sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Joutsan SM-maastot 1977 ja kymppi alle 30 minuutin


3.5.-20 Joutsan SM-maastot 1977 ja kymppi alle 30 minuutin: Jatkoa edelliseen. Vappuna palasin Juuasta takaisin Santahaminaan. Kolmas päivä toukokuuta oli Helsingin varuskunnan maastojuoksut Santahaminassa. Kilpailijoita oli mukana kaikista yksiköistä.

Siihen aikaan ilmestyi jonkin aikaa UM-niminen aikakausilehti, joka teki lehteen kirjoituksen puolustusvoimien kilpaurheilutoiminnasta. Lehti otti minut kuvattavaksi ja laittoi kuvan kirjoituksen aloitussivulle. Minun piti katsella kilpailureittiä. Tietenkin se oli tekemällä tehty kuvaotos, koska harjoittelin tällä radalla usein ja näin ollen tunsin sen hyvin. Itse kilpailussa olin toinen muutamaa sekuntia Seppo Liuttua hitaampana.



UM-lehti
Sitten äitienpäivänä pidettiin Joutsassa maastojuoksun SM-kisat. Menin jo edellisenä päivänä kilpailupaikalle, kuten tapana olin. Harjoituspäiväkirjan mukaan juoksin kilparadalla reippaita 600-1000 metrin vetoja. Jopa muistan jotain tästä asiasta, sillä mieleeni on jäänyt, että joku minulle tuntematon valmentaja huusi reitin varrelta, että ”älä ihmeessä juokse niin kovaa, kun kilpailu on vasta huomenna.” En tietenkään kuunnellut muiden neuvoja, vaan tein niin kuin itse parhaaksi näin.

Itse kilpailusta en muista enää mitään, ainoastaan sen, että se oli juostava reitti, jossa sai askeltaa vapaasti. Pururataa saattoi olla paljon, vai oliko se sitä kokonaan. Kilpailijoita oli paljon, samoin myös katsojia.

Alla näkyy tulokset, sain ne Ari Paunosen lähettämänä Juoksija-lehden arkistoista. Kiitoksia niistä Arille! Ari oli minua vuotta nuorempi, mutta hän juoksi saman matkan miesten sarjassa ja voitti sen. Hänen aikansa oli varmaan hurjasti parempi. Kuinka paljon, sitä tietoa minulla ei ole käytössä.

1. Vesa Laukkanen Kuopio15.06  2. JK Juuka 15.11  3. Harri Kirvesniemi Mikkeli 15.15  4. Teuvo Karvonen Porvoo 15.19  5. Markku Kantola Tyrnävä 15.27 6. Paavo Paulin Raahe 15.29 7. Rolf Kula Uusikaarlepyy 15.33 8. Arto Virtanen Heinola 15.37  9. Timo Heikkinen Puolanka 15.38  10. Hannu Kokki Kerimäki 15.38  11. Jukka Viitasaari Tampere 15.41  12. Ilpo Jousimaa Riihimäki 15.42 …21. Esa Pulkkinen Tohmajärvi 15.49 …36. Lasse Mikkelsson Turku 16.22

Kolme vuotta myöhemmin meistä kolme ensimmäistä pääsi vuoden 1980 olympiakisoihin. Tämä lienee ainutkertainen sattuma, kun nuorten sarjan kolme ensimmäistä pääsee olympialaisiin. Vesa juoksi esteitä, minä pisintä matkaa ja Harri hiihti Amerikan mantereella.

Edellisen vuoden Montrealin Olympialaisten tuplavoittaja Lasse Viren oli miesten sarjan 21. Hänen aikansa oli sekunnilleen sama kuin minulla ja kolme vuotta myöhemmin oltiin samoissa kisoissa.

Seuraavana päivänä alkoi Puolustusvoimien viisipäiväinen urheiluleiri Vierumäellä. Siellä tein peräti kaksi rataharjoitusta. Viikonloppuna matkustin Juukaan ja kävin juoksemassa harjoituslenkin Juuan pitäjänmestaruuskilpailussa Taivaanpankon alueella. Jossain vaiheessa sain tietää, että pääsen tulevalla viikolla torstaina juoksemaan Toukokuun kymppiä olympiastadionille. Minulla ei ollut tulosta siltä ratamatkalta, joten kilpailuun pääsy oli epävarmaa, mutta sain osanotto-oikeuden B-erään. Kestävyysjuoksijoita oli siihen aikaan Suomessa todella paljon.

Tiistai-iltana palasin Santahaminaan. Ja sitten torstai-iltana oli ensimmäinen 10 000 metrin kilpailu, vieläpä olympiastadionilla. Ensin juostiin B-erä, johon minut oli sijoitettu. Muistini mukaan meitä oli ainakin kolmen juoksijan ryhmä, joka oli koko matkan yhdessä keulilla. Olin lähes koko matkan vauhdinpitäjänä. Ensimmäinen kolme kilometriä meni aikaan 8.45 ja sen jälkeen tasaisesti kaikki kilometrit kolmeen minuuttiin. Niinpä aikani oli 29.45,8 ja oli kilpailussa kolmas. Kaarinan Jukka-Matti Karjalaiselle hävisin 0, 8 sekuntia ja voittajalle Hannu Luopajärvelle sekunnin enemmän. Minulle se oli ihan hyvä aika, sillä olinhan vielä alle 20 vuoden ikäinen.

Tämä 10 000 metrin kilpailu jäi ainoaksi kympin kilpailuksi siltä kesältä. Tulos ei tietenkään oikeuttanut Kalevan Kisoihin, sinne päästäkseen piti juosta 29.30, jotta sai osanotto-oikeuden. Nykyisin sillä ajalla saatetaan voittaa Suomen mestaruus, sen verran ajat ovat muuttuneet. Tällä tarkoitan sekä vuosia että sekunteja!


Toukokuun 1977 harjoitukset
Seuraavalla viikolla kävin juoksemassa Myllykoskella 5000 metrin kilpailun. Olin neljäs ajalla 14.25,8 eli ei mennyt odotusten mukaisesti. Juoksu tuntui jäykältä. Oli se kuitenkin oma ennätys, parannusta edelliseen vuoteen tuli kuusi sekuntia. Edellä olivat Pekka Päivärinta ajalla 14.08, Markku Laineelle ja Hannu Ojalalle hävisin sekunnin. Pekka Päivärinta teki vetoharjoituksen Santahaminan kentällä myöhemmin kesäkuun alkupuolella samaan aikaan, kun minä olin tekemässä omaa harjoitustani. Myllykosken paluumatkalla olin yötä armeijakaveri Teuvo Karvosen kotona Porvoossa. Joutsan SM-maastoissa Teuvo oli neljäs.

Viikonloppuna oli vielä toukokuun päätteeksi kestävyysjuoksijoiden viimeinen leiri Vierumäellä. Harjoituspäiväkirjassani on maininta, että sen ajan kuuluisin hieroja Elmeri Ukkola hieroi minua. Ja se oli varmaan ensimmäinen kerta, kun olin hierojan käsittelyssä.

Toukokuussa juoksua kertyi lähes 600 km ja olin terveenä koko ajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti