tiistai 23. toukokuuta 2017

Älytöntä harjoittelua ennen SM-maastoja

23.5 Älytöntä harjoittelua ennen SM-maastoja: Jatkan kevään 1973 juoksuharjoittelun tarkastelemista. Olin silloin vähän alle 16-vuotias ja toukokuussa tulin juoksemaan ensimmäistä kertaa SM-maastoissa Mikkelissä B-poikien sarjassa. B-pojat tarkoitti siihen aikaan ikäluokkaa 15-16 vuotta. Edellisessä kirjoituksessa pääsin maaliskuun loppuun, joten siirryn nyt kertomaan huhtikuun harjoituksista. Samalla kun katselen harjoituspäiväkirjaan tekemiäni merkintöjä, niin voin vain todeta, että harjoituksissani ei ollut mitään järkeä niiden kovuuden takia. Toivottavasti kukaan ei ota niistä esimerkkiä!

Huhtikuun aikana tuli jälleen muutos aiempaan harjoitteluun verrattuna. Olin terveenä kaikki päivät. Harjoituskertoja kertyi peräti 47, mikä tarkoitti sitä, että monena aamuna lähdin lenkille heti heräämisen jälkeen. Niinpä jo kuudelta olin juoksemassa viiden tai kuuden kilometrin kierrosta. Huhtikuun aloitin juoksemalla reipasta vauhtia 16 km siten että keskivauhdiksi tuli 3.36 kilometriä kohden. Neljäntenä päivänä on merkintä: "Nyt se alkoi: kovaa!" Seuraavan kahdeksan päivän aikana juoksin neljä kertaa kovalla vauhdilla 6 tai 8 km. Välipäivinä oli ensin aamulenkki ja sitten iltapäivällä kymppi 39-40 minuuttiin. Poikkeuksena on yksi päivä, jolloin juoksin kuuden kilometrin aamulenkin ja iltapäivällä peräti 22 km noin 3.50 vauhtia.

Tämä 22 kilometrin määrä oli pisin matka, minkä olin koskaan juossut. Sinänsä siinä ei ollut mitään kummallista, koska minulla oli sisimmässä varma tieto siitä, että tulisin muutaman vuoden jälkeen juoksemaan puolta pitemmän matkan paljon, paljon nopeammin. Huhtikuun 15.päivä kävin juoksemassa maantiellä Juuassa miesten sarjassa Mämmijuoksun (pääsiäinen oli kaiketi tulossa!), minkä mitattu pituus oli tasan 5 km. Voitin kilpailun ajalla 15.38 lähes kaksi minuuttia ennen Juuan Jänteen tunnettua hiihtäjää Kalle Gröhniä. Tämä saattoi olla ensimmäinen kerta, kun juoksuni herätti Juuan urheiluväen huomion. Kilpailu oli iltasella koulupäivänä, joten yön olin kirkonkylällä asuvan enoni luona. Meillä kotona ei ollut autoa, joten näin piti toimia päästäkseni kilpailemaan. Huhtikuun ensimmäisellä puoliskolla kilometrejä kertyi paljon, yhteensä 220 km eli lähes 15 km päivää kohden. Koskaan ennen en ollut harjoitellut näin paljon.
 
Kuva harjoituspäiväkirjastani vuodelta 1973. Kuvan ja kirjoittamani tekstin välillä saattaa olla joitain eroja aikojen suhteen, mutta niille on omat selityksensä, esim. harjoituksen aika saatoin joutua hetkeksi pysähtymään tai matka oli todellisuudessa vähän pitempi verrattuna siihen, mitä merkitsin päiväkirjaani.
Huhtikuun jälkimmäinen puolisko oli ihan älytöntä menoa harjoittelun suhteen, kun näin jälkeenpäin tarkastelen tekemisiäni. Siihen aikaan tuli muotiin ns. mäkihyppely. Minäkin luin lehdestä valmentajien kirjoittamia ohjeita mäkihyppelystä ja päätin kokeilla, miltä tuntuu juosta ensin vastamäkeen 100 metriä kovaa ja jatkaa siitä mäen nousua hyppimällä noin minuutin ajan. Tämä kaiken tein noin 10 kertaa peräkkäin, välissä oli tietenkin mäen juokseminen takaisin alas. Välipäivinä tein kolme kertaa 600 metrin tai kilometrin vetoja tai juoksin 16 km 3.40 kilometrivauhtia. Harjoituspäiväkirjassani on myös erikoinen sana kuuden eri päivän kohdalla juoksuharjoittelun lisänä: "polvennosto". Muistan polvennostosta vain sen, että se ei ollut "minun juttuni". Pidin sitä aivan turhana touhuna, joten jätin "polvennostot" muiden huoleksi niistä päivistä lähtien. Minusta harjoittelemiseen riitti pelkkä juokseminen, tosin vastamäkeen loikkimista saattoi joskus tehdä pienenä lisänä.

Kuukauden loppupuolella juoksin myös yhden oman testijuoksun pikitiellä, missä oli tarkat kilometritolpat. Päiväkirjan mukaan 4 km:n matka oli taittunut aikaan 12.45 viisi päivää ennen maastojuoksun piirinmestaruuskilpailuja, mitkä pidettiin sinä keväänä huhtikuun lopussa Ilomantsissa. Kilpailureitti oli vedetty kangasmetsän poluille, joita pitkin oli mukava juosta. Oli aivan samanlainen tunne kuin olisin ollut tutuilla kangaspoluilla kodin läheisyydessä. Voitin B-poikien 4 km:n matkan muistaakseni selvällä erolla. Kovat kilpakumppanit Tuupovaaran Tapio Laakkonen ja Ilomantsin Heikki Immonen olivat kaiketi seuraavina. Tästä kilpailusta oli enää kaksi viikkoa Mikkelin SM-maastoihin. 

Huhtikuun toisella puoliskolla juoksin 200 km. Harjoituspäiväkirjassani on pienempi määrä, koska hölkkäämistä lähes neljän kilometrin päässä olevaan mäkihyppelypaikkaan ja sieltä takaisin en laskenut harjoitteluksi! Huhtikuussa juoksin yhteensä 420 km. Käytännössä koko huhtikuun aikana ei ollut minkäänlaista lepoa. Jälkeenpäin olen ajatellut, että oikeastaan oli ihme, kun kaikesta siitä selvisin hengissä. Tämä huhtikuun harjoitusjakso vuonna 1973 oli varmaan suhteellisesti kaikista kovin kuukausi, mitä koskaan tein juoksu-urallani.

1 kommentti:

  1. Yksi kommentti vasta kestävyysvalmennusta opettelevalta lukijalta...

    Nykyään kestävyysharjoittelussa puhutaan paljon ns kynnysvauhdeista. Peruskuntoharjoittelu tehdään alle aerobisen kynnyksen vauhdeilla. Vauhtikestävyysharjoittelu alle anaerobisen kynnyksen vauhdeilla. Maksimikestävyysharjoittelu alle maksimikestävyysvauhdeilla. Nopeuskestävyyttä ja puhdasta nopeutta harjoitetaan sitten kovemmilla vauhdeilla.

    Erään nuoren kestotyypin juoksijan testiarvojen perusteella arvioisin 16v JK kynnysvauhdit aerK 4:00-4:15 (La 1), anaerK 3:30 (La 2-3) ja MK 3:00 (La 9) Suluissa esimerkin veren laktaatit, jotka kestotyypeilla pysyvät hyvinkin alhaisina. Kun laktaatit on alle 4, niin harjoittelua pidetään ns turvallisena.

    Nuorilla ja usein vanhemmillakin peruskuntoharjoittelua on yleensä noin 80%. Vauhtikestävyyttä 10-15%, noin kaksi kertaa viikossa. Loput kuntopiirejä, loikkia, lyhyitä mäkivetoja ja rullauksia. Maksimikestävyyttäkin ei nuorilla kestävyystyypeillä juurikaan kannata tehdä kilpailukauden ulkopuolella. Nopeuskestävyyttä vain harkiten kilpailuihin valmistavina harjoituksina. Yhtä lepopäivää viikossa käytetään myös paljon.

    JK harjoittelussa huomattavaa oli lähes päivittäinen vauhtikestävyysharjoittelu. Ymmärtääkseni vauhtikestävyysharjoittelun määrää lisätään hitaasti vuosienkin ajan, ja silloinkin päästään enimmillän ehkä 50% määrään kaikista harjoituksista. Vasta maailmanluokan maratoonarit juoksevat useimmat lenkit vauhtikestävyysalueella. Näyttää siltä, että JK aloitti maailmanluokan maratonharjoittelun jo 16v iässä lähes kylmiltään. Ja kesti ilmeisesti luontaisten ominaisuuksiensa avulla tuon harjoittelun. Onneksi vauhdit pysyivät yleensä vauhtikestävyysalueella eli yli 3:30 min/km. Sitten kun välillä mentiin maksimikestävyys- ja nopeuskestävyysalueille, tuli ongelmia eli liiallista väsymystä. Lepo olisi tosiaan ollut silloin tarpeen.

    VastaaPoista