AIV-rehun tekoa pyöreään rehutorniin

10.7 AIV-rehun tekoa pyöreään rehutorniin: Kesä 1974 oli sään suhteen huono. Sadetta tuli usein ja oli myös kylmää. Jos en muista väärin, niin kunnon kesää ei juuri ollut. Täytin alkukesästä 17 vuotta ja tänä kesänä oli paljon työtä kotitilan pelloilla. Meidän maatilan oma peltoala oli lisääntynyt, kun eräs viljelijä samalta peltoalueelta lopetti maanviljelyn ja hänen peltonsa siirtyivät isän omistukseen. Peltoa tuli lisää myös vuokramaiden muodossa. Tämä kaikki tarkoitti sitä, että myös heinänseipäitä piti nousta pellolle enemmän kuin edellisinä vuosina. Meillä ei vielä tänä eikä seuraavana vuonna ollut tuorerehun eli AIV-rehun tekoa, joten kaikki heinä nosteltiin kuivumaan seipäille. Ja kuivumisen jälkeen ne piti koota latoihin. 

Meidän asuinseudulla oli myös muutamia viljelijöitä, jotka olivat rakentaneet AIV-torneja, pyöreitä rehusiiloja, mihin tuoreheinä koottiin. AIV-heinän ensimmäisen sadon korjaaminen tapahtuu täällä päin Suomea heti juhannuksen jälkeen, joskus jopa aiemmin riippuen siitä, miten aikaisin kasvukausi on päässyt alkamaan. Varsinainen heinänseivästysaika alkaa myöhemmin. Kesällä 1974 kävi ensimmäistä kertaa niin, että kesän heinätyöt aloitin kahden kilometrin päässä olleella enoni tilalla ennen kuin heinänseivästys kotitilan pelloilla pääsi alkamaan.

Enolleni oli valmistunut uusi AIV-torni, mihin pellolta tuodut heinät nostettiin elevaattori-kuljettimen avulla. Traktori peruutettiin kuljettimen viereen, peräkärryn lava kipattiin ylös ja heinät alkoivat valua alas. Ensimmäinen tehtäväni oli luoda heinät kuljettimelle jonkun toisen työntekijän kanssa. Siihen tarvittiin talikkoa ja riuskaa voimaa, kun heinät nosteltiin kuljettimelle. Sähkömoottorilla toiminut kuljetin nosti heinät tornin ylimpään aukkoon, mistä ne sitten putosivat tornin sisään.

Tämän AIV-tornin kaltaisia rakennuksia on maassamme tyhjillään laskematon määrä

Enoni sitten meni hakemaan uutta kuormaa vieressä olevalle Vihtasuon peltoaukealle. Kun koko rehukuorma oli siirtynyt torniin, niin minä nousin AIV-tornin aukolle ja siitä tikkaita pitkin tornin pohjalle. Kuljettimen pudottamat heinät piti sitten tasoitella tornin sisällä. Talikko käteen ja jälleen tarvittiin nuorta voimaa, kun kasassa olevia heiniä piti heitellä tasaisesti ympäri rehutasannetta. Tuorerehun tekemisessä käytetään erityistä AIV-happoa, mikä koostuu lähes kokonaan muurahaishaposta. Niinpä sitä ainutlaatuista tuoksua, mikä syntyy tuoreen heinän ja hapon yhteisvaikutuksesta, ei voi unohtaa. Tämä tuoksu korostui erityisellä tavalla siellä pyöreän tornin pohjalla.

Siellä tornin pohjalla ei koskaan käynyt mielessä, että siellä oloon olisi voinut sisältyä myös äkillisiä odottamattomia vaaratekijöitä. Rehun käymisen yhteydessä on mahdollista, että suljetussa tilassa voi hapen määrä vähentyä ja aiheuttaa äkillisen tajuttomuuden. Sellaistakin on sattunut vuosien aikana, että työntekijä on löydetty tajuttomana tai kuolleena AIV-siilon pohjalta. Mitkään tällaiset mahdolliset vaaratekijät eivät koskaan tulleet mieleen.

AIV-rehun irrotteleminen kipatusta kasasta oli rankkaa työtä, kun sitä teki pitkän päivän. Sitä se oli myös rehusiilon sisällä. Työnteon yhteydessä mielessä oli myös iltasella tai illan suussa tehtävä päivän juoksuharjoitus. Yksikään harjoituskerta ei saanut jäädä väliin – näin ajattelin aina. Kukaan ei ollut minulla tätä ajatusmallia syöttänyt, se oli ihan oma valinta, josta en saanut tinkiä ja antaa muille tasoitusta huonon harjoittelun takia. 

Talikko oli tärkeä työväline rehun luomisessa

Eräänä päivänä rehunteossa oli ongelmia, kun kuljettimessa oli teknillisiä ongelmia. Iltapäivän ruokailu – hienosti sanottuna päivällinen – oli siirtymässä lähemmäksi kuutta ja ruokailun jälkeen oli tarkoitus vielä jatkaa rehuntekoa. Minun oli tarkoitus tehdä juuri sinä päivänä vauhdikas harjoitus, mutta ennen sitä en voinut ruokailla neljään tuntiin. Pistokset olivat usein harjoitusten riesana ja tiesin, että jos ruokailusta oli liian vähän aikaa, niin silloin pistos saattoi tulla herkästi. Tein silloin oman ratkaisuni: kun muut menivät ruokailemaan, niin minä ajoin polkupyörällä kahden kilometrin matkan kotiin, laitoin juoksuasun päälle ja lähdin tekemään kovavauhtisen harjoituksen läheiselle kankaalle. Lopetettuani harjoituksen laitoin jälleen työvaatteet päälle ja pyöräilin enon tilalle. Talikko käteen ja työt jatkuivat vielä jonkin aikaa illan aikana. Kukaan ei kysellyt, missä oli ruokailun aikana. Ruokailin sitten myöhään illalla kotona ennen nukkumaan menoa. Pääasia oli, että olin saanut tehtyä illan harjoituksen hyvin ilman pistoksen vaaraa.

Tämän päivän ihmiset eivät tiedä, miten tärkeä tämä suomalaisen Viipurista kotoisin olleen kemistin Artturi Ilmari Virtasen rehunsäilöntäkeksintö oli. Suomi oli silloin maatalousvaltainen yhteiskunta. Maatalousväestö ja sitä myöten koko yhteiskunta hyötyi valtavasti tästä AIV-keksinnöstä, mikä otettiin vuosien myötä käyttöön ympäri maailmaa. Tässä linkki tähän keksintöön, mikä toi Nobelin kemian palkinnon vuonna 1945  https://fi.wikipedia.org/wiki/AIV-rehu