lauantai 28. tammikuuta 2017

Kolmas jussi ei mene

31.12 Kolmas jussi ei mene: Kirjoitin aiemmin että muutamia viikkoja ennen syntymääni minun veljeni kuoli tapaturmaisesti. Kymmenen vuotta aiemmin oli perheen sisällä tapahtunut vastaavanlainen kuolemaan johtanut tieliikenneonnettomuus. Ukkini oli tippunut hevoskärryjen kyydistä Juuan kirkonkylällä ja pudotessaan hän oli jäänyt auton alle saaden surmansa. Tästäkään asiasta kukaan ei koskaan puhunut mitään, joten tarkempaa tietoa minulla ei ole tästä murheellisesta tapahtumasta. Ainoastaan sen olen saanut kuulla, että alkoholilla ei ollut osuutta kuolemaan. On helppo ajatella että vuonna 1947 Juuan kirkonkylällä ei ole ollut autoja kovin paljon. Olisiko hevonen säikähtänyt autoa ja sitten on tapahtunut tämä onnettomuus? Mummoni jäi joka tapauksessa leskeksi melko nuorena. 

Ukkini ja veljeni kuoleman väli oli lähes tarkalleen kymmenen vuotta. Ukkini oli nimeltään Juho ja veljeni toinen nimi oli Juhani. Kun sitten oli ollut minun ristiäiset, niin minullekin oli tarkoitus antaa Jussin nimijohdannainen. Mummoni oli sellainen topakka ihminen ja kun hän oli kuullut tämän asian ennen ristiäistilaisuuden alkua, niin hän oli sanonut, että "kolmas Jussi ei enää mene" ja niin minulla oli vaihdettu aivan eri nimi. Itse en tietenkään usko siihen, että nimen valinnalla voitaisiin mitenkään vaikuttaa kenenkään ihmisen tulevaisuuteen.

Lisää kirjoituksia ja kuvia kotisivultani   http://www.jouninkootut.info/



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti