lauantai 28. tammikuuta 2017

Maalaiselämää osa 1

6.1 Maalaiselämää osa 1: Elämä maalla oli kovin erilaista 1960-luvun puolivälissä verrattuna tähän nykyaikaan. Lypsykonetta meillä siihen aikaan ei ollut, vaikka lehmäpaikkoja melko uudessa navetassa oli kahdeksan kappaletta. Viisi vuotta aiemmin vanhassa navetassa oli ollut vain kaksi lehmäpaikkaa, mutta sitten vanhemmat olivat saaneet rakennettua isomman navetan. Tästä rakennusvaiheesta ei ole jäänyt minkäänlaista mielikuvaa, koska olin vain muutaman vuoden ikäinen. Se navetta olikin käytössä vuoteen 1976 saakka, jolloin tila alkoi suurentua sekä peltopinta-alan että eläinmäärän suhteen.


Vanha navettamme oli käytössä vuoteen 1976 saakka, jolloin rakennettiin uusi ja isompi navetta.

Koska lypsykonetta ei ollut, niin äiti joutui olemaan itse se lypsykone, joka irrotti käsin lehmistä maidot aamuin illoin. Yhtään vapaapäivää tai -vuoroa ei hänellä ollut yli kymmeneen vuoteen. Eipä silti, ei hän koskaan sairastanutkaan lukuun ottamatta sitä yhtä käyntiä sairaalassa, josta kerroin jo aiemmin.  Äitini kertoi joskus myöhemmin, että hänessä oli ollut kuumetta viimeksi silloin, kun hän oli 10-vuotias. 

Kesällä lehmät olivat laitumella päivät ja yöt, niinpä lehmien luokse mentiin aamulla ja illalla maitokärryjä työntäen. Maitokärryissä kulkivat kaikki lypsyllä tarvittavat välineet kuten maitotonkat, lypsysanko, vedinrasvat, lypsyjakkara, vedinpyyhkeet, joita sanottiin lypsyräteiksi, maitosiivilät ja niihin valmiiksi laitetut suodatinpaperit. Ja kai sitä vettä piti ottaa mukaan puhdistamista varten. Ja täytyihän mukana olla vielä joku liina, mikä laitettiin maitosiivilän päälle, jotta kärpäset eivät päässeet lentämään lämpimän maidon pintavaahdon sekaan. 

Matkaa lypsylaitumelle oli vähän yli 200 metriä, siinä välissä oli lyhyt metsätaipale, jonka läpi peltoaukealle johtava tie oli rakennettu. Olin pienenä usein äidin mukana lypsypaikalla hätistelemässä koivuvitsoilla lehmien ympärillä lentäviä kärpäsiä ja paarmoja, joista se yksi pieni paarmalaji oli kaikista kiusallisin seuralainen. Piti "ripsuta", jotta lehmät eivät potkisi lypsyn aikana pistävien paarmojen takia. Ripsuaminen on paikallista murretta, se tarkoittaa juuri tuota edellä mainittua koivuvitsoilla huitomista. En muista, että olisimme koskaan tehneet lypsypaikalle lehmisavuja, kuten jossain muualla on tehty vanhojen kuvien perusteella. jatkuu…

Lisää kirjoituksia ja kuvia kotisivultani   http://www.jouninkootut.info/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti