lauantai 28. tammikuuta 2017

Uudenvuodenpäivä osa 2

2.1 Uudenvuodenpäivä osa 2: ...jatkuu. Kaikki vuodet ovat keskenään erilaisia, kullekin vuodelle on omat tapahtumansa. Tämä on itsessään selvä asia, mutta jotenkin tuntuu siltä, että tästä vuodesta tulee sellainen, mitä emme voi edes arvailla. 

Katsoin presidentin uudenvuodenpuheen televisiosta http://yle.fi/uutiset/3-9382212 ja siinä puheen alussa ajassa 0.46-0.55 presidenttimme sanoi seuraavat sanat: "Tänä vuonna tapahtuu niin paljon, ettei se jää keltään huomiotta. Vähin erin vuoden mittaan se tunnelma vyöryy ylitsemme." Sanottiinko tässä maatamme koskevat profeetalliset sanat vuodelle 2017 kaiken kansan kuullen? Nämä sanat sävähdyttivät, tosin puheessa tarkoitettiin varmaan aivan eri asioita verrattuna siihen, miten minä nämä sanat koen. Juuri siksi halusin laittaa sanatarkasti sen, mitä presidenttimme sanoi. 

On olemassa sanonta, että "kuka ei tunne historiaa, ei tunne myöskään tulevaisuutta." Kerron tässä asiasta, josta viralliset uutislähteet eivät varmasti sano mitään ja käännän katseen suunnan kohti Israelia ja yhdistän samalla sen muutamalla sanalla Suomeen. On mahdollista, että tammikuun alkupuolella vielä tehdään Israelia heikentäviä päätöksiä YK:ssa ennen USA:n vallanvaihtoa. Tästä voisi alkaa tapahtumien vyöry, minkä vaikutukset saattaisivat ulottua kauas eri kansojen alueille. 

Sadan vuoden aikana Israelilla ja Suomella on ollut erikoisia samanaikaisia tapahtumia 50 vuoden välein. Suomi sai itsenäisyyden 6.12.1917. Kolme päivää myöhemmin 9.12.1917 400 vuotta maata hallinneet turkkilaiset ottomaanit vetäytyivät lopullisesti Israelin nykyiseltä alueelta. 

50 vuotta myöhemmin käytiin kuuden päivän sota 5-11.6.1967 Israelin ja sen ympärillä olevien arabinaapureiden välillä. Sodassa arabimaiden oli tarkoitus tuhota Israel lopullisesti. Tulos oli kuitenkin toisenlainen: Jerusalemista tuli Israelin pääkaupunki noin 2000 vuoden jälkeen. Kaikkien näiden päivien ajan Suomen ja Israelin liput olivat rinnakkain. Syy tähän oli pääministeri Rafael Paasio aloittama valtiovierailu Israeliin sinä aamuna, jolloin sota syttyi. Hän ehti olla vain pari tuntia, kun hänet kiidätettiin pois maasta. Pääministerivierailun kunniaksi molempien maiden Israelin ja Suomen liput olivat rinnakkain lippusaloissa. Niitä ei ”muistettu” poistaa koko sodan aikana. Sinivalkoinen Daavidin lippu ja sinivalkoinen ristilippu olivat rinnakkain juhlistamassa tätä historiallista tapahtumaa.

Käykö jälleen niin, että silloin kun Israelin maaperällä tapahtuu suuria muutoksia, niin samalla myös Suomi liitetään samanaikaisesti mukaan näihin vielä tapahtumattomiin asioihin siten ”ettei se jää keltään huomiotta?”

Lisää kirjoituksia ja kuvia kotisivultani   http://www.jouninkootut.info/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti