torstai 24. elokuuta 2017

Erämaa puhkeaa kukkaan

24.8 Erämaa puhkeaa kukkaan: Eilen oli uutinen siitä, miten yksi maapallon kuivimmista paikoista Chilessä oleva Atacaman erämaa puhkesi yllättäen kukkaan. Normaalisti erämaan kukinta tapahtuu viiden vuoden välein. Edellisestä kukinnasta on kuitenkin aikaan vain kaksi vuotta. Lähde: Iltalehti 23.8 http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201708232200346706_ul.shtml

Monille meille kristityille sanat ”erämaan kukkaan puhkeamisesta” ovat tuttuja Raamatusta. Profeetta Jesaja kirjoitti noin 2700 vuotta sitten, miten viimeisinä aikoina nykyisen maailman ajan päätöshetkillä Jumala kokoaa kaikkialta maailmasta omaisuuskansansa laajenevan Israelin maaperälle.

Alla olevien kuvien kautta tulee todellisesti esiin se suuri muutos, mitä tapahtuu silloin, kun kaikki kuollut herää eloon ja kaikki tulee täydellisen kauniiksi. Samanlainen suuri muutos tulee tapahtumaan ihmiskunnan elämässä, kun tämä nykyinen syntiä, pahuutta ja kaikkea vääryyttä sisältävä maailman aika tulee päätepisteeseen.

Erämaa on puhjennut kukkaan Chilessä. Kuvan voi klikata suuremmaksi.
Erämaa ja hietikko iloitsee, aromaa riemuitsee ja kukoistaa kuin lilja.
Se kauniisti kukoistaa ja iloitsee ilolla ja riemulla. Sille annetaan Libanonin kunnia, Karmelin ja Saaronin ihanuus. He saavat nähdä Herran kunnian, meidän Jumalamme ihanuuden.
Vahvistakaa hervonneet kädet, voimistakaa horjuvat polvet.
Sanokaa hätääntyneille sydämille: "Olkaa lujat, älkää peljätkö. Katso, teidän Jumalanne! Kosto tulee, Jumalan rangaistus. Hän tulee ja pelastaa teidät.
Silloin avautuvat sokeain silmät ja kuurojen korvat aukenevat.
Silloin rampa hyppii niinkuin peura ja mykän kieli riemuun ratkeaa; sillä vedet puhkeavat erämaahan ja aromaahan purot.
Hehkuva hiekka tulee lammikoiksi ja kuiva maa vesilähteiksi. Aavikkosutten asunnossa, missä ne makasivat, kasvaa ruoho ynnä ruoko ja kaisla.
Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy - eivät hullutkaan.
Ei ole siellä leijonaa, ei nouse sinne raateleva peto; ei sellaista siellä tavata: lunastetut sitä kulkevat.
Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat. (Jesaja 35:1-10)



Erämaa on puhjennut kukkaan Chilessä. Kuvat voi klikata suuremmiksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti