maanantai 27. helmikuuta 2017

Ainekirjoitukset, julkisuus ja Ouagadougou

27.2 Ainekirjoitukset, julkisuus ja Ouagadougou: Keskikoulun toisella luokalla äidinkielen tunnilla piti kirjoittaa lähes joka kuukausi aine. Pidin kirjoittamisesta; näin oli ollut jo Vihtasuon kansakoulussa. Meitä oli luokassa 40 oppilasta ja äidinkielenopettajalla oli varmaan melkoinen työ lukea kaikki aineet. Silloin ei kuitenkaan tullut edes mieleen, miten paljon opettajat joutuivat puurtamaan meidän hyväksemme. Pelkästään neljän eri rinnakkaisluokan ainevihkoista tuli melkoinen kasa luettavaa ja tarkistettavaa. Jokaisen ainekirjoituksen jälkeen opettaja luki yhden tai kaksi ainetta. Keskikoulun toisella luokalla kävi niin, että minun kirjoittama tarina luettiin joka kerta. Niinpä minulle sanottiin, että minusta varmaan tulee kirjailija. Se arvaus ei kuitenkaan osunut kohdalleen!

Koulun yhteinen joulujuhla pidettiin liikuntasalissa, jossa jouduin hetkellisesti ensimmäistä kertaa huomion keskipisteeksi. Niihin aikoihin korostettiin urheilun merkitystä - ehkä liikaakin näin jälkikäteen arvioiden. Täpötäydessä salissa jaettiin muun ohjelman ohessa syksyllä järjestettyjen yleisurheilukilpailujen palkinnot. Olin voittanut niissä maastojuoksun ja niinpä sen jälkeen, kun liikunnanopettaja Reijo Kohonen oli kuuluttanut nimeni, minun piti lähteä hakemaan palkintolusikka salin etuosan esiintymiskorokkeelta asti. 

Koska meidän luokka istui aivan salin takaosassa, niin jouduin kävelemään mustat Kontio-kumisaappaat jalassa läpi salin. Olikohan silloin joulun alla lämmin sää, koska olin tullut kouluun kumisaappaat jalassa? Miten liekin jäänyt mieleeni se, että mennessäni salin eteen kuulin Rekon sanovan, että raahasin kilpailussa voittoon. Se kuulosti pahalta, sillä raahaaminen ei ole mitenkään kaunis sana, jos se liitetään juoksemiseen. En ymmärtänyt silloin enkä myöhemmin sitä, mitä opettaja sillä sanalla tarkoitti. Palkinnon noutaminen jännitti, koska tämä oli ensimmäinen kerta, kun suuri joukko muita silmäpareja seurasi minua. Mutta kaikkeen tottuu aikanaan, myös jännittäminen hävisi jatkossa uusien kokemusten myötä.

Maantieto oli myös yksi niistä kouluaineista, joista olin kiinnostunut. Tunnettu tosiasia on se, että kaikkea voi oppia silloin, kun on riittävästi mielenkiintoa asiaa kohtaan. Luokkakaverini Ossi Turusen kanssa päätimme opetella kaikkien silloisten valtioiden nimet ja niiden pääkaupungit. Opin muistamaan kaikki nimet samoin kuin Ossi, joten tässä suhteessa tämä keskinäinen kisailu päättyi tasapeliin. Ossi muutti jonnekin Etelä-Suomeen toisen luokan päättyessä enkä sen jälkeen ole häntä koskaan kasvotusten tavannut. Tiettävästi hän vaikuttaa nykyisin Helsingin yliopistomaailmassa. Valtioiden ja pääkaupunkien nimet ovat yhä kohtalaisen hyvin muistissa, tosin vajaan 50 vuoden aikana on itsenäistynyt iso joukko uusia valtioita; osasta niistä en tiedä mitään.


`Vapaiden ihmisten maan` pääkaupunki Ouagadougou
Näistä maantietoon liittyvistä sanoista yksi sana on jäänyt erityisesti mieleeni: Ouagadougou. Tämä nimi on näkynyt vuosikymmenten ajan ns. knoppikysymysten joukossa. Knoppikysymyksellä tarkoitetaan sellaista ovelaa kysymystä, johon oikein vastaamalla päästään pätemään muiden ”tietämättömien” joukossa. Täten minäkin olen ”päässyt pätemään”, sillä jo vuodesta 1970 asti olen tiennyt, että Ouagadougou on läntisessä Afrikassa sijaitsevan Ylä-Voltan pääkaupunki. Tosin maan nimi Ylä-Volta muuttui noin 30 vuotta sitten nimeksi Burkina Faso, mutta Ouagadougou säilyi pääkaupungin nimenä. Vanha nimi Ylä-Volta on totta, koska tältä alueelta kolme Volta-joen haaraa laskee varsinaiseen Volta-jokeen. Onko sitten nykyinen valtion virallinen nimi Burkina Faso sitten totta, koska tämä nimi paikallisilla alkukielillä tarkoittaa `vapaiden ihmisten maata`? Tähän voi vielä laittaa jatkokysymyksen: Milloin ihminen on vapaa? Tätä voi jokainen sitten vapaasti miettiä sisimmässään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti