maanantai 30. tammikuuta 2017

Tarkennuksia edellisiin kirjoituksiin

30.1 Tarkennuksia edellä olleisiin 18.1 ja 19.1 kirjoituksiin: Kun kerroin Venehjärven Pokko-juhlasta, niin oma olettamukseni oli se, että Pokko tulee venäjänkielen Jumalaa tarkoittavasta Bog-sanasta. Tämä ei ole kuitenkaan oikeaa tietoaa, sillä pokko on karjalankieltä tarkoittaen pässiä. Tämä sopii erinomaisesti juhlan nimeen, koska tämän uskonnollisen tapahtuman ydinasia on muinoin ollut pässin uhraaminen.  Eräs karjalankielen asiantuntija otti minuun yhteyttä kertoen nimen oikean merkityksen. Haluan nyt korjata antamani väärän tiedon, ettei se jää sen pitempään elämään.

Tällä samalla henkilöllä oli myös sellaista tietoa mummoni suvusta, mitä en ollut koskaan kuullut. Venäjän arkistotietojen mukaan mummoni ja neljä hänen nuorempaa sisarustaan ovat syntyneet rajan takaisessa Akonlahden kunnassa. Loput nuoremmat sisarukset ovat sitten syntyneet Juuan Vuokossa. Mummoni ei koskaan kertonut asiasta mitään, vaikka hän on ollut jo noin 15-vuotias tullessaan äitinsä synnyinseudulle. Syy muuttoon on ollut se, että mummoni äiti omaa sukuaan Tenhunen on halunnut palata lapsuutensa kotiseudulle Juuan Vuokkoon. Päätös on ollut merkittävä, koska muussa tapauksessa ei minuakaan olisi!

Suurin yllätys oli kuitenkin se, että mummollani on ollut vuotta nuorempi sisko, josta meillä useimmilla ei ole ollut mitään tietoa. Tämä yllätys lienee kuitenkin ollut suurinta niiden mummoni siskon lastenlasten keskuudessa, koska he viime viikolla saivat tietää, että heillä on iso joukko uusia pikkuserkkuja. 70-vuoden ikä on jo sellainen, että viimeistään silloin salattuna pidetyt asiat saavatkin tulla ilmi!

Jotkut iäkkäistä sukulaisistani ovat tienneet asiasta, mutta he ovat vaienneet asiasta. Sain kuulla, että heitä on kouluaikaan pilkattu ryssän nimellä ja siksi asiasta on oltu hiljaa. Mummoni ja hänen vanhimmat sisaruksensa ovat siis syntyneet rajan takaisessa Akonlahdessa, vaikka Suomen puolella kirkon papereissa syntymäpaikan nimi on Juuka. Aiemmissa kirjoituksissa kerroin kalevalaisuudesta. On mielenkiintoista tietää, että juuri tämä Akonlahden kunta on ollut merkittävä kunta Kalevalan synnyssä. Tämä tulee ilmi, kun lukee wikipedian tietoja Akonlahdesta  https://fi.wikipedia.org/wiki/Akonlahti


Lisää kirjoituksia ja kuvia kotisivultani   http://www.jouninkootut.info/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti