Kesä 1969 oli tapahtumia täynnä osa 1

7.2 Kesä 1969 oli tapahtumia täynnä osa 1: En ole aiemmin ajatellut, miten paljon tapahtumia sisältyi kesään 1969. Täytin kesän alussa 12 vuotta, ensimmäinen keskikouluvuosi kirkonkylällä oli takana ja kolmen kuukauden pituinen kesäloma oli edessä. Kun aloin muistelemaan tätä kesää näiden kirjoitusteni takia, niin yllättäen havaitsin, että juuri tämä kesä piti sisällään sellaisia tapahtumia ja valintoja, joilla oli suuri vaikutus myöhempään elämääni. 

Tämä oli aikaa, jolloin yleisurheiluinnostus alkoi herätä pitkän ajan unestaan. Ympäri Suomen alettiin järjestää yleisurheilussa ikäkausikilpailuja 10-14 vuotiaille. En tunne tarkemmin tämän kilpailutoiminnan historiaa, mutta kaiketi tämän taustalla oli Suomen Urheiluliiton suunnitelma kehittää Suomen yleisurheilutasoa. 

Olin jo vuosikausia harrastanut hyppyjä eri muodoissa kotona ja koulussa: pituutta, 3-loikkaa, korkeutta ja seiväshyppyä. Tosin kaksi viimeistä lajia olivat alkaneet jäädä sivuun. Lisäksi harjoittelin kuulantyöntöä ja kiekonheittoa. Molemmissa lajeissa välineinä olivat eri painoiset kivet. Viholaissäkkiin laitoin myös kiven ja näin pystyin heittämään moukaria. Keihään sai helposti tehtyä koivusta ja heittotyyli oli samanlainen vauhdinottoa myöten kuin Jorma Kinnusella, joka edellisenä syksynä oli saanut hopeaa Mexicon olympiakisoista. Näitä kaikkia lajeja harjoitin läheisellä soramontulla aivan yksin ja tietysti joka kerta yritin parantaa ennätyksiäni. 

Eniten kiinnosti kuitenkin pitkän matkan juoksu, vaikka olin vasta yhden kerran päässyt juoksemaan kilpaa. Siitähän jo kerroin edellisissä keskikouluun liittyvissä jutuissa: edeltävän kuumeen takia olin jäänyt melkein viimeiseksi edellisen syksyn koulun maastojuoksukisassa, vaikka olin arvellut pystyväni voittamaan sen. 

Juuan paikallislehdessä Vaarojen Sanomissa oli kaiketi ilmoitukset näistä kesäiltaisin järjestettävistä kisoista. Matkaa kotoa Vihtasuolta Juuan kirkonkylän urheilukentälle oli 11 km. Koska meillä ei ollut autoa, niin menin matkan polkupyörällä ja houkuttelin mukaan itseäni vähän nuoremman samalla kangasalueella asuvan Riitta Väyrysen, joka oli ollut pitkään yksi leikkikavereistani veljensä Pekan lisäksi. Riitta oli myös sellainen urheilullinen tyyppi eikä hänenkään isällä ollut autoa. Sitä en muista, kuinka monta kertaa kävimme siellä urheilukentällä. On kuitenkin jäänyt mieleen, että tennarit jalassa hyppäsin pituutta 428 cm ja 3-loikkaa 878 cm. Jälkimmäisellä tuloksella oli Pohjois-Karjalan tilastoissa kuudennella sijalla ja se oikeutti pääsemään kesän loppupuolella järjestettävään finaaliin. Hypyt sujuivat, vaikka en ollut nopea, mutta sen sijaan olin kimmoisa. 

Olisin halunnut juosta myös 1000 metrin kisan Juuan kentällä, missä oli 300 metrin hiilimurskarata. Kilpailuja järjestävät miehet kuitenkin sanoivat, etteivät he tiedä oikeaa lähtöviivaa ja niin en sinä kesänä päässyt vieläkään juoksemaan pitkää matkaa! Tiesin tosin, että he eivät puhuneet totta, koska heillä oikeastaan oli jo kiire kotiin pitkän illan päätteeksi. jatkuu…

Lisäksi lääkäri Reinikaisen blogista mielenkiintoista luettavaa eri aiheesta:

https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/alussa-oli-sana-ja-nyt-perimastamme-loytyi-kielioppi/