Ensimmäinen kuva lehdessä ja käsien ylös nostaminen

27.3 Ensimmäinen kuva lehdessä ja käsien ylös nostaminen : Aluksi kerron kesän 1971 ensimmäisestä kilpailusta. Aiemmassa kirjoituksessani kerroin, miten aloitin säännöllisen juoksuharjoittelun huopikkaissa talven aikana. Hyviä tuloksia alkoi tulla heti lumien sulamisen jälkeen. Toukokuussa järjestettiin Pohjois-Karjalan koulujen väliset maastojuoksukilpailut Joensuun Kanervalassa. 14 vuotiaiden poikien sarjassa maastojuoksun pituus oli 1,5 km. Olin harjoitellut vain kovalla vauhdilla, joten oli selvää, että aloitin heti lähtölaukauksen jälkeen vauhdikkaasti. Johdin kilpailua alusta lähtien maaliin saakka ja näin voitto tuli Juukaan.

Voiton seurauksena pääsin myös ensimmäistä kertaa silloisen maakuntalehden Karjalan Maan urheilusivulle ihan kuvan kanssa. Se oli jotain erikoista, varmaan kuvaa piti käydä katsomassa lehdestä monta kertaa! Aitini, joka täyttää tänään 88 vuotta, oli leikannut kuvan talteen ja samalla hän oli aloittanut koota leikekirjaa lehtien urheilu-uutisista, joissa olin mukana. Kiitokset kuuluu tästä hänelle ja samalla omistan tämän kirjoitukseni rakkaalle äidilleni! 

Karjalan Maan lehtileikekuvasta käy ilmi, että minulla oli päällä normaali raidallinen kauluspaita, koska en vielä silloin omistanut erillisiä urheiluasuja verkkareiden ja lenkkikenkien lisäksi. Lisäksi tässä lehtikuvassa vain toinen käsi on vähän levällään maaliintulon merkiksi. En nostanut silloin käsiäni ylös voiton merkiksi enkä koskaan myöhemmin. Olin jo silloin päättänyt, että molemmat kädet nostan voiton kunniaksi vasta sitten, kun voitan maratonjuoksun olympiakultaa vuonna 1980. Tämä päätös tarkoitti samalla sitä, että en koskaan nostanut käsiäni ylös kilpailun päätteeksi. Sellaista kuvaa ei todellakaan löydy!

Kilpailu-urani päättyi toukokuussa 1992 sen jälkeen, kun olin ylittänyt Hampurin helteisellä maratonilla maalilinjan sijoituksen ollessa 10. Hampurin maalisuora on melko pitkä. Juostessani tätä loppusuoraa kuulin päässäni selvän sanoman: "Tämä on sinun viimeinen!" Ja niin todella kävi, vaikka en ollut tehnyt mitään suunnitelmia juoksemisen suhteen. Sijoitus oli 10. ja samalla mielestäni olin tehnyt kympin suorituksen niiden kahdenkymmenen vuoden aikana, jolloin harrastin urheilua. Olin tehnyt aina kaiken rehellisesti muita kanssakilpailijoita kohtaan ja myös itseäni kohtaan, kun en koskaan sortunut keinotekoisiin menetelmiin enkä mihinkään dopingiin. Näistä lisää joskus myöhemmin ketään loukkaamatta.

Kerroin edellä, että en koskaan nostanut käsiäni ylös voiton merkiksi. Kuitenkin kolme tai neljä vuotta myöhemmin viimeisen maratonin jälkeen nostin kädet ylös voiton merkiksi ihmisten edessä. Olin seurakunnan tilaisuudessa kertomassa omaa todistustani elämästäni. Kerroin ihmisille silloin ja samalla nyt kaikille lukijoille, mikä on se todellinen voitto: Olympiavoitot ja kaikki muut voitot ovat vain hetkellisiä, antavat hetkellistä tyydytystä ja sitten ne eräänä päivänä kaikkien osalta menettävät täysin merkityksensä. Mutta usko Jumalaan, mikä tarkoittaa henkilökohtaista uskoa Jeesukseen, antaa sen ainoan katoamattoman voiton. Se tarkoittaa ikuista elämää sen jälkeen, kun tämä nykyinen maailmanaika tulee päätökseen. Mitään muuta voittoa ei voida edes verrata tähän Jumalan tarjoamaan ilmaiseen Elämän Lahjaan. Näistä kerroin silloin ihmisten edessä ja nostin molemmat käteni ylös voiton merkiksi. Nostin voittajana käteni ylös, vaikka elämän matka oli vielä silloin kesken ja on yhä kesken, mutta sen ainoan todellisen voiton saa omistaa jo tässä ajassa...