Ensimmäinen ainekirjoitus

5.1 Ensimmäinen ainekirjoitus: Harva meistä muistanee sen ensimmäisen ainekirjoituksen, jonka on kirjoittanut koulussa, mutta minä voin sanoa, että muistan sen tarkkaan. Tapahtuiko se ensimmäisellä vai toisella luokalla, siitä en ole aivan varma. Kai se oli toisella luokalla? En osannut ennen ensimmäistä koulupäivää lukea, mutta opin sen nopeasti ja pian sen jälkeen kaiketi myös kirjoittaminen alkoi sujua. Ja eikö koulussa sen takia ollakin, että siellä opittaisiin uutta: ensin lukemaan, sitten kirjoittamaan ja ovathan ne numerotkin... Näin ainakin entisaikaan... 

Joka tapauksessa muistan sen ensimmäisen aineen otsikon, jonka vuotta aiemmin Virroilta Juukaan muuttanut nuori opettaja Irmeli Rantala kirjoitti taululle. Ja tästä aiheesta täytyi sitten kirjoittaa oma aine. Aineen aihe oli seuraava: "Mikä minusta tulee isona?" Luulen, ettei siihen kirjoittamiseen mennyt aikaa kovinkaan kauan, koska aihe oli minulle mitä helpoin. Eipä silti, ei se kirjoituskaan ollut juuri sen pitempi kuin itse otsikko. Ehkä juuri siksi muistan niin tarkasti tämän ensimmäisen kirjoitukseni. Ja tässä se on nähtävillä yli 50 vuoden takaa: "Mikä minusta tulee isona? Minusta tulee isona 5000 metrin ja 10000 metrin juoksija ja seiväshyppääjä." 

Siinä se oli, lyhyt ja ytimekäs aine! Siinä ei kaiketi ollut mitään korjattavaa, koska tiesin jo silloin senkin, että kymmenessä kilometrissä oli neljä nollaa ykkösen perässä, kun matka ilmoitetaan metreissä. Olin oppinut nämä, kun luin sanomalehti Karjalaisesta kaikki urheilu-uutiset. Ja olinhan lukenut heti lukemaan oppimisen jälkeen niitä kirjastossa lainattavina olevia urheilukirjoja, joissa kerrottiin suomalaisista juoksijoista alkaen Hannes Kolehmaisesta ja Paavo Nurmesta. Ehkä he olivat niitä innoittajia, jotka kirjoitusten kautta saivat aikaan sen, että minäkin halusin tulla isona yhtä hyväksi juoksijaksi kuin he olivat olleet. 1960-luvulla ei ainakaan ollut sellaisia kestävyysjuoksijoita, joista olisi voinut ottaa esimerkkiä, koska juoksun tulostaso Suomessa oli silloin kovin heikko. 

Ja kirjoitukseen vaikutti tietysti sekin, että 7-vuotiaana vain muutama yläluokan poika pärjäsi minulle jos piti juosta yli puolen kilometrin matka. Lisäksi usein juoksin koulusta kotiin kahden kilometrin matkan koulureppu selässä, koska juokseminen tuntui mukavalta kävelyyn verrattuna ja lisäksi juoksun jälkeen tuli niin hyvä olo. Kirjoitin aineeni ihan tosissani ikään kuin edeltä tietäen, mitä tulen isona tekemään. No, seiväshypyn lopetin muutaman vuoden jälkeen, 10-vuotiaana hyppäsin kotitekoisella mäntyseipäällä purukasaan peräti 203 cm ja se jäi myös omaksi ennätykseksi! Eikä minusta koskaan tullut varsinaista vitosen tai kympin juoksijaa vaan vähän siihen suuntaan... Paavo Nurmen ennätykset kolmelta kilometriltä ja sitä pitemmiltä matkoilta sen sijaan alitin jo alle 20-vuotiaana, joten siltä osin aine ei jäänyt pelkäksi haaveiluksi.

Lisää kirjoituksia ja kuvia kotisivultani   http://www.jouninkootut.info/