torstai 24. elokuuta 2017

Erämaa puhkeaa kukkaan

24.8 Erämaa puhkeaa kukkaan: Eilen oli uutinen siitä, miten yksi maapallon kuivimmista paikoista Chilessä oleva Atacaman erämaa puhkesi yllättäen kukkaan. Normaalisti erämaan kukinta tapahtuu viiden vuoden välein. Edellisestä kukinnasta on kuitenkin aikaan vain kaksi vuotta. Lähde: Iltalehti 23.8 http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201708232200346706_ul.shtml

Monille meille kristityille sanat ”erämaan kukkaan puhkeamisesta” ovat tuttuja Raamatusta. Profeetta Jesaja kirjoitti noin 2700 vuotta sitten, miten viimeisinä aikoina nykyisen maailman ajan päätöshetkillä Jumala kokoaa kaikkialta maailmasta omaisuuskansansa laajenevan Israelin maaperälle.

Alla olevien kuvien kautta tulee todellisesti esiin se suuri muutos, mitä tapahtuu silloin, kun kaikki kuollut herää eloon ja kaikki tulee täydellisen kauniiksi. Samanlainen suuri muutos tulee tapahtumaan ihmiskunnan elämässä, kun tämä nykyinen syntiä, pahuutta ja kaikkea vääryyttä sisältävä maailman aika tulee päätepisteeseen.

Erämaa on puhjennut kukkaan Chilessä. Kuvan voi klikata suuremmaksi.
Erämaa ja hietikko iloitsee, aromaa riemuitsee ja kukoistaa kuin lilja.
Se kauniisti kukoistaa ja iloitsee ilolla ja riemulla. Sille annetaan Libanonin kunnia, Karmelin ja Saaronin ihanuus. He saavat nähdä Herran kunnian, meidän Jumalamme ihanuuden.
Vahvistakaa hervonneet kädet, voimistakaa horjuvat polvet.
Sanokaa hätääntyneille sydämille: "Olkaa lujat, älkää peljätkö. Katso, teidän Jumalanne! Kosto tulee, Jumalan rangaistus. Hän tulee ja pelastaa teidät.
Silloin avautuvat sokeain silmät ja kuurojen korvat aukenevat.
Silloin rampa hyppii niinkuin peura ja mykän kieli riemuun ratkeaa; sillä vedet puhkeavat erämaahan ja aromaahan purot.
Hehkuva hiekka tulee lammikoiksi ja kuiva maa vesilähteiksi. Aavikkosutten asunnossa, missä ne makasivat, kasvaa ruoho ynnä ruoko ja kaisla.
Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy - eivät hullutkaan.
Ei ole siellä leijonaa, ei nouse sinne raateleva peto; ei sellaista siellä tavata: lunastetut sitä kulkevat.
Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat. (Jesaja 35:1-10)



Erämaa on puhjennut kukkaan Chilessä. Kuvat voi klikata suuremmiksi.


maanantai 21. elokuuta 2017

Turun terrorismi ja koraanin ohjeet

21.8 Turun terrorismi ja koraanin ohjeet: Terrorismi saapui muslimien taholta nyt myös tänne omaan maahamme. Meille on uskoteltu valtiovallan toimijoiden taholta ja tiedotusvälineiden kautta, että islam on rauhanuskonto.  Samaa ovat toistaneet jopa luterilaisen kirkon päämiehet ja kirkossa pappeina toimivat naiset. Monet ovat nyökänneet näille puheille ja uskoneet heille syötetyt kauniit vakuuttelut. Älkäämme enää uskoko näitä satukertomuksia!

Monta kertaa viimeisen parin vuoden aikana olen ajatellut, että kun maahamme tulee ensimmäinen näkyvä islamistinen terroriteko niin sen jälkeen maamme ei ole enää samanlainen kuin ennen. Olemmehan suomalaisia ja monessa suhteen aivan erilainen kansa verrattuna muihin kansakuntiin. Pian sen näemme, olemmeko yhä edelleen erilainen kansakunta. Valtio, mikä ei pysty suojelemaan omia lapsiaan ja naisiaan vihollisen hyökkäyksiltä ja takaamaan arkielämän perusturvallisuutta, ei ole kunnon kansakunta. Kun tämä asia tunnistetaan myös omien päättäjiemme taholta, niin silloin siitä on hyvä jatkaa…

Sitten varsinaiseen otsikon aiheeseen: 

Kuvakaappaus Ilta-Sanomien uutisesta 21.8.2017
”Silminnäkijät ovat kertoneet, miten veitsimies hakkasi ennen poliisin tuloa yhtä naisuhria kasvoihin. Sitten paikalle saapui poliisipartio, joka toimi määrätietoisesti. ---- Silminnäkijät ovat kertoneet, miten puukkomies hakkasi ennen poliisin tuloa yhtä naisuhria kasvoihin. Mies oli tarrannut naista hiuksista ja veti hänen päätään taaksepäin. Silminnäkijöiden mukaan näytti siltä, että mies aikoi leikata naisen kurkun auki.” Lähde Ilta-Sanomat: http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005333947.html


Otteita suoraan koraanista

Lue ja avaa silmäsi näkemään kaikkea sitä, mitä koraanissa kerrotaan muslimeille. Kun sisäistää lukemansa, niin ei tarvitse niin paljon epätietoisena kauhistella nykyistä maailman menoa myös täällä Suomessa.

Suura 8:12 “Herrasi antoi enkeleille ilmoituksen: ”Minä olen teidän kanssanne. Vahvistakaa niitä, jotka uskovat. Minä asetan pelon uskottomien sydämeen. Hakatkaa poikki heidän kaulansa ja raajansa.” https://quran.com/8/12

(Uskottomat ovat kaikki muut paitsi muslimit. Turun terroristimuslimi yritti katkoa naisten kauloja koraanista saatujen ohjeiden mukaan.)


Suura 9:123 Te, jotka uskotte, taistelkaa niitä uskottomia vastaan, jotka ovat lähellänne, jotta he kokisivat teidän voimanne, ja tietäkää, että Jumala on niiden kanssa, jotka hartautta harjoittavat. https://quran.com/9/123

(Uskottomat tarkoittaa kaikkia niitä, jotka eivät ole muslimeja. Hartauden harjoittajat tarkoittaa  muslimeja.)


Suura 25:52 Älkää siis suostuko uskottomiin, vaan taistelkaa kaikin voimin heitä vastaan. https://quran.com/25/52

(Uskottomat ovat muita kuin muslimeja.)


Suura 2:190-191 “Taistelkaa Allahin tiellä niitä vastaan, jotka taistelevat teitä vastaan … Surmatkaa heidät, missä heitä kohtaattekin … sillä epäjumalan palvelus on pahempi synti kuin tappaminen.” https://quran.com/2/190-193

(Surmaaminen ja tappaminen lasketaan hyveiksi islamissa!)


Suura 2:193 Taistelkaa heitä vastaan, kunnes pakanuuden viettelys lakkaa ja keskuudessamme vakiintuu ainoan Jumalan palveleminen   https://quran.com/2/193

(Pakanuudella tarkoitetaan kaikkia muita kuin muslimeja. Ainoa Jumala tarkoittaa Allahia.)


Suura 8:39 Ja taistelkaa heitä vastaan, kunnes kaikki kiusaukset taukoavat ja kunnes Jumalan tuomiota noudatetaan kaikessa. Mutta jos he taas mielensä muuttavat, kyllä Jumala näkee, mitä he tekevät. https://quran.com/8/39

(Jumala tarkoittaa muslimien Allahia.)


Suura 5:51 Uskovaiset, älkää ottako juutalaisia ja kristittyjä ystäviksenne; he ovat toistensa ystäviä. Joka ottaa heitä ystäväkseen, kuuluu heihin. Allah ei johdata väärintekijöitä. https://quran.com/5/51

(Uskovaiset ovat muslimeja. Muslimien päävihollisia ovat juutalaiset ja kristityt.)


Suura 3:118  Te, jotka uskotte, älkää antautuko avomieliseen ystävyyteen muiden kuin teikäläisten kanssa; muut eivät jätä turmelematta teitä. He halajavat teidän perikatoanne, heidän vihansa on jo pursunut heidän suustansa; mutta se, mikä heidän sydämissään piilee, on vielä pahempaa.  https://quran.com/3/118

(Muslimit tietävät, että heidän uskontoaan vihataan. Todellinen ystävyys on kiellettyä muiden kuin muslimien kanssa. Tämä on syy siihen, miksi muslimit eivät ole sulautuneet missään maassa kantaväestöön ja sen tapoihin.)


Suura 3:28 Uskovat älkööt ottako uskottomia suojelijoikseen toisten uskovien sijasta. Joka näin tekee, on sanoutunut irti Allahista, paitsi jos pelkäätte heitä.  https://quran.com/3/28
 
(Uskottomat ovat muita kuin muslimeja. Onko pelko se syy, miksi Allah suo pientä lipsumista muslimeille?)



Suura 3:196-197 Älköön sinua hämätkö se, että uskottomat saavat kierrellä vapaasti maata. Se on hetkellinen nautinto, ja sitten he saavat sijansa Helvetissä, Se on paha lepopaikka https://quran.com/3/196-200?translations=20

(Uskottomat ovat muita kuin muslimeja.)


Suura 4:89 He toivoisivat, että te tulisitte uskottomiksi, aivan kuin he itse ovat, ja siten heidän kaltaisikseen. Älkää ottako itsellenne ystäviä heidän joukostaan, ennen kuin he lähtevät kodeistaan Jumalan retkelle. Jos he palaavat entiseen vihamielisyyteensä, niin ottakaa heidät kiinni ja surmatkaa, missä heidät kohtaattekin.  https://quran.com/4/89

(Ystävyys muiden kuin muslimien kanssa kielletään. Kehotus muiden kuin muslimien surmaamiseen.)


Suura 60:1 Te, jotka uskotte, älkää pitäkö Minun ja omia vihollisianne ystävinänne. … https://quran.com/60/1

(Koraanin mukaan vain muslimi voi olla muslimille ystävä.)


Suura 60:4 … Me sanoudumme irti teistä ja niistä, joita te palvotte Allahin lisäksi. Me kiellämme teidät, ja välillämme on viha ja vihollisuus aina siihen asti, kunnes te uskotte yksin Allahiin. … https://quran.com/60/4

(Usko Allahiin on muslimille ehdotonta.)


Suura 3:110 Te olette paras seurakunta, mikä on muodostunut ihmisten keskuuteen. Te määräätte ihmisille oikeat elämäntavat, estätte heitä pahuudesta ja uskotte Jumalaan. Jos Pyhän kirjan saaneet olisivat uskoneet, olisi se ollut heille parempi; heidän keskuudessaan on uskovaisia, mutta useimmat heistä ovat jumalattomia. https://quran.com/3/110

(Pyhän kirjan saaneet tarkoittaa israelilaisia. Jakeen mukaan muslimit näyttävät koko maailmalle oikeat elämäntavat!)


Suura 2:90   … He keräävät vihaa vihan päälle. Uskottomia odottaa nöyryyttävä rangaistus. https://quran.com/2/90

(Koraanin mukaan meitä uskottomia ei-muslimeita odottaa nöyryyttävä rangaistus. Heidän kauttaan vai miten? Tämäkö on heidän päämääränsä täällä Euroopassa ja myös täällä Suomessa? Annammeko sen tapahtua vapaaehtoisesti vai pyrimmekö suojelemaan itseämme. Täällä Suomessa meidän täytyy aina asettaa oman maan asukkaat tärkeimmäksi suojelukohteeksi.)


Älä usko enää islamin oppineiden, kuten imaamit, vakuutteluja siitä, että islam on rauhanuskonto. He kertovat mielellään taqiyyaa. Se on uskonnollinen opinkappale. Sen mukaan uskonnollisista asioista voidaan puhua valheellisesti siten, että todelliset asiat kätketään. Imaamit ja kumppanit tekevät tämän suojellakseen islamia ja muslimeja.



Tärkeä lisäys tähän kirjoitukseen 22.8

Tänään aamu-tv:ssä marokkolaistaustainen islamin tutkija Maria Pakkala  kertoi ainakin yhden valaisevan asian liittyen muslimien aiheuttamaan terrorismiin. Esim. Marokossa on paljon nuoria, jotka eivät osaa lukea puhumattakaan siitä, että he osaisivat lukea koraania, koska se on kirjoitettu kirjakielellä. Sen sijaan he osaavat kuunnella puheita. Niinpä he saattavat kuunnella netin välityksellä islamin kiihkosaarnaajia. Netissä on paljon näitä saarnoja ja niitä voidaan kuunnella kaikkialla siellä, missä netti toimii, vaikkapa vastaanottokeskuksessa.

Edellä oli otteita koraanista mm. miten uskottomia tulee surmata ja katkoa heidän kaulojaan. Ei ole epäilystäkään siitä, että nämä maailmalla toimivat vihasaarnaajat tuovat puheissaan esille juuri näitä raakoja ohjeita kuulijoilleen. Sitten kun näitä kiihkosaarnaajia on kuunneltu riittävän usein ja paljon, niin kuulijat samaistuvat saarnaajaan ja alkavat suunnitella erilaisia terroritekoja vääräuskoisia -  kuten meitä suomalaisia -  kohtaan. Näitä tekoja sitten saamme nähdä ja kuunnella milloin mistäkin päin Eurooppaa, viimeksi tällä kertaa Turusta pari päivää Barcelonan tapahtumien jälkeen.

Tutkija kertoi, että mitään ei ole tehtävissä näiden islamin vihasaarnaajien äänten vaimentamiseksi, koska netti toimii kaikkialla. Maamme päättäjät sen sijaan voivat halutessaan tehdä asiaan liittyvän hyvän ratkaisun: emme salli muslimien laitonta maahantunkeutumista. Sitä varten on olemassa lait.



PS. Valtiovallan taholta on viime aikoina sanottu usein ”Pelolle ei saa antaa valtaa”. Kuitenkin sama taho määrää pystytettäväksi erilaisia betoniesteitä julkisten kokoontumispaikkojen ympärille. Jostain luin äsken, että näin on tehty myös Kuopion torialueella. Miksi? Vastaus: Pelon takia! Puheet ja teot ovat usein ristiriitaisia. Tämän päivän elämänmeno on mennyt kummalliseksi. Ei voi olla niin, että nämä kautta Suomen maan rakennetut esteet jäävät pysyviksi. Asian syylle täytyy tehdä pikaisesti jotain näkyvää.

PS 2 Islamin tutkijan nimi lisätty 24.8