Ensimmäisen lukiovuoden päätös Juuan lukiossa

7.7 Ensimmäisen lukiovuoden päätös Juuan lukiossa: Vuoden 1974 Kalajoen SM-maastojen jälkeen oli vielä vajaa kolme viikkoa toukokuuta jäljellä ja saman verran oli vielä jäljellä Juuan lukion ensimmäistä lukuvuotta. Juoksuharjoittelussa noudatin orjallisesti joensuulaisen valmentajani antamia ohjeita eli se tarkoitti sitä, että huhtikuun alusta lähtien alkaneet mäkihyppelyt yhä vaan jatkuivat, tosin enää kahden viikon ajan. Varsinainen perusjuokseminen aamun vitosen lenkkejä lukuun ottamatta oli jäänyt olemattoman vähälle. Yli kymmenen kilometrin pituisia harjoituksia olin tehnyt vain kaksi kertaa huhtikuun alussa, sen jälkeen harjoituksissa ei ollut tilaa muulle kuin päivästä toiseen jatkuvalle mäkihyppelylle. Kaikki tämä osaltaan vaikutti siihen, miksi Kalajoen SM-kisat menivät odotuksiin nähden kovin heikosti. Olin liian väsynyt, mikä näkyi myös siellä kisapaikalla.

Lukion ensimmäinen kouluvuosi meni vaikeuksitta läpi, vaikka olin kaikkea muuta kuin lukutoukka. Oudoin asia kuluneen vuoden aikana liittyi matematiikkaan (se oli minun vahvuuksiani), koska silloin peruskoulun syntymisen myötä matematiikassa alettiin opettaa jotain ihmeellistä joukko-oppia. Tässä yksi linkki joukko-oppiin ja alkioihin, jos tämä aihe jotakuta kiinnostaa http://www.norssit.fi/sivut/6_18_kirottu_joukko-oppi_siunattu_joukko-oppi.php  Onneksi se joukko-oppivouhotus meni nopeasti ohi ja opetussuunnitelmissa palattiin takaisin perinteiseen perusmatematiikkaan. 

Juuan lukion matematiikan opettajana tämän yhden ”joukko-oppivuoden” ajan sattui olemaan Heikki Turunen. Hän oli perusjuukalaisia, sillä hänen äidillään oli ollut kirkonkylällä kaikkien juukalaisten tuntema Suojan baari. Sillä nimellä se tunnettiin, tosin virallisesti sen nimi oli Ravintola ja matkustajakoti Suoja. Siitä paikasta en muista mitään muuta kuin sen, että siellä joskus pienenä poikana noin kymmenen vuotta aiemmin näin ensimmäistä kertaa rahapelikoneen. Se oli 20 pennin pajatso, minkä ympärillä harmaansinisen tupakansavun keskellä seisoi monipäinen miesjoukko työntäen vuoronperään kolikoitaan laitteeseen. Puheensorinan täyttämässä tilassa oli kaikki se tunnelma, minkä ei voinut edes kuvitella mahtuvan muualle kuin tähän ”Suojan Iitan” baariin.

Tulitikkurasian etiketissä on muisto Suojan baarista

Joukko-oppia opettamaan joutunut opettajamme Heikki oli myös oma persoonansa, jota ei voinut olla huomaamatta, kun hän liikkui kylän raitilla. Omistiko Heikki autonajokortin vai ei - sitä en tiedä – koska en muista koskaan nähneeni häntä auton ratin takana. Sen sijaan Heikki ajeli mopedilla, sininen Pappa-Tunturi se taisi olla. Mopo oli erikoisvarusteltu, sillä sen tarakan päällä oli riittävän tilava kuljetuskori, mihin mahtui monenlaista ostettavaa…

Toukokuun lopussa viimeisen viikon aikana en mennyt lainkaan kouluun, sillä koko viikon kävin kymmenen kilometrin päässä istuttamassa metsään männyntaimia. Meillä oli 26 hehtaarin kokoinen metsäpalsta Sorveuksen alueella. Se oli tullut noin kymmenen vuotta aiemmin lisämaaksi siinä vaiheessa, kun isälle oli myönnetty osto-oikeus kahdeksan peltohehtaarin hankkimiseen. Metsää piti hakata vuosittain velkojen takia ja kaadetun puuston tilalle piti tietenkin istuttaa taimet. Näitä taimia sitten istutin toukokuun 1974 lopussa. Tämä sama asia toistui myös seuraavana vuonna samaan aikaan vuodesta, myös silloin olin poissa koulusta viimeisen viikon ajan.

Heräsin aamulla kuuden aikaan, kävin juoksemassa aamulenkin ja syötyäni lähdin mopolla kymmenen kilometrin päässä olevaan Sorveuksen metsään. Siihen aikaan ei ollut vielä pottitaimia vaan istutettavat taimet olivat avojuurisia. Pottiputkiakaan ei tietenkään ollut vaan istutuskuokka oli se työkalu, millä humuskerroksen pinta rikottiin uuden tulevan puun kasvupaikaksi. Istutusta edeltävää maanpinnan äestystä ei tehty meidän Sorveuksen salopalstalla, niinpä istutuskuokka oli välttämätön työväline. 

Taimien istuttaminen oli sitä oikeaa ruumiillista työtä. Kuntoni oli tietenkin hyvä, joten siinä suhteessa ei ollut mitään ongelmia. Avojuuriset männyntaimet oli tuotu metsänhoitoyhdistyksen toimesta metsään tien varteen, josta ne sitten piti kantaa mäen päällä olevalle istutusalueelle. Paljasjuuristen taimien vesitaloudesta piti huolehtia, sillä juuret eivät saaneet missään tapauksessa päästä kuivumaan. Niinpä taimet piti sijoittaa märkään paikkaan ja niitä piti juottaa perusteellisesti.

Hehtaarin kokoiselle aukolle piti istuttaa 2000 männyntainta. Ja tämä määrä piti tietenkin kantaa mukana sitä mukaa kuin istutusurakka edistyi. Maaperä oli onneksi melko kivetöntä hietamaata, sillä pinnan alla olevaan näkymättömään kiveen iskeminen ei tunnu kovinkaan mukavalta istuttajan ranteissa ja käsivarsissa. Sopivan istutuslaikun löytäminen kivisessä maaperässä ei ole sitä maailman mukavinta puuhaa. Tämän toteamuksen pystyy ymmärtämään parhaiten vain se, joka on tehnyt tätä istutustyötä.

Istutusurakan päätin iltapäivällä kolmeen mennessä. Sitten mopolla kymmenen kilometrin matka takaisin kotiin ja heti ilman taukoja lähdin tekemään päivän pääharjoitusta. Mäkihyppelyt olivat päättyneet kevään osalta, joten pääsin takaisin normaaliin juoksutapaan. Kun katselen harjoituspäiväkirjaani, niin toukokuun viimeisellä viikolla näyttää olleen paljon noin minuutin pituisia kovavauhtisia harjoituksia erilaisilla toistomäärillä. Ja sekin ilmenee, että joka aamu ennen Sorveukseen lähtöä olin juossut vitosen lenkin.  

Toukokuussa tein kaikkiaan 58 harjoituskertaa ja kilometrejä tuli kaikkiaan 350, joista osa oli tehty hyppimällä vastamäkeen. Ja tähän lopuksi vielä mainitsen, että lukiosta en pyytänyt luokanvalvojalta mitään lupaa saadakseni jäädä pois oppitunneilta. Kukaan ei nähnyt minua viikon aikana lukiossa. Eikä poissaoloista kukaan kysellyt, kun lukuvuoden päättäjäispäivänä olin jälleen muiden joukossa hakemassa koulutodistusta.