keskiviikko 31. maaliskuuta 2021

Vapauden aikaan

 

Tämä pääsiäisen aikaan liittyvä kirjoitukseni kertoo vapaudesta kolmesta eri näkökulmasta.

 

Vapaus 1

Maailmalla juhlitaan nyt vapauden aikaa viikon ajan. Juutalaista kansaa on Israelissa, USA:ssa ja kaikkialla maailmassa. Kyse on pääsiäisen vietosta, jonka juutalainen kansa aloitti tänä vuonna viime lauantaina 27.3. Kyse on suuresta juhlasta. Israelin kansa vapautui Egyptin orjuudesta yli 3000 vuotta sitten. Kyse on siis todellisesta vapauden juhlasta, jota ei ole koskaan sukupolvien saatossa koskaan unohdettu.

Kirjoitan tätä maaliskuun viimeisenä päivänä. Tämä maalis-huhtikuun vaihde sisältää useita raamatullisia vuosipäiviä. 27.3 tuli jo mainittua eli silloin Israelin kansa jätti lopullisesti faaraon orjuuden. 4.päivä huhtikuuta (4.4) Punainenmeri, tarkemmin sanottuna Agaban lahti Nuweiban kohdalta nykyisen Saudi-Arabian puoleiselle rannalle, jakaantui kahtia jalan kuljettavaksi kovaksi meren pohjaksi. Näin Israelin monen miljoonan kansa oli jättänyt lopullisesti Egyptin maan kokonaan taakseen. Samalla heidän vuosisatojen aikainen orjuuttajansa oli hukkunut mereen miehineen ja hevosineen heidän yrittäessään estää Israelin kansan yliluonnollisen etenemisen.

Enemmän näistä tapahtumista voit lukea täältä

https://jouninkootut.blogspot.com/2020/01/video-epaileville-tuomaille.html

 

Vapaus 2

Kun siirrytään yli tuhat vuotta lähemmäksi meidän päiviämme, niin silloin lähes 2000 sitten 2.päivä huhtikuuta (2.4) oli päivä, jolloin Jeesus ristiinnaulittiin. Kaksi päivää myöhemmin 4.päivä huhtikuuta (4.4) tapahtui ylösnousemus. Hauta oli tyhjä, kuten saamme lukea Uudesta Testamentista sen aikaisten todistajien kertomana. Toteutui kirjaimellisesti se, että Jeesus nousi ylös kolmantena päivänä kuolleista. Sapatin (meidän kulttuurissa lauantai) Jeesus vietti kokonaan haudassa.

Raamatusta saamme lukea, että mitään muuta ohjetta pääsiäisen vuotuiselle vietolle ei ole kuin tämä israelilaisille määrätty vapautumisen juhla.

Sen sijaan me lännen kristilliset seurakunnat vietämme pääsiäistä lähes samaan aikaan juutalaisten kanssa; joskus sen aloittaminen ajoittuu samalle päivälle. Sen merkitys on erilainen, tosin myös yhtäläisyys löytyy kuten huomataan. Kaikkien pitäisi tietää, että kristityt viettävät pääsiäistä Jeesuksen ristinkuoleman muistoksi. Mutta onko sekään enää itsestään selvää?

Meillä Suomessa ristinkuoleman päivää sanotaan pitkäperjantaiksi. ”Pitkä” sana viittaa suruun, päivä on koettu murheelliseksi. Sana ei kuitenkaan ole meidän omaa alkuperää, vaan se on saatu ruotsalaisilta vanhan ”lang” sanan kautta, sitä kautta tulee myös välipäivän lankalauantai nimi. Vain meillä Pohjoismaissa käytetään perjantain edessä etuliitettä ”pitkä”. Tosin myös Saksassa perjantaihin liitetään suru, sillä se tarkoittaa suomennettuna murheellinen perjantai Karfreitag. Sanan alkuosa ”kar” on vanhaa saksaa ja tarkoittaa surua.

Virossa on suur reide eli suuri perjantai sanan tullessa Venäjältä ja sen ortodoksisesta kirkosta. Vastaavasti romaanisissa kielissä puhutaan pyhästä perjantaista.

Englanninkielisessä maissa näitä nimiä ei ole, vaan perjantaita kutsutaan hyväksi perjantaiksi eli se on Good Friday. Mistä tulee näin erilainen nimi? Yksi selitys liittyy sanojen Jumala ”God” ja hyvä ”good” samankaltaisuuteen. Sen mukaan sana olisi muuttunut kirjaimen verran ja saanut erilaisen merkityksen. Toisaalta Jumalahan on hyvä!

Nyt enemmän tästä Hyvästä perjantaista. Jeesuksen ristiinnaulitseminen oli järjellä ajateltuna mitä kauhein tapahtuma. Se oli kammottava ja kiduttava menetelmä, jossa ihminen kuoli hitaasti suurissa tuskissa ympärillä olevien ihmisten pilkatessa ja seuratessa tapahtumaa. Hyvästä puhuminen ja se liittäminen tähän kuolemaan tuntuu kovin vieraalta ja oudolta.

Jeesuksen ristiinnaulitseminen oli ja on sitä yhä merkittävin tapahtuma ihmiskunnan historiassa luomiskertomusta unohtamatta. Tämä päivä muutti täydellisesti koko ihmiskunnan elämän. Kun ymmärrämme tämän, niin voimme sitä suuremmalla syyllä sanoa, että päivä oli Good Friday eli Hyvä perjantai. Tämä yksi ainoa päivä oli mitä suurin Vapauden päivä koko ihmiskunnalle.

Nyt tulimme takaisin otsikon kertomaan vapauden asiaan. Jumala oli syntynyt ihmiseksi, eli ihmisen elämää ja opetti isästä Jumalasta. Ja nyt perjantaina toteutui täysin synnittömän ja virheettömän Jumalan Pojan ristinkuolema koko maailman syntien puolesta. Aina tähän päivään saakka, jota elämme. Aadamin aikaan elänyt ensimmäinen ihmispari oli langennut tottelemattomuuteen kuunnellen Saatanaa paratiisissa ja samalla menettänyt asemansa ja ikuisen elämän. Siksi Jeesus tuli maan päälle palauttamaan tämän ihmisen menettämän aseman takaisin Jumalan yhteyteen. Tämä oli mahdollista vain Jeesuksen pyhän veren vuodatuksen kautta. Jeesuksen synnitön veri vuoti meidän jokaisen edestä. Pyhyyteen ei sisälly pisaraakaan syntiä. Jumala teki tehtävänsä, se oli täytetty. Tämän jälkeen tuli ihmisen vuoro sukupolvesta toiseen valita ja päättää oma osansa päästäkseen ikuiseen elämään ja Jumalan kutsumaan yhteyteen.

Mutta jos me tunnustamme syntimme, hän on uskollinen ja vanhurskas, ja hän päästää meidän syntimme, ja hän on puhdistava kaikesta vääryydestä. Ja jos me sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, me teemme hänet valehtelijaksi, eikä hänen sanansa ole meidän luonamme. 1.Joh.1:9-10

 

Nyt olemme vapauden syvimmässä ytimessä. Todelliseen vapauteen ihminen voi päästä vain uskomalla Jeesuksen ristinkuolemaan ja siihen, että hän vuodatti verensä puolestamme. Tätä tarjotaan meille jokaiselle aivan ilmaiseksi. Se on Jumalan rakkauden osoitus meille syntisille, jotka rikomme Jumalaa vastaan ajatuksin, sanoin ja teoin. Kristus kuoli meidän puolestamme. Otammeko rakkauden täyttämän Elämän vastaan vai torjummeko sen? Tähän kysymykseen joutuu jokainen vastaamaan henkilökohtaisesti. Seuraaviin sanoihin pitäisi pysähtyä: ”Minä olen tie, totuus ja elämä.”

Todelliseen vapauteen ei kuulu minkäänlainen orjuus. Ihmispelko on yksi orjuuden muoto. Monet omat tavat ja tuttujen tarjoamat houkutukset pitävät orjuudessa jne. Uskoon tullut ihminen vapautuu näistä vääristä tavoista vähitellen oikeiden valintojensa kautta. Helpoiten tämä tapahtuu, kun annamme koko elämämme Herran ohjaukseen heti aamusta alkaen. Se ei tapahdu pyytämättä, rukous omin sanoin tai ajatuksin on osa tätä elämää. Roomalaiskirjeessä 12:2 meille on annettu hyvä ohje: Älkääkä jäljitelkö tätä maailmaa, vaan muuttukaa sen teidän ajatustenne uudistuksen kautta, ja erottakaa sellainen, mikä on se Jumalan hyvä ja vastaanotettava ja täydellinen tahto.

 

Vapaus 3

Nyt menen henkilökohtaiselle tasolle, kun vain tänään on siihen niin ainutlaatuinen tilaisuus. Siirryn huomenna virallisesti työelämästä vapauteen! Paljastan, että huomenna liityn virallisesti eläkeläisten joukkoon! Viimeisestä 17 vuoden jaksosta kerron sen verran, että Heikuran ja Siivolan tiloilla aloitin ja Hämäläisen tilalla päätin ennen virallista eläkeikää. Töitä toki saa tehdä edelleen oman valinnan mukaan.

Vuosien saatossa on ollut paljon erilaisia työtehtäviä puhumattakaan harrastuksiin liittyvistä aherruksista. Niistä olen saanut ammentaa elämääni monenlaista kirjoa. Kiitollisuudella voin todeta, että minua on siunattu tähän päivään saakka hyvällä terveydellä; huomisesta meistä kukaan ei tiedä, mitä se tuo tullessaan. Rikasta elämää olen saanut kokea ja rikkaudella en todellakaan tarkoita maallista, kuluvaa rahaa, vaan aivan jotain muuta.

Jumala on rikas antaja ja johdattaja. Sillä tiellä haluan jatkaa! Ja mitä odotan tulevaisuudelta? Turha alkaa tarkkaan arvailemaan. Mutta muutamaan isoon asiaan haluan uskoa, vaikka muut eivät ajatuksiini yhtyisikään.

 

a) Uskon, että elämme Ilmestyskirjan ilmoittamaa aikakautta.

https://ut-arameasta.blogspot.com/2017/07/ilmestys-luvut-1-9.html

 

b) Uskon, että kohtaamme pian tämän aikakauden päätteeksi apostolisen ajan, josta on kerrottu niin monipuolisesti Apostolien teoissa. Niistä voimme lukemalla nähdä Jumalan täydellisen johdatuksen, Jumalan antamat ihmeet, Jumalan aitoa sanaa julistavat pelottomat, koulua käymättömät miehet ja naiset, hengellisen heräämisen, kristittyjen yhteyden, voitot, vangitsemiset, suureen vastustuksen ja ahdistukset. 

https://ut-arameasta.blogspot.com/2017/07/apostolien-teot-luvut-1-7.html

 

c) Uskon, että Jumala kokoaa yli 2500 vuotta kadoksissa olevan Israelin kansan jälkeläiset, ”ne kymmenen heimoa”, takaisin esi-isiensä maahan sinne Luvattuun maahan myös täältä ja ennen kaikkea täältä pohjoisesta  

https://jouninkootut.blogspot.com/2020/04/israelin-kansan-hajoaminen-ja-kokoaminen_9.html

 

Pääsiäisen aika on todellakin Vapauden Aikaa!

 




torstai 4. maaliskuuta 2021

Alistettu lammas vai itsenäinen leijona?

 

2300 vuotta sitten, paljon ennen Islamia, arabit keksivät, että kun ihmiset pakotetaan peittämään nenät ja suut, niin silloin murretaan heidän tahtonsa ja yksilöllisyytensä.

Heistä tulee epähenkilöitä ja alistuvia alamaisia.

Siksi arabit myöhemmin määräsivät, että naisten tulee käyttää huntua kasvojensa peitteenä. Sitten islam muutti sen naisen alistumisen symboliksi Allahille, miehen hallitsemalle haaremille ja itse kuninkaalle.

Moderni psykologia selittää meille, että ilman kasvoja emme ole itsenäisiä olentoja.

Kasvojen peitteet/maskit ovat muinaisia antiikin työkaluja murtaa ja hajottaa ihminen psykologisesti. Tämä on alku yksilöllisyyden poistamiselle.

Ne, jotka eivät tunne historiaansa, tulevat varmasti toistamaan sen uudelleen.

 


Ja se on nyt nähty ja tullut todistetuksi! Vielä reilu vuosi sitten olimme niitä, jotka arvostelivat julkisesti tai hiljaa mielessään, miten musliminaisia alistetaan monin eri tavoin. Niin meillä ja kaikkialla muualla, erityisesti heidän omissa maissaan. Tämä kasvojen peittäminen on ollut näkyvin merkki, jota on ollut helppo arvostella.

Mutta entä nyt? Suurin osa meistä toimii aivan samoin liikkuessaan julkisilla paikoilla kaupoissa jne. Jopa raikkaassa ulkoilmassa kävelyteillä. Meitä on pommitettu pelolla joka päivä yhä uudelleen ja uudelleen. Vain pieni osa on kieltäytynyt tarjotusta valheruuasta. Sen voi havaita hyvin helposti kauppareissujen yhteydessä. Joukossa näkyy niitä, joista voi aistia heistä ilmenevä pelko, vaikka näkyvissä ei olisi muuta kuin silmät, mutta myös kehon kieli kertoo paljon. Kuitenkaan heitä ei saa tämän perusteella syyllistää millään tavalla. Aika vaan on nyt sellainen kuin on, mutta suuri muutos on tulossa.

On kuitenkin hyvä tiedostaa, jopa kertoa muille - jos he ovat siihen valmiit – että maskien käytön eduista ei ole mitään tieteellistä tutkimustietoa. Käytön haittavaikutuksista sen sijaan löytyy tietoa: hengitettävän hiilidioksidin pitoisuus nousee yli 20 kertaiseksi, bakteerien leviäminen lisääntyy ja luonnollisesti ihmisen oma luontainen vastustuskyky sairauksia vastaan näin ollen heikkenee.

 


Meistä on tullut lammaskansaa. Lampaiden näkyvin käyttäytymistapa verrattuna muihin eläimiin on niiden voimakkaassa laumakäyttäytymisessä. Olen ollut joskus jopa muutamia päiviä lammaspaimenena, joten tiedän tämän asian myös kokemuksen perusteella.

 

Olen ollut aina melko innokas ajankohtaisten asioiden seuraaja, kuten puoli yhdeksän iltauutiset ja monet ajankohtaisohjelmat. Mutta nyt on mennyt jo monta kuukautta, kun lopetin näiden ohjelmien seuraamisen lähes kokonaan. En jaksanut enää kuulla jatkuvasta koronan jauhamisesta ja jokapäiväisistä koronaluvuista. (Muuten: koskaan ei kerrota, että joka päivä Suomessa kuolee keskimäärin yli 150 ihmistä, talven flunssakaudella luku on suurempi). Olen käyttänyt senkin säästyneen ajan tärkeämpään, kuten lukemiseen. Näin myös jatkossa. Jos en olisi näin tehnyt, niin voi olla, että muutama kirjoittamani juttu tänne blogiin olisi jäänyt tekemättä.

 


Suomen vaakunassa on leijona. Lammas olisi nyt tässä ajassa paljon lähempänä totuutta. Mutta toivossa on aina hyvä elää. Haluan uskoa, että kansamme jäännöksestä nousee vielä itsenäisiä, rohkeita leijonia, niin miehiä kuin naisia, jotka ovat valmiita puolustamaan kaikille kanssaihmisille kuuluvia perusoikeuksiamme, yksilön vapautta ja ennen kaikkia uskoa Kaikkivaltiaaseen Jumalaan.  Sanotaanhan Apostolien tekojen luvussa 4:12 (aramea): Eikä sitä lunastusta ole kenessäkään toisessa, sillä ihmisille ei ole annettu taivasten alla toista nimeä, jonka kautta elämälle on tultava. Ja se nimi on tietenkin Jeesus, ja elämä ei tarkoita ainoastaan tätä maallista elämää vaan ennen kaikkea sitä, mikä jatkuu loppumattomaan ikuisuuteen.

 

Maamme tarvitsee myös aivan erilaista poliittista johtoa. Maamme on todellisuudessa täysin tuuliajolla ja kuinka muuten voisikaan olla, kun maatamme johdetaan aivan muuten kuin kristillisten arvojen pohjalta. Tarvitaan suuri täydellinen muutos. Ja se muutos on jo tulossa!

 

Laitan tähän esimerkin 2.Aikakirjasta luvusta 33. Siitä voidaan lukea ja rinnastaa asioita tähän päivään, mitä tapahtuu kansalle, kun kansaa johdetaan noituuden, taikuuden ja kaiken demonisuuden pohjalta. Juudan kuningas Manasse oli jumalaton kuningas, joka kuitenkin nöyryytettiin ja se koitui koko kansan parhaaksi. Tätä muutosta odotamme nyt myös omassa maassamme. Ja se tapahtuu vain syvän nöyryytyksen ja sitä seuraavan nöyrtymisen kautta. Aikakirjan sanojen väreistä pääset helposti näkemään, mistä on kyse

 

2.Aikakirja 33:1-17
1 Manasse oli kahdentoista vuoden vanha tullessansa kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusalemissa viisikymmentä viisi vuotta. 
2 Hän teki sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, niiden kansain kauhistavien tekojen mukaan, jotka Herra oli karkoittanut israelilaisten tieltä.
3 Hän rakensi jälleen uhrikukkulat, jotka hänen isänsä Hiskia oli kukistanut, pystytti alttareja baaleille, teki aseroja ja kumarsi ja palveli kaikkea taivaan joukkoa.
4 Hän rakensi alttareja myös Herran temppeliin, josta Herra oli sanonut: "Jerusalemissa on minun nimeni oleva iankaikkisesti."
5 Hän rakensi alttareja kaikelle taivaan joukolle Herran temppelin molempiin esipihoihin.
6 Myös pani hän poikansa kulkemaan tulen läpi Ben-Hinnomin laaksossa, ennusteli merkeistä, harjoitti noituutta ja velhoutta ja hankki itsellensä vainaja- ja tietäjähenkien manaajia; hän teki paljon sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, ja vihoitti hänet.
7 Ja teettämänsä veistetyn kuvapatsaan hän asetti Jumalan temppeliin, josta Jumala oli sanonut Daavidille ja hänen pojallensa Salomolle: "Tähän temppeliin ja Jerusalemiin, jonka minä olen valinnut kaikista Israelin sukukunnista, minä asetan nimeni ikiajoiksi.
8 Enkä minä enää kuljeta Israelin jalkoja pois siitä maasta, jonka olen määrännyt teidän isillenne, jos Israel vain tarkoin noudattaa kaikkea, mitä minä olen käskenyt heidän noudattaa, koko lakia ja käskyjä ja oikeuksia, jotka ovat Mooseksen kautta annetut."
9 Mutta Manasse eksytti Juudan ja Jerusalemin asukkaat tekemään enemmän pahaa, kuin olivat tehneet ne kansat, jotka Herra oli hävittänyt israelilaisten tieltä.
10 Ja Herra puhui Manasselle ja hänen kansallensa, mutta he eivät kuunnelleet.
11 Niin Herra toi Assurin kuninkaan sotapäälliköt heidän kimppuunsa. He ottivat Manassen kiinni koukuilla, kytkivät hänet vaskikahleisiin ja veivät hänet Baabeliin.
12 Mutta ahdingossa ollessaan hän etsi Herran, Jumalansa, mielisuosiota ja nöyrtyi syvästi isiensä Jumalan edessä.
13 Ja kun hän näin rukoili häntä, niin Jumala taipui ja kuuli hänen rukouksensa ja toi hänet takaisin Jerusalemiin, hänen valtakuntaansa. Silloin Manasse tuli tietämään, että Herra on Jumala.
14 Sen jälkeen hän rakennutti Daavidin kaupungin ulomman muurin, länteen päin Giihonista, laaksoon, aina Kalaporttiin saakka, niin että se ympäröi Oofelin, ja hän teki siitä hyvin korkean. Ja hän asetti sotapäälliköitä kaikkiin Juudan varustettuihin kaupunkeihin.
15 Ja hän poisti vieraat jumalat ja kuvapatsaan Herran temppelistä sekä kaikki alttarit, jotka hän oli rakennuttanut Herran temppelin vuorelle ja Jerusalemiin, ja heitätti ne kaupungin ulkopuolelle.
16 Ja hän pani kuntoon Herran alttarin ja uhrasi sillä yhteys- ja kiitosuhreja ja kehoitti Juudaa palvelemaan Herraa, Israelin Jumalaa.
17 Mutta kansa uhrasi edelleen uhrikukkuloilla, kuitenkin ainoastaan Herralle, Jumalallensa.


** **

Edellinen kirjoitukseni Tri Tenpenny: Koronarokote kansanmurha https://jouninkootut.blogspot.com/2021/03/tri-tenpenny-koronarokote-kansanmurha.html

Lisäksi erillinen kotisivuni jounin kootut löytyy täältä http://www.jouninkootut.info/



keskiviikko 3. maaliskuuta 2021

Tri Tenpenny: Koronarokote kansanmurha

 

Tri Sherri Tenpenny kertoo lähes 30 minuutin videolla koronarotteiden vaikutuksista ihmisen elimistöön. Video on suomennettu ja nyt voit lukea tämän suomennoksen alla olevasta kirjoituksesta. Kirjoitetulla sanalla on aina oma ykköspaikkansa.

Video Tietoa uudesta koronarokotteesta https://rapsodia.fi/tietoa-uudesta-koronarokotteesta-dr-sherri-tenpenny/

 

 


Tri Sherri Tenpenny: Olen tiennyt näistä asioista jo vuosien ajan, kasvoin tavallaan näiden keskellä. Enoni tutki mm. illuminaattia ja CFR:ää (USA:n ulkosuhteiden neuvostoa). Perheelläni oli kokonainen kirjastollinen salaliittoteorioiksi leimattuja teoksia. Olen siis tiennyt näistä asioista pitkään.

Kun rokotuksista alettiin puhumaan viime vuonna, kesti pitkään ennen kuin ihmiset saivat siirrettyä neulaa ja alkoivat kyseenalaistamaan ”rokoteuskontoa” sekä suurta uskoa niihin, jota meille on opetettu useiden sukupolvien ajan. 200 vuotta olemme saaneet kuulla, että ne ovat ”turvallisia ja tehokkaita”. Aivan kuin toistaisimme ”suolaa ja pippuria”. Sen pelkkä sanominen ei tee sitä kuitenkaan todeksi. Ja ”jos et rokota lapsiasi, he voivat kuolla” tai sitten sinua pidetään harhaoppisena.

Minulta kesti 20 vuotta siirtää neulaa tästä tänne (näyttää sormillaan eroa!). Viimeisen 9 kk aikana siirsimme sen jo tänne (näyttää uudelleen!), kun ihmiset alkoivat tutkimaan näitä asioita sanoen: ”Mitä tulee tapahtumaan?” Olen sanonut jo 5 vuoden ajan, että he eivät tee rokotteista pakollisia, mutta he tekevät elämän ilman niitä niin vaikeaksi, että suurin osa ihmisistä joutuu taipumaan rokotteisiin. Argentiinaan tämä tuotiin jo 5 vuotta sitten: et voi uusia ajokorttiasi tai passiasi ilman täydellistä rokotetodistusta.

Mitä kaikkea he voivatkaan lisätä siihen… Et voi käydä kaupassa tai edes vastaanottaa kauppakassia kotiisi, ellei sinulla ole rokotetodistusta, jotta suojelet myös kauppakassin toimittajaa. Et pääse käsiksi pankkitiliisi tai omiin rahoihisi, ellei sinulla ole kädessäsi pientä mikrotatuointia, jonka he voivat skannata. Ymmärrämme nyt sen, mihin tämä tie päättyy.

Kuunnelkaa nyt tarkasti: rokotteet ovat aina olleet joukkotuhoase. Niitä käytetään väestön vähentämiseen ja ne tuovat elinikäisiä asiakkuuksia. Kun hepatiitti B-rokotukset aloitettiin vastasyntyneille vuodesta 1991 alkaen, se oli kuin ”avoin valtakirja”, sillä rokotefirmat oli vapautettu kaikesta vastuusta vuodesta 1986 lähtien. Vuonna 2005 tämä vastuuvapaus ylitti kaiken aikaisemmin näkemämme. Kaikki COVID:iin liittyvä: testit, rokotteet, nettisivut, ihmiset, aivan kaikki. Nyt ihmiset ymmärtävät, että tämä on todella kontrollointiase. Ase, joka tekee sinusta joko kroonisesti sairaan tai tappaa sinut tai alistaa sinut transhumanismiin loppuiäksesi.

Se pääasia, mitä nyt haluan näistä rokotteiden sisältämistä aineosista sanoa, koskee kolmella tavalla Pfizerin rokotetta. Emme ole koskaan aiemmin nähneet näitä rokotteissa. USA:ssa on hyväksytty käyttöön noin eri 70 rokotetta. Kansainvälisessä käytössä jotkut näiden rokotteiden sisältämistä aineosista sekä rokotusaikatauluista eroavat hieman toisistaan. USA:ssa on 72 hyväksyttyä rokotetta, joista kaikkia ei kuitenkaan käytetä koko väestölle. Hyväksyttyjen listalla on rokotteet esim. koleraan, lavantautiin, Japanin aivokalvontulehdukseen sekä pernaruttoon, joita valitettavasti käytetään armeijassa.

On olemassa kuitenkin noin 72 yleistä rokotetta, mm. DTP-, vesirokko- ja MPR-rokotteet. Emme ole käyttäneet koskaan mRNA:ta yhdessäkään rokotteessa. Meillä on kyllä RNA-rokotteita, mm. tuhkarokko- ja poliorokotteet sisältävät RNA-virusta. Ero näiden välillä on kuitenkin se, että niissä tämä virus on mukana kokonaisena.

Kun kehosi tuottaa vasta-ainetta, se tuotetaan näitä viruksen ulompia koodaavia proteiineja vastaan. Tässä uudessa rokotteessa taas otamme pienen osan tämän viruksen perimästä, palan, joka liittyy erityisesti viruksen piikkiproteiiniin, ja piikitämme sitten sen kehoon. Tämä luo anti-neutraloivan vasta-aineen.

Sen sijaan, että tämä vasta-aine keräisi tämän mRNA:n ja poistaisi sen, niin kuin tapahtuu esim. tuhkarokkorokotteissa, jossa se kerää tuhkarokon ja poistaa sen. Nyt tämä anti-neutralisoiva vasta-aine luo ADE-efektin (vasta-aineriippuvainen voimistaminen). Ja tämä ADE-efekti sallii tämän pienen mRNA-palasen monistumisen itsekseen yhä uudelleen ja uudelleen luoden kehoomme näitä piikkiproteiineja, joita vastaan kehomme on tarkoitus tuottaa vasta-ainetta.

Tästä Bill Gates on puhunut sanoen: ”Ihmiset voivat muuttua itse rokotetta tuottaviksi tehtaiksi.” Koska me piikitämme tätä mRNA:ta, joka nielaisee omat RT-entsyymisi ja alkaa monistamaan itseään yhä uudelleen ja uudelleen tuottaen enemmän vasta-ainetta piikkiproteiinia vastaan. Asia muuttuu todella kiinnostavaksi, sillä tämän piikkiproteiinin on todettu aiheuttavan vaurioita kahdella erityisellä tavalla.

 

1. Kun luot vasta-aineen tätä piikkiproteiinia vastaan…. Vasta-aineita on kuvattu kirjallisuudessa Y-kirjaimen näköisinä, joissa nämä ”kaksi kättä” (näyttää sormin!) ovat fab-frakmentit ja varsi itse on fac-frakmentti. Nämä kaksi ylempää tarttuvat kiinni virukseen (näyttää sormin!) ja neutralisoivat sen.

Kun katsotaan mRNA:ta, niin tämä pito-ote ei ole niin vahva. Kun sitten tämä fac-frakmentti ankkuroituu makrofakiin, jonka tarkoituksena on vetää se sisäänsä ja eliminoida se, niin tämä mRNA vapautuukin ja alkaa monistamaan itseään yhä uudelleen ja uudelleen. Tämä on kuin kone ilman OFF-nappia.

Tätä mekanismia kutsutaan Troijan hevoseksi, sillä se sallii tämän viruksen osan tulla soluihisi ja alkaa monistumaan sekä asettua jopa osaksi omaa DNA:tasi. Tämä on yksi niistä kolmesta mekanismista.

 

2. Mekanismi koskee sitä, kun luot tämän antineutralisoivan vasta-aineen mRNA:lle. Tämä piikkiproteiinia koskeva fac-frakmentti (näyttää sormin!) voi itse asiassa mennä keuhkoihisi ja tarttua siellä keuhkokudokseen tuottaen diffuusin alveolivaurion (DAD), joka aloittaa keuhkojesi soluissa epämääräisiä vaurioita niin, että se alkaa tuhoamaan niitä hengittäessäsi.

Nämä vasta-aineet aiheuttavat keuhkoissasi eri tasoista mädäntuotantoa, verenvuotoja sekä vaurioita. Joten kun saat rokotteen ja tämän mRNA:n, luot vasta-aineen, joka kuljettaa kaiken solujesi sisälle Troijan hevosmekanismin avulla, minkä seurauksena tämä vasta-aine alkaa vahingoittamaan keuhkoja.

 

3. Kolmas ja vielä uhkaavampi asia on se, että tämä piikkiproteiinin vasta-aine voi hyökätä omia makrofagejasi (syöjäsoluja, sana korjattu 6.3. Syöjäsoluja, ei syöpäsoluja!) vastaan. Makrofageja on kahta eri tyyppiä. 1. tyypin makrofagit ovat eräänlaisia valkosoluja, jotka kaappaavat elimistöösi tunkeilevat bakteerit ja virukset. Ne ovat ykköstyypin t-auttajasoluja, todella valppaita valkosoluja. Kun saamme sitten pitkin päivää bakteereja kehoihimme syömisen, vessakäyntien ja seksin myötä, nämä valkosolut keräilevät ne ja poistavat ne kehoistamme.

Jos taas saat keuhkokuumeen tai jonkun vakavan infektion, nämä 1. tyypin makrofagit nostattavat tulehdusta. Ne ilmaantuvat paikalle ja alkavat tuottamaan sytokiineja hälytysviestien kera pyrkiessään kaikin tavoin eliminoimaan infektion. Ne ovat todella aggressiivisia sekä tulehdusta aiheuttavia. 2.tyypin makrofagit ehkäisevät tulehdusta. Kun alat paranemaan taudista, 2. tyypin makrofagit viestivät 1. tyypeille niiden työtehtävien loppumisesta. Ne siivoavat aiheutuneen sotkun; kuollet solujätteet ja valkosolut yms. Tyypin 1 ja 2 makrofagit toimivat siis yhdessä. 1. tyypin eliminoivat tulehduksen ja 2. tyypin parantavat sen

 

Kun sinulla on sitten tämä vasta-aine piikkiproteiinia vastaan, mikä on näiden rokotteiden koko tarkoitus, tämä vasta-aine eliminoi kaikki 2. tyypin makrofagisi. Se tarttuu niihin kiinni ja tekee ne toimimattomiksi.

Kun niitä koe-eläimiä, jotka olivat kuolleet keuhkotulehdukseen, tutkittiin, todettiin että niiden keuhkot olivat täynnä tulehdusta aiheuttavia ja sytokiinitasoja nostavia 1. tyypin makrofageja, kun taas 2. tyypin makrofageja ei ollut lainkaan.

He käyttivät myös sellaisia koe-eläimiä, joita ei ollut rokotettu, mutta jotka olivat kuitenkin sairastuneet. Näiltä koe-eläimiltä löydettiin 2. tyypin makrofageja tekemässä työtään, kun sairastumisesta oli kulunut 2 päivää. Ne siis paransivat tulehdusta, jos piikkiproteiinin vasta-ainetta ei ollut kehossa. Tämä vasta-aineen läsnäolo taas tappoi ne eikä antanut tehdä niiden työtään.

Nämä ovat kolme niistä seitsemästä mekanismista, joiden myötä tämä rokote tulee aiheuttamaan ongelmia. Piikkiproteiinin vasta-aine tulee tuhoamaan keuhkosi. Se tulee myös lopettamaan 2. tyypin makrofagiesi toiminnan. Piikkiproteiinin vasta-aine tulee myös sitomaan viruksen tai mRNA:n löyhästi sekä viemään sen solujesi sisälle Troijan hevosena, jolloin se alkaa monistamaan yhä uudelleen ja uudelleen ilman minkäänlaista loppua. Kyseessä on ON-nappula ilman OFF-kytkentämahdollisuutta.

 

(11.40) Toimittaja Reinette Senum: Siksi sanot, että ihmisiä alkaa kuolemaan 1-1,5 vuoden sisällä?

Tri Sherri Tenpenny: Kun tutkit kaikkia aikaisempia tutkimuksia aina vuoteen 2002 saakka ja katsot, kuinka he ovat yrittäneet kehittää koronavirusrokotetta, näet, että nämä vasta-aineet ovat merkityksettömiä aina siihen saakka, kunnes on tultu kosketuksiin luonnollisen koronaviruksen kanssa, joka on aktivoinut tämän prosessin. Uudelleenaltistuminen johtaa ADE-efektiin sekä nopeasti eteneviin autoimmuunisairauksiin.

Ympäristössämme on tiettävästi 36 eri koronavirustyyppiä, joista 7 tiedetään tarttuvan ihmisiin. Ne ovat olleet ympärillämme 60 vuotta eli jo kauan ennen COVID:in ilmaantumista. Joten nyt meillä on näitä huonosti sitoutuvia vasta-aineita ja kun koronavirus ilmaantuu, se alkaa tappamaan ihmisiä.

Emme tule näkemään tätä heti. Jotkut toki saavat rokotteen sisältämistä ainesosista anafylaktisen sokin, johon he tulevat kuolemaan. He tulevat kuolemaan myös sydän- ja verisuonitauteihin. Erään lääkärin kerrottiin kuolleen ITP:hen, joka on veren häiriöitä aiheuttava autoimmuunisairaus. Piikkiproteiini hyökkäsi luultavasti punasoluja vastaan, mikä johti kuolemaan.

Jotkut tulevat kuolemaan suoraan rokotukseen, mutta suuri osa tulee sairastumaan vakavasti ja saamaan kaikenlaisia autoimmuunisairauksia ehkä 42 päivän – vuoden kuluessa. Nämä tyhmät lääkärit, jotka suunnittelevat rokotteen ottamista, tulevat sanomaan: ”Kyseessä täytyy olla mutantti. Meidän täytyy antaa ekstra annos rokotetta.” Nykyisen 1-2 annoksen sijaan tarvitaankin 3-4, koska nämä tyhmät lääkärit eivät ota aikaa tutkiakseen näitä asioita. Jos minä voin oppia tämän lukemalla olohuoneessani 19 sivua papereita, niin pystyvät hekin. Minussa ei ole mitään erikoista, otan vain aikaa sen tekemiseen.

 

(14.00) Toimittaja Reinette Senum: Olen kysellyt lääkäreiltä juuri tätä. Onko sinulla näitä lähteitä?

Tri Sherri Tenpenny: Jos menet osoitteeseen vaxxter.com  https://vaxxter.com/

ja klikkaat ”Dr. Tennpenny`s blog” https://vaxxter.com/category/drt_blog/

niin löydät sieltä kirjoittamani 6-osaisen sarjan koronavirukseen liittyen. Kaikki, mistä olen puhunut tänään, löytyy sieltä. 1. osa käsittelee rokotteita ja 2. osa autoimmuunireaktioita. Kaikki lähteet on linkitetty näihin artikkeleihin.

 

(14.30) Toimittaja Reinette Senum: Kiitos. Toinen asia, joka järkytti minua, on se, että Modernan käyttämiä ainesosia ei ole ilmeisesti edes julkaistu. Onko se totta?

Tri Sherri Tenpenny: Olemme kuulleet joitain huhuja, mutta emme tiedä kaikkia ainesosia. Enkä osaa edes lausua niitä kolmea Pfizerin rokotteessa olevaa ainesosaa. Teen parhaani. (4-hydroxybutyl)azanediyl-bis(hexane-6,1-diyl), 2-hexyldecanoate. Tämä on vain yksi ainesosista, eikä sitä ole koskaan käytetty rokotteissa. Näitä ainesosia on yhteensä kolme.

 

Jos tunnet yläkoulun peruskemiaa, niin jokainen näistä ainesosista voi yksinään olla ihan hyvä, mutta jos sekoitat ne kaikki keskenään, saatat räjäyttää koko laboratorion. Emme ole testanneet näitä rokotteita tai ainesosia aiemmin ihmisiin ja luulen, että niitä ei ole testattu eläimilläkään. Emme tiedä, miten niiden synergistinen myrkyllisyys toimii, kun niitä ei anneta vain kerran vaan kahdesti. Pitkäaikaisia tutkimuksia ei ole. Emme tiedä niiden vaikutuksia edes 40 päivän ajalta. Aloimme antamaan tätä vasta 30 päivää sitten.

Tiedämme, että niistä 30 000 ihmisestä, jotka osallistuivat kliinisiin kokeisiin, jotkut kuolivat ja toiset keskeyttivät kieltäytymällä toisesta annoksesta. 3. ja 4. tason sivuvaikutusten prosenttiosuus, jota en muista nyt tarkalleen ulkoa, oli todella suuri. Tällaiset haittavaikutukset ovat niin vakavia, että ne vaikeuttavat heidän kykyä selviytyä tavallisesta arjesta.

He kiinnittivät huomiota ainoastaan kuolemiin. Jos et kuollut, vaan tulit sairaaksi jonkun autoimmuuni- tai neurologisen sairauden vuoksi, se ei ollut heille mikään ongelma. ”Sinusta tuli juuri elinikäinen asiakas. Meiltä löytyy lääkkeet, joilla voimme hoitaa sinua loppuikäsi.” Kyse on miljardien dollareiden bisneksestä, mikä vastaa myös kysymykseen ”miksi”?

 

(16.50) Toimittaja Reinette Senum: On aika kummallista, miten meillä ei ole rokotetta AIDS:ia, syöpää, MERS:iä tai SARS:ia vastaan. Nyt meillä ei ole viime kuukausien aikana valmistunut vain yhtä rokotetta COVID-19 vastaan, vaan jopa useita! Tämän tulisi saada kaikkien hälytyskellot soimaan.

Tri Sherri Tenpenny: On kiinnostavaa, miten AstraZeneca… On Pfizerin rokotteita sekä Modernan ja AstraZenecan. Kun astumme askeleen taaksepäin ja katsomme, kuinka he päättivät aikoinaan antaa näille kaikille lääkefirmoille 100 % vastuuvapauden kaikista tekemisistään. Joten jos jokin ainesosa tai rokote tappaa sinut, et voi haastaa ketään oikeuteen.

 

(17.40) Toimittaja Reinette Senum: Nyt olemme sodassa. Tätä sotaa ei käydä tankeilla, luodeilla ja pommeilla. Kyse on kehittyneestä hiljaisesta sodasta. Kyse on disinformaatiosta, misinformaatiosta, propagandasta ja aivopesusta. Tunnet varmaan Dr. Peter R. Breggin, joka on todella tunnettu ja arvostettu psykiatri. Hän on arvostellut julkista terveydenhuoltoa ihmisten pelkoon vetoamisesta heidän harjoittamassaan kansanterveyspolitiikassaan.

He pyrkivät kirjaimellisesti luomaan väestöön pelkoa. Mikäli et toimi näin, voit kuolla tai sairastua. He toistavat tätä viestiä niin kauan, että siirryt pelosta ahdistukseen, kunnes olet lopulta niin suuressa paineessa, että et pysty enää ajattelemaan selkeästi tai vastaanottamaan uutta informaatiota. Tahdot tietysti paineen helpottavan, joten sitten vain antaudut ja teet mitä tahansa he käskevät: otat rokotteen tms. Hän itse asiassa puhuttelee heitä, kuinka he voivat toimia näin. Tämä on kaikkein tärkein tarina.

Rakas ystäväni omistaa ravintolan. Hän on yksi niistä, jotka ovat todella pyrkineet vastustamaan tätä kaikkea. Hänellä on 103-vuotias saksalainen kanta-asiakas, joka kertoi pysäyttävän tarinan. Tämä nainen tunsi lapsuudessaan henkilökohtaisesti Adolf Hitlerin, joka oli heille kuin rakastettu isähahmo: hyväntahtoinen ja karismaattinen. Sunnuntaisin he kokoontuivat päivällisille ja tansseihin. He uskoivat Hitlerin olleen mahtava.

Tämä nainen kysyi sitten: ”Tiedätkö, miten Hitler sai meidät vihaamaan juutalaisia?” Hitler kertoi juutalaisten olevan tautisia ja että juutalaisten läsnäolo voisi sairastuttaa ja tappaa heidät sekä heidän lapsensa. Saksan valtiollinen terveyden- ja hyvinvoinninlaitos puski tätä propagandaa eteenpäin. Kun Hitler sai vakuutettua saksalaiset siitä, että juutalaiset olivat tautisia, niin kaikki muu olikin helppoa sen jälkeen, sillä he olivat jo peloissaan, kontrolloitavina ja ohjelmoitavina. Juuri tätä Dr. Breggin pyrkii nostamaan esiin USA:n terveyslaitoksille ja koko maailmalle.

 

(20.30) Tri Sherri Tenpenny: Kun he kontrolloivat meitä pelon kautta, niin nämä myytit maskeista, turvaväleistä ja suoraan Natsi-Saksaa muistuttavista kontaktien jäljittämisistä on onnistuttu saamaan maailmanlaajuisiksi ja koko väestö kuuliaiseksi ja suostuvaiseksi: ”se on vain maski”. Kun monet pelkäävät sairaalloisesti sairastumista ja kuolemaa, niin loppu onkin helppoa.

Tämä maskiasia on ollut minulle suoranainen sokki, joten olemme ottaneet isosti ”Haleja ihmisille”-kampanjaan sekä auttaneet koulutuksen parissa. Motiivini kaiken taustalla on se, että mikäli emme saa ihmisiä kieltäytymään maskeista, he eivät tule kieltäytymään muustakaan.

Jos emme saa heitä ymmärtämään fysiologisesti sitä, että kuinka he vahingoittavat itseään pitämällä maskia eivätkä he todellisuudessa suojaa muitakaan sillä … Koko tämä sosiaalinen puoli: ”Teen sen sinun puolesta ja sinä minun.” Ellemme saa ihmisiä ymmärtämään, että seuraavana on vuorossa rokotteen ottaminen.

Tämän kaiken taustalla olevat voimat, Klaus Schwab ja muut Maailman Talousfoorumin johtajat, he eivät ole tyhmiä. (Tähän kirjoittajan lisäys: Pääministerimme Sanna Marin on yksi heistä, siitä löytyy kuvatodiste, ole hyvä ja katso kuva). Heillä on hallussaan jokainen rahalla ostettavissa oleva tutkija ja valtion virkamies kaikkialta ympäri maailmaa. He voivat muodostaa asiantuntijaryhmiä sekä vaikuttaa alan kirjallisuuteen ja tehtäviin päätöksiin niin, että he edistävät sitä kautta omaa agendaansa valikoimalla tietoa kaikessa omaksi edukseen.

Valtamedia ei kerro sanaakaan Sanna Marinin korkeasta asemasta. Miksi?


Jos menet sivustolle www.weforum.org , he eivät vitsaile, kun he kertovat työstäneensä tätä jo 50 vuotta. Heillä on tuhansia ihmisiä viemässä tutkimustyötä eteenpäin ja kirjoittamassa raportteja ylempänä oleville tahoille. Elämme nyt maailmanlaajuisesti todeksi heidän parhaiden nerojensa laatimaa suunnitelmaa sitä kuinka he valikoivat tietoa heidän pahan oman agendansa suuntaisesti.

Kirjoitin maaliskuussa ensimmäisen artikkelini koronavirusta koskien. Lainaan: ”Ellet ole elänyt viime viikkoja luostarissa, sinua on pommitettu peräti 2,1 miljardilla pelkoviestillä tätä virusta koskien.” Osui ja upposi valtamedian pommittamana! He ovat nyt punoneet yhteen lopullisen suunnitelmansa perimmäisestä agendastaan, joka on: kansanmurha, väestömäärän vähentäminen sekä ihmiskunnan orjuuttaminen transhumanismiin.

He tahtovat sosiaalisen luottoluokituksen ja kaikille rokotukset. He tahtovat kokonaan eroon käteisestä. Tällöin he voivat kontrolloida sitä, mihin sinulla on pääsy. Pedon merkki tulee todeksi. Jos olet kristitty ja jos et ole lukenut Raamattuasi, niin nyt on sen aika.

(24.10) Toimittaja Reinette Senum: En ole kristitty enkä ole koskaan lukenut Raamattua. Siitä huolimatta sanon jatkuvasti tämän olevan pedon merkki ja ihmettelen sitä, miksi kristityt ystäväni eivät ole tästä huolissaan. Kysyin äitipuoleltani muutama viikko sitten, että mitä kaikille pastoreille on tapahtunut. Ennen vanhaan he olivat niitä kapinallisia, jotka piilottelivat mm. ihmisiä ja toimivat maan alla. Nyt he ovat juuri niitä, jotka edistävät rokotteiden eteenpäin menemistä. Äitipuoleni vastasi sanoen, että tämä johtuu heidän koulutuksestaan. Pastoreita ei ole opetettu kapinallisiksi vaan mukautumaan hallituksen linjauksiin sekä olemaan kyseenalaistamatta auktoriteetteja. Olin pöyristynyt, mutta tämä kyllä selitti asian.

(25.20) Tri Sherri Tenpenny: Jumalaa on myös laiminlyöty seurakunnissamme. Kouluista on poistettu rukous vuonna 1963. Aborttien määrä on noussut 100 miljoonaan. Meillä on pääsy kaikenlaiseen saatanalliseen sisältöön. Kun sulkutila alkoi, lopetimme kirkoissa käynnit ja aloimme rikkomaan perustuslaillista oikeuttamme kokoontua yhteen. Rajoitettu määrä putosi nopeasti 50:stä 10:een, sillä sellaisella määrällä et voi vielä aiheuttaa kapinaa.

(26.00) Toimittaja Reinette Senum: On hullua, miten jotkut ihmiset ajattelevat pääsevänsä takaisin ”normaaliin elämään” ottamalla vain rokotteen. Nyt he sanovat jo, että maskeja tulee silti käyttää, turvaväleistä ei päästä eroon eikä ole edes varmuutta, että virus ei silti jatkaisi leviämistään. Eräs hoitajaystävämme otti rokotteen ja vain pari päivää myöhemmin hän sairastui koronaan. Kertoisitko minulle siitä, miten rokote ei pysäytä leviämistä.

(26.30) Tri Sherri Tenpenny: Kyse on vasta-aineista. Tulemme näkemään mutaatioiden ilmenevän siellä täällä kuin poksahtelevat popcornit. Kysymys, jota ei kysytä, koskee niitä ihmisiä, joiden testistä on löydetty virusmutaatio: ”Onko heidät rokotettu koronarokotteella?” Kukaan ei kysy sitä. Tämä vie vain tilannetta pahempaan suuntaan.

(27.00) Toimittaja Reinette Senum: En kulje nykyisin ulkosalla. Olen kotosalla ja vierailen vain muutamissa paikoissa. Emme käytä lähipiirini kanssa maskeja emmekä ole myöskään sairastuneet lainkaan. Minulla on myös paljon maskin käyttäjiä lähipiirissäni, jotka taas ovat sairastuneet koronaan.

Tri Sherri Tenpenny: CDC:n oman tutkimuksen perusteella yli 80 % sairastuneista piti maskia jatkuvasti tai suurimman osan ajasta. Terveenä pysyvät eivät käytä maskia.

Toimittaja Reinette Senum: Tässä on koira haudattuna…

Tri Sherri Tenpenny: Kaikki mitä he ovat sanoneet, on juuri päinvastoin. Jos he sanovat, että ”ylös”, niin oikea vastaus on ”alas”. Jos he käskevät pitämään maskia, niin oikea vastaus on olla pitämättä sitä. he ovat saaneet ihmiset vakuuttuneiksi. Jos katsot vielä alusta sen www.weforum.org Me olemme oikeasti ne, joiden tulee muuttaa kaikki tällä planeetalla * ja luoda uudelleen sellainen planeetta, jonka me haluamme. Kaikkien tulisi paremminkin kysyä, että keitä ME olemme?

(* Oma lisäys: Jumala voi yksin muuttaa, mutta siinä muutoksessa Hän käyttää Hänen omaa kansaansa eli uskonsa Herraan tunnustavia ihmisiä).


** **

Edellinen kirjoitukseni Ajankohtaiset selitykset kirjoituksiin eli Onko rokotteissa kyse Israelin kansanmurhasta tutkittaessa kahta lyhyttä kirjoitusta Raamatusta Sakarja 13:8 (2/3 kansasta kuolee) ja Ilmestyskirja 6:8 (kerrotaan myrkystä).

https://jouninkootut.blogspot.com/2021/02/ajankohtaiset-selitykset-kirjoituksiin.html


HUOM! Lisäys 12.3

Rokotettujen määrä Israelissa 11.3.-21. (Israelissa 9 miljoonaa asukasta)

ToI antaa COVID19 tilanteesta seuraavia tilastotietoja.
- Rokotettuja 5 056 654;
- Toiseen kertaan rokotettuja 3 969 158;

https://www.timesofisrael.com/5-million-israelis-vaccinated-pm-all-adults-will-be-inoculated-by-next-month/


** **

Lisäksi erillinen kotisivuni jounin kootut löytyy täältä http://www.jouninkootut.info/