perjantai 28. huhtikuuta 2017

Juoksuharjoittelun määrä lisääntyy vuonna 1972

28.4 Juoksuharjoittelun määrä lisääntyy vuonna 1972: Kun katson vanhoja harjoituspäiväkirjojani, niin niistä käy ilmi, että keskikoulun neljännen luokan syyslukukaudella marraskuussa ja joulukuussa juoksin yhteensä 140 km. Nämä kaikki olivat kovavauhtisia kilometrejä kuten aiemmin. Vuoden 1972 alussa kolmen ensimmäisen kuukauden kilometrit olivat harjoituspäiväkirjan mukaan noin 90, 110 ja 160. Jossain tässä vaiheessa kävi niin, että polveni kipeytyi äkillisesti eikä se mennyt kokonaan suoraksi vaan jäi ikään kuin lukkoon.

Niinpä jouduin käymään Juuan sairaalassa, missä kaikille juukalaisille tuttu lääkäri Matti Pohjola laittoi pistoksen polveeni. Sen piikin avulla ja muutaman päivän levolla polvi tuli jälleen terveeksi. Kipeytymiseen saattoi olla syynä kovat pakkaset. Kun minulla oli päällä pelkät verkkarit eikä mitään tuulen pitäviä asuja vielä ollut, niin ei ollut ihme, että tuli tällainen vamma. Meni vielä yli vuosi ennen kuin sain ensimmäisen tuulipukuni verkkareiden päälle. Sen jälkeen polvissa ei juuri koskaan enää ollut kipeytymisen oireita.

Huhtikuussa lisäsin kilometrien määrää siten, että juoksin tasaisesti joka päivä kymmenen kilometrin lenkin. En juossut enää kaikkia harjoituksiani kovalla vauhdilla, vaan kympin lenkkeihin käytin melko tarkalleen aikaa 40 minuuttia tai vähän alle. Ja silloin se tarkoittaa neljän minuutin kilometrivauhtia. Kilometrimääristä mainittakoon se, että huhtikuussa juoksin noin 300 km, toukokuussa 270 km, kesäkuussa 280 km, heinäkuussa 170 km ja elokuussa 140 km. Toukokuusta lähtien koko kesän ajan tein jälleen paljon erilaisia vetoharjoituksia kovalla vauhdilla päivästä toiseen. Pääasiassa juoksin vain yhden kerran päivässä. Kesällä harjoitukset sisälsivät usein myös kuuden kilometrin pituisia kovavauhtisia harjoituksia. 

Syyskuussa 1972 en pystynyt juoksemaan yhtään pitkittyneen jalan rasitusvamman takia. Kaikki koulun syksyn kisat sain unohtaa! Oilin juossut lähes koko elokuun ajan kipeällä jalalla, mikä johti sitten kuukauden täydelliseen taukoon. Tämä oli mitä parhain oppitunti: Jos jalka kipeytyy, niin täytyy heti lopettaa ja pitää vähintään yksi lepopäivä. Usein tämä riitti ja sen jälkeen kaikki oli taas ihan ok! Virheiden tekemisistä oppii aina parhaiten, sen tajusin vuosien mittaan kantapään kautta monessa eri asiassa ja tämän haluan kertoa muillekin.

Harjoituspäiväkirjastani ilmenee, että vuoden 1971 marraskuun alusta vuoden 1972 syyskuun loppuun juoksukilometrejä tuli yhteensä 1650 km. Siihen sisältyi 10 kilpailua, juoksupäiviä tuli 216 mihin sisältyi 297 harjoituskertaa. 65 päivää oli sellaisia jolloin jalat olivat niin kipeät, ettei juoksemaan pystynyt. Tähän lukuun sisältyy syyskuu kokonaan. Mitäs tähän toteaisin näin jälkeenpäin: Ei juoksun harjoittaminen ole aina helppoa nuorenakaan mutta periksi ei saanut antaa!

Yksi harjoitus kesän 1972 aikana täytettyäni juuri 15 vuotta on jäänyt erityisesti mieleeni. Oli helteinen sunnuntaipäivä, kun päätin juosta keskellä päivää kuuden kilometrin lenkin niin kovaa kuin pystyin. Nuorena helle ottaa enemmän voimille kuin vanhempana, niinpä juoksu tuntui erityisen pahalta sellaisissa kohdin, missä aurinko pääsi porottamaan suoraan taivaalta kangasmetsän päälle. Tuntui todella pahalta, mutta jaksoin loppuun saakka aina kotitalon rappusten kohdalle, josta olin myös aloittanut tämän kovan harjoituksen. 

79-vuotias mummoni istui siinä portailla ja näki miten väsynyt olin lopetettuani juoksun. Siinä hetkessä hän tokaisi minulle seuraavat sanat: Onko se pakko ottaa niin tiukille! Se oli pelkkä toteamus eikä oikeasti mikään kysymys. ”Ottaa tiukille” taitaa olla paikallista murretta, se tarkoittaa sitä, että onko pakko rehkiä niin kovaa, eikö vähempikin riittäisi. Tämä oli muistaakseni ainoa kerta, kun mummoni puhui minulle urheilusta. Mummoni saattoi olla ihan oikeassa siinä, mitä hän sanoi! Muutamaa kuukautta myöhemmin mummoni kuoli erikoisen kauniilla tavalla, josta kerron erikseen myöhemmin.

2 kommenttia:

  1. Hei Jouni, Hienoa, että kirjoitat nuoruuden harjoittelusta ja muustakin. Juttusi ovat hyvin kiintoisaa luettavaa.
    Juttusi kuvaavat hyvin niitä aikoja, joista kerrot ja ovat osa kansamme historiaa. Kerrontasi tarkkuus tuo mieleen Kalle Päätalon tavan kertoa asioita. Eipä muuta,kuin, että ilolla odotteln lisää.

    VastaaPoista
  2. Hei Jouni, Hienoa, että kirjoitat nuoruuden harjoittelusta ja muustakin. Juttusi ovat hyvin kiintoisaa luettavaa.
    Juttusi kuvaavat hyvin niitä aikoja, joista kerrot ja ovat osa kansamme historiaa. Kerrontasi tarkkuus tuo mieleen Kalle Päätalon tavan kertoa asioita. Eipä muuta,kuin, että ilolla odotteln lisää.

    VastaaPoista