseen sisältyy myös Jumalan luomistekojen hyväksyminen 1. Mooseksen kirjan alkusanoista lähtien.

 

Lisäys 28.5

Kuinka korkealla on taivaankansi? Antarktisen tutkimusasemat paljastavia

Alla on 3 min. video tietosanakirja Encyclopedia Americanasta, josta on tekstiä Antartiksen tutkimuksista 1950-luvulla. Vuoden 1958 painos. Käännös tekstistä:

”Neljä Yhdysvaltain konetta lensi Uudesta Seelannista Antarktiselle USA:n McMurdon tutkimusasemalle 20.12.1955 ja teki tutkimuslentoja mantereen tutkimattomilla alueilla 18.1.1956 (lähes kuukauden ajan), jolloin he palasivat takaisin Uuteen Seelantiin. Nämä lennot todistivat, että sisämaan alueet ovat luonteeltaan luonnottomia, jossa taivaankansi (kupoli) on 13 000 jalan (eli tasan neljän kilometrin) korkeudessa, kun ollaan sijainnissa 80 astetta eteläistä leveyttä ja 90 astetta itäistä pituutta. Vuorijonot sijaitsivat 80 asteella eteläistä ja 50 asteella läntistä pituutta vahvistaen Rennen vuonna 1947 tekemän havainnon, että manner on yksi kokonaisuus.” (Ja tämä manner on tietenkin maanpiiriä kiertävä jäämuurin alue!). Neljä kilometriä on matala korkeus, koska matkustajakoneet lentävät kymmenessä kilometrissä. Niinpä siellä ei ole eikä voi olla normaalia lentoliikennettä lainkaan.




Videolta ilmenee myös, että maan keskellä Pohjoisnavan kohdalla taivaankannen korkeus on kaikista korkein. Korkeus maasta on 385 500 jalkaa eli 117 kilometriä.



Nämä ovat tärkeitä tietoja, joita saatiin 1950-luvulla. Mutta 29.7.1958 oli merkittävä muutoksen päivä. NASA perustettiin silloin. Sen jälkeen nämä tärkeät julkisuuteen tuodut tutkimukset lopetettiin. Antarktis muuttui salaiseksi ja vartioiduksi tutkimuskohteeksi, johon vain luvan saaneet valtiot saavat osallistua. Käytännössä Antarktisesta tuli suljettu alue.

Wikipedian mukaan Etelämantereeksi kutsutulla alueella on 68 tutkimusasemaa, joista vain 26 on sellaisia, joista on jotain tarkempaa tietoa esillä. https://fi.wikipedia.org/wiki/Etel%C3%A4mantereen_tutkimusasemat

Yhden tutkimuspaikan sijainti on nimeltään mielenkiintoinen: Dome C. Nimi tarkoittaa kupolia! Se sijaitsee kaikista korkeimmalla paikalla. Onko tämä yli kolmen kilometrin korkeudessa sijaitseva paikka kaikista lähimpänä sitä kohtaa, josta taivaankansi eli sininen jäinen kupoli alkaa kohota ylöspäin? (Näimme edellä, että Encyclopedia Americana kertoo taivaankannen olevan tasan neljän kilometrin korkeudessa leveysasteella 80). Vuonna 2005 perustettu tutkimusasema on Ranskan ja Italian hallinnoima. Myös Kiinalla on vuonna 2009 perustettu asema paikassa Dome A, mutta siitä ei saatavissa mitään lisätietoa  https://fi.wikipedia.org/wiki/Dome_C

Tunnetuin on USA:n McMurdon tutkimusasema. Vuoden 1958 Encyclopedia Americana paljastaa tärkeän asian: Sinne mennään Uuden Seelannin kautta! Silloin täytyy olla niin, että sieltä on lyhin matka tutkimusasemalle. Meidät on saatu ajattelemaan, että vain Etelä-Amerikan eteläkärjen kautta mennään Etelämantereelle. Kyse on kuitenkin koko maanpiiriä kiertävästä 80 000 kilometrin pituisesta Antarktisesta eikä mistään Etelämantereesta.

Tähän kohtaan on syytä laitaa esille patentoitu vuoden 1892 maan kartta New Standard Map of World. Siitä selviää, mistä on kyse. Eteläisten maiden keskinäiset välimatkat ovat valtavia verrattuna siihen, miten on totuttu katsomaan maiden sijaintia pallokartalla.



Suomella on tutkimusasema Aboa. Sinne mennään Etelä-Afrikan kautta. Useat maat Suomen lisäksi kulkevat asemilleen Etelä-Afrikan kautta. Aboa-tutkimusasema - Ilmatieteen laitos

Oikeaa karttaa katsomalla selviää, kuinka kaukana Etelä-Afrikka on Etelä-Amerikan eteläkärjestä, Uudesta Seelannista tai Australiasta. Kaikista näistä maista voidaan kulkea Antarktisen tutkimusasemille riippuen siitä, millä puolella kiertävää Antarktista ne ovat olemassa. Lentoreitit ja niiden pituudet paljastavat selkeästi, ettei maapalloa ole olemassa. Välimatka Etelä-Afrikasta Etelä-Amerikan eteläosaan on niin pitkä, että tarvitaan yksi välilasku esim. Afrikan mantereen läsiosassa. Ja esim. lento Australian Perthistä Buenos Airesiin kestää lähes 30 tuntia, kun välilaskut vähennetään kokonaislentoajasta.

 

Lisäys 1.6

Kuvitteellisen Etelämantereen ja todellisen oikean Antarktisen karttoja. Paikan- ja tutkimusasemien nimiä

Alla on esillä karttoja, piirrettyjä ja oikeita. Ensin kolme piirrettyä karttaa niin sanotusta Etelämantereesta, johon on sijoitettu olemassa olevia todellisia paikannimiä. Kaikki nämä nimet tulevat esille niiden oikeille paikoille sijoitettuina jäljempänä vuoden 1892 maailman karttaan.



1. Etelä-Amerikan eteläosa 1.a Etelä-Shetlannin saaret 2. Etelä-Afrikan eteläosa 3. Australia 4. Uusi-Seelanti 5. Kerguelen saaret (Ranska). Ja sitten Etelämantereeksi kutsutun alueen nimiä: 5. Rossin meri ja USA:n McMurdo tutkimusasema 6. Kuningatar Maudin maa 7. Enderby Land 8. Kemp Land



Yllä vastaava toinen kartta, jossa näkyy etelänapa, jota ei todellisuudessa ole olemassa. 1.a Etelä-Shetlannin saaret 5. USA:n McMurdo tutkimusasema 6. Kuningatar Maudin maa 7. Enderby Land 8. Kemp Land 10. Dome (kupoli) Argus Kiinan tutkimusasema 11. Aboa Suomen tutkimusasema 12. Etelänapa



Yllä kolmas kuvitteellinen kartta Etelämantereesta. 5. McMurdon tutkimusasema 12. Etelänapa 13. Cape Adare. Kuvassa on kuvitteellinen etelänapa, josta lähtevät kuvitteelliset itäiset pituuspiirit 180, 160, 140, 120 ja 100.  McMurdon sijaintiasteet on kuitenkin merkitty oikein. Oikeat koordinaatit ovat 77°50′47″S, 166°40′06″E kuten näkyy myöhemmin myös oikeassa Antarktisen kartassa

Siirrytään nyt oikealle kartalle ja näytetään missä päin maanpiiriä edellä mainitut tutkimusasemat ja muut paikat sijaitsevat.



Kartan numeroidut paikat: 2. Etelä-Afrikan eteläosa 3. Australia 4. Uusi Seelanti 5. McMurdon USA:n tutkimusasema 7. Enderby Land 8. Kemp Land 9. Kerguelen saaret (Ranska) 10. Dome (kupoli) Argus Kiinan tutkimusasema. Huomaa, miten kaikki pituuspiirit lähtevät maan keskeltä pohjoisnavalta.



5. McMurdon tutkimusasema 13 Cape Adare. Yllä olevasta kartasta näkyy tarkemmin McMurdon tutkimusasema Victorian maan läheisyydessä. Aiemmin oli esillä ote Encyclopedia Americanasta, jossa kerrotaan, miten vuonna 1955-56 amerikkalaiset mittasivat siellä taivaankannen korkeudeksi tasan 4 kilometriä leveysasteella 80. Tutkimukset tehtiin Uudesta Seelannista käsin. Tietenkin, koska se on lähin paikka. Cape Adarre on ensimmäinen paikka Antarktisella, jonne tehtiin rakennuksia ihmiskäsin. Norjalaistutkijat tekivät kaksi kotaa sinne vuonna 1899. Niemi nähtiin ensimmäisen kerran vuonna 1841.

Itäiset pituuspiirit asteluvuiltaan 180, 165, 150 ja 135 lähtevät kohti maan keskustaa.



 1. Etelä-Amerikan eteläosa 1.a Etelä-Shetlannin saaret 11. Aboa Suomen tutkimusasema. Aboa (73°03'S, 13°25'W) sijaitsee Kuningatar Maudin maalla 130 kilometrin päässä rannikolta ja noin 5 000 kilometrin päässä Etelä-Afrikan Kapkaupungista. Tutkimusasema avattiin 4. helmikuuta 1989.

Kartoissa on numero 7 Enderby Land. Se on Shinnanin jäätiköstä noin 67°55'S 44°38'E William Scoresby Bayhin 67°24'S 59°34'E  Ensimmäinen maininta siitä on tehty vuonna 1831 valaanpyynnin yhteydessä. Enderbyn alueella toimii Australian hallinnoima Mawsonin tutkimusasema, joka on perustettu vuonna 1954

Numero 10 kartoissa on Dome Argus, sijainti  80°22′S 77°21′E  Se on Kiinan hallitsema. Se on korkeimmalla oleva tutkimuspaikka, korkeus 4093 metriä. Onko se nousevan taivaankannen vieressä, kun nimi on Dome eli kupoli? Se on kylmin tiedossa oleva paikka. Sen lämpötilan uskotaan laskevan -90 - -98 °C  Wikipedia kertoo, että Dome A on korkea jääkohde.

Kengelen saarten numero on 9. Se sijaitsee samalla leveysasteella kuin mitä on Saksa pohjoisella leveysasteella. Jos olisi maapallo, niin silloin ilmasto olisi samanlaista molemmin puolin puolen vuoden välein. Mutta auringonkierron takia lämpö jää siellä alhaiseksi. Saarten keskilämpötila on viisi astetta, siellä ei kasva juuri mitään ja 50 m korkeammalla kasvaa vain jäkälää ja sammalta. Saari on Ranskan rakettien laukaisupaikka, tuhansia kilometriä aavaa vettä riittää rakettien tiputtamiseen niin ettei niistä aiheudu kenellekään vaaraa. Saarella ei ole vakituista asutusta. Kovat myrskyt ovat siellä jatkuvia.

Nyt on Antarktis tullut vähän tutummaksi. Lopuksi pieni kevennys. Kysymyksiä on saanut esittää Antarktisesta, vaikka ihmiset luulevat sen tarkoittavan Etelämannerta. Joku kysyi, että miksi lentokoneet eivät lennä Etelämantereen yllä? Vastaus: Lentokoneet lentävät Etelämantereen yllä hyvin harvoin. Karut sääolosuhteet ja huono näkyvyys tekevät lentokoneen lentämisestä ja laskeutumisesta mantereen yli erittäin vaikeaa. 😊

 

jatkuu myöhemmin…