torstai 4. maaliskuuta 2021

Alistettu lammas vai itsenäinen leijona?

 

2300 vuotta sitten, paljon ennen Islamia, arabit keksivät, että kun ihmiset pakotetaan peittämään nenät ja suut, niin silloin murretaan heidän tahtonsa ja yksilöllisyytensä.

Heistä tulee epähenkilöitä ja alistuvia alamaisia.

Siksi arabit myöhemmin määräsivät, että naisten tulee käyttää huntua kasvojensa peitteenä. Sitten islam muutti sen naisen alistumisen symboliksi Allahille, miehen hallitsemalle haaremille ja itse kuninkaalle.

Moderni psykologia selittää meille, että ilman kasvoja emme ole itsenäisiä olentoja.

Kasvojen peitteet/maskit ovat muinaisia antiikin työkaluja murtaa ja hajottaa ihminen psykologisesti. Tämä on alku yksilöllisyyden poistamiselle.

Ne, jotka eivät tunne historiaansa, tulevat varmasti toistamaan sen uudelleen.

 


Ja se on nyt nähty ja tullut todistetuksi! Vielä reilu vuosi sitten olimme niitä, jotka arvostelivat julkisesti tai hiljaa mielessään, miten musliminaisia alistetaan monin eri tavoin. Niin meillä ja kaikkialla muualla, erityisesti heidän omissa maissaan. Tämä kasvojen peittäminen on ollut näkyvin merkki, jota on ollut helppo arvostella.

Mutta entä nyt? Suurin osa meistä toimii aivan samoin liikkuessaan julkisilla paikoilla kaupoissa jne. Jopa raikkaassa ulkoilmassa kävelyteillä. Meitä on pommitettu pelolla joka päivä yhä uudelleen ja uudelleen. Vain pieni osa on kieltäytynyt tarjotusta valheruuasta. Sen voi havaita hyvin helposti kauppareissujen yhteydessä. Joukossa näkyy niitä, joista voi aistia heistä ilmenevä pelko, vaikka näkyvissä ei olisi muuta kuin silmät, mutta myös kehon kieli kertoo paljon. Kuitenkaan heitä ei saa tämän perusteella syyllistää millään tavalla. Aika vaan on nyt sellainen kuin on, mutta suuri muutos on tulossa.

On kuitenkin hyvä tiedostaa, jopa kertoa muille - jos he ovat siihen valmiit – että maskien käytön eduista ei ole mitään tieteellistä tutkimustietoa. Käytön haittavaikutuksista sen sijaan löytyy tietoa: hengitettävän hiilidioksidin pitoisuus nousee yli 20 kertaiseksi, bakteerien leviäminen lisääntyy ja luonnollisesti ihmisen oma luontainen vastustuskyky sairauksia vastaan näin ollen heikkenee.

 


Meistä on tullut lammaskansaa. Lampaiden näkyvin käyttäytymistapa verrattuna muihin eläimiin on niiden voimakkaassa laumakäyttäytymisessä. Olen ollut joskus jopa muutamia päiviä lammaspaimenena, joten tiedän tämän asian myös kokemuksen perusteella.

 

Olen ollut aina melko innokas ajankohtaisten asioiden seuraaja, kuten puoli yhdeksän iltauutiset ja monet ajankohtaisohjelmat. Mutta nyt on mennyt jo monta kuukautta, kun lopetin näiden ohjelmien seuraamisen lähes kokonaan. En jaksanut enää kuulla jatkuvasta koronan jauhamisesta ja jokapäiväisistä koronaluvuista. (Muuten: koskaan ei kerrota, että joka päivä Suomessa kuolee keskimäärin yli 150 ihmistä, talven flunssakaudella luku on suurempi). Olen käyttänyt senkin säästyneen ajan tärkeämpään, kuten lukemiseen. Näin myös jatkossa. Jos en olisi näin tehnyt, niin voi olla, että muutama kirjoittamani juttu tänne blogiin olisi jäänyt tekemättä.

 


Suomen vaakunassa on leijona. Lammas olisi nyt tässä ajassa paljon lähempänä totuutta. Mutta toivossa on aina hyvä elää. Haluan uskoa, että kansamme jäännöksestä nousee vielä itsenäisiä, rohkeita leijonia, niin miehiä kuin naisia, jotka ovat valmiita puolustamaan kaikille kanssaihmisille kuuluvia perusoikeuksiamme, yksilön vapautta ja ennen kaikkia uskoa Kaikkivaltiaaseen Jumalaan.  Sanotaanhan Apostolien tekojen luvussa 4:12 (aramea): Eikä sitä lunastusta ole kenessäkään toisessa, sillä ihmisille ei ole annettu taivasten alla toista nimeä, jonka kautta elämälle on tultava. Ja se nimi on tietenkin Jeesus, ja elämä ei tarkoita ainoastaan tätä maallista elämää vaan ennen kaikkea sitä, mikä jatkuu loppumattomaan ikuisuuteen.

 

Maamme tarvitsee myös aivan erilaista poliittista johtoa. Maamme on todellisuudessa täysin tuuliajolla ja kuinka muuten voisikaan olla, kun maatamme johdetaan aivan muuten kuin kristillisten arvojen pohjalta. Tarvitaan suuri täydellinen muutos. Ja se muutos on jo tulossa!

 

Laitan tähän esimerkin 2.Aikakirjasta luvusta 33. Siitä voidaan lukea ja rinnastaa asioita tähän päivään, mitä tapahtuu kansalle, kun kansaa johdetaan noituuden, taikuuden ja kaiken demonisuuden pohjalta. Juudan kuningas Manasse oli jumalaton kuningas, joka kuitenkin nöyryytettiin ja se koitui koko kansan parhaaksi. Tätä muutosta odotamme nyt myös omassa maassamme. Ja se tapahtuu vain syvän nöyryytyksen ja sitä seuraavan nöyrtymisen kautta. Aikakirjan sanojen väreistä pääset helposti näkemään, mistä on kyse

 

2.Aikakirja 33:1-17
1 Manasse oli kahdentoista vuoden vanha tullessansa kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusalemissa viisikymmentä viisi vuotta. 
2 Hän teki sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, niiden kansain kauhistavien tekojen mukaan, jotka Herra oli karkoittanut israelilaisten tieltä.
3 Hän rakensi jälleen uhrikukkulat, jotka hänen isänsä Hiskia oli kukistanut, pystytti alttareja baaleille, teki aseroja ja kumarsi ja palveli kaikkea taivaan joukkoa.
4 Hän rakensi alttareja myös Herran temppeliin, josta Herra oli sanonut: "Jerusalemissa on minun nimeni oleva iankaikkisesti."
5 Hän rakensi alttareja kaikelle taivaan joukolle Herran temppelin molempiin esipihoihin.
6 Myös pani hän poikansa kulkemaan tulen läpi Ben-Hinnomin laaksossa, ennusteli merkeistä, harjoitti noituutta ja velhoutta ja hankki itsellensä vainaja- ja tietäjähenkien manaajia; hän teki paljon sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, ja vihoitti hänet.
7 Ja teettämänsä veistetyn kuvapatsaan hän asetti Jumalan temppeliin, josta Jumala oli sanonut Daavidille ja hänen pojallensa Salomolle: "Tähän temppeliin ja Jerusalemiin, jonka minä olen valinnut kaikista Israelin sukukunnista, minä asetan nimeni ikiajoiksi.
8 Enkä minä enää kuljeta Israelin jalkoja pois siitä maasta, jonka olen määrännyt teidän isillenne, jos Israel vain tarkoin noudattaa kaikkea, mitä minä olen käskenyt heidän noudattaa, koko lakia ja käskyjä ja oikeuksia, jotka ovat Mooseksen kautta annetut."
9 Mutta Manasse eksytti Juudan ja Jerusalemin asukkaat tekemään enemmän pahaa, kuin olivat tehneet ne kansat, jotka Herra oli hävittänyt israelilaisten tieltä.
10 Ja Herra puhui Manasselle ja hänen kansallensa, mutta he eivät kuunnelleet.
11 Niin Herra toi Assurin kuninkaan sotapäälliköt heidän kimppuunsa. He ottivat Manassen kiinni koukuilla, kytkivät hänet vaskikahleisiin ja veivät hänet Baabeliin.
12 Mutta ahdingossa ollessaan hän etsi Herran, Jumalansa, mielisuosiota ja nöyrtyi syvästi isiensä Jumalan edessä.
13 Ja kun hän näin rukoili häntä, niin Jumala taipui ja kuuli hänen rukouksensa ja toi hänet takaisin Jerusalemiin, hänen valtakuntaansa. Silloin Manasse tuli tietämään, että Herra on Jumala.
14 Sen jälkeen hän rakennutti Daavidin kaupungin ulomman muurin, länteen päin Giihonista, laaksoon, aina Kalaporttiin saakka, niin että se ympäröi Oofelin, ja hän teki siitä hyvin korkean. Ja hän asetti sotapäälliköitä kaikkiin Juudan varustettuihin kaupunkeihin.
15 Ja hän poisti vieraat jumalat ja kuvapatsaan Herran temppelistä sekä kaikki alttarit, jotka hän oli rakennuttanut Herran temppelin vuorelle ja Jerusalemiin, ja heitätti ne kaupungin ulkopuolelle.
16 Ja hän pani kuntoon Herran alttarin ja uhrasi sillä yhteys- ja kiitosuhreja ja kehoitti Juudaa palvelemaan Herraa, Israelin Jumalaa.
17 Mutta kansa uhrasi edelleen uhrikukkuloilla, kuitenkin ainoastaan Herralle, Jumalallensa.


** **

Edellinen kirjoitukseni Tri Tenpenny: Koronarokote kansanmurha https://jouninkootut.blogspot.com/2021/03/tri-tenpenny-koronarokote-kansanmurha.html

Lisäksi erillinen kotisivuni jounin kootut löytyy täältä http://www.jouninkootut.info/



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti