lauantai 28. tammikuuta 2017

Rikotut lupaukset

19.12 Rikotut lupaukset: Vähän yli 50 vuotta sitten 1960-luvun puoliväliin saakka Juuan ja Nurmeksen välinen maantie kiemurteli aivan eri reittiä kuin nykyinen suora valtatie, jolla on nyt myös oma numeronsa: valtatie kuusi. Tämä vanha tie on suurelta osaltaan yhä käytössä. Yksi osa siitä on 17 kilometriä pitkä vanha Vuokontie alkaen Vihtasuolta ja päättyen Nurmeksen rajalle, jossa se yhtyy tähän leveään uuteen pikitiehen. Tämä tie oli siis 50 vuotta sitten rakentamisvaiheessa ja tiepohjaan tarvittiin tietenkin täytemaata. Ja tämä maa-aines piti saada mahdollisimman läheltä rakennettavaa tietä kustannusten vähentämiseksi. 

200 metrin päässä tästä rakennettavasta tiestä oli sopiva hiekkakangas, josta kuorma-autot sitten ajoivat tompsua tiepohjalle. Hienosta hiekasta käytetään tällä seudulla sanaa tompsu. Siihen aikaan ei oltu läheskään niin tarkkoja ympäristöasioiden suhteen kuin tänä päivänä. Tärkeintä lienee ollut, että maanomistaja sai montustaan sopivan korvauksen ja työ saatiin nopeasti alkuun. Tämä aikakausi oli voimakasta rakentamisen aikakautta, jolloin maamme tieverkosto kasvoi voimakkaasti. Tämä hiekkamonttu oli kilometrin päässä kotoamme. Monttu sijaitsi pohjavesialueella ja niinpä maan kuorimisen jälkeen vesi valtasi alueen, varsinkin sen syvimmät kaivetut kohdat. 

Jotkut kylän pojat, jotka olivat vanhempia kuin minä, olivat rakentaneet vesimontulle pienen lautan jostain puutavarasta ja käyttivät sitä seilaamiseen. Eräänä kesäpäivänä ollessani alle 10-vuotias ajelin aikuisten polkupyörällä tälle montulle ja näin sen poikien tekemän uuden lautan veden rajassa. Mainitsin sanan aikuisten polkupyörä, koska siihen aikaan ei juuri tunnettu erikseen nuorten- ja lastenpyöriä.  Kun huomasin, että paikalla ei näkynyt ketään muita, niin sain ajatuksen, miltä lautalla seilaaminen tuntuisi. Se oli todella kutkuttavan hieno idea, jonka sitten toteutin. Varmaan jonkun verran pelotti, koska en osannut uida yhtään. Niinpä sain tämän pienen lautan vesille ja siinä olleella kepillä annoin vauhtia painamalla kepin pohjaan ja työntämällä siitä. En päässyt kovinkaan pitkälle, kun lautta kaatui ja putosin veteen. Säikähdin valtavasti, mutta onneksi sillä kohtaa vettä oli niin vähän, että jalat yltivät pohjaan. Tosin onhan niin, että jalat yltävät aina pohjaan, mutta eri asia on, jääkö pää vedenpinnan päälle. Nyt kuitenkin nämä molemmat ehdot täyttyivät samalla kertaa, joten pääsin kävellen kuivalle maalle. 

Olin niin onnellinen siitä, että pelastuin hukkumiselta! Siinä samassa tein hiljaisen lupauksen siitä, että en enää koskaan kiistele veljeni kanssa enkä käytä pahoja sanoja muulloinkaan toisia kohtaan. Mutta sanomattakin lienee selvää, että jossain vaiheessa nämä lupaukset rikkoontuivat. Kenellekään en koskaan kertonut tästä tapahtumasta, jossa olisin voinut hukkua. 

Lisää kirjoituksia ja kuvia kotisivultani   http://www.jouninkootut.info/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti