lauantai 28. tammikuuta 2017

Tyypillinen kyläkoulu osa 2


4.1 Tyypillinen kyläkoulu osa 2: …jatkuu. Koulukyydityksiä ei ollut vaan koululaiset tulivat kouluun kävellen, vain harvoilla oli polkupyöriä käytössä. Talviaikaan osa käveli ja jotkut toiset käyttivät potkukelkkoja jäisillä teillä. Myös minä käytin paljon potkukelkkaa, potkuriksi sitä tosin sanottiin ja sillä potkurilla oli ihan oma nimi: Se oli piikkisika. Se oli sellainen vanhanaikainen potkukelkka, minkä jalakset päättyivät molemmin puolin osoittamaan suoraan etuviistoon, ne olivat kuin piikkejä, siitä oli tullut tämä erikoinen nimi piikkisika. 

Ja oli myös niitä koululaisia, jotka hiihtivät oikaisten peltojen tai metsien kautta lyhentäen samalla koulumatkaansa. Etenkin kevätpuolella hankikelien aikaan tätä tapahtui. Minua vähän vanhemmilla Naakan kaksoisveljeksillä Martilla ja Tapanilla oli kaikista pisin hiihtomatka, ehkä juuri tästä syystä he olivat koulun parhaita kilpahiihtäjiä. 

Koulumatkojen pituus ei ylittänyt kenelläkään viittä kilometriä, koska lähimmät kolme kyläkoulua olivat 6-8 km päässä: Keski-Vuokon, Kylmäkankaan ja Kannaksen koulut. Näistä ensiksi mainittu koulu lakkautettiin v.1966 kun olin kolmannella luokalla. Tämän koulun alueelta tulleet oppilaat olivat samalla niitä ensimmäisiä, jotka pääsivät koulukuljetuksiin. Mitään erillistä autokuljetusta ei kuitenkaan tarvittu, koska Vihtasuon koulu sijaitsi Nurmes-Juuka maantien varrella ja siihen aikaan säännöllisiä linja-autovuoroja oli useita päivän aikaan. Mainittakoon tässä vielä, että tällä lakkautetulla Keski-Vuokon koululla kuvattiin 1990-luvulla Markku Pölösen ohjaama tunnettu ”Kivenpyörittäjän kylä”-elokuva, jossa moni entisen kotikyläni asukas on tunnistettavissa erilaisissa taustarooleissa. 

Vuosina 1966-1967 Vihtasuon kansakoulussa oli yhteensä 96 koululaista; tämä luku on jostain syystä jäänyt tarkkaan mieleeni. On huomattava, että neljännen luokan jälkeen osa oppilaista meni keskikouluun Juuan kirkonkylälle. Ne, jotka eivät päässeet tai eivät muuten halunneet mennä keskikouluun, jatkoivat kansakoulun kahdelle viimeiselle luokalle ennen siirtymistään kansalaiskouluun kolmeksi vuodeksi. Oli myös niitä, jotka siirtyivät vielä viidennen luokan jälkeen keskikouluun. 1970-luvun alun peruskoulu-uudistus toi sitten ison muutoksen näihin koulutusasioihin lakkauttamalla jaon kansa- ja keskikouluun. 

Koulun tiloja käytettiin iltaisin myös moneen eri tarkoitukseen. Kirjojen lainaaminen mainittiin jo edellä, lisäksi me kylän pojat käytimme koulun pientä kenttää ahkerasti pallon potkimiseen. Kenttä päättyi melko jyrkkään rinteeseen, jonka alla virtasi Tervapuro. Oli olemassa aina pieni vaara siitä, että pallo pääsee karkaamaan puroon saakka. 

Seurakunta järjesti myös muutamana vuotena talviaikaan iltaisin poikakerhoja. On jäänyt mieleen nuoriso-ohjaaja Niilo Niskasen nimi, hän osasi varmaan toimia innostavalla tavalla poikien kanssa. Oliko tytöille vastaavia kerhoja - siitä minulla ei ole minkäänlaista mielikuvaa. 
Koulun piha-alueella ei ollut minkäänlaista jäädytettyä kenttää luistelua varten, joten oli aivan varmaa, ettei kukaan oppinut luistelemaan kansakoulussa - tähän luisteluasiaan palaan vielä myöhemmin jossain muussa kirjoituksessa.

Lisää kirjoituksia ja kuvia kotisivultani   http://www.jouninkootut.info/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti