4.1
Tyypillinen kyläkoulu osa 2: …jatkuu. Koulukyydityksiä ei ollut vaan koululaiset tulivat kouluun
kävellen, vain harvoilla oli polkupyöriä käytössä. Talviaikaan osa käveli ja
jotkut toiset käyttivät potkukelkkoja jäisillä teillä. Myös minä käytin paljon
potkukelkkaa, potkuriksi sitä tosin sanottiin ja sillä potkurilla oli ihan oma
nimi: Se oli piikkisika. Se oli sellainen vanhanaikainen potkukelkka, minkä
jalakset päättyivät molemmin puolin osoittamaan suoraan etuviistoon, ne olivat
kuin piikkejä, siitä oli tullut tämä erikoinen nimi piikkisika.
Ja oli myös niitä
koululaisia, jotka hiihtivät oikaisten peltojen tai metsien kautta lyhentäen
samalla koulumatkaansa. Etenkin kevätpuolella hankikelien aikaan tätä tapahtui.
Minua vähän vanhemmilla Naakan kaksoisveljeksillä Martilla ja Tapanilla oli kaikista pisin
hiihtomatka, ehkä juuri tästä syystä he olivat koulun parhaita
kilpahiihtäjiä.
Koulumatkojen pituus
ei ylittänyt kenelläkään viittä kilometriä, koska lähimmät kolme kyläkoulua
olivat 6-8 km päässä: Keski-Vuokon, Kylmäkankaan ja Kannaksen
koulut. Näistä ensiksi mainittu koulu lakkautettiin v.1966 kun olin kolmannella
luokalla. Tämän koulun alueelta tulleet oppilaat olivat samalla niitä
ensimmäisiä, jotka pääsivät koulukuljetuksiin. Mitään erillistä autokuljetusta
ei kuitenkaan tarvittu, koska Vihtasuon koulu sijaitsi Nurmes-Juuka
maantien varrella ja siihen aikaan säännöllisiä linja-autovuoroja oli useita
päivän aikaan. Mainittakoon tässä vielä, että tällä lakkautetulla Keski-Vuokon
koululla kuvattiin 1990-luvulla Markku Pölösen ohjaama tunnettu ”Kivenpyörittäjän
kylä”-elokuva, jossa moni entisen kotikyläni asukas on tunnistettavissa
erilaisissa taustarooleissa.
Vuosina 1966-1967
Vihtasuon kansakoulussa oli yhteensä 96 koululaista; tämä luku on jostain
syystä jäänyt tarkkaan mieleeni. On huomattava, että neljännen luokan jälkeen
osa oppilaista meni keskikouluun Juuan kirkonkylälle. Ne, jotka eivät
päässeet tai eivät muuten halunneet mennä keskikouluun, jatkoivat kansakoulun
kahdelle viimeiselle luokalle ennen siirtymistään kansalaiskouluun kolmeksi
vuodeksi. Oli myös niitä, jotka siirtyivät vielä viidennen luokan jälkeen
keskikouluun. 1970-luvun alun peruskoulu-uudistus toi sitten ison muutoksen
näihin koulutusasioihin lakkauttamalla jaon kansa- ja keskikouluun.
Koulun tiloja
käytettiin iltaisin myös moneen eri tarkoitukseen. Kirjojen lainaaminen
mainittiin jo edellä, lisäksi me kylän pojat käytimme koulun pientä kenttää
ahkerasti pallon potkimiseen. Kenttä päättyi melko jyrkkään rinteeseen, jonka
alla virtasi Tervapuro. Oli olemassa aina pieni vaara siitä, että pallo
pääsee karkaamaan puroon saakka.
Seurakunta järjesti
myös muutamana vuotena talviaikaan iltaisin poikakerhoja. On jäänyt mieleen
nuoriso-ohjaaja Niilo Niskasen nimi, hän osasi varmaan toimia
innostavalla tavalla poikien kanssa. Oliko tytöille vastaavia kerhoja - siitä
minulla ei ole minkäänlaista mielikuvaa.
Koulun piha-alueella
ei ollut minkäänlaista jäädytettyä kenttää luistelua varten, joten oli aivan
varmaa, ettei kukaan oppinut luistelemaan kansakoulussa - tähän luisteluasiaan
palaan vielä myöhemmin jossain muussa kirjoituksessa.
Lisää kirjoituksia ja kuvia kotisivultani http://www.jouninkootut.info/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti