sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Karjalan kielen sanoja Pielisellä



Enollani oli vene Kopsarannassa, josta lähdimme useana kesänä 70-luvun alussa nuotalle. Edessämme siinsi Kojonselkä. Jossain kaukana taustalla häämötti Sikosaari. Samoihin aikoihin eräänä kesäpäivänä äidin setä Sintsin Pekka otti minut ja veljeni puuveneeseensä, kun lähdimme syväongelle. Sintsinlahdelta suuntasimme kohti Jatasaaria, jotka ovat Pyötikkösaaren läheisyydessä. Ensimmäinen venepaikkani kymmenen vuotta myöhemmin oli Pyötikön Kaarlon rannassa vanhan luostarialueen vieressä.

Lähes koko elämäni ajan olen asunut Pielisen läheisyydessä ensin Juuassa ja sitten myöhemmin Nurmeksessa. Pielinen on jättänyt jälkensä minuun. Mutta onko mikään jättänyt jälkeänsä Pieliseen?

Vastaus on myönteinen, sillä huomasin, että muinaiset karjalaiset ovat jättäneet todisteet elämästään koko Pielisen alueelle. Tämä tulee ilmi Pielisen saarien, selkävesien, lahtien ja niemien karjalankielisten nimien kautta. Paikannimien alkuosan merkitys voi tuntua vieraalta, mutta karjalan kielen kautta niille löytyy usein ymmärrettävä selitys.

Mitä tarkoittavat edellä mainitut sanat kopsa, kojo, siko, sintsi, jata tai pyötikkö? Kaikki nämä sanat löytyvät Karjalan sanakirjasta. Jata-sana on varmaan tuttu ainakin niille, jotka kalastavat verkoilla. Jata tarkoittaa pyytämään laskettu verkkojonoa. Kopsa tarkoittaa tuohista suola-astiaa. Suola on ollut välttämätön elintarvike kautta aikojen. Onko niin, että suola on kuljetettu Kopsarantaan vesitse ja sitten alueella asuneet ihmiset ovat hakeneet sitä omiin tarpeisiinsa? Entä siko? Karjalankielessä sikoi tarkoittaa variksenmarjaa, jota kansan kielessä on sanottu myös sianmarjaksi. Eri puolilla Pielistä on useita Sikosaaria ja vastaavan alkuosan sisältäviä ranta-alueita.

Kojosta sanakirja kertoo, että kojosilma tarkoittaa kirkasta ilmaa. Kojonselkä, voisiko se tarkoittaa selkeää, avaraa järvenselkää? Sitä se on, sillä onhan se yksi Suomen suurimmista järvenselistä ellei jopa suurin. Vastaavasti Sintsi tarkoittaa eteistä eli porstuaa. Sintsi-niminen talo on olemassa. Onko rakennuksella ollut vaikutusta paikannimeen vai onko Sintsinlahti ollut kuvaannollisesti kuin eteinen järvelle, kun on tultu rantaan? Kysymyksiä, joihin ei saada varmoja vastauksia. Entä Pyötikkö? Sanakirjan mukaan pyötikkö tarkoittaa pyöreähköä, ympyräistä alaa. Karttaa katsellessa huomataan, että Pyötikkösaari on muodoltaan melko pyöreä.

Monet paikannimet ovat saaneet alkunsa arkisesta työstä tai ruuan hankkimiseen liittyvistä asioista kuten Raiskionniemi, Raksilahti, Ritoniemi, Poukunniemi, Totkuvaara, Juoheniemi, Konnunlahti, Kuona(saaret), Kytöniemi, Kartanniemi,  Lakunlahti, Larinsaari, Likolahti ja  Luhtalahti  

Kasvillisuuteen liittyviä sanoja ovat mm. Huosionlahti, Kalinanlahti, Luikonlahti, Luvelahti, Varpasenlahti ja Vilponkallio.  

Kalastukseen tai lintuihin liittyviä nimiä ovat mm. Räpilänniemi, Jouhikas, Liukunlahti, Kaajanlampi, Kolunsaaret, Koronlahti ja Kalkku. Kalkku tarkoittaa nuotan kohoa. Sen sijaan kalkut tarkoittaa kiveksiä. Vastapäätä Kolia Vuonislahden alueella on kaksi vierekkäin olevaa saarta nimeltään Kalkut. Kansan suusta on lähtenyt monenlaisia nimiä...

Pielinen on maamme neljänneksi suurin järvi. Pituutta sillä on 100 km. Kiersin Pielisen ympäri karttaa tutkien. Järven alueelta löytyy ainakin 111 erilaista paikannimeä, jotka ovat suoraan Karjalan sanakirjasta. Monia samoja nimiä voi löytää ympäri Pielistä; edellä mainittu Sikosaari on yksi tällainen paikannimi. Näistä karjalaisperäisistä Pielisen paikannimistä yli 60 löytyy Juuan kunnan alueelta.

Tällä pienellä "maallikkotutkimuksella" olen halunnut tuoda esille sen, että karjalaiset ovat asuneet koko Pielisen alueella. Historiaan perehtyneiden tutkijoiden mukaan paikannimet säilyvät kaikista parhaiten ja pisimpään muistissa. Pielisen alueen paikannimistö on hyvä esimerkki tästä asiasta.

Karjalan kielen sanakirja antaa selityksen monille paikannimille. Alla on luettelo Pielisen alueen paikannimistä, joille löytyy selitys sanakirjan avulla.



A

Aronsalmi Aro on märässä maaperässä oleva heinikkö tai saraikko.


E

Emäniemi Emä on veneen tai ahkion emäpuu. Sen piti olla luonnonväärä. Oliko Emäniemessä tällaisia puita runsaasti?


 
Pielinen on pinta-alaltaan  Suomen neljänneksi suurin järvi. Alueelta löytyy yli 100 karjalankielistä paikannimeä. Kuvan voi klikata suuremmaksi


H

Haiskanniemi Haiska on raato, haaska
Haminanniemi Hamina on järven lahti, salmi tai muu suojaisa paikka

Holmanniemi, -luoto Holma tarkoittaa suojaa
Hovilahti Hovi on talo, maatila

Huosionlahti Huosie eli huosja on kangaskorte. Huoseikko tarkoittaa järvessä kasvavaa kortteikkoa.
Huuhmari Huuhmar on paksusta mäntypölkystä tehty noin metrin korkuinen puuastia (Vuokkiniemi)

Huuhtiniemi Huhta on poltettu kaski
Huhuslahti Huhuus on 1. huuto, huhuaminen. 2. paikka, jossa (järven tai joen yli) noutajaa huhutaan.


J

Jamalinlahti Jama on liittymäkohta, raja
Jatasaaret Jata tarkoittaa verkkojonoa.

Jouhikas  Jouhikas on nuotanvedossa käytettävä jouhista kudottu kinnas.
Juoheniemi  Juohe on veteen vähän matkaa ulottuva aidan jatke, johdeaita, johde.

Juurikkalahti  Juurikkaan liittyviä sanontoja eri puolilla Karjalaa:  Mettšo mihi juurikkah harjautuu, šihi kuoleman ottaa. Istuu kun juurikka, ei lekaha. (Jyskyjärvi)  Duurikkoihi viritin anžoa šiĺĺä šoarella. (Tunkua) Tähä juurikkah panemma anžan. (Rukajärvi) Viritä vai rihma ansa juurikkah, ga siid ĺinnutta ei mäne. Juurikan tyves aivan juurikan luona paremmim puuttuu ĺinduo rihmah. (Suojärvi)

Jylmäkkölahti, -niemi /Jylmäkkä   Jylmä on jyrkänne. Jylmy on pyöreä mäki.
Jynkänniemi  Jynkkä tarkoittaa synkkää, esim. jynkkä metsä


 
Likolahti, Luikonlahti, Liukonlahti ja Jynkänkallio sijaitsevat Juuan Vuokossa


K

Kaajanlampi  Kaja, kajoa tarkoittaa lokkia
Kaiskunsaari   Kaisku on matala lahdeke tai poukama.

Kalinanlahti Kalina on koiranheisi
Kalkku, Kalkut (kaksi saarta Pielisen eteläosassa) Kalkku on nuotan koho. Se tarkoittaa myös penistä, monikossa kivekset

Kankurinlahti Kankuri on punikkitatti (?) (Boletus versipellis)  kanguri, kova griba tatti onhäi; kett‿on ruskei, alembańe puoĺ‿on vahäzel keĺĺerdävy; kangazrandah kazvau, hos vaikka kaseksih lehtoihin kazvau. (Salmi)

Kartanniemi  Kartta on yhdestä puusta koverrettu tavallisesti pitkänomainen astia, allas, kaukalo.
Kaunikkivaara Kaunikki ruskeakylkisen lehmän nimenä

Kelvänsaaret Kelvä tarkoittaa kalpeaa. Miten kalpea voisi liittyä saareen?
Kesselinniemi Kesseli on tuohikontti

Kitkunniemi Kitsku tarkoittaa häkää, savua, katkua tai hajua
Kohtilahti Kohti on vastapäin tai vastakkain

Kojonselkä Kojonselkä on yksi suurimpia avoimia järvenselkiä. Karjalankielessä kojosilma tarkoittaa kirkasta ilmaa. Kojonselkä, voisiko se tarkoittaa selkeää, avaraa järvenselkää?

Kolvanniemi Kolvaa lähellä oleva sana Kolvi tarkoittaa kelohonkaa, isoa vanhaa puuta. Tuuli koatanou šuurep petäjät, ne kolvet (Vuokkiniemi). Tynnyripuut loajittih kolvešta (Hietajärvi)

Kolunsaaret Kolu eli kolo liittyy kalastukseen: se on vitsamerta tai kalapato
Kontuvaara Kontulla on useampi merkitys 1. koti, tila, talo, asumus; tilus, pelto. 2. eläinten rehu: heinät, lehdekset ja apurehut.

Kopsaranta  Kopsa on tuohinen suola-astia. Suola on on ollut välttämätön elintarvike kautta aikojen. Onko niin, että suola on kuljetettu Kopsarantaan vesitse ja sitten alueella asuneet ihmiset ovat hakeneet sitä omiin tarpeisiinsa?
Kopukka Kopukka eli koplukka on pieni lautta

Koronlahti, -saari Koro tarkoittaa tikkaa tai palokärkeä
Kotalahti, -saari Kota on tukisalkojen varaan rakennettu katos, havumaja, metsästyskoju tms.

Kotoskangas Kotos on havumaja; tilapäinen laudoista tai seipäistä kyhätty suoja.
Kuonansaaret, Kuona Kuona on raudan valmistuksen yhteydessä poistuva aine.

Kuotkunkangas Kuotkuo on kapea niemen kangas
Kupparinmäki Kuppari veren laškija. (Uhtua). Kutšu kuppari ńi mie lažetav verdä jaloista! (Rukajärvi). Kuppari sarvem panoo hierohuo, sit sarven kohan leikkoo. (Suojärvi)

Kytöniemi Kytö on suopelto. Mistä tulee sana kytö? Kun suota raivataan pelloksi, niin kantoja ja juurakoita joudutaan polttamaan. Silloin myös turve helposti syttyy palamaan ja voi jatkaa palamista jopa lumen alla. Kytö-sana liittyy maan kytemiseen?

Käkkärä Käkkärä eli käkkyrä on väärä puu
Kökkyräniemi Kökkyrä on käyrästä kohdasta, kierosta tai väärästä esineestä käytetty sana. esim. tširp̆pikökkyrä (Suojärvi).  Puukökkyrä (Säämäjärvi)

Kärpöniemi Kärpö eli Kärpöissieni on kärpässieni


L

Lakunlahti  Lakuna on puinen terva-astia
Lapinopotta Lappia lähellä oleva sana Lappie tarkoittaa tasaista, matalaa. Karjalassa Lappi on sana, jota etelämpänä asuvat ovat käyttäneet pohjoisempana asuvista  Opotta on haka; aidattu laidunmaa

Larinsaari Lari tarkoittaa laaria, hinkaloa tai purnua. Se on myös myllyn tuutti.
Lavasaari Lava on 1. katettu metsänriistan säilytyslava 2. ampumalava

Likoniemi, -lahti Liko  hamppu- tai pellavaliko. Paras pellavan liotuspaikka oli kirkasvetinen vesi
Lipinlahti Lippi on tuohesta tehty veden ammennusastia. Lipillä nostettiin vettä esim. karjalle metsälaitumilla

Liukkusaari, -niemi, Liukkolahti, -kallio Liukku on onttoon puuhun tai ontosta puusta tehty vesilinnun pesimispönttö. Kerättiinkö niistä munia ruuaksi?
Luhtaniemi, -lahti Luhta tarkoittaa vesiperäistä rantaniittyä

Luikonlahti Luikko eli luikka tarkoittaa niinipuuta eli metsälehmusta
Lukanlahti Lukka on 1. kontin, laukun tms. kieli (juontuuko tästä lukita-sana?) 2. kontin kielen kiinnityspalikka. 3. sääskilakki, huppu

Lumokallio Lumota = lumota, taikoa, noitua; taikakeinoin pilata
Luttinen Lutti tarkoittaa hattureuhkaa tai lutikkaa. Onko jollain miehellä ollut hattureuhka päässä ja tästä on syntynyt sukunimi Luttinen?

Luvelahti Luve eli luta 1. notkeasta varvusta halkaistu nide esim. viikatteen terän kiinnittämistä, vastan sitomista tms. varten. 2. lutapuikko, jolla esim. tuohisen kulmat kiinnitetään
Lössä Lössä on lätäkkö; liete; hete.

Lötönsaari, Löttösärkkä Löttö on sammakko. Löttö on myös matalareunainen tuohijalkine
Lösönlahti Lösö on vesiperäinen paikka


M

Marinniemi, -lahti Marikivi on veden sileäksi hioma pieni pyöreä kivi. 
Mataraniemi Matara eli mataro on nimitys kasveista, joista saatiin punaista tai keltaista väriainetta. Tällaisia kasveja ovat matara, hanhikki, karvejäkälä ja keltalieko.

Mellitsa Mellittšä on mylly
Muuraissaari Muuras on muurahainen

Mykräsaari Mykrä on myyrä
Mäkrä Mäkrä on mäyrä eli metsäsika (Meles meles)

Möhkyri  Möhkyrä on suuresta ja pyöreästä esineestä kuten kivestä käytetty sana
Mömmerölahti Mömmerö on kiertoilmaisu karhusta

Möntisensaari Mönd́i on karhunpentu
Mörkölahti Mörkö on kiertoilmaisu karhusta


P

Putrakko Putrakko on suonsilmäke
Parranlahti Parras tarkoittaa reunaa, syrjää tai äärtä. Esim. haudan partaalla

Patvilanniitty Patvi on 1.kaskeen jätetty puu. 2 puuhun vioittuneeseen kohtaan muodostuva kova puuaines, janhus, lyly; visa 3. känsä, ihon kovettuma
Peronlahti Pero on 1. sulka, varsinaisesti iso pyrstösulka 2 Pero eli perä on veneen takaosa 3. peräosa, nurkka, pohjukka

Petronniemi Petro on peuraan liittyvä sana. Petroinajo tarkoittaa peuranmetsästystä
Pieleskallio Pieles on heiniin liittyvä sana: Heinäkasa, ruko

Piika Piikaa lähellä oleva sana Piikka on keihäs, pistin
Pilkanniemi Pilkka on veistetty merkki puun kyljessä

Poukunniemi  Poukku tarkoittaa pyykkiä. Onko niemessä ollut pyykinpesupaikka?
Putkinotko Putki erilaisista putkikasveista; varsinkin karhunputkesta, myös koiranputkea tarkoittava sana

Putronsaari  Putro on suurimo- tai ryynipuuro. Vaikea kuitenkin kuvitella, että puuro liittyisi saaren nimeen!
Pyötikönlahti, -saari   Pyötikkö tarkoittaa pyöreähköä, ympyräistä alaa

Pöksä Pöksä on pieni, rapistunut huone tai mökki.
Pöksynsaari Pöksyt on housut

Pöppölahti Pöppö on kiertoilmaisu karhusta tai käärmeestä


 
Pyötikkösaari, Lavasaari ja Jatasaari kuuluvat Juuan Vuokkoon

R

Raiskionniemi  Raiskivo on viljelemättä jätetty entinen kaskimaa
Raksilahti Raksi on vitsasta, nuorasta tai nahkasta tehty lenkki

Rantaopotta Opotta on haka; aidattu laidunmaa
Rapasaari  Rapa on rapautuvan kiven murska

Reitunlahti Reitua lähellä oleva sana Reita on ankkuripaikka esim. matalilla rannoilla
Resunniemi Resu on riepu, rääsy, romu

Retuniemi, -lahti Retu tarkoittaa likaa, lokaa, kuraa; myös likainen vaatekappale
Ritonieni Rita on loukkupyydys; sadin, loukku.

Rohkonluoto Rohko tarkoittaa kosteaa. Aallot löivät luodon yli?
Ryöninmäki Ryöni tarkoittaa varakasta henkilöä

Räpilänniemi Räpilä on vesilinnun räpylä



S

Saksala Saksa on rikas ihminen
Salvonlahti, -lahti Salvo 1. Haudan päälle tehty huoneen tapainen hirsisalvos eli kropnittša 2. kaivon kehikko

Sapilasniemi Sapilas on heinänkantoväline, kantoriuku, tehty yleensä kuusesta
Siimes Siimes on varjoinen paikka tai tuulensuoja

Siiransaari šiira on kamari, huone.
Sikosaari, -kannas, -niemi Sikoi tarkoittaa variksenmarjaa (sijanmarja). Sikoi tarkoittaa myös mustaa sientä, ehkä mustarouskua

Sintsi sinttši eli sinttšo on eteinen, porstua
Sirnitsansalmi Sirnitsa on munkki, 'mustakaapu'. Sirnitsansalmi sijaitsee Paalasmaan ensimmäisen ja toisen saaren välissä.
Sompasaari Sompa on vanne, johon kierrenuotan kives kiinnitetään

Sorokkaniemi Sorokka on karjalaisnaisen päähine


T

Talmaniemi Talma on käteen tullut rakko tai känsä
Totkuvaara Totku kalan sisälmykset, perkeet. Totkut kuivattiin ja syötettiin talvella lehmille suuruksena

Tupurinsaari Tupuria lähellä oleva sana Tupuli on pitkänsiiman lasinen, pallon muotoinen koho.
Törönsaari Törö on kaskimaalle pystytetty keilamainen suoja


V

Varpasenlahti Varpa on ohut oksa, varpu tai vitsa
Vasamalahti Vasama tarkoittaa nuolta

Vastaskainalo Kainalo on (lahden)poukama; suojaisa paikka.
Vilponkallio Vilpoi on hapero (sieni)

Vinkkeli Vinkkeli on suorakulmain
Virsuranta Virsu on tuohinauhasta kudottu jalkine

Vonganniemi Vonka on joen poukama, lahdeke, leveä(mpi) kohta; suvanto; pyörteinen syvänne.

  
Lisäys 28.7.-18 Kirjoituksen alkuosa ennen aakkosellista paikannimiluetteloa on muutettu samaan muotoon, mikä oli Juuan paikallislehdessä Vaarojen Sanomissa vieraskynä-palstalla 26.7

Lisäys 14.7.-19 Karjalan kieli hävisi Pielisen alueelta (lähes) kokonaan Stolbovan rauhan 1617 seurauksena. Käkisalmen lääni, alue, joka alkoi pohjoisesta nykyisestä Nurmeksesta ja ulottui Laatokalle asti, siirtyi ensimmäistä kertaa Ruotsin haltuun. Uudet hallitsijat alkoivat vainota paikallisia karjalaisia heidän ortodoksisen uskonnon takia. Niinpä karjalaiset, joita oli väestöstä professori Heikki Kirkisen mukaan 30-50 % koko väestöstä, muuttivat Tverin alueelle Moskovan pohjoispuolelle ja lisäksi Pielisjärven alueelta muutettiin myös lähempänä olevaan Vienan Karjalaan.

Pielisen karjalankielinen paikannimistö on syntynyt ennen karjalaisten muuttoa. Se on ainut johtopäätös tästä kieliasiasta. Tverin karjalaisista olen tehnyt pitkän matkakuvauksen elokuulta 2018. Sen voi lukea täältä


Yleistietoa Pielisestä löytyy täältä 


perjantai 6. heinäkuuta 2018

21 kuvaa Mooseksen ajan maisemista

Tämä on kooste kolmesta erillisestä aiemmin esillä olleesta blogistani. Vain harvat lienevät tietoisia näistä kuvista, koska eihän näitä kuvia haluta tuoda yleiseen tietoon.


4.5.-17 Kuvia Mooseksen ajan maisemista osa 1: Täältä löytyy kuvia niiltä alueilta, missä aikoinaan oltiin näkemässä ja kokemassa ihmiskunnan ihmeellisimpiä asioita. Israelin kansan lähtö Egyptistä ja sitä seurannut 40 vuoden erämaavaellus on jättänyt jälkensä, mitkä voidaan nähdä vielä tänäänkin. Suuri osa ihmisistä ei usko Kirjoituksiin eli Raamattuun. Seuraavat 21 kuvaa antavat kaikille epäilijöille hyvän perustan päivittää omaa ajatusmaailmaa. Osa kuvista on otettu satelliittien kautta. Kuvia voi suurentaa klikkaamalla niitä.


Kuva 1: Etham oli Israelin kansan toinen levähdyspaikka Egyptistä lähdön jälkeen. Lähtöpaikka Niilin suisto näkyy vihreänä vasemmassa yläkulmassa, oikealla alareunassa on Punainenmeri, jota kohti kansan vaellus suuntautui.



Kuva 2: Nuweiban hietikko, jonne Israelin kansa leiriytyi ennen meren ylitystä, näkyy kuvassa selkeästi Punaisenmeren länsirannalla. Samoin kuvasta on helppo nähdä sola, wadi, jota pitkin kansa tuli vuoristoisen alueen läpi. Nykyisin siinä on maantie. Israelin Eilat ja Jordanian Agaba sijaitsevat Punaisenmeren pohjoispäässä.



Kuva 3: Tälle laajalle tasaiselle hietikolle Israelin kansa saapui ja teki leirin ennen Punaisenmeren ylitystä. Kansa ei voinut paeta mihinkään suuntaan, koska sivulla oli jyrkät vuoret ja toisella puolella meri. Takana odotti suuri Egyptin sotajoukko. Taustalla näkyy sola, jota pitkin kansa saapui meren rannalle.


Kuva 4: Punaisenmeren ylitys kaaviokuvana Nuweibasta Midianin, nykyisen Saudi-Arabian rannikolle. Rantojen välinen matka on noin 12 km. Kuningas Salomo pystytti myöhemmin molemmille rannoille korkeat pilarit. Egyptin rannalla pilari on yhä pystyssä, saudit ovat hävittäneet sen omalta rannaltaan.



Kuva 5: Punaisenmeren ylityspaikan pohjasta löydettyjä korallisoituneita hevosrattaiden pyöriä, jotka jäivät meren pohjaan koko Egyptin armeijan hukkuessa ajaessaan takaa Israelin kansaa. Tällaisia jäännöksiä on löytynyt paljon, joita The Exodus Case-kirja esittelee värikuvina.


Kuva 6: ”Sitten he tulivat Eelimiin; siellä oli kaksitoista vesilähdettä ja seitsemänkymmentä palmupuuta. Ja he leiriytyivät siellä veden ääreen." (2.Moos.15:27) Tänä päivänä tässä paikassa on yhä 12 vesilähdettä, mutta palmupuita on enemmän kuin 70. Elim oli Israelin kansan kahdeksas leiripaikka.



Kuva 7: Halkaistu kallio Refidimissä. "Katso, minä seison siellä sinun edessäsi kalliolla Hoorebin luona; lyö kallioon, ja siitä on vuotava vettä, niin että kansa saa juoda." Ja Mooses teki niin Israelin vanhimpain nähden. (2.Moos.17:6) Nyt myös saudit ovat tutkineet tätä aluetta. Tämä on saudien ottama kuva, mikä löytyi saudien omilta sivuilta. Kallio on noin 20 metriä korkea. Kallion juurelta löytyy myös kuva, jossa näkyy, miten vesi on uurtanut kallion pintaa.



Kuvia Mooseksen ajan maisemista osa 2: Tämä on jatkoa osalle 1. Täältä löytyy kuvia niiltä alueilta, missä aikoinaan oltiin näkemässä ja kokemassa ihmiskunnan ihmeellisimpiä asioita. Israelin kansan lähtö Egyptistä ja sitä seurannut 40 vuoden erämaavaellus on jättänyt jälkensä, mitkä voidaan nähdä vielä tänäänkin. Suuri osa ihmisistä ei usko Kirjoituksiin eli Raamattuun. Seuraavat 21 kuvaa antavat kaikille epäilijöille hyvän perustan päivittää omaa ajatusmaailmaa. Osa kuvista on otettu satelliittien kautta. Kuvia voi suurentaa klikkaamalla niitä.



Kuva 8: Halkaistu kallio ja Mooseksen pystyttämä alttari.
Sitten tulivat amalekilaiset ja taistelivat Israelia vastaan Refidimissä. Niin Mooses sanoi Joosualle: "Valitse meille miehiä, mene ja taistele huomenna amalekilaisia vastaan. Minä asetun vuoren huipulle, Jumalan sauva kädessäni." 2.Moos.17:8-9
Ja Joosua voitti amalekilaiset ja heidän sotaväkensä miekan terällä. Ja Herra sanoi Moosekselle: "Kirjoita tämä kirjaan muistoksi ja teroita se Joosuan mieleen: Minä pyyhin pois amalekilaisten muiston taivaan alta." Ja Mooses rakensi alttarin ja pani sille nimeksi: "Herra on minun lippuni." 2.Moos.17:13-15
Israelilaiset olivat saaneet miekat rannalle huuhtoutuneiden egyptiläisten sotilaiden vyötäisiltä.


Kuva 9: Telttapaikkojen jäänteitä Refidimissä
Israelilaiset asuivat teltoissa, joten näitä kiviä on käytetty telttojen pystyttämiseen ja niiden pysymiseen pystyssä. Ympyrällä olevilla kivillä telttakangas on saatu pidettyä kasassa ja samalla on estetty karjan pääsy teltan sisälle. Koska puutavaraa ei ollut, niin keskisalko on tehty päällekkäin ladotuista kivistä, joilla on saatu teltalle oikea korkeus ja muoto. Myös Siinain vuoren läheisyydestä löytyy näitä samanlaisia telttapaikkojen jäänteitä.


Kuva 10: Mooseksen alttari Siinain juurella
Vasemman puolen alaosassa näkyy Mooseksen alttari. Loivan V- tai L-muotoisen kivimuodostelman pituus on noin 30 metriä vasemmalla alhaalla olevan mittakaavan mukaan. Siinain huiput ovat yhä mustia muistuttaen Jumalan läsnäolosta. Tämäkin on satelliitista otettu kuva.


Kuva 11: Alttarialue muodostui kahdesta käytävästä, joita pitkin härät ja lampaat tuotiin uhrattaviksi. Käytävät oli tehty noin metrin korkeista luonnonkivistä. Käytävien päissä oli avonaiset suuaukot eläinten sisääntuloa varten. Toisessa päässä oli teurastajan tasanne. Varsinainen alttari oli sen vieressä. Lisäksi alttarin vieressä virtasi vuorelta tuleva vesi puhdistautumista varten.



Kuva 12: Mooseksen alttari
Alttari piti tehdä luonnonkivistä ja maasta: ”Tee minulle alttari maasta, ja uhraa sen päällä polttouhrisi ja yhteysuhrisi, lampaasi ja raavaasi.…Mutta jos sinä teet minulle kivialttarin, niin älä rakenna sitä hakatusta kivestä; sillä jos sinä kosket taltallasi kiveen, niin sinä saastutat sen." (2.Moos.20:24-25)


Kuva 13: Marmoripilareiden kappaleita Mooseksen alttarin vieressä
Mooseksen alttarin vierestä otettu kuva. Vaaleat kivet ovat marmorinkappaleita, joista tehtiin 12 pilaria kuvaamaan Israelin 12 sukukuntaa ja joiden päälle vihmottiin uhrieläinten verta. Kuvia löytyy myös paikasta, mistä nämä marmorikivet on kaivettu.


Kuva 14: Siinain huiput, Elian luola, Mooseksen alttari ja kultaisen vasikan alttari
Siinain kolme tummaa huippua (Sinai drei Gipfel). Taustalla Horebin korkein huippu, arabiaksi Jabal Al Lawz eli Mantelivuori. Ylempi valkoinen piste (Höhle) on luola, johon Elia myöhemmin pakeni. Tässä samassa paikassa on myös yksinäinen mantelipuu kahden valtavan kallion välissä. Alempana oleva valkoinen piste on Mooseksen alttari (Moses Altar). Kuvan oikeassa alakulmassa on kultaisen vasikan alttari (Goldenes Lalb Altar)



Kuvia Mooseksen ajan maisemista osa 3: Tämä on jatkoa osalle 2, mikä oli esillä toukokuun 12. päivän blogissa. Täältä löytyy kuvia niiltä alueilta, missä aikoinaan oltiin näkemässä ja kokemassa ihmiskunnan ihmeellisimpiä asioita. Israelin kansan lähtö Egyptistä ja sitä seurannut 40 vuoden erämaavaellus on jättänyt jälkensä, mitkä voidaan nähdä vielä tänäänkin. Suuri osa ihmisistä ei usko Kirjoituksiin eli Raamattuun. Seuraavat  loput 7 kuvaa (aiemmissa osissa  on ollut jo esillä 14 kuvaa) antavat kaikille epäilijöille hyvän perustan päivittää omaa ajatusmaailmaa. Osa kuvista on otettu satelliittien kautta. Kuvia voi suurentaa klikkaamalla niitä.



Kuva 15: Mantelipuu kalliokappaleiden ja luolan välissä
Yksinäinen mantelipuu kahden valtavan kalliolohkareen välissä. Hoorebin vuori on arabiaksi Jabal Al Lawz, suomeksi Mantelivuori. Lähellä tätä puuta on myös luola, jonne Elia pakeni. Tämän vuoren huipun korkeus on n. 1870 m. Alapuolella oleva Israelin kansan muinainen leiritasanko on n. 350 metriä alempana. Tämän alapuolella on myös Mooseksen alttari.


Kuva 16: Elian luola
Mutta Herran enkeli kosketti häntä vielä toisen kerran ja sanoi: "Nouse ja syö, sillä muutoin käy matka sinulle liian pitkäksi." Niin hän nousi ja söi ja joi. Ja hän kulki sen ruuan voimalla neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä Jumalan vuorelle, Hoorebille, asti. Siellä hän meni luolaan ja oli siinä yötä... (1.Kun.19:7-9)


Kuva 17: Saudien vartiorakennus ja aidattu alue
Kuvassa on saudien vartiorakennus ja rakennettu aita. Aita on rakennettu Siinain vuoren alapuolella olevalle alueelle, josta tasanko alkaa. Näin on estetty ylöspäin nouseminen ja samalla estyy Mooseksen alttarin lähestyminen. Näin voidaan päätellä katselemalla satelliittikuvia. Länsimaalaisilla tutkijoilla ei ole tänne pääsyä.


Kuva 18: Kultaisen vasikan alttari
Tämä kuva löytyi saudien sivuilta. Huomaa kuva toiseksi alemmalta kuvariviltä, jossa ihmishahmo ”kannattelee” härkää eli palvoo jumalaa. Ja juuri tästä oli kyse, kun kansa kyllästyi odottamaan vuorella olevaa Moosesta. Kansa teki kultaisen vasikan omaksi jumalakseen. Samanlaisia kuvakaiverruksia on löytynyt myös Egyptistä. Muualla Saudi-Arabiassa tällaiset kuvat ovat tuntemattomia.


Kuva 19: Kultaisen vasikan alttari
Nyt tämä kultaisen vasikan alttarialue on aidattu saudien toimesta ja aidan vieressä lukee arabiankielisen tekstin lisäksi englanniksi: ARCHEOLOGICAL AREA. WARNING. IT IS UNLAWFUL TO TRESPASS. VIOLATORS ARE SUBJECT TO PENALTIES. STIPULATED IN THE ANTIQUITIES REGULATIONS. PASSED BY ROYAL DEGREE No M/26 D.23.6.1392


Kuva 20: 3000 miehen hautausmaa
Kultaisen vasikan tekemisestä kansa sai kohdata ankaran tuomion heti samana päivänä. Mooseksen käskystä suuri joukko miehiä tapettiin miekalla. …ja sinä päivänä kaatui kansaa noin kolmetuhatta miestä. (2.Moos.32:28) Israelin kansan leirialueelta muutamia kilometrejä pohjoiseen päin löytyy laaja hautausmaa-alue, jossa on tuhansia hautakiviä. Tämä hautausmaa on Siinain eli Hoorebin vuoren korkeimman huipun alapuolella suoraan itä-koilliseen. Hautausmaa on noin 1430 metrin korkeudessa. Varsinainen leirialue on lähes 100 metriä korkeammalla. Satelliittikuvia katsellessa käy ilmi, että hautausmaa-alue on kokonaan aidattu ja aidan ulkopuolella on pieniä rakennuksia. Kuvassa on pystyyn nostettu hautakivi.


Kuva 21: Siinain vuori idästä katsottuna
"Kun Mooses oli noussut vuorelle, peitti pilvi vuoren. Ja Herran kirkkaus laskeutui Siinain vuorelle, ja pilvi peitti sen kuusi päivää; ja seitsemäntenä päivänä hän huusi Moosesta pilven keskeltä. Ja Herran kirkkaus vuoren kukkulalla näytti israelilaisten silmissä kuluttavalta tulelta." (2.Moos.24:15-17) Vuorijonon huiput ovat hyvin tummia verrattuna vuoren alempiin osiin.

Kuka enää pystyy kieltämään näitä Mooseksen ajan tapahtumia?   

Koko kuvasarja löytyy myös kotisivuiltani