tiistai 22. joulukuuta 2020

Uni tulevasta ruokapulasta

 

Aamuyön 22.12 uneni, joka on helppo selittää:

 

Unessa menin järvelle, kaiketi Pieliselle, laskemaan jään alle pienen määrän verkkoja. (Viimeksi olen talvikalastanut vuonna 2008). Oli pimeää ja sain verkot jään alle. Samalla pimeys hävisi ja kun katsoin ympärilleni, niin molemmilla sivuilla ja kauas eteenpäin oli kaikkialla verkkoavantoja (nehän ovat normaalisti 60 metrin välein) Olin helpottunut, kun en ollut pimeydessä laskenut kenenkään verkkojadan päälle.

 

Silloin huomasin, että monet verkot olivat olleet jään alla vedessä jo paljon aiemmin, koska avantojen sivuilla oli paksut kasat lunta ja jäätä (sitä kertyy, kun avanto avataan ja jäät ja lumi viskataan lapiolla avannon sivulle).  Ja kun katsoin kauas eteenpäin, niin olin aivan ihmeissäni, miten voi olla näin paljon avantoja jääkasoineen kaikkialla, koska eihän nykyisin ole talvikalastajia juuri ketään toisin kuin menneinä vuosikymmeninä. Uni päättyi tähän.

 

Kun heräsin, niin tämän unen selittäminen oli helppoa: Tulee pula ruuasta ja sen seurauksena järvet ja muut vesistöt ovat paikkoja, joista saa ruokaa, kunhan omistaa riittävän paljon verkkoja ja muita kalastustarvikkeita sekä omaa riittävät kalastustaidot.

 


Tähän lisäyksenä Maaseudun Tulevaisuuden uutinen 14.12 Kiina on haalinut itselleen puolet maailman vehnävarastosta https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/artikkeli-1.1265708

 

”Kiina on haalinut tänä vuonna niin vehnää kuin maissia.

Yhdysvaltojen maatalousministeriön Usdan viime viikolla julkaiseman katsauksen mukaan kauden 2020/2021 vehnän loppuvarastoista 51 prosenttia on Kiinassa. 10 prosenttia varastoista on Intiassa.

Maailman vehnäsato on ennätysmäinen 773 miljoonaa tonnia. Satoennuste kasvoi marraskuusta, kun arvioita Australian, Kanadan ja Venäjän sadoista nostettiin.

Arvio vehnän kulutuksesta nousi 757 miljoonaan tonniin. Kansainvälisen vehnäkaupan uskotaan kasvavan. Ensi kesän varastomäärä on viime kesää suurempi, 316 miljoonaa tonnia.

Kiina on myös hamstrannut maissia ja ohraa. Jos Usdan ennusteet toteutuvat, Kiina tuo rehuviljaa ennätysmäärän. Kiinan ostot olisivat 14 prosenttia koko maailman rehuviljakaupasta.

Marraskuun arvioihin verrattuna Usda ei muuttanut rehuviljojen tuotantoennustettaan. Kulutusmäärää nostettiin hiukan, ja siten arvio loppuvarastoista hiukan pienenee.

Venäjällä harkitaan vientikiintiötä ja vientiveroa vehnälle helmikuun puolivälistä kesäkuun loppuun. Vientirajoitteet estäisivät hintojen nousua Venäjällä.

Maan presidentti Vladimir Putin on tiedotusvälineiden mukaan kritisoinut ruuan hinnan nousua, kun samaan aikaan koronapandemia on alentanut ihmisten tuloja.

Muun muassa leivän, jauhojen ja sokerin hinta on Venäjällä noussut. YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö FAO kertoi reilu viikko sitten ruuan hinnan nousseen maailmalla korkeimmilleen lähes kuuteen vuoteen.

Venäjällä korjattiin syksyllä historian toiseksi suurin vehnäsato. Maa on merkittävä vehnänviejä. Syysviljojen kylvöala on Venäjällä nyt ennätyssuuri, mutta sääolot ovat olleet oraille vaikeahkot.”

 

Tähän aiheeseen liittyviä aiempia kirjoituksiani Kaksi näkyä ruoka ja tavara https://jouninkootut.blogspot.com/2020/04/kaksi-nakya-ruoka-ja-tavara.html

 

** ** **

Edellinen kirjoitukseni Katastrofaaliset ajan merkit  https://jouninkootut.blogspot.com/2020/12/katastrofaaliset-ajan-merkit.html

 

Lisäksi erillinen kotisivuni jounin kootut löytyy täältä http://www.jouninkootut.info/



sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Katastrofaaliset ajan merkit

 

Katastrofaaliset ajan merkit. Tärkeä tietopaketti ajastamme.

Saarnaaja Charles Lawsonin tieteellinen herätyspuhe ajanmerkeistä liittyen Jeesuksen paluuseen koskien Lootin ja Nooan päivien syntejä. Vastaavaa puhetta ei liene koskaan kuultu. Videon kesto on 27 min, jossa on suomenkielinen tekstitys. Alta löytyy tiivistelmä tästä puheesta lukuunottamatta videon alkuosaa. Ja loppuun olen liitänyt videon alkuosassa mainitut Raamatun kirjoitukset.

 

Video https://www.youtube.com/watch?v=d3W5bXukLlI

käsittelee mm. seuraavia asioita

 

Transgederismi – sukupuolen vaihto

Suunniteltavat vauvat (ilman isää ja äitiä)

Ilman vanhempia tapahtuvat synnytykset




CRISPER – Gas9  (tästä löytyy todiste https://www.sigmaaldrich.com/technical-documents/articles/biology/crispr-cas9-genome-editing.html )

CRISPER – Gas9  on se mitä he käyttävät suunniteltaviin vauvoihin. Geenimuuntelua. DNA koodin muokkausta

Sinulla on DNA – deoksiribonukleiinihappo. Se määrittelee, kuka olet ja millaiseksi tulet, kun kasvat.

Aivan pieni tutkimus DNA – koodista paljastaa. On olemassa yksi Jumala. Hän on kaikkeuden Luoja.

Sinä olet TYPERÄ, jos luulet että DNA kehittyi. Ei ole mitään mahdollisuutta, että DNA on voinut kehittyä. Sen takana on älykkyys, joka menee yli ihmisten kykyjen: Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen.

 


Sitten tulee vanhemmattomat synnytykset. Tämä avautuu tulevaisuudessa. Painajainen.

Teillä on edessä maailma, jota ette voi kuvitellakaan.

Pluripotentteja kantasoluja voidaan käyttää valmistamaan sukusoluja. (tästä löytyy todiste https://stemcell.ny.gov/faqs/what-difference-between-totipotent-pluripotent-and-multipotent )

Sukusolu on mies tai nainen, siittiö tai munasolu.

Voit siis ottaa solun ja valmistaa siitä siittiön tai munasolun. Petrimaljassa voit hedelmöittää munasolun. Sitten se voidaan siirtää keinotekoiseen kohtuun, jossa siitä kehittyy alkio. Ja tuosta alkiosta kasvaa tyttö tai poika ilman vanhempia.

Heillä on väärät motiivit, mutta on olemassa joku, jolla on ihmistä ylempi motiivi takanaan. Se on saatana, joka vihastui ihmiseen, kun hän ensikerran ilmestyi Eedeniin. Saatana on siitä asti vihannut ihmistä ja haluaa tuhota Jumalan kuvan ihmisessä.

Jos Jeesus ei palaa pian takaisin maan päälle, niin saatana katsoo ylöspäin ja sanoo: ”Minä olen tuhonnut kuvan ihmisessä. Ihminen on minun”. Se olisi saatanan viimeinen voitto ihmisestä. Saatana on suunnitellut tekevänsä ihmisestä voimattoman orjan ja robotin. Nyt ollaan suunnittelemassa uusia ihmisiä maan päälle.

Otat hedelmöittyneen munasolun, alkion ja asetat sen keinokohtuun ja 9 kk kuluttua syntyy vauva, uusi ihminen. Lapsella ei ole isää tai äitiä. Mistä hän saa identiteetin? Hän saa sen valtiolta. Mietipä tätä asiaa kovasti!

Onko lapsella sielua? Onko hän todella ihminen? Vai laboratorion geenien manipuloinnin tuotos, joka vain näyttää ihmiseltä. Kun sielu on poissa, ei ole enää Jumalan kuvaa.

Kun sinulla on sielu, erotut kaikista muista luoduista maan päällä, koska sinä olet Jumalan kuva.

Stanfordin yliopiston genetiikan professori Henry T. Greely kirjoitti 2016: ”Seksin loppu ja ihmisten lisääntymisen tulevaisuus”.  Hän kirjoitti: ”Me kykenemme tekemään lapsista lapsia, jotka ovat liian nuoria tuottamaan sukusoluja… liian nuoria tuottamaan hyödyllisiä sukusoluja tai ihmisistä, jotka ovat kuolleet ja joista ihmiset ovat tarkasti tallettaneet kudosta.”

CRISPER – Gas9 ja geenimuuntelun avulla voidaan tuottaa toinen aivan samannäköinen ihminen. Jos menetit rakkaasi, niin labrassa voidaan valmistaa aivan samanlainen uusi ja saat hänet takaisin.

Transhumanismi – joka on aivan eri asia ja siitä erikseen – on että ihmisen sisin ja persoona siirretään toiseen ruumiiseen ja säilytetään hänet eteenpäin. Saamme aikaan hirviöitä.

Kiinassa on eräs tiedemies, joka on jo kertonut alkaneensa kloonaamaan ja suunnittelemaan ihmisiä. Hän on tehnyt pohjatyön sille, mistä olen puhunut.

”Minä uskon, että Herra Jeesus on tulossa pian. Tämän takia minä uskon näin. Jos hän ei tule pian, niin tämä mitä olen puhunut, maan päälle tulee valmistumaan helvetti, jollaista ei ole koskaan nähty. Tämä homma tulee karkaamaan käsistä. Ja siinä ei mene enää kauan.

Voidaan kuvitella, että tulevaisuudessa ei enää tarvita miestä ja naista. Onko se mahdollista? On se! Antaako Jumala sen tapahtua? Siksi uskon Kristuksen toiseen tulemukseen. Siksi kun näen tällaista, niin ajattelen, että sille on oltava syynsä.

- Lopulta ihmiselle on mahdollista rakentaa kokonaan uusi geeniperimä tyhjästä, kirjain kirjaimelta. Yksi merkittävä geeniteknikko äskettäin ja kiistanalaisesti ehdotti juuri sitä.” Tämä tarkoittaa: luodaan oma ihminen. Pöyristyttävää! ”Se on tuhannen vuoden päästä. Ei ole! Te nuoret näette sen.” Kuinka pitkälle Jumala antaa heidän mennä? Ja Jumala lähettää oman Poikansa.

Raamattu sanoo, että on olemassa kuten Lootin päivinä ja Nooan päivinä oli. Lootiin ja Nooaan liittyvät seksuaaliset ongelmat: Loot ja homoseksuaalisuus. Nooa ja sekasikiöt. Herra Jeesus korosti tätä asiaa kahdesti: ”Niin kuin Nooan ja Lootin päivinä.”

Kun antikristus ilmestyy, hän tulee asettamaan pedon kuvan (Ilmestyskirja luku 13). Koko maailma tulee kumartamaan tätä kuvaa, he palvovat sitä. Palvovat mitä tahansa, joka voimaannuttaa sinun henkesi.

Kun tulin tänne sunnuntaina ja lauloin Herrastamme Jeesuksesta Kristuksesta, sanoin Aamen. Halleluja Jumala!

Mutta nuo ihmiset, nuo 300 miljoonaa ihmistä, jotka muodostavat Amerikan. Valtava määrä heistä, miljoonittain, on toisen hengen sitomia ja toiseen maailmaan. Ihminen antaisi mitä vaan, jos hän saisi elää ikuisesti, ilman Jeesusta Kristusta. Juuri tätä tuo (edellä kerrottu) tarjoaa heille.

Oletko valmistautunut Jeesuksen tuloon? Kun tutkin tätä, niin kiitin Herraa, koska tässä on enemmän järkeä kuin missään maanjäristyksessä. Enemmän kuin rutossa ja muissa aikain merkeissä. Seuraan niitäkin. Tämä käy järkeen. Jeesus on tulossa!

”Isä Jeesuksen nimessä, siunaa Sanasi, siunaa Sinua kuuleva kansa. Kiitos että he tarkkasivat. Kiitos Herra, että annoit minulle vapauden. Nyt se on pois rinnaltani painamasta. Kiitän rauhasta, jonka tiedän tulevan, kun olen tehnyt minkä käskit. Sen tein. Se ei ole enää nyt minun taakkani, vaan heidän taakkansa ja se on heidän käsissään. Jos ei muuta niin toivon, että jollain pienellä tavalla sain heidän huomionsa, että alkaisivat seuraamaan aikaansa, elämäänsä, kulttuuriansa ja valvomaan näitä tapahtumia. Ja näkevät miten nuo jumalattomat muuttuvat ja kiinnostuvat perverssioista. Rukoilen, että he valvovat. Jeesuksen nimessä. Aamen.

 

 

Videolla kerrotut kirjoitukset Raamatusta

 

1 Kun ihmiset alkoivat lisääntyä maan päällä ja heille syntyi tyttäriä, 

 

2 huomasivat Jumalan pojat ihmisten tyttäret ihaniksi ja ottivat vaimoikseen kaikki, jotka he parhaiksi katsoivat.

 

3 Silloin Herra sanoi: "Minun henkeni ei ole vallitseva ihmisessä iankaikkisesti, koska hän on liha. Niin olkoon hänen aikansa sata kaksikymmentä vuotta."

 

4 Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä, ja myöhemminkin, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita. 1.Moos.6.1-4

 

13 Herra, meidän Jumalamme, meitä ovat vallinneet muut herrat, et sinä; sinua yksin me ylistämme, sinun nimeäsi.

14 Kuolleet eivät virkoa eloon, vainajat eivät nouse: niin sinä olet heille kostanut, tuhonnut heidät ja hävittänyt kaiken heidän muistonsa.  Jesaja 26:13-14

 

6 Ja että hän ne enkelit, jotka eivät säilyttäneet valta-asemaansa, vaan jättivät oman asumuksensa, pani pimeyteen iankaikkisissa kahleissa säilytettäviksi suuren päivän tuomioon;

7 samoin kuin Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta. Juuda 1:6-7

 

4 Mitä nyt epäjumalille uhratun lihan syömiseen tulee, niin tiedämme, ettei maailmassa ole yhtään epäjumalaa ja ettei ole muuta Jumalaa kuin yksi. 1.Korintolaiskirje 8:4

7 Mutta ei ole kaikilla tätä tietoa, vaan tottumuksesta epäjumaliin muutamat vielä nytkin syövät uhrilihaa ikäänkuin epäjumalille uhrattuna, ja heidän omatuntonsa, joka on heikko, tahraantuu siitä. 1.Korintolaiskirje 8:7

 

19 Mitäs siis minä sanon, että epäjumalat jotakin ovat, eli jos epäjumalain uhri jotakin on? 1.Korintolaiskirje 10:19  Biblia 1776

20 Ei, vaan että, mitä pakanat uhraavat, sen he uhraavat riivaajille eivätkä Jumalalle; mutta minä en tahdo, että te tulette osallisiksi riivaajista. 1.Korintolaiskirje 10:20 Biblia 1776

(20 But I say, that the things which the Gentiles sacrifice, they sacrifice to devils, and not to God: and I would not that ye should have fellowship with devils. KJV 10:20)

 

PS. Ja tietenkin voit olla levittämässä tämän blogin sanomaa, jotta mahdollisimman moni saisi tietää, missä ajassa elämme!


** ** **

Edellinen blogi:  Bill Gates ja tuleva koronarokote https://jouninkootut.blogspot.com/2020/12/bill-gates-ja-tuleva-koronarokote.html

Lisäksi erillinen kotisivuni jounin kootut löytyy täältä http://www.jouninkootut.info/



maanantai 7. joulukuuta 2020

Bill Gates ja tuleva koronarokote

 

Toukokuussa 2020 julkaistiin video

Bill Gates ja tuleva koronarokote (kannattaako sitä ottaa)

https://www.youtube.com/watch?v=zqXxujvst6o

Videolla on suomenkielinen tekstitys, kesto 21 min.

 

Alla oleviin videon minuutti- ja sekuntilukemiin sisältyviin sanoihin olen tiivistänyt tämän videon sanoman. Jos kävisi niin, että YouTube poistaa myös tämän videon, niin pääkohdat jäävät kuitenkin tähän kirjoitukseen nähtäville. Videon lopussa tekijä kertoo, että jaa tätä videota. Niinpä minäkin kehotan sitä samaa myös tämän blogin suhteen, koska aihe on nyt todella ajankohtainen, paljon ajankohtaisempi kuin toukokuussa. Viimeisten tietojen mukaan koronarokotetta aletaan jakaa myös meillä Suomessa aivan lähiaikoina.

Videotarkastelun päätteeksi lisään lääketieteen tri Robert Kennedy jr:n lähettämän englanninkielisen kiireellisen viestin, jossa hän kertoo koronarokotteen vaaroista lääketieteellisestä näkökulmasta kerrottuna.

Koronarokotteen ottamisesta tai hylkäämisestä vastaa jokainen itse.


Lisäys 9.12 : On kerrottu, että Suomeen tuodaan Pfizerin rokotteita. Laita google hakuun ”bill and melinda gates foundation pfizer” niin huomaat yhteyden.

 

0.00 Bill Gates: ”Paluu normaaliin tapahtuu vasta sitten, kun olemme rokottaneet maailman kaikki ihmiset”. Näin sanoo mies, jolla ei ole minkäänlaista lääketieteellistä taustaa.

0.25 Mistä kumpuaa Gatesin pakkomielle rokotteisiin?

0.30 Onko kiireellä kehitetty koronarokote turvallinen?

0.50 MTV uutiset: Kuolleisuus Suomessa tammi-huhtikuussa kolmelta edelliseltä vuodelta.

1.00 Koronaviruksia (monikossa) on ollut aina ihmisillä. Miksi maailma nyt suljettiin?

1.05 Koska vain kaaoksesta voi nousta ”uusi järjestys”.

1.10 Presidentti Sauli Niinistö ja hänen sanansa ”Uuden Maailmanjärjestyksen aika”.

1.17 Ordo ab chao = order out of chaos = kaaoksesta järjestys. Nämä ovat satoja vuosia vanhoja strategioita yhteiskuntien muokkaamiseen.



1.25 Eli onko COVID-19 vain savuverho, jonka suojissa maalia muokataan kohti Saulin mainitsemaa Uutta Maailmanjärjestystä, toisin sanoen ”uutta normaalia”.

1.35 Toimittaja sanoo pääministeri Sanna Marinille: ”Hallituksen tiedotustilaisuudessa monen ministerin suulla todettiin, että emme elä enää samassa maailmassa kuin ennen koronaa. Mikä on tämä ”uusi normaali”, johon meidän pitäisi alkaa tottua?

1.45 Vastaus tähänkin (ilman poliittista jaarittelua) selviää tuota pikaa eli katso koko video.

1.50 Mutta ensin Bill Gatesiin: Tässä 7 asiaa, jotka sinun kannattaa tietää hänestä ja miten hän liittyy tämän ”uuden normaalin” rakentamiseen.


1.55 1. Bill Gates kasvatettu jatkamaan isänsä väestönvähennystyötä? Lyhyt historiikki:

2.00 Bill Gates kertoo vanhemmistaan

2.20 Planned Parenthood-järjestö ja sen perustaja Margaret Sanger

2.30 Margaret Sanger kertoo: ”Suurin synti on lasten synnyttäminen tähän maailmaan”.

2.35 Margaret Sanger kirjassaan: ”Armollisin asia, jonka suurperhe voi tehdä yhdelle vauvaikäisille lapsistaan, on tappaa hänet”.

3.00 Margaret Sanger kirjeessään: ”Emme halua sanan leviävän, että haluamme hävittää koko neekeriväestön”.

3.05 Planned Parenthood tänään: Toimivat mustan väestön keskuudessa USA:ssa, antavat rokotteita ja tekevät noin tuhat aborttia päivässä.

3.15 Kuuluisa The Wall Street Journal-lehti: ”Miljardöörit yrittävät vähentää maailman väkilukua”.

3.50 Bill Gatesin maailmanlaajuinen toiminta alkaa. Hänen ”hyväntekeväisyyssäätiö.”


4.30 2. Bill Gates myöntää pyrkivänsä vähentämään maapallon väkilukua rokotteiden avulla.

5.00 Bill Gates: ”Jos teemme oikein hyvää työtä uusien rokotteiden, terveydenhuollon ja lisääntymiseen liittyvien palvelujen parissa, niin voisimme alentaa tuota lukua 10-15 %” ja tämän hän toisti vielä toisen kerran. (Tarkoittaa sitä, että noin miljardi ihmistä on tarkoitus vähentää maapallolta!)

5.15 Kasvien geenimuuntelulla voidaan myös vähentää väestöä. Tämä GM on Bill Gatesin toinen mieliharrastus rokotteiden lisäksi.

5.45 Miesten siemennesteen siittiöpitoisuudet ovat laskeneet rajusti. Nuoret miehet, varokaa siis soijatuotteita!


6.05 3. Näin paljon Bill Gates tienaa rokotuksilla

6.30 Bill Gatesin haastattelu: ”Rokotteisiin sijoitettu raha antaa 20 kertaisen tuoton.”


7.25 4. Bill Gatesin rokotetestaukset mm. Keniassa ja Intiassa

7.30 Afrikka on ollut Bill Gatesin temmellyskenttä jo pitkään.

7.40 Bill Gatesin haastattelu: ”lapsuusiän kuolemien tuottaminen” rokotteiden avulla. ”Producing childhood death”. (Luit ihan oikein!)

8.05 Kenian tv-uutiset: Jäykkäkouristusrokotteeseen lisätty ainetta, joka estää lasten saamisen (nainen ei voi ylläpitää raskautta). Tehokasta salaista väestön vähentämistä.

9.10 Intiassa poliorokotteet halvaannuttaneet noin puoli miljoonaa ihmistä vuosien 2000-2017 välillä.

9.20 Amerikkalainen lääketieteen tri Robert Kennedy jr on Bill Gatesin vastustaja

9.35 Intia pyysi Bill Gatesia poistumaan maasta rokotteineen vuonna 2017.


9.45 5. Bill Gates ei rokotuta lapsiaan? Rikkaat eivät rokota itseään.

10.25 Bill Gates: ”Ei älypuhelimia alle 14-vuotiaille.”


10.50 6. Bill Gatesilla on valta WHO:n ja THL:n toimintaan.

10.55 Maailman terveysjärjestön WHO:n rahoittajia

11.15 Kun Gates on näin suuri rahoittaja, niin on myös valta kertoa mitä tehdään

11.20 Bill Gatesin puhe YK:ssa. Hän antaa määräykset rokotteista jokaiselle 193 jäsenmaalle.

11.40 Kuka omistaa rokotteet?

12.00 Priorix-rokotteen patentin omistaa Sanofi Pasteur SA eli sekin Gatesin säätiö

12.15 Miten Bill Gates on onnistunut monopolisoimaan maailman kaikki rokotemarkkinat?

12.25 Raha on valtaa


12.50 7. Seuraavat vaiheet koronatyranniassa: Rokote, ID2020 ja ”uusi normaali".

13.20 ”Uutta normaalia” toistetaan mediassa.

14.10 Aikuinen mies tv-studiossa kertakäyttökäsineet käsissään vaatimassa, että ”me” halutaan se rokote! Melkoista mielipidevaikuttamista.

14.20 Ihmisten digitalisointi. Yksi suuri tavoite ”uudessa normaalissa” on jokaisen maailman ihmisen ”digitalisointi.” Uuden biometrisen henkilöllisyysprofiilin luominen meille kaikille…

14.40 … ja sen liittäminen yhteen globaaliin tietokantaan, jossa on kaikki tieto ihmisestä.

14.50 Kiina johtava keinoälyn (AI) kehittäjä maailmassa. Siitä on todisteena heidän käyttämänsä valvontateknologia.

15.00 Kasvojen tunnistus, ihmisten kehon skannaus ja paikannusjärjestelmä. Nämä yhdistettynä henkilökohtaiseen dataan ja internet-käyttäytymiseen toimivat sosiaalisen pisteytysjärjestelmän perustana

15.10 Etsitään ”potilas nollaa” tai ylipäätään yksittäisiä ihmisiä.

15.30 Aikaisempien flunssien, kuten sikaflunssan, aikaan ei ollut tällaista ihmisten ”jahtia”. Miksi juuri nyt?

15.35 Koska tavoitteena on saada 24/7 seurantalaite vakiovarusteeksi jokaiselle ihmiselle.

15.40 Pääministeri Sanna Marin: Hybridistrategia

15.50 Jotta saadaan haluttu lopputulos (kansalaisten vapauksien rajoittaminen), pitää keksiä ensin ongelma (koronavirus), jonka avulla siihen päästään.

16.00 Bill Gates: ”Henkilöllisyys- eli ID-systeemin puute on ongelma… On loistava idea kehittää laaja ID-järjestelmä”.

16.20 Suomessakin on alettu totuttaa ihmisiä tällaiselle idealle: Uusi henkilötunnus Suomen kansalaisille ja Suomessa asuville?

16.30 Yksi kehitteillä oleva projekti on ID2020. Kuka on sen perustaja? Yllätys, sen takana on mm. Bill Gatesin rokotesäätiö Gavi.

16.55 ID2020 on otettu käyttöön Bangladeshissa, sattumalta ennen koronaa syksyllä 2019.

17.10 Sitä käytetään, tässä tapauksessa, seuraamaan kuka on rokotettu. Digitaaliseen ID:hen voitaisiin lopulta yhdistää rokotekortti, passi, kotiavain, työpaikan avain, lompakko, kaikki mitä esim. Google ja Facebook tietävät sinusta.

17.20 Mihin se on ”kätevintä” sijoittaa? Käteen ihon alle, mikrosiru, jossa on kaikki tiedot sinusta.

17.55 Alkavatko palaset loksahtelemaan kohdalleen? Tämä olisi sitä ”uutta normaalia”, jota nyt tavoitellaan. Tulevaisuudessa ”uudessa normaalissa”, jos Bill Gates saisi päättää…jos ja kun haluat konserttiin tai nousta lentokoneeseen, piippaat ID:täsi laitteessa, joka tunnistaa, oletko rokotettu, onko sinulla lippu voimassa jne.

18.05 Jos ”kone näyttää vihreää”, saat osallistua yhteiskuntaan. Kätevää? Vai ihmisten orjuutusta, pakkorokotteella kiristäen?

18.15 Ihmiset ovat heräämässä. Katsopa vaikka Bill Gatesin YouTube-videoiden kommenttiosioita.

19.20 Ja miten media on reagoinut Bill Gatesin vastustukseen?

19.50 Median uskottavuus on jo lähes yhtä alhaisella tasolla kuin kasvomaskia ja käsidesiä käyttävän, pelossa elävän ihmisen luontainen vastustuskyky.

19.55 Ymmärrä, että ”äärioikeisto”, ”salaliittoteoria”, ”foliohattu” jne – nämä ovat median strategisesti käyttämiä sanoja, joilla pyritään tappamaan avoin ja älyllisesti rehellinen keskustelu.

20.05 Kun ihminen näkee tällaisen voimasanan liitettynä johonkin asiaan, hän ei usein uskalla olla sen kanssa missään tekemisissä, ettei tulisi ”leimatuksi”.

20.10 Hyvä katsoja, tässä ei ole kyse oikeistosta tai vasemmistosta, ei mustista tai valkoisista, ei miehistä tai naisista, ei salaliittoteoreetikoista tai valkotakkiuskovaisista vaan itsenäiseen ja kriittiseen ajatteluun sekä tiedonhakuun kykenevistä tavallisista ihmisistä.

20.40 Loppupäätelmä Bill Gatesista: Ihminen, joka todistetusti haluaa vähentää maapallon väkimäärää, haluaa rokottaa kaikki maapallon ihmiset.

20.50 Nyt kysy itseltäsi: Haluaako Bill Gates, WHO ja THL edistää minun terveyttäni tulevalla koronarokotteella?

21.00 Jaa tämä video

 

Omalta osaltani myös minä toivon, että jaat tätä videota ja tätä blogia (koska kirjoitettu sana on aina tehokkaampi muistissa pitämisen ja oppimisen kannalta) läheistesi ja muiden ihmisten terveyden takia. Jokainen tekee sitten oman henkilökohtaisen päätöksen ottaako rokotuksen vai ei.

 

Tri Robert Kennedyn jr:n viesti:

Please read:

Covid vaccine should be avoided at all cost. (suom. Covid rokotetta tulisi välttää hinnalla millä hyvänsä).

 

Message from Robert F. Kennedy, Jr.

 

"To all my patients:

 

I would like to draw your attention urgently to important issues related to the next Covid-19 vaccination. For the first time in the history of vaccination, the so-called last generation mRNA vaccines intervene directly in the genetic material of the patient and therefore alter the individual genetic material, which represents the genetic manipulation, something that was already forbidden and until then considered criminal. This intervention can be compared to genetically manipulated food, which is also highly controversial. Even if the media and politicians currently trivialize the problem and even stupidly call for a new type of vaccine to return to normality, this vaccination is problematic in terms of health, morality and ethics, and also in terms of genetic damage that, unlike the damage caused by previous vaccines, will be irreversible and irreparable.

 

Dear patients, after an unprecedented mRNA vaccine, you will no longer be able to treat the vaccine symptoms in a complementary way. They will have to live with the consequences, because they can no longer be cured simply by removing toxins from the human body, just as a person with a genetic defect like Down syndrome, Klinefelter syndrome, Turner syndrome, genetic cardiac arrest, hemophilia, cystic fibrosis, Rett syndrome, etc.), because the genetic defect is forever!

 

This means clearly: if a vaccination symptom develops after an mRNA vaccination, neither I nor any other therapist can help you, because the damage caused by the vaccination will be genetically irreversible. In my opinion, these new vaccines represent a crime against humanity that has never been committed in such a big way in history. As Dr. Wolfgang Wodarg, an experienced doctor, said: In fact, this "promising vaccine" for the vast majority of people should be FORBIDDEN, because it is genetic manipulation! "

 

The vaccine, developed and endorsed by Anthony Fauci and funded by Bill Gates, uses experimental mRNA technology. Three of the 15 human guinea pigs (20%) experienced a "serious adverse event".

 

Note: messenger RNA or mRNA is the ribonucleic acid that transfers the genetic code of the DNA of the cell nucleus to a ribosome in the cytoplasm, that is, the one that determines the order in which the amino acids of a protein bind and act as a mold or pattern for the synthesis of that protein.

 

Resource:

 

Robert F. Kennedy, Jr. (https://en.m.wikipedia.org/wiki/Robert_F._Kennedy_Jr.)

 

Vaccine COVID = IRREVERSIBLE GENETIC DAMAGE - A CRIME AGAINST HUMANITY.

 

DOES CORONAVIRUS EXIST OR NOT?

- CLARIFICATION:

 

1. DOES THE VIRUS EXIST?

 

Yes, like many other viruses.

 

2. DOES IT HAVE A CURE?

 

Yes, if you use the proper medicines and do not leave your health in the hands of corrupt and mercantile health systems.

 

3. ARE THERE GOOD DOCTORS?

 

Yes and many, some are acting discreetly giving appropriate treatments, others have been bolder and there are many videos in the networks talking about these treatments, and many have been threatened, disqualified or silenced.

 

4. ARE SCIENTISTS INVESTIGATING?

 

Yes, and there is a world union calling for more doctors and scientists called Doctors and Scientists for Truth, to expose the falsity of the treatment they have given to the bug issue.

 

5. IS IT A PANDEMIC?

 

No. The WHO changed the term that referred to the pandemic, before the bug was launched in order to end the pandemic.

 

6. IS IT CONTAGIOUS?

 

Yes, like all flu.

 

7. IF I CATCH THE VIRUS, DOES IT MEAN THAT I WILL DIE?

 

No. If you have symptoms, just take the appropriate medicine from the first day (strengthen the immune system, take anti-inflammatory and anti-influenza) and cure yourself at home.

 

8. CAN IT BE PREVENTED?

 

Yes, being as clean as you should be, and maintaining a high immune system. And you also have: Ozone Therapy, Chlorine Dioxide with the preventive protocol.

 

9. ARE THE COUNT OF INFECTED AND DEAD BY THE VIRUS CERTAIN?

 

No. In the USA it was discovered that any data, would be in fact 10% of that number, because the causes of deaths were other diseases, and the tests are not reliable, they give false positives.

 

10. ARE ASYMPTOMATIC REAL CASES OF POSITIVES?

 

The human being has many microorganisms and viruses in the body and this does not mean that you are a sick or infected person, or that you have the virus, however, the viruses that are supposedly "so aggressive" present some symptoms in the patients because the body releases alarms from an intruder (fever, headache, vomiting, etc.) and according to Koch's theory the answer is NO.

 

11. WAS THE VIRUS CREATED?

 

Yes, in a laboratory.

 

13. FOR WHAT PURPOSE?

 

To be the excuse to restrict freedoms, to change the current economic system to a more oppressive / enslaving, scary, blind flock obedience.

 

14. ARE MANY COUNTRIES PART OF THIS MALICIOUS PLAN?

 

Yes.

 

15. WILL WE GET OUT OF THIS?

 

Yes. And all those who contributed to the deaths and the plan will fall, and they will pay for what they did.

 

16. MUST I BE AFRAID?

 

No. Fear diminishes your immune system and makes you mentally controllable.

 

17. IS THE MEDIA PART OF THE PLAN?

 

Yes. The owners of the media are accomplices. This is called mind control.

 

18. WHAT SHOULD I DO?

 

You protect yourself, and if you get sick you already know how to heal yourself at home, or with your trusted doctor who will not commit to the abandonment protocol.

 

19. SHOULD I BE VACCINATED?

 

No. If you get healthy, vaccines bring chemicals, heavy metals and a series of "bugs" that will only affect your health more in the medium and long term, both physically and mentally. It's your body, and it's your right to decide about it, and about your physical and mental health. Would you trust a vaccine after a virus has been created to exterminate humanity?

 

20. IS THIS A WAR? (suom. ONKO TÄMÄ SOTAA?)

 

Yes.! And we will be victorious! We need to stay together and wake other people up, giving a lot of information. (suom. Kyllä! Ja me olemme voitokkaita! Meidän on pysyttävä yhdessä ja herätettävä muita ihmisiä antamalla paljon tietoa)

 

"Forced to wear a mask, but not to shut up." (suom. "Pakotettu käyttämään maskia, mutta ei hiljaa".)


** ** **

Edellinen blogi: Kuolinsyy on koronavirus tai sitten ei  https://jouninkootut.blogspot.com/2020/12/kuolinsyy-on-koronavirus-tai-sitten-ei.html

Lisäksi erillinen kotisivuni jounin kootut löytyy täältä http://www.jouninkootut.info/