tiistai 28. helmikuuta 2017

Kalevalan päivä uusin tiedoin

28.2 Kalevalan päivä uusin tiedoin: Tänään 28. helmikuuta vietetään suomalaisen kulttuurin päivää Kalevalan kunniaksi. Elias Lönnrot allekirjoitti ja päiväsi kansalliseepoksemme Kalevalan ensimmäisen version, niin sanotun Vanhan Kalevalan esipuheen 28. helmikuuta 1835. Kalevalan päivä ei ole ollut minulle mitenkään tärkeä päivä itse kirjan takia, vaan aivan muusta syystä, minkä paljastan tämän kirjoituksen lopussa.

En voinut vielä vähän aikaa sitten kuvitella, että laittaisin mitään Kalevalaan liittyvää tekstiä esille, mutta nyt teen niin ja kerron myös siihen syyn. Kirjoitan nyt tähän Kalevalan alkusanat. Kirjan ensimmäisen runon kymmenen ensimmäistä säettä ovat seuraavat: ”Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi lähteäni laulamahan, saa`ani sanelemahan, sukuvirttä suoltamahan, lajivirttä laulamahan. Sanat suussani sulavat, puhe`et putoelevat, kielelläni kerkiävät, hampahilleni hajoovat”.

En pysty sukuvirttä suoltamaan kuten todetaan edellä olevassa säkeessä, mutta sukuuni liittyen kirjoitin aiemmissa blogeissani monta osaa mummostani ”sukua rajan takaa” – otsikoiden alla. Ilmeni, että hän ei ollut syntynyt Juuassa, kuten luultiin, vaan Vienan Karjalassa Akonlahdessa. Ja tällä Akonlahden asuinpaikalla on ollut suurin merkitys Kalevalan ja kareliasmin synnyssä, sillä Elias Lönnrot tuli juuri sinne alkaessaan koota Kalevalaa.

Mummoni suku oli hänen isänsä puolelta Nykäsiä. Niinpä siellä mummoni synnyinseudulla Kiitehenjärven rannalla Nykästen suvun rantaa kutsuttiin Nykyttiläksi. Sinne Nykyttilän rantaan Elias Lönnrot saapui vuonna 1832 ja alkoi koota talteen ikivanhoja runoja, joista syntyi tämä Kalevalan kirja. Runojen kokoaminen alkoi täten 60 vuotta ennen mummoni syntymää. Tämä tarkoittaa sitä, että se oli kuudes tai seitsemäs sukupolvi ennen minua, mikä antoi sisältöä tälle Suomen kansalliseepokselle.

Akonlahdella vuonna 1901 syntynyt ja sieltä 14-vuotiaana Suomen puolelle muuttanut kirjailija Vilho Jyrinoja on tehnyt kaikista parhaimman kirjan, mikä on kirjoitettu muinaisesta Vienan Karjalan elämästä. Jatkosodan aikana hän palasi suomalaisten valtaamaan ja hallitsemaan Akonlahteen tuttujen talojen ja sukujen pariin. Jyrinoja kirjoitti tästä alueesta ja sen ihmisistä yli 250 sivua sisältävän kirjan ”Akonlahden arkea ja juhlaa”. Kirjassa on kaksi kuvaa Nykyttilänrannasta, toisen kuvan alla on seuraava teksti: 



Nykyttilänrantaa. Talot oikealta: Poavilan Hilipän talo, Arttamein talot sekä Poavilan talot. Nykyttilässä Lönnrot tapasi ensimmäisellä Vienan-matkallaan 1832 Trohkimaisen Soavan eli Samuli Nykytin. Siellä eli myös tunnettu tietäjä Poahkomie Melentjeff eli Omenainen. Nykyttilän alkuperästä oli v. 1943 74-vuotias runonlaulaja Otti Torvinen o.s. Nykänen kertonut Väinö Kaukoselle: ”Mie kysyi toatolta, mintäh koko teän ranta (= Nykyttilä) on Nykäsie. Sillä se on, sano,kun ensimäini eläjä tällä rannalla on tullut Suomesta. Se on Nykäni tullut ensimäini eläjä tällä rannalla on tullut Suomesta. Se on Nykäni tullut ensimäini suomalaini tällä rannalla, se on Nykyttilä tämä ranta”. Akonlahti. 1943.

Kun sain noin kuukausi tietää, miten sukuni edesmenneillä Nykäsillä on ollut ainakin pieni vaikutus Kalevalan syntyyn, niin se tuntui jotenkin erikoiselta tiedolta. Mutta sitten seuraavana päivänä muistin, että olenhan minä kokenut muutakin miellyttävää Kalevalan päivään liittyen: Menin vuosikymmeniä sitten kihloihin tulevan vaimoni kanssa juuri Kalevalan päivänä, jolloin Suomen liput juhlistavat tätä suomalaisen kulttuurin päivää – päivänä, jolloin Onni viettää nimipäiväänsä.

Tähän kirjoitukseen ja Kalevalaan liittyviä linkkejä:



Kalevala talvella, videolla mm. Kalevala-eepoksen muistomerkki Kuittijärven rannalla https://www.youtube.com/watch?v=C6HeEg2FE4w

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti