Koska olimme jo kesän
kynnyksellä, niin mitään pitkiä 20 kilometrin testijuoksuja ei ollut enää
leiripäivien ohjelmassa vaan aivan jotain muuta. Meidät määrättiin juoksemaan
kukin yksin 150 metrin vetoja siten, että ensimmäinen sata metriä piti juosta
puolella teholla (mitä se sitten tarkoittikaan, sitä en ymmärtänyt ja kuitenkin
jätin kysymättä!!) ja viimeinen 50 metriä täysillä. Valmentajat ottivat aikoja
tästä loppupätkästä. Tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun tein tämän
kaltaisen harjoituksen, jossa muut kellottivat aikaa näin lyhyellä matkalla..
Jokainen juoksi vuorollaan
tämän testijuoksun, jossa kellotettiin nopeusominaisuuksia. 150 metrin matka
piti juosta kuusi kertaa siten, että jokaisen vedon jälkeen oli hidasta hölkkää
kuuden minuutin ajan. Harjoituspäiväkirjan mukaan aikani 50 matkalta olivat 6,6
- 6,7 sekuntia. Kun ajan kertoo kahdella, niin satasen ajaksi saadaan 13,2 - 13,4
sekuntia. Todellakin, olin hidas. En olisi pystynyt juoksemaan koskaan sataa
metriä alle 13,5 sekunnin.
Samaan aikaan kun juoksimme
näitä lyhyitä pyrähdyksiä, niin rataa kiersi pitkä, nuori ja sutjakka juoksija
ikäluokan maailman huipulta. Ari
Paunonen, joka oli ollut edellisenä viikonloppuna ikäluokkansa ylivoimainen
voittaja Sotkamon SM-maastoissa, teki omaa harjoitustaan juoksemalla 200 metrin
vetoja. Näytti kuin hän olisi ollut "eri planeetalta" juostessaan
vauhdikkaita vetojaan. Ainakin siltä se vaikutti. Samalla tämä oli ensimmäinen
kerta kun näin Arin tekevän juoksuharjoitustaan; samoissa kisoissa olimme
jo aikaisemmin olleet useamman kerran, mutta hän oli mennyt aina omia menojaan.
Reilua viikkoa myöhemmin oli
Juuan perinteinen kevään katuviesti. Kylien ja urheiluseurojen joukkueet
mittelivät juoksuvoimaansa samalla tavalla kuin aiempina vuosina. Tänä päivänä
ei varmaan saataisi kokoon yhtään joukkuetta kasaan eikä näin mitään
keskinäistä kilpailua tapahtuisi. Juoksin myös tänä vuonna viestin pisimmän eli
puolen kilometrin osuuden, joka alkoi Simo
Nykäsen sekatavarakaupan kohdalta ja päättyi Juuan kirkon kohdalla. Puolen kilometrin spurtti ei mielestäni
ollut mikään oikea harjoitus, niinpä menin yksin tekemään lisäharjoituksen
juoksemalla kovalla vauhdilla neljä kertaa puolitoista kilometriä Polvelan kylään menevällä asfalttitiellä.
Toukokuun 27. päivä oli Kuopiossa Väinölänniemen kentällä
erikoinen kilpailu liittyen erittäin kylmään säähän. Päiväkirjaani olen
merkinnyt, että lämpömittari osoitti kolmea astetta. Ne olivat sentään plussan
puolella. Joka tapauksessa en koskaan myöhemmin juossut radalla kilpailua niin
kylmissä olosuhteissa.
Nuoremman enoni Aarnen
pikkufiiatilla mentiin kisoihin. Matkan puolessa välissä oleva Lastukosken jäätelökioski ei ollut
vielä avautunut, koska oikea kesä ei ollut vielä alkanut. Kuopio kilpailu meni
osaltani pahasti alakanttiin. Aikani 5 000 metrillä oli 14.55 enkä ollut edes
kymmenen joukossa kärkimiesten juostessa matkan noin minuuttia nopeammin.
Juokseminen ei ollut helppoa ja tämä kilpailu oli ehkä ensimmäinen merkki siitä,
että kaikki ei ollut niin kuin olisi pitänyt olla.
Juuan lukiossa vietetty lähes kolmen vuoden ajanjakso päättyi sitten toukokuun lopussa
ylioppilaslakkiin. Kukin kävi noutamassa vuorollaan salin edessä päähänsä
rehtori Ritva Porrasmaan ojentaman
yo-lakin. Kävelyn aikana rehtori ilmoitti kaikkien kuullen oppilaan saaman
yleisarvosanan. Jouduin kumartamaan paljon syvemmälle kuin muut, sillä
ottaessani vastaan rehtorin antaman lakin onnistuin pudottamaan sen lattialle.
Olihan se vähän noloa, mutta kylmän rauhallisesti nostin sen päähäni! Muuta en
muista koko tilaisuudesta. Myös isäni ja äitini olivat jossain yleisön joukossa
katsomassa yo-juhlaa. Olin sukuni ensimmäinen ylioppilas.
Päättötilaisuuden jälkeisen
tapahtuman sen sijaan muistan hyvin, sillä menin heti kotiin päästyäni
juoksemaan kovavauhtisia vetoja Lonkaantiellä
olevaan Tyrmän mäen jyrkkään
rinteeseen. Sellaiset kovavauhtiset vedot tuntuivat todella pahalta.
Juokseminen voi olla melkoista tuskan sietämistä etenkin jos yritetään mennä
mahdollisimman kovaa jyrkkään ylämäkeen. Juoksutreenin jälkeen lähtenyt uusien
ylioppilaiden jatkoille, koska en ollut aiemminkaan osallistunut minkäänlaisiin
"bileisiin". Enoni ja kiekonheittoa harrastava Kirsi kävivät meillä
kotona Vihtasuolla illan kuluessa
onnittelemassa kevään uutta ylioppilasta. Siinä kaikki!
Koskaan muulloin kuin sinä
päivänä en ole laittanut saamaani yo-lakkia päähäni. Lisäksi edes
henkilökohtaista yo-kuvaa minusta ei ole olemassa, vaikka kävin paikallisen
juukalaisen valokuvaajan luona kuvattavana lakkiaispäivänä kuten muutkin. Mutta
sitten kävi niin, että hän soitti parin viikon päästä ja kertoi, että minun
kohdalla kameran filmi ei sattunut olemaan paikoillaan. Hän pyysi tulemaan
uusintakuvaukseen. Kuitenkin jätin käymättä, koska en kokenut valokuvaa
lainkaan niin tärkeäksi, että lähtisin käymään sen takia kirkonkylällä asti. Ja
ihan hyvin olen pärjännyt ilman sitä kuvaa! Ja luultavasti muutkin…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti