Syksyn tullen alkoi myös Juuan keskikoulun neljäs luokka. Syksyllä olin mukana Pohjois-Karjalan koulujen välisissä mestaruuskisoissa. Juuasta piti mennä Ilomantsiin saakka, jossa voitin matkana olleen 1000 metrin kilpailun. Osanottajia oli niin paljon, että kilpailun osanottajat oli jaettu kahteen eri erään. Minulle kaikki muut juoksijat olivat täysin tuntemattomia, joten oli syytä juosta alusta saakka täysillä. Voitin oman eräni ajalla 3.04 ja toiseksi tuli toisen erän voittaja neljä sekuntia heikommalla ajalla. Tavoitteenani ollut kolmen minuutin alitus kilometrin matkalla ei siis täysin toteutunut sinä kesänä.
Juoksuharjoittelustani tein myös tarkat merkinnät vihkooni. Kuitenkin vuosia sitten nämä harjoituspäiväkirjat hävisivät mystisesti jonnekin eikä niitä ole löytynyt. Kuitenkin näistä harjoituspäiväkirjoista on kopiot tallella vuodesta 1972 lähtien, jolloin olin 15 vuoden ikäinen. Juoksija-lehdessä vaikuttava Ari Paunonen halusi joskus vuosikymmeniä sitten nämä harjoituspäiväkirjani lainaan ja kuinka ollakaan, sain niistä otetut kopiot käyttööni kuluneen talven aikana. Arille mitä suurimmat kiitokset! Näin ei tarvitse olla pelkän muistitiedon varassa kun alan kertomaan menneistä nuoruusvuosien ja aikuisiän vuosista liittyen juoksuharjoitteluuni. Vielä 14-vuotiaana harjoituskilometrimäärät olivat pieniä johtuen siitä että juoksin vain 2-6 kilometrin matkoja, mutta aina kovalla vauhdilla. Lisäksi liikuin aina paljon johtuen kaikista niistä tehtävistä, mitä maatilalla tuli tehdä päivittäin etenkin kesäaikaan. Niistä myöhemmin lisää seuraavissa kirjoituksissa.
Minulla ei vielä kesällä 1971 ollut omia piikkareita, niinpä kaikki kesän kilpailut juoksin sukkasiineissä. Ei ollut myöskään valmentajaa, joka olisi antanut ohjeita juoksuharjoitteluun. Toisaalta en ollut vailla valmentajaa, koska halusin tehdä itse niin kuin tuntui parhaalta. Tosin siihen aikaan luin valmennusohjeita maakunnallisesta sanomalehdestä Karjalan Maasta. Valtimon kunnan liikunnanohjaaja Aarne Halonen, josta kerroin edellisessä kirjoituksessani, kirjoitti muutaman kerran Karjalan Maassa siitä, miten kestävyysjuoksijan tulee harjoitella eri päivinä ja eri viikkoina. Luin näitä hänen kirjoituksiaan suurella mielenkiinnolla ja sovelsin niitä omaan harjoitteluuni siten, että jätin kaiken hidasvauhtisen juoksun pois ja laitoin tilalle kovavauhtisia vetoharjoituksia. Se tuntui oikealta tavalta harjoitella enkä päätöstäni asettanut koskaan kyseenalaiseksi. Ehkä juuri tällainen harjoittelu murrosiässä kehitti elimistöni sellaiseksi kuin pitikin, kun tavoitteenani oli tulla maailman parhaaksi maratonjuoksijaksi. Näin jälkeenpäin voin todeta, että Aarne Halonen kirjoittamiensa ohjeittensa kautta oli ensimmäinen valmentajani, tosin ison mutkan kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti