sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Joutsan SM-maastot 1977 ja kymppi alle 30 minuutin


3.5.-20 Joutsan SM-maastot 1977 ja kymppi alle 30 minuutin: Jatkoa edelliseen. Vappuna palasin Juuasta takaisin Santahaminaan. Kolmas päivä toukokuuta oli Helsingin varuskunnan maastojuoksut Santahaminassa. Kilpailijoita oli mukana kaikista yksiköistä.

Siihen aikaan ilmestyi jonkin aikaa UM-niminen aikakausilehti, joka teki lehteen kirjoituksen puolustusvoimien kilpaurheilutoiminnasta. Lehti otti minut kuvattavaksi ja laittoi kuvan kirjoituksen aloitussivulle. Minun piti katsella kilpailureittiä. Tietenkin se oli tekemällä tehty kuvaotos, koska harjoittelin tällä radalla usein ja näin ollen tunsin sen hyvin. Itse kilpailussa olin toinen muutamaa sekuntia Seppo Liuttua hitaampana.



UM-lehti
Sitten äitienpäivänä pidettiin Joutsassa maastojuoksun SM-kisat. Menin jo edellisenä päivänä kilpailupaikalle, kuten tapana olin. Harjoituspäiväkirjan mukaan juoksin kilparadalla reippaita 600-1000 metrin vetoja. Jopa muistan jotain tästä asiasta, sillä mieleeni on jäänyt, että joku minulle tuntematon valmentaja huusi reitin varrelta, että ”älä ihmeessä juokse niin kovaa, kun kilpailu on vasta huomenna.” En tietenkään kuunnellut muiden neuvoja, vaan tein niin kuin itse parhaaksi näin.

Itse kilpailusta en muista enää mitään, ainoastaan sen, että se oli juostava reitti, jossa sai askeltaa vapaasti. Pururataa saattoi olla paljon, vai oliko se sitä kokonaan. Kilpailijoita oli paljon, samoin myös katsojia.

Alla näkyy tulokset, sain ne Ari Paunosen lähettämänä Juoksija-lehden arkistoista. Kiitoksia niistä Arille! Ari oli minua vuotta nuorempi, mutta hän juoksi saman matkan miesten sarjassa ja voitti sen. Hänen aikansa oli varmaan hurjasti parempi. Kuinka paljon, sitä tietoa minulla ei ole käytössä.

1. Vesa Laukkanen Kuopio15.06  2. JK Juuka 15.11  3. Harri Kirvesniemi Mikkeli 15.15  4. Teuvo Karvonen Porvoo 15.19  5. Markku Kantola Tyrnävä 15.27 6. Paavo Paulin Raahe 15.29 7. Rolf Kula Uusikaarlepyy 15.33 8. Arto Virtanen Heinola 15.37  9. Timo Heikkinen Puolanka 15.38  10. Hannu Kokki Kerimäki 15.38  11. Jukka Viitasaari Tampere 15.41  12. Ilpo Jousimaa Riihimäki 15.42 …21. Esa Pulkkinen Tohmajärvi 15.49 …36. Lasse Mikkelsson Turku 16.22

Kolme vuotta myöhemmin meistä kolme ensimmäistä pääsi vuoden 1980 olympiakisoihin. Tämä lienee ainutkertainen sattuma, kun nuorten sarjan kolme ensimmäistä pääsee olympialaisiin. Vesa juoksi esteitä, minä pisintä matkaa ja Harri hiihti Amerikan mantereella.

Edellisen vuoden Montrealin Olympialaisten tuplavoittaja Lasse Viren oli miesten sarjan 21. Hänen aikansa oli sekunnilleen sama kuin minulla ja kolme vuotta myöhemmin oltiin samoissa kisoissa.

Seuraavana päivänä alkoi Puolustusvoimien viisipäiväinen urheiluleiri Vierumäellä. Siellä tein peräti kaksi rataharjoitusta. Viikonloppuna matkustin Juukaan ja kävin juoksemassa harjoituslenkin Juuan pitäjänmestaruuskilpailussa Taivaanpankon alueella. Jossain vaiheessa sain tietää, että pääsen tulevalla viikolla torstaina juoksemaan Toukokuun kymppiä olympiastadionille. Minulla ei ollut tulosta siltä ratamatkalta, joten kilpailuun pääsy oli epävarmaa, mutta sain osanotto-oikeuden B-erään. Kestävyysjuoksijoita oli siihen aikaan Suomessa todella paljon.

Tiistai-iltana palasin Santahaminaan. Ja sitten torstai-iltana oli ensimmäinen 10 000 metrin kilpailu, vieläpä olympiastadionilla. Ensin juostiin B-erä, johon minut oli sijoitettu. Muistini mukaan meitä oli ainakin kolmen juoksijan ryhmä, joka oli koko matkan yhdessä keulilla. Olin lähes koko matkan vauhdinpitäjänä. Ensimmäinen kolme kilometriä meni aikaan 8.45 ja sen jälkeen tasaisesti kaikki kilometrit kolmeen minuuttiin. Niinpä aikani oli 29.45,8 ja oli kilpailussa kolmas. Kaarinan Jukka-Matti Karjalaiselle hävisin 0, 8 sekuntia ja voittajalle Hannu Luopajärvelle sekunnin enemmän. Minulle se oli ihan hyvä aika, sillä olinhan vielä alle 20 vuoden ikäinen.

Tämä 10 000 metrin kilpailu jäi ainoaksi kympin kilpailuksi siltä kesältä. Tulos ei tietenkään oikeuttanut Kalevan Kisoihin, sinne päästäkseen piti juosta 29.30, jotta sai osanotto-oikeuden. Nykyisin sillä ajalla saatetaan voittaa Suomen mestaruus, sen verran ajat ovat muuttuneet. Tällä tarkoitan sekä vuosia että sekunteja!


Toukokuun 1977 harjoitukset
Seuraavalla viikolla kävin juoksemassa Myllykoskella 5000 metrin kilpailun. Olin neljäs ajalla 14.25,8 eli ei mennyt odotusten mukaisesti. Juoksu tuntui jäykältä. Oli se kuitenkin oma ennätys, parannusta edelliseen vuoteen tuli kuusi sekuntia. Edellä olivat Pekka Päivärinta ajalla 14.08, Markku Laineelle ja Hannu Ojalalle hävisin sekunnin. Pekka Päivärinta teki vetoharjoituksen Santahaminan kentällä myöhemmin kesäkuun alkupuolella samaan aikaan, kun minä olin tekemässä omaa harjoitustani. Myllykosken paluumatkalla olin yötä armeijakaveri Teuvo Karvosen kotona Porvoossa. Joutsan SM-maastoissa Teuvo oli neljäs.

Viikonloppuna oli vielä toukokuun päätteeksi kestävyysjuoksijoiden viimeinen leiri Vierumäellä. Harjoituspäiväkirjassani on maininta, että sen ajan kuuluisin hieroja Elmeri Ukkola hieroi minua. Ja se oli varmaan ensimmäinen kerta, kun olin hierojan käsittelyssä.

Toukokuussa juoksua kertyi lähes 600 km ja olin terveenä koko ajan.

perjantai 1. toukokuuta 2020

Valittuja kirjoituksiani


1.5. -20 Valittuja kirjoituksiani:


Olen kirjoittanut tähän blogiin tammikuusta 2017 lähtien eli siitä on aikaa jo yli kolme vuotta. Poimin tähän esille 16 kirjoitusta. Urheiluun liittyvät lähes sata kirjoitusta puuttuvat tästä joukosta. Kooste urheiluasioista on täällä


https://jouninkootut.blogspot.com/2020/05/urheiluun-liittyvat-95-kirjoitusta.html
 



* Israelin kansan hajoaminen ja kokoaminen https://jouninkootut.blogspot.com/2020/04/israelin-kansan-hajoaminen-ja-kokoaminen_9.html
(Tämä on laaja ja ehkä kattavin kirjoitus, mitä tästä aiheesta on löydettävissä mistään!)


* Nykyisen maailmanajan loppuhetket https://tutkitaankirjoituksia.blogspot.com/2020/04/nykyisen-maailmanajan-loppuhetket.html
(Tässä kirjoituksessa kumotaan täydellisesti mm. paljon esillä oleva ”salainen ylöstempaus pilviin”.  Tämä harhaoppi vääristää kristittyjen ajatuksia, siksi siitä tulee luopua kokonaan).


* Kolme näkyä: Ruoka, tavara ja lama http://jouninkootut.blogspot.com/2020/04/kaksi-nakya-ruoka-ja-tavara.html

*Venäläiset ovat suomalaisia geenien perusteella https://jouninkootut.blogspot.com/2019/09/venalaiset-ovat-suomalaisia-geenien_21.html (Hätkähdyttävää luettavaa venäläisestä lehdestä. Venäläisten geenit on tutkittu vasta nyt. Venäläiset eivät tutkimusten mukaan olekaan slaaveja vaan venäjää puhuvia suomalaisia! Toisaalta se ei ole valtavan iso yllätys, sillä venäläisillä itsellään on sanonta ”Kun venäläistä raaputtaa niin sieltä paljastuu tsuhna (suomalainen)”. Puhuttu kieli ei ilmaise geenien alkuperää.)


*Asterix-lehti oli Koronaviruksen ennustaja vuonna 2017 


 *7000 vuoden lämpötilat – puiden lustot sen kertovat https://jouninkootut.blogspot.com/2019/11/7000-vuoden-lampotilat-puiden-lustot.html (Suomalaiset tiedemiehet pystyvät osoittamaan yli 7000 vuoden lämpötilat. Miksi tiedemiesten tutkimukset sivuutetaan ilmastokeskusteluissa?)  


*Poikien kurittaminen ja aviottomat lapset  http://jouninkootut.blogspot.com/2018/02/poikien-kurittaminen-ja-aviottomat.html   (Poikia on kuritettu vuosisatojen ajan. Kirjoituksen lopun aviottomia lapsia koskeva osuus on merkittävä asian maailmanlaajuisten murhenäytelmien takia. Aviottomien äitien vauvoja on tapettu väärän Uuden Testamentin käännöksen takia myös Suomessa.)

*Apostoli Andreaan lähetysmatka suomalaisten asuinalueille  https://jouninkootut.blogspot.com/2019/06/apostoli-andreaan-lahetysmatka.html (Vain harvat tietävät, mitä tapahtui lähes 2000 vuotta sitten asuinalueemme läheisyydessä. Käännös kreikkalaisen tutkijan kirjoituksesta.)

 
*Suomen karsikkopuut – Onko niillä yhteys Israeliin? http://jouninkootut.blogspot.com/2017/04/suomen-karsikkopuut-historiallinen.html  (Paikannimet säilyvät pisimpään ihmisten muistissa. Ihmisten muinaiset tavat ovat jättäneet jälkensä karttojen paikannimiin pitkin Suomen maata. Sanojen alkulähde on kuitenkin kaukana maastamme.)

 
*Presidentti Putinin suvun alkuperä https://jouninkootut.blogspot.com/2019/11/presidentti-putinin-suvun-alkupera.html (Pujottelija Tanja Poutiaisen nimen kuuleminen venäläisessä mediassa vuonna 2004 johti presidentti Putinin suvun alkuperän tutkimiseen.)   

*Suomen erikoisimmat kivet  http://jouninkootut.blogspot.com/2017/08/suomen-erikoisimmat-kivet.html  (Maamme metsien kätköistä löytyy erikoisia kiviä kuten esim. Ruokolahdelta, Nurmeksesta ja Juuasta.)

 *Israelin kadonneet kansat palaavat nykyisen Jordanian, Syyrian ja Libanonin alueelle https://jouninkootut.blogspot.com/2019/12/israelin-kadonneet-kansat-palaavat.html (Tästä voi lukea, mitä tulevaisuudessa tapahtuu.) 

*Karjalan kielen sanoja Pielisellä http://jouninkootut.blogspot.com/2018/07/karjalan-kielen-sanoja-pielisella.html  (Pielisen alueen yli sata paikannimeä paljastavat, että karjalaiset olivat ennen Stolbovan rauhaa vuonna 1617 alueen asukkaita.)

*Tverinkarjalaisia tapaamassa Volgan maisemissa http://jouninkootut.blogspot.com/2019/01/tverinkarjalaisia-tapaamassa-volgan_12.html  (Pitkä kuvaus elokuulta 2018 matkasta Tverin alueella (noin 200 km Moskovasta pohjoiseen) asuvien karjalaisten luokse.)

*Jerusalem tunnustettiin itsenäisyyspäivänä  http://jouninkootut.blogspot.com/2017/12/jerusalem-tunnustettiin.html  (Jälleen kerran Suomen ja Israelin yhtäläisyydet saivat jatkoa. Kun USA:n presidentti tunnusti Jerusalemin aseman allekirjoituksellaan, niin juuri sillä hetkellä juhlittiin presidentin linnassa Suomen 100-vuotista itsenäisyyspäivää!)

*Rantasalmi oli 1700-luvun lopussa Suomen tärkeimpiä paikkakuntia  https://jouninkootut.blogspot.com/2017/02/rantasalmi-oli-1700-luvun-lopussa.html
(1700-luvun lopussa Suomessa oli kolme merkittävää paikkakuntaa: Suomenlinna, Turku ja Rantasalmi)

Lisäksi erilliset kotisivuni jounin kootut löytyvät täältä http://www.jouninkootut.info/


Urheiluun liittyvät 95 kirjoitusta


1.5.-20 Urheiluun liittyvät 96 kirjoitusta: Seuraavassa on 95 kirjoitusta, jotka liittyvät tavalla tai toisella urheilu-uraani alkaen seitsemän vuoden iästä. Näitä juttuja olen tehnyt tähän blogiini vuoden 2017 alusta lähtien. Alla olevat aiheet ovat aikajärjestyksessä. Ja nämä kirjoitukset jatkuvat sitä mukaa kuin aikaa riittää päivän arkisten asioiden ohessa.


*Ensimmäinen palkinto oli pronssia https://jouninkootut.blogspot.com/2017/01/15.html



 





 






 










 

*Ensimmäinen kuva lehdessä ja käsien ylösnostaminen https://jouninkootut.blogspot.com/2017/03/ensimmainen-kuva-lehdessa-ja-kasien.html

 
*Ensimmäinen urheiluseura ja tärkeä henkilö https://jouninkootut.blogspot.com/2017/04/ensimmainen-urheiluseura-ja-tarkea.html

*Ensimmäinen piiriennätys ja Valtimon Vasaman urheilijoita https://jouninkootut.blogspot.com/2017/04/ensimmainen-piiriennatys-ja-valtimon.html


 





 


*Paljon kilometrejä ja erilainen hiihtoloma keväällä1973 http://jouninkootut.blogspot.com/2017/05/paljon-kilometreja-ja-erilainen.html



 




 






 





*Nuoret kestävyysjuoksijat v. 1974  https://jouninkootut.blogspot.com/2017/07/

 




*Maaliskuun 1975juoksuharjoittelu https://jouninkootut.blogspot.com/2017/11/maaliskuun-1975-juoksuharjoittelu.html

 











 






 






 






 






 


*Vierumäen leiri, aliupseerikoulu päättyy maaliskuussa http://jouninkootut.blogspot.com/2020/04/vierumaen-leiri-aliupseerikoulu-paattyy.html

*Solvallan urheiluopiston väliaikalähtö huhtikuussa 1977 http://jouninkootut.blogspot.com/2020/04/solvallan-urheiluopiston-valiaikalahto.html


*Joutsan SM-maastot 1977 ja kymppi alle 30 minuutin https://jouninkootut.blogspot.com/2020/05/joutsan-sm-maastot-1977-ja-kymppi-alle_3.html