Armeijassa marraskuussa 1976

7.6.-19 Armeijassa marraskuussa 1976: Armeija-ajan tapahtumat saavat jatkoa, kun tarkastelen marraskuun 1976 päiväkirjaani. Lokakuun toiseksi viimeisenä päivänä saimme isorokkorokotuksen. Liekö sillä ollut vaikutusta siihen, että heti marraskuun alussa olin kaksi päivää flunssassa.

Perjantaina marraskuun viides päivä pääsimme ensimmäisen kerran käymään kotona. Minun ja muutaman Etelä- Pohjanmaalta tulleen varusmiehen kohdalla matkustaminen tarkoitti aivan eri asiaa kuin kaikilla muilla, jotka asuivat eteläisessä Suomessa. Käytännössä koko päivä meni matkustaessa, ensin junassa Helsingistä Joensuuhun ja sieltä linja-autolla Juukaan. Ja lisäksi Joensuussa jouduin odottamaan oikean linja-autovuoron lähtöä. Niinpä päivän harjoitukset jäivät tekemättä.

Matkustaminen oli muiden kohdalla ilmaista, mutta minä olin tässäkin asiassa poikkeus. Litteraksi sanottiin juna- tai bussilippua, jonka jokainen varusmies sai ilmaiseksi edestakaiseen matkaan. Junalla matkustaminen oli ensisijainen vaihtoehto, bussilippu oli täydentävä vaihtoehto kulkemiselle. Junalippu myönnettiin lähimmälle rautatieasemalle. Niinpä minun litterassa ilmainen matka oli merkitty aina Nurmekseen saakka, vaikka se oli Juukaa 50 km pohjoisempana. Ja sitten minulle oli kirjoitettu ilmainen bussilippu Nurmeksesta Juuan Vihtasuolle. 

Tämä tarkoitti sitä, että minun olisi pitänyt kiertää junassa Pielisen itäpuolelta ja sitten nousta bussiin takaisin kohti etelää. Tällä tavalla matka-ajasta olisi tullut monta tuntia pitempi. Niinpä jouduin ostamaan vähillä rahoillani bussilipun Joensuusta ehtiäkseni ajoissa kotiin Juukaan, joka on vajaa 100 km Joensuuta pohjoisempana. Armeija oli tässä littera-asiassa täysin joustamaton, mutta näinhän se byrokratia toimii, sillä muutoin se ei olisikaan oikeaa byrokratiaa.

Viikonloppuna kotona ehdin juoksemaan 12 km:n kovavauhtisen harjoituksen ja sunnuntai-aamuna rauhallisen 20 km:n lenkin. Niinpä viikon aikana juostut kilometrit nousivat yli 60 kilometrin. Toisin sanoen se ei ollut paljon mitään. Iltapäivällä piti sitten jo lähteä takaisin kohti Santahaminaa. Ilmoittautuminen komppanian päivystäjälle oli tehtävä klo 24 mennessä. Kaukojuna Joensuusta saapui Helsingin rautatieasemalle kuitenkin vasta klo 23 jälkeen ja sitten oli vielä noustava Santahaminaan vievään siniseen bussiin, jonka numero oli 86. Niinpä kello oli jo vartin yli puolenyön saapuessani perille. Tämä tarkoitti sitä, että loma-anomukseeni minun piti tehdä aina lisäys, jossa pyysin saapumiselleni lisäaikaa puoli tuntia perustelujen kanssa. Anomukset hyväksyttiin aina, joten siinä asiassa ei ollut ongelmia.

Vaikka me kaikki alokkaat olimme päässeet käymään viikonloppuna kotona, niin poistuminen Santahaminan alueelta iltavapaalle ei kuitenkaan ollut mahdollista ennen asekokeen suorittamista. Mikä oli tämä asekoe? Se tarkoitti sitä, rynnäkkökivääristä piti poistaa kaikki irralliset osat aselippaasta lähtien. Osat laitettiin vieretysten maahan, sitten piti suoristautua, tehdä asento ja sen jälkeen maassa olevat osat piti koota takaisin paikoilleen rynnäkkökivääriin.

Meille urheilujoukoissa olleille alokkaille oli asetettu paljon kovemmat vaatimukset verrattuna muihin yksikköihin. Iltaloman saamisen ehtona oli, että meidän piti purkaa ja koota rynnäkkökivääri 30 sekuntin eli puolen minuutin aikana. Ja siinä välissä piti vielä ehtiä tekemään asento. Huhupuheina saimme kuulla, että muissa yksiköissä aikaraja oli minuutti eli puolta pitempi aika. Vaatimukset meitä urheilijoita kohtaan olivat täten paljon kovempia verrattuna muihin varusmiehiin.

Aseen purkamista oli jokaisen pakko harjoitella, koska muuten testin läpäiseminen ei olisi onnistunut. Harjoittelu tapahtui iltasella vapaa-aikana omaan tahtiin tuvan lattialla. Koska olen käsistäni vähän hitaan kömpelö tällaisissa teknillisissä tehtävissä, niin minulla oli vaikeuksia saada kivääriä purettua ja koottua puoleen minuuttiin. Itse asiassa en onnistunut pääsemään siihen aikaan kertaakaan harjoituksissani. Jotkut olivat hurjan nopeita käsistään, kuten keihäänheittäjä Lasse Papinaho (myöhemmin hän oli mm. naisten keihäänheiton tulevan olympiavoittajan Heli Rantasen valmentaja). Lasse purki ja kokosi kiväärin noin 16-17 sekunnissa.

Harjoittelun jälkeen koitti totuuden hetki. Mielessä lienee monella ollut iltaloman retki. Olimme ryhmittäytyneet asekokeeseen toisen jääkärikomppanian punatiilisen vanhan kasarmirakennuksen edustalle. Jalkojen vieressä oli rullalta pyöritetty vihreä matto, jonka päälle irrotettavat osat piti laittaa. Meitä oli vierekkäin 3-5 kokeen suorittajaa omalla vuorollaan. Päätin tehdä kokeen rauhallisesti ja onnistuin siinä, koska aikani oli 29 sekuntia eli läpäisin testin heti ensimmäisellä yrityksellä. Tyytyväisyyteen oli aihetta.

Joillekin etukäteen nopeammille kävi huonommin, koska he sähläsivät osia kasatessaan ja joutuivat uusimaan suorituksensa. Mutta kaipa oli niin, että jokainen sai luvan iltalomaan muutaman yrityksen jälkeen, vaikka ei olisi suorittanut testiä puoleen minuuttiin. Minulle iltalomalla ei ollut mitään merkitystä, koska 11 kuukauden aikana kävin ainoastaan kaksi kertaa iltalomalla. Kerran Juuan Vihtasuolta kotoisin olleen poliisi Heimo Halosen luona Pitkänsillan lähellä ollessa kerrostalohuoneistossa ja toisen kerran kävin ainoastaan kääntymässä rautatieasemalla palaten heti takaisin Santahaminaan. Santahaminan saarella ja sen viereisellä alueella oli ihan hyvä harjoitella, joten ei ollut mitään syytä lähteä muualle, koska en koskaan käynyt ravintoloissa tai vastaavissa paikoissa kuten monet muut.

Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta lisää edellä  mainitsemastani Heimo Halosesta. Yli kolme vuotta myöhemmin 17.2.1980 olin Heimon luona Helsingissä tultuani edellisenä iltana jalan hiusmurtuman takia Portugalin harjoitusleiriltä. Lake Placidin talviolympialaisten miesten 15 km:n hiihto oli sinä sunnuntaipäivänä. Olimme television äärellä ja sanoin Heimolle ennen hiihdon alkua, jotta Juha Mieto voittaa kilpailun. Siihen Heimo totesi, että "ei voita, vaan häviää sadasosalla". Kun Mieto tuli maaliin ja selostaja totesi asian, niin Heimo kirosi raskaasti ja lisäsi, että "mitäs minä sanoin!" Tällaiset erikoiset tapahtumat jäävät yleensä mieleen.

Marraskuun 9. päivä on harjoituskirjassani maininta, jonka mukaan juoksin 13 km Espoon Laajalahden ympäri. Tämä tarkoitti sitä, että meidät yleisurheilijat vietiin ensimmäisen kerran armeijan bussilla Otaniemeen Otahalliin. En koskaan harjoitellut tässä vanhassa Suomen ensimmäisessä urheiluhallissa, vaan juoksin aina yksin Laajalahden ympäri. Tällä ensimmäisellä kerralla kiersin vain yhden kierroksen, mutta muulloin yleensä kaksi kierrosta.

Myöhemmin keväällä erään Otaniemen matkan aikana bussi pysähtyi liikennevaloihin ja vieressä seisoi nuoren vaalean neitokaisen ohjaama valkea auto. Olin aivan hänen kohdallaan yläpuolella istuessani bussin penkillä. Auton kyljessä oli teksti "Miss Suomi Armi Aavikko". Harvassa olivat ne ihmiset, jotka eivät tienneet siihen aikaan, kuka oli Armi Aavikko. Vain muutama metri erotti meidät siinä yllättävässä hetkessä, välissä tosin oli kaksi autonlasia.

Armeijakavereita olen muistanut päiväkirjassani muutamalla rivillä. Teuvon (Karvonen) kanssa juoksi kovavauhtisen harjoituksen ja seuraavana päivänä Matti Koivisto-Rajalan kanssa Pirkkolan urheilupuistossa. Matti kertoi, että heillä Jalasjärvellä kasvatettiin broilereita. Meille itäsuomalaisille broilerien kasvattaminen oli täysin vierasta. Siipikarjasta ainoastaan munintansa lopettaneet teurastetut kanat olivat tuttuja, mutta muista siivekkäistä ei  tiedetty paljoakaan.

Valapäivä oli Santahaminassa perjantaina marraskuun 19. päivä. Mitään mielikuvaa ei jäänyt koko tapahtumasta; kaipa en kokenut koko asiaa kovin tärkeäksi. Valan vannoneena emme olleet enää alokkaita vaan jääkäreitä. Imatralainen pituutta lähes 750 hypännyt Jukka Vastamäki oli tullut saarelle omalla autollaan. Koska meillä oli sama suunta, niin pääsin hänen kyydissään Imatralle saakka mennessämme pidennetylle valalomalle. Jäin liftaamaan tienvarteen. Kävi hyvä säkä, sillä pääsin pulskan jo ikääntyneen kaupparatsun kyytiin. Mersun kyydissä olisin päässyt vaikka Kajaaniin saakka, mutta Juuan Vihtasuon kohdalla hän sai jatkaa ilman juttelukaveria.