Kuopio ja Espoo - kesän 1975 viimeiset kilpailut

27.1 Kuopio ja Espoo - kesän 1975 viimeiset kilpailut: Jatkan siitä mihin edellisessä jutussani jäin eli loppukesän 1975 tapahtumiin. Elokuussa jatkoin harjoittelua samaan malliin kuin aiemmin kesällä. Kahtena perättäisenä päivänä tein kovavauhtisia vetoharjoituksia ja niiden jälkeen oli vuorossa juoksua löysällä vauhdilla 10-16 kilometrin verran. Aamulenkin tein normaaliin tapaan lähes joka aamu.

Harjoittelin melko kovaa, vaikka elokuun aikana oli vain yksi kilpailu. Heinäkuun lopussa olin juossut erinomaisesti A-poikien SM-kisoissa Nivalassa sijoittuessani ikäluokan kautta aikojen kovimmassa 3000 metrin kisassa neljänneksi ajalla 8.26. Aiemmin heinäkuussa olin juossut 5000 metriä aikaan 14.55. 

Niinpä ajattelin pystyväni juoksemaan vitosen alle 14.40 kun menin juoksemaan Kuopion Väinölänniemen kisoihin. En kuitenkaan päässyt asetettuun aikatavoitteeseen, sillä aikani oli 14.48,6. Sillä heltisi 14. sija miesten sarjassa. Kuitenkin olihan se 18 vuoden ikäiselle pojalla ihan hyvä suoritus ja oma ennätykseni, vaikka itse en varmaan ollut kovin tyytyväinen tulokseeni.

Kilpailusta on kulunut aikaa yli 42 vuotta. Niinpä siitä ei ole mitään muistikuvaa tallella. Tänä päivänä Kuopion ajalla pääsisi Kalevan Kisoissa kymmenen, jopa kuuden parhaan joukkoon. Silloin se ei olisi ollut mahdollista, sillä näihin Suomenmestaruuskilpailuihin pääsi osallistumaan vasta sen jälkeen, kun oli alittanut vitosella ajan 14.05. Viime vuosien aikana se on riittänyt usein kilpailun voittoon. "Niin muuttuu maailma, Eskoni" sanotaan Aleksis Kiven Nummisuutareissa. Tämä pätee myös tämän päivän kestävyysjuoksuun maassamme.

Heti Kuopion vitosen alkoi Juuan lukion viimeinen vuosi. Siitä ei harjoituspäiväkirjassani ole mitään mainintaa joten se lienee ollut ihan tavallinen päivä, minkä aloitin kuuden aikaan aamulenkillä ja pian sen jälkeen pyöräilin 11 kilometrin matkan Vihtasuolta Juuan vanhalle lukiolle. Ja sitten koulupäivän päätteeksi takaisin kotiin ja välittömästi tekemään päivän pääharjoitus. Päivät olivat tässä suhteessa säntillisiä eikä elämän ympyrän sisälle kuulunut samanikäistä kaveriporukkaa. Urheilu oli sijalla yksi ja vasta sen jälkeen tulivat muut asiat kuten opiskelu.

Tuli syyskuu ja edessä olivat vielä yhdet kilpailut. Päiväkirjassani on merkintä syyskuun kuudennen päivän kohdalla "7.3 + 0 Matkustaminen Helsinkiin". Tämä tarkoitti sitä, että sinä lauantai-aamuna juoksin ensin kotikankaalla sen normaalin vähän yli 7 kilometrin matkan ja heti sen jälkeen keitin itselleni kaurapuuron. Tämän jälkeen kävelin urheilukassi kädessä kilometrin päässä olevalle Vihtasuon risteyksen linja-autopysäkille. Se sijaitsi ja sijaitsee yhä Kajaanin ja Joensuun välisen valtatien varrella kahdeksan kilometriä Juuan nykyisestä ABC-asemasta pohjoiseen.

Vihtasuon bussipysäkiltä nousin kyytiin ja menin Joensuuhun, mistä me Joensuun Katajan nuoret lähdimme kohti Espoota, missä pidettiin valtakunnallisen seura-cupin finaali. Kyse oli oman ikäluokkani ja kaiketi kahta vuotta nuorempien (en muista tarkkaan) loppuhuipennus, minne myös me Katajalaiset olimme päässeet. Poikien ja tyttöjen tulokset laskettiin yhteen ja lajeja oli kaikissa lajiryhmissä. Sattui käymään niin, että A-poikien yksi lajeista oli 3000 metrin juoksu, mikä sopi minulle hyvin.

Viikon aikana olin pitänyt harjoituksissa melkoista vauhtia. Maanantaina juoksin 2500 metriä siten, että 50 metriä kovaa ja palautuksena 50 metriä hölkkää ja sitten taas uusi kiihdytys. Kun tekee näin 25 kertaa, niin silloin kaksi ja puoli kilometriä on täyttynyt. Sitten hölkkäsin 10 minuuttia ja sama 2500 metriä uudelleen. On muuten kova harjoitus! Tällaista harjoitusta voi suositella vain kilpaurheilijoille eikä missään tapauksessa perushölkkääjille. Tiistaina oli harjoituksena 200 metrin vetoja yhteensä kahdeksan kertaa. Ja keskiviikkona juoksin kilpailuvauhdilla 3400 metriä omalla mäntykankaalla. Torstaina oli 11 kilometriä löysällä vauhdilla ja perjantaina ennen etelän reissua tein 100-300 metrin pituisia vetoja yhteensä yhdeksän kertaa.

Sunnuntain syksyinen sää oli kolea Espoon Lähderannassa, missä tämä finaali pidettiin. Tämä oli minulle samalla ensimmäinen kerta kun pääsin juoksemaan kilpaa pääkaupunkiseudulla. Vuosi aiemmin olin nähnyt välähdyksen verran Helsinkiä, kun vaihdoimme juoksujalkaa Turun bussista Joensuuhun menevään junaan tullessamme Turusta A-poikien SM-kisoista. Nyt mustalla kumiasfalttiradalla ei ollut niin kiire, vaikka voitinkin kilpailun ajalla 8.41 ennen Porvoon Urheilijoiden Teuvo Karvosta. 13 kuukautta myöhemmin Teuvosta tuli armeijakaverini, kun astuimme armeijan harmaisiin Santahaminassa.

Me Joensuun Katajan nuorukaiset voitimme tai olimme toisia tässä seurojen välisessä finaalissa. Kumminko oli, sitä en jaksa muistaa, mutta kilpailun jälkeen pidetyn palkintojenjaon muistan sitäkin paremmin. Palkintojen jakajana toimi todellinen urheilumies Nisse Hagman, jonka tunnistin sanomalehtien kirjoituksista ja ehkäpä olin nähnyt hänet myös television ruudusta. https://fi.wikipedia.org/wiki/Nils_Hagman

Tämä palkintojenjako jäi myös ainoaksi kerraksi, kun tapasin hänet. Hänellä oli myös muutama sana kerrottavana. Annettuaan mitalin hän sanoi minulle, että ”sinulla on todella kevyen näköinen askel!” Nämä sanat olivat todella rohkaisevia, vaikka olinhan tämän saman kuullut monta kertaa aiemmin tutuilta ja tuntemattomilta. Mutta näissä Nissen sanoissa oli jotain niin poikkeuksellisen rohkaisevaa, että ne jäivät elämään sisimpääni eivätkä ole vieläkään unohtuneet.

 

Heinäkuun 1975 harjoitukset. Voi klikata suuremmaksi

Kipu jalkaterässä oli vihoitellut silloin tällöin pitkin kesää, mutta heti tämän Espoon kilpailun jälkeen jouduin pitämään täydellistä lepoa juoksusta yli kahden viikon ajan. Lukioon pystyin pyöräilemään, joten vammasta ei olut sen suurempaa haittaa. Kun syyskuu oli päättynyt, niin pystyin summaamaan vuoden aikaiset harjoitukset.

 

Vuoden 1975 kilpailut ja kauden harjoitusmäärät

Kauden aikana olin saavuttanut kaksi neljättä sijaa ikäluokkani SM-kisoissa ja harjoituskilometrejä oli kertynyt 5000 kilometriä täyteen. Jalat olivat olleet kipeät estäen juoksemisen yhteensä kuukauden verran, josta syyskuun osuus oli puolet. Tulokset paranivat huomattavasti vuoden aikana sekä 800 metrillä että kolmella tonnilla. Ja lisäksi pääsin juoksemaan kaksi kertaa radalla myös vitosen kilpailun. Niin, kävi myös niin, että joensuulainen valmentaja häippäsi pois kuvioista mitään ilmoittamatta, mutta se ei haitannut minua vähääkään, vaikutus oli pelkästään positiivinen, kun sain tehdä itse niin kuin halusin.