perjantai 3. helmikuuta 2017

Juuan keskikoulun kouluvuosi 1968-69 osa 2



3.2 Juuan keskikoulun kouluvuosi1968-69 osa 2: …jatkuu. Liikunnanopettajana oli Reijo "Reko" Kohonen. Tämä oli hänen ensimmäinen vuotensa opettajana Juuassa ja hän oli ne kaikki kahdeksan vuotta ainoa liikunnanopettajamme: viisi vuotta keskikoulua ja kolme vuotta lukiota. Minulle hän oli maailman paras liikunnanopettaja – tosin ehkä vähän sellainen armeijatyyppinen opetustavoissaan - joka osasi opettaa kaikkia, jos vain oppilaalla oli halua oppia. Oli tietysti niitäkin, jotka halusivat lusmuilla liikuntatuntien aikana eivätkä tykänneet Rekon vaativasta linjasta.


Kuvassa Juuan keskikoulun lukuvuoden 1968-69 opettajat. Takarivissä kolmas oikealta on liikunnanopettaja Reijo Kohonen. Takana vasemmalla on tunnettu kuvanveistäjä Kauko Kortelainen (?) ja hänen vieressään on Paavo Soininen. Muita opettajia mm. Eila ja Ossi Nieminen, Igor Wickström, Heikki Turunen, Tellervo Nissinen, Raimo Lehtinen, (?) Laak, Maija Kohtamäki ja Ritva Pakarinen. Kuvan kuin klikata suuremmaksi.
Mexicon olympiakisoissa korkeushyppy voitettiin aivan uudella hyppytyylillä. Voittaja Dick Fosbury ylitti riman selkä edellä. Puhuttiin Fosbury-flopista ja tästä hyppytyylistä tuli aivan uusi tapa hypätä korkeutta. Sitä ennen rima oli ylitetty kierähdystyylillä. Tyyli oli niin outo, että opettajamme Reko oli sitä mieltä, että tämä uusi tyyli tullaan pian kieltämään, koska se tulee aiheuttamaan paljon vakavia loukkaantumisia, jopa halvaantumisia. Tämä osoittautui kuitenkin aivan vääräksi arvioksi. 

Syksyllä oli koulun yleisurheilukilpailut. Olin odottanut niitä innolla, koska tiesin, että puolentoista kilometrin maastojuoksussa olisin varmasti yksi parhaista. Kävi kuitenkin niin, että päivää ennen kilpailua olin 39 asteen kuumeessa. Kuitenkaan seuraavana päivänä kuumetta ei ollut yhtään ja osallistuin juoksuun. Tulos oli aivan surkea. Olin muistaakseni sijaluvulla 29 eli aivan joukon huonompia. Kuume oli varmaan vienyt voimat. Olin aivan valtavan pettynyt eikä kukaan tajunnut, miten hyvä olin juoksemaan pitkiä matkoja. Kuitenkaan en ollut voittanut vielä yhtään palkintoa juoksuista, vaikka luulin olevani koulun paras. jatkuu…

Lisäksi lääkäri Reinikaisen blogista mielenkiintoista luettavaa eri aiheesta:
https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/miksi-kaikki-vihaavat-trumpia/




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti