sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Kunnan suopellolta Kekkosen tanssikumppaniksi


12.2 Kunnan suopellolta Kekkosen tanssikumppaniksi: Meidän kaikki pellot olivat turvepohjaisia maita. Aiemmin jo kerroin, miten koko tämä 50 hehtaarin alue oli tehty 1920-30-lukujen vaihteessa ankarien pulavuosien aikana ns. hätäaputyönä. Vanhempien ihmisten kertoman mukaan alueella oli kasvanut hyvin lakkaa ennen suon pelloksi kuokkimista. Kerrottiin myös, että silloiselle pellontekoalueelle oli ajettu hiekkaa läheiseltä hiekkamontulta niin paljon, että hevoskärryistä lapioidut hiekkakuormat olivat kiinni toinen toisissaan. Niinpä yhä vielä oli nähtävissä, miten tumman mutamaan seassa oli paikoitellen punertavaa hiekkaa. Sodan aikana kaukana Venäjällä sotavankina ollut Suoperän Kalle eli Kaarlo Nevalainen muisteli, että pula-ajan pellontekijät saivat päivän raskaasta työstään rahaa sen verran, että sillä sai melkein yhden voipaketin. 

Tämä pelloksi tehty alue oli sitten tunnettu nimellä 'kunnan suopelto', koska pellon omisti Juuan kunta. Juuan vanhainkoti oli noin neljän kilometrin päässä välissä olevan korkean Lonkaanvaaran takana. Vanhainkodin vieressä oli ollut iso navetta ja sikala. Lehmät ja siat olivat saaneet heinänsä ja viljansa juuri tältä kunnansuolta. Lisäksi Lonkaanvaaran rinteessä oli ollut pieni karjasuoja hiehoille. 

Vanhainkodin monenkuntoiset potilaat olivat syöneet näin ollen ihan kirjaimellisesti todellista lähiruokaa. Nykyisin on trendikästä puhua lähiruuasta, joten jo siihen aikaan oltiin ajan hermoilla. Tosin minkäänlaisesta trendikkyydestä ei ollut edes kuultu vaan kyse oli pakon sanelemasta toiminnasta saada ihmisille jostain ruokaa. Sitten vanhainkodin navettarakennukset ja sikala olivat palaneet ja näin ollen kunnan omistamat pellot olivat jääneet tarpeettomiksi. Niinpä kunta oli päättänyt myydä tämän laajan peltoalueen hakemusten perusteella. 

Isäni oli ollut yksi näistä hakijoista. Yllättäen hän oli saanut luvan ostaa kahdeksan hehtaaria peltoa ja lisäksi vieressä oleva samankokoinen turvepohjainen nuori sekametsikkö oli sisältynyt ostoalueeseen. Monta kertaa kuulin äidin muistelevan sitä, miten Joensuusta asti tulleet valtion virkamiehet olivat suuresti ihmetelleet sitä, miten tällaiseen pieneen mökkiin on voitu myöntää tämä lisämaa. Näin tilamme peltopinta-ala oli noussut yhteentoista hehtaariin. 

Kaikki hakijat saivat kahdeksan hehtaarin alueen. Muiden saajien sukunimet olivat Kajoksinen, Larinen, Naakka, Toivonen ja Lehikoinen. Näistä kolme ensiksi mainittua perhettä olivat Suojärveltä tulleita siirtolaisia, jotka olivat joutuneet jättämään kotiseutunsa sodan seurauksena. Niinpä jo pienenä poikana sain kuulla Suojärven alueella puhuttua karjalan kieltä etenkin heinäntekoaikaan, koska meidän ja Kajoksisten maiden välissä oli ainoastaan sarkaoja. Usein heinäseipäät saivat vihreän peitteen tasatahtiin sarkaojan molemmilla puolilla ja samalla siinä työn ohessa oli kätevää vaihtaa myös päivän kuulumiset. 

Kajoksisen vanhaemäntä oli nimeltään Martta ja Naakan vanhaemäntä oli Anni. Molemmat esiintyivät paljon vuonna 1978 valmistuneessa Bomban karjalaistalossa Nurmeksessa. Vanhaan karjalaisperinteeseen pohjautuvat ohjelmanumerot olivat esillä monissa sen ajan televisio-ohjelmissa puhumattakaan niistä kymmenistä jopa sadoista tuhansista matkailijoista, jotka saivat tutustua karjalaisuuteen elävällä, aidolla tavalla. Bomballa vieraili myös presidentti Urho Kekkonen, joka ihastui Martta Kajoksisen esityksiin niin paljon, että kutsui hänet itsenäisyyspäivän linnan juhliin. Juhlavastaanotolla Kekkonen ei ainoastaan kätellyt häntä vaan halasi hänet. Lisäksi Martta oli ainoa juhlavieras, jonka kanssa Kekkonen tanssi illan aikana linnan juhlasalissa. Niinpä muutaman päivän päästä silloisten aikakausilehtien - kuten Seuran - kansikuvissa oli ainoastaan Martan ja Urhon tanssikuva.

Lisäksi lääkäri Reinikaisen blogista mielenkiintoista luettavaa eri aiheesta:
https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/trump-teki-taas/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti