sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Vierumäki, Kuopio ja yo-lakki


9.9.-18 Vierumäki, Kuopio ja yo-lakki: Jatkoa edelliseen juttuun. Sotkamon SM-maastojen jälkeisenä viikonloppuna kokoonnuttiin suurella joukolla Vierumäelle, jossa mukana olivat kaikki Suomen Urheiluliiton leirityksessä olevat nuoret urheilijat kaikista lajiryhmistä. Aiemmat talven leirit olivat koskettaneet ainoastaan kestävyysjuoksijoita, muut lajit olivat kokoontuneet muina aikoina omissa ryhmissään.

Koska olimme jo kesän kynnyksellä, niin mitään pitkiä 20 kilometrin testijuoksuja ei ollut enää leiripäivien ohjelmassa vaan aivan jotain muuta. Meidät määrättiin juoksemaan kukin yksin 150 metrin vetoja siten, että ensimmäinen sata metriä piti juosta puolella teholla (mitä se sitten tarkoittikaan, sitä en ymmärtänyt ja kuitenkin jätin kysymättä!!) ja viimeinen 50 metriä täysillä. Valmentajat ottivat aikoja tästä loppupätkästä. Tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun tein tämän kaltaisen harjoituksen, jossa muut kellottivat aikaa näin lyhyellä matkalla..

Jokainen juoksi vuorollaan tämän testijuoksun, jossa kellotettiin nopeusominaisuuksia. 150 metrin matka piti juosta kuusi kertaa siten, että jokaisen vedon jälkeen oli hidasta hölkkää kuuden minuutin ajan. Harjoituspäiväkirjan mukaan aikani 50 matkalta olivat 6,6 - 6,7 sekuntia. Kun ajan kertoo kahdella, niin satasen ajaksi saadaan 13,2 - 13,4 sekuntia. Todellakin, olin hidas. En olisi pystynyt juoksemaan koskaan sataa metriä alle 13,5 sekunnin.

Samaan aikaan kun juoksimme näitä lyhyitä pyrähdyksiä, niin rataa kiersi pitkä, nuori ja sutjakka juoksija ikäluokan maailman huipulta. Ari Paunonen, joka oli ollut edellisenä viikonloppuna ikäluokkansa ylivoimainen voittaja Sotkamon SM-maastoissa, teki omaa harjoitustaan juoksemalla 200 metrin vetoja. Näytti kuin hän olisi ollut "eri planeetalta" juostessaan vauhdikkaita vetojaan. Ainakin siltä se vaikutti. Samalla tämä oli ensimmäinen kerta kun näin Arin tekevän juoksuharjoitustaan; samoissa kisoissa olimme jo aikaisemmin olleet useamman kerran, mutta hän oli mennyt aina omia menojaan.

Reilua viikkoa myöhemmin oli Juuan perinteinen kevään katuviesti. Kylien ja urheiluseurojen joukkueet mittelivät juoksuvoimaansa samalla tavalla kuin aiempina vuosina. Tänä päivänä ei varmaan saataisi kokoon yhtään joukkuetta kasaan eikä näin mitään keskinäistä kilpailua tapahtuisi. Juoksin myös tänä vuonna viestin pisimmän eli puolen kilometrin osuuden, joka alkoi Simo Nykäsen sekatavarakaupan kohdalta ja päättyi Juuan kirkon kohdalla. Puolen kilometrin spurtti ei mielestäni ollut mikään oikea harjoitus, niinpä menin yksin tekemään lisäharjoituksen juoksemalla kovalla vauhdilla neljä kertaa puolitoista kilometriä Polvelan kylään menevällä asfalttitiellä.

Toukokuun 27. päivä oli Kuopiossa Väinölänniemen kentällä erikoinen kilpailu liittyen erittäin kylmään säähän. Päiväkirjaani olen merkinnyt, että lämpömittari osoitti kolmea astetta. Ne olivat sentään plussan puolella. Joka tapauksessa en koskaan myöhemmin juossut radalla kilpailua niin kylmissä olosuhteissa. 

Nuoremman enoni Aarnen pikkufiiatilla mentiin kisoihin. Matkan puolessa välissä oleva Lastukosken jäätelökioski ei ollut vielä avautunut, koska oikea kesä ei ollut vielä alkanut. Kuopio kilpailu meni osaltani pahasti alakanttiin. Aikani 5 000 metrillä oli 14.55 enkä ollut edes kymmenen joukossa kärkimiesten juostessa matkan noin minuuttia nopeammin. Juokseminen ei ollut helppoa ja tämä kilpailu oli ehkä ensimmäinen merkki siitä, että kaikki ei ollut niin kuin olisi pitänyt olla.

Juuan lukiossa vietetty lähes kolmen vuoden ajanjakso päättyi sitten toukokuun lopussa ylioppilaslakkiin. Kukin kävi noutamassa vuorollaan salin edessä päähänsä rehtori Ritva Porrasmaan ojentaman yo-lakin. Kävelyn aikana rehtori ilmoitti kaikkien kuullen oppilaan saaman yleisarvosanan. Jouduin kumartamaan paljon syvemmälle kuin muut, sillä ottaessani vastaan rehtorin antaman lakin onnistuin pudottamaan sen lattialle. Olihan se vähän noloa, mutta kylmän rauhallisesti nostin sen päähäni! Muuta en muista koko tilaisuudesta. Myös isäni ja äitini olivat jossain yleisön joukossa katsomassa yo-juhlaa. Olin sukuni ensimmäinen ylioppilas.

Päättötilaisuuden jälkeisen tapahtuman sen sijaan muistan hyvin, sillä menin heti kotiin päästyäni juoksemaan kovavauhtisia vetoja Lonkaantiellä olevaan Tyrmän mäen jyrkkään rinteeseen. Sellaiset kovavauhtiset vedot tuntuivat todella pahalta. Juokseminen voi olla melkoista tuskan sietämistä etenkin jos yritetään mennä mahdollisimman kovaa jyrkkään ylämäkeen. Juoksutreenin jälkeen lähtenyt uusien ylioppilaiden jatkoille, koska en ollut aiemminkaan osallistunut minkäänlaisiin "bileisiin". Enoni ja kiekonheittoa harrastava Kirsi kävivät meillä kotona Vihtasuolla illan kuluessa onnittelemassa kevään uutta ylioppilasta. Siinä kaikki!

Koskaan muulloin kuin sinä päivänä en ole laittanut saamaani yo-lakkia päähäni. Lisäksi edes henkilökohtaista yo-kuvaa minusta ei ole olemassa, vaikka kävin paikallisen juukalaisen valokuvaajan luona kuvattavana lakkiaispäivänä kuten muutkin. Mutta sitten kävi niin, että hän soitti parin viikon päästä ja kertoi, että minun kohdalla kameran filmi ei sattunut olemaan paikoillaan. Hän pyysi tulemaan uusintakuvaukseen. Kuitenkin jätin käymättä, koska en kokenut valokuvaa lainkaan niin tärkeäksi, että lähtisin käymään sen takia kirkonkylällä asti. Ja ihan hyvin olen pärjännyt ilman sitä kuvaa! Ja luultavasti muutkin…
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti