lauantai 12. tammikuuta 2019

Tverinkarjalaisia tapaamassa Volgan maisemissa


12.1.-18 Tverinkarjalaisia tapaamassa Volgan maisemissa: Seison Kouvolan rautatieasemalla vieressäni kevyesti pakattu matkalaukku ja olkapäällä pieni reppu, joka on helppo vetäistä selkään. Kellon viisarit lähestyvät elokuun lämpimässä illassa puolta yhdeksää. Odotan Helsingistä saapuvaa junaa. Lähelläni olevat kolme venäjää puhuvaa matkalaista matkalaukkuineen odottavat myös samaa junaa raide seitsemän vieressä.

Junalippuuni on merkitty vaunun numeroksi kahdeksan, johon minun tulee nousta. Raiteen vieressä oleva opastaulu kertoo suurin piirtein sen, mihin kohtaan tämän vaunun pitäisi pysähtyä. Juna saapuu aikataulun mukaisesti klo 20.35 asemalle. Seison lähes oikeassa paikassa junan pysähtyessä, otan muutaman askeleen eteenpäin, vaunuemäntä avaa oven ja pyytää passini itselleen astuessani sisääntulo-oven kohdalle. Hän lukee laitteellaan passini tiedot ja pyytää menemään siihen hyttiin, joka on merkitty myös sormieni välissä olevaan paperiseen matkalippuuni. Sitä hän ei ole kiinnostunut edes katsomaan, mutta passini jää hänelle lähtiessäni kävelemään kohti oikeaa hyttiä.

Junamatka kohti Tverin kaupunkia on alkanut. Avaan hytin oven ja näen ensimmäistä kertaa Martin ja Markun, jotka ovat nousseet Leo Tolstoi - junaan jo Helsingissä. Myös he ovat menossa samaa paikkaan. Saksalaisvalmisteisen junan hytit ovat makuuhyttejä, joihin mahtuu neljä henkilöä. Kahdelle on tilaa alavuoteella, mutta toiset kaksi saavat nousta yläpetille kuin armeijassa konsanaan silloin joskus kauan sitten. Vuoteiden välissä on kapea käytävä, jossa on myös pieni pöytä heti ikkunan kupeessa. Oma paikkani on yläpetillä, joten nostan selkäreppuni heti ylös matkalaukun jäädessä lattialle.

Juttelemme matkaan liittyvistä asioista jonkin aikaa ennen kuin saavumme Vainikkalaan. Juna pysyy paikoillaan Suomen puolella siihen asti kunnes rajavartijat ovat tarkastaneet kaikkien junassa olevien matkustajien asiapaperit. Ylitämme rajan ja pian Venäjän puolella junaan nousseet viranomaiset ovat tarkistaneet passimme ja repäisseet sen pienen valkoisen paperin puolikkaan itselleen. Toinen puoli paperista, jossa on samat tiedot matkustajasta, jää passin väliin odottamaan tulomatkaa. Kömmin yläpetille, joka saa olla yöpuuni aamuun saakka.

Kuuden maissa junan vaunuemäntä koputtelee ovelle herätyksen merkiksi. Heräsin yön aikana muutaman kerran kiskojen kautta välittyvään matkakolinaan, mutta jo samassa nukahdin uudelleen. Hytin pöydällä on ollut jo illasta saakka osa aamupalan tarpeista pakkauksiin suljettuina. Vaunuemäntä tuo kahvia ja erillisen leipäannoksen lisukkeineen. Otan vielä toisen kahvikupillisen ennen kuin juna saapuu Tveriin. Vaunun ikkunoiden takaa välittyy puolipilvinen, hiukan utuinen aamu. Vesilätäköt radan varressa kulkevan maantien pinnalla kertovat alueen ohi kulkeneesta yöllisestä sateesta.

Juna pysähtyy viittä vailla seitsemän Tverin rautatieasemalla. Laskeudumme matkalaukkuinemme pois vaunusta. Martin, Markun ja minun lisäksi meitä on pian kasassa neljä muuta samalle matkalle lähtenyttä matkaajaa. Tähyilemme opasta, joka pitäisi olla jossakin täällä meitä vastassa. Pian huomaamme matkustajia tarkkailevan nuoren naisen, joka lähestyy meitä, tervehtii suomen kielellä ja kertoo olevansa Anastasia. Hän on yksi oppaistamme seuraavan viiden päivän aikana.  Kävelemme aseman viereisellä kadulla odottavaan Tverin yliopiston vaaleaan pienoisbussiin. 

Bussi vie meidät muutaman kilometrin päässä olevan Studentseski pereulok - kadun varrella olevalle Tverin yliopistolle. Nousemme rappusia pitkin nelikerroksisen oppilasasuntolan kolmanteen kerrokseen, jossa meille on varattu omat huoneet viiden vuorokauden ajaksi. Myös minulle osoitetaan huone ja annetaan avain, joka ei kuitenkaan sovi huoneen avainpesään. Olkoon sopimatta, se ei minua haittaa, sillä nyt ovi ei voi mennä edes vahingossa lukkoon. Tässä samassa kerroksessa on myös yhteiset keittiötilat ja wc-tilat suihkuineen. 

Huoneisiin majoittumisen jälkeen laskeudumme kerrosta alempana olevaan opetustilaan. Tapaamme matkan järjestäjän Ljudmilan, joka on seuraavien päivien aikana opettajamme tässä luokkahuoneessa ja lisäksi hän on myös oppaamme, kun menemme seuraavien päivien aikana vierailemaan Lihoslavin kaupunkiin ja kahteen Tverin Karjalan kylään. Kurssin avaus on vasta kymmeneltä, joten meillä on kaksi tuntia aikaa katsella tätä Volgan varrella olevaa noin puolen miljoonan asukkaan kaupunkia ja etsiä jotain suuhun pantavaa.

Lähdemme yhdessä ulos Ljudmilan johdolla ja suuntaamme sadan metrin päässä olevalle kävelykadulle, jonka pituuden arvioin myöhemmin noin 700 metriksi. Monet meistä kurssilaisista ovat käyneet täällä jo aiemmin; eräs heistä (Martti) jopa yli 20 kertaa tutustuessaan ja alkaessaan kuvata Tverin karjalaisten elämää Neuvostoliiton luhistumisen jälkeen 1990-luvulla. Hän on jopa koonnut mainion lähes 100 sivua sisältävän kuvakirjan näiltä matkoiltaan. Ljudmila haluaa osoittaa meille kävelykadun varrella olevan Sver-pankin rahanvaihtoautomaatit siltä varalta, jos rahanvaihtoon ilmenee tarvetta seuraavien päivien aikana.

Suuntaamme seuraavaksi kahdeksi tunniksi kukin tahollemme. Liityn Tverin konkareiden Martin ja Markun seuraan ja kävelemme leveää ja vielä tähän aikaan hyvin hiljaista kävelykatua pitkin kohti Volgaa. Kauppaliikkeitä ja pieniä kahviloita on molemmin puolin katua melkoinen määrä ennen kuin olemme kadun päässä olevalla isolla aukiolla nimeltään Ploshcad' Lenina, jossa Leninin korkea patsas näkyy kauas katujen eri suuntiin.

 

 
Lippalakki kädessä seisovan kivisen Leninin jäädessä taaksemme edessämme avautuu pitkä ja leveä Volga, jonka nyt ensimmäistä kertaa pääsen omin silmin näkemään. Ensimmäinen kerta on aina ensimmäinen kerta eikä se enää koskaan myöhemmin ole ensimmäinen kerta. Näin myös nyt, kun katselen sinistä Volgaa ja sitä ylittäviä pitkiä siltoja, joista lähin on vasemmalla ylävirran puoleisella suunnalla. Ovatko minun kuten myös monien muiden suomalaisten kaukaiset esi-isät ja -äidit tulleet joskus kauan sitten pitkin tätä samaa virtaa lähestyessään Pohjolan asuinseutuja? Vai ovatko he etelämpänä valinneet jonkun itään päin haarautuvan Volgan sivujoen siirtyessään kohti pohjoisia, asumattomia erämaita? Tällaisia ajatuksia herää kävellessäni virran yläpuolella olevaa katua pitkin Martin ja Markun perässä.

Ajatukseni eivät pääty tähän, vaan yritän samaistua niihin ihmisiin, joiden esivanhemmat olivat sitten aikanaan päätyneet omille asuinalueilleen Pohjolaan. Myös niihin, jotka 1600-luvulla pian Stolbovan rauhan sopimisen jälkeen joutuivat jättämään kotinsa silloisen Käkisalmen läänin alueelta lähtiessään pakoon Ruotsin valtaa. Ortodoksisuudella ei ollut sijaa ruotsalaisten valloittajien hallinta-alueilla. Rauha tarkoitti karjalaisille vainoa ja pelkoa, joka pakotti heidät hylkäämään kotiseutunsa ja muuttamaan suurin joukoin erityisesti tänne Tverin alueelle Volgan maisemiin.


Käkisalmen läänin asukkaista alueelta, joka tarkoitti nykyistä Pohjois-Karjalan aluetta alkaen pohjoisesta nykyisen Nurmeksen seuduilta aina Laatokkaan saakka, muutti lähes puolet tai vähintään joka kolmas asukas kohti etelää. Tämä tarkoitti samalla sitä, että tämä noin 30 000 asukkaan määrä oli kymmenesosa koko silloisen Suomen asukasluvusta. Näin moni muutti pysyvästi Venäjälle ja siellä heidän jälkeläiset yhä asuvat. Tämä vajaan 400 vuoden takainen tapahtuma on se syy, miksi tulin tänne Tveriin: Halusin tulla tapaamaan näitä vanhan Suomen alueelta muuttaneiden ihmisten jälkeläisiä. Käkisalmen läänin pohjoisosista muutettiin vähäisessä määrin myös Vienan Karjalaan. Mummoni esivanhemmat kuuluvat todennäköisesti tähän joukkoon.

Käännymme sillan kohdalla vasemmalle Tverskoy Prospekt - kadulle, joka on yksi Tverin pääkaduista. Vierellä ei ole enää hitaasti virtaavaa vettä vaan suurkaupungeille ominainen vilkas autoliikenne täyttää kadun, kun paikalliset ihmiset suuntaavat arkisiin päivän askareisiinsa. Kävelemme katua pitkin kunnes eteemme tulee pieni T'maka - joki, joka laskee lännen puolelta Volgaan. Tällä kohtaa joen rannalla on Volga-hotelli, johon kaksi meidän joukkoon myöhemmin liittynyttä kurssilaista majoittui kahden yön ajaksi. 

Olemme jo lähellä yliopistoa, mutta ennen kuin menemme sinne, niin käymme läheisessä ruokakaupassa. Ostan jugurttia, kirsikkamehua ja tuoreita aprikooseja. Viimeksi mainittuja en ole kovin usein edes maistanut, mutta ne osoittautuivat maukkaiksi. Martti ja Markku tekevät omat ostoksensa ja pian olemme saapuneet takaisin yliopiston asuntolaan.

"Karielan kielen ja kulttuurin kurssi Tverinkarielan cirone" on alkanut kello kymmeneltä sen jälkeen, kun Ljudmilan mukana ollut Tverin yliopiston kansainvälisen osaston johtaja on englanninkielellä toivottanut meidät tervetulleeksi. Esittelyn yhteydessä hän mainitsi esimerkiksi sen, että kaikki Suomen venäjänkieltä opettavat yliopistot suorittavat venäjänkielen harjoittelun juuri täällä Tverin yliopistossa. Samalla maksamme hänelle ruplina tai euroina seuraavan viiden päivän kustannukset könttäsummana, johon sisältyy opetus ja oppikirja sekä kuljetukset ja majoitukset karjalaiskylissä. Summaan kuului myös yliopiston majoitus, joka meille kurssilaisille oli alhainen, sillä se maksoi vain alle kymmenen euroa yöltä. 

Saamme paperille kirjoitetun kurssiohjelman eteemme ja esittelemme kukin vuorollaan itsemme niin Ljudmilalle kuin toisillemme. Useimmat meistä ovat tuntemattomia toisilleen; ainakin minulle kaikki muut olivat vieraita ennen näitä yhteisiä päiviä. Joukossamme olivat jo edellä mainitut Martti ja Markku sekä heidän lisäkseen Eila, Jaakko, Pirjo, Ari ja kaksi Sirpaa. Lisäksi Tarja, Mervi ja Kimmo liittyivät joukkoomme myöhemmin. He olivat tulleet eri puolelta Suomea kuten Joensuusta, Turusta, Toholammelta, Haapajärveltä, Nivalasta, Kotkasta (Rantasalmelta) ja Helsingin alueelta.

Ennen matkaa ajattelin, että Tverin Karjalan kielen opiskelu oli sivuseikka, koska suurin syy matkaan oli päästä tapaamaan niitä karjalaisia, joiden esivanhemmat muuttivat vajaa 400 vuotta sitten näille alueille silloisen Käkisalmen läänin alueelta. Mutta kun Ljudmila jakoi meille karjalankieliset A4 - monisteet ja tänä vuonna julkaisemansa uuden oppikirjan nimeltään "Pagauta milma kareliaksi" (suom. "Puhu minulle karjalaksi") niin huomasin heti, että eihän tämä Tverin Karjalan kieli olekaan niin mahdottoman vaikeaa. Tuli näet esille, että kieli on kutakuinkin samanlaista kuin Suojärven karjalaisten puhe, johon olin tottunut jo pikkupoikana. Kotikunnassani Juuan Vihtasuolla asui monia Suojärveltä muuttaneita siirtolaisia, joista iäkkäimmät puhuivat oppimaansa äidinkieltään myös uudessa asuinpaikassaan Juuassa. Heidän pagisemistaan pääsin kuulemaan esimerkiksi heinänseivästyksen aikaan, sillä heinäsarkojemme välissä ei ollut muuta kuin leveä oja, jota pitkin kulki tilojemme raja.

Luemme kukin vuorollamme monisteesta muutaman lauseen. Jotkut meistä pöydän ympärillä istuvista kurssilaisista ovat kuin ammattilaisia, sillä niin hyvin he osaavat puhua karjalankieltä harrastettuaan sitä jo pitkän aikaa. Erityismaininnan ansaitsee Martti, sillä hän ei ainoastaan pagissut sujuvasta vaan myös esitti useita karjalankielisiä lauluja ulkomuistista hyvällä lauluäänellään. Ja jos luetussa tekstissä oli jotain meille vierasta, niin Ljudmila opettajan taidoillaan aukaisi nämä ongelmakohdat. 

Lopetimme yhdeltä oppitunnit ja kävelimme lounaalle. Kukin sai etsiä itselleen sopivan ruokailupaikan. Minun kohdallani tämä tarkoitti sitä, että menin Markun ja Martin kanssa kävelykadun varrella olevaan kahvilaan, jossa sai hampurilaisia, pitsoja ja paljon muuta. Tilasin nyt ja myös kaikkina muina päivinä joka kerta saman kanahampurilaisen, koska sen tilaaminen venäjän kielellä oli helppoa. Riitti kun osasi sanoa nugetsburger, niin tilaus oli ymmärretty. Niinpä myöhemmin, kun menin Markun kanssa ennen lähtöpäivää jo kolmannen kerran samaan paikkaan, Markku osasi jo edeltä arvata, että minä tilaan nugetsburgerin. Arvaus osui oikein!

Lounaan jälkeen lähdimme tutustumaan Tverin kaupunkiin kävelemällä Volgan toisella puolella olevaan Pyhän Katarinan luostariin. Naisluostarin johtajana toimii Igumenia Juliana, joka on kotoisin Heinolasta. Hänestä voit lukea lisää täältä 


Kävelymatkaa luostarille oli vähän yli kaksi kilometriä. Kävelimme lähimmän sillan kohdalta Volgan yli ja käännyimme oikealla kävellen pitkin torin reunaa, jossa oli myynnissä puutarhatuotteita, metsämarjoja ja kantarelleja. Pian tämän jälkeen edessämme oli jälleen silta, joka johdatti meidät Volgan itäpuolelta laskevan Tvertsa-joen toiselle puolelle. Itse luostari ja siihen kuuluvat rakennukset sijaitsevat jokien yhtymäkohdan vieressä. Ainakin kesäaikaan on helppo todeta, että luostari sijaitsee erittäin kauniilla paikalla. Neuvostoaikaan luostarin rakennukset olivat toimineet kaupungin autovarikkona. Tämän saimme kuulla vierailun yhteydessä.

 
Igumenia Juliana otti meidät vastaan, kertoi oman elämänsä eri vaiheista ja esitteli erityisesti ikoneja, joita kirkossa oli pikaisen silmäilyni mukaan satoja. Seurasin mukana, vaikka ikonit eivät herätä minussa koskaan mitään mielenkiintoa, koska eihän niistä ole mitään mainintaa Raamatussa. Mielestäni ikonit ovat pelkästään kauniita taideteoksia, mutta monelle muulle ne ovat tärkeitä pyhiä esineitä. Kirkosta siirryimme vähän matkan päässä sijaitsevaan luostarin ruokailutilaan, jossa nautimme maukkaan keiton. Vierailumme lopuksi kukin meistä sai mukaansa vaalean leivän ja pieniä matkamuistoja. Luostarissa leivotun leivän söin sitten seuraavien päivän aikana yliopiston majoitustilassa.

Vierailun päättymisen jälkeen osa halusi palata yliopistolle taksilla - olihan jo päivän aikaan kävelty melkoinen matka - mutta me, jotka päätimme kävellä, saimme pian ottaa mukaamme omenoita. Kävelyreitin varrella oli puutarhoja ja kun yhden talon kohdalla eräs nainen huomasi meidät suomalaiset, niin hän ojensi aidan ylitse omenoita suoraan omenapuustaan. Omenasato näytti olevan runsas. Kiitimme ja jatkoimme matkaa. Nyt muovipussissa oli leivän lisäksi myös omenoita.

 
Volgan ylittävän sillan päältä avautuivat komeat maisemat joen molempiin suuntiin. Muutamia veneitä liikkui pitkin virtaa, mutta sitten kun kävelimme joen varrella, niin huomasin myös muunlaista vesiliikennettä. Kyse oli kilpasoutajista, kun neljän miehen muodostama nelikko teki soutuharjoitustaan Volgan rannan läheisyydessä. Eipä muuta kuin kännykkä esiin ja kuvaamaan. Otoksen voi nähdä nyt YouTubesta täältä https://www.youtube.com/watch?v=72ogwSgPtmY

Tämän 40 sekunnin videopätkän alussa näkyy myös joen toisella oleva Pyhän Katariinan luostari ja videon lopussa silta, jota pitkin ylitimme Volgan.

Päivä oli ollut tapahtumia täynnä aina siitä lähtien, kun juna saapui aamulla seitsemältä Tverin asemalle. Niinpä iltasella uni maistui hyvin. Heräämisen jälkeen lähdin heti kävelemään tunnin ajaksi pitkin kaupungin hiljaisia katuja. Aamupalan jälkeen emme menneet luokkaan, vaan suuntasimme yliopiston bussilla 12 tuhannen asukkaan Lihoslavin kaupunkiin. Se on Tverin Karjalan hallinnollinen keskus ja sijaitsee Tveristä luoteeseen Moskova - Pietari rautatien varrella.

Noin 50 kilometrin matkan jälkeen saavuimme Lihoslaviin ja pysähdyimme ensin puiston reunalle, jossa on lähekkäin kaksi patsasta. Leninin pääpatsas ei kiinnostanut, mutta viereisen alueen patsas yllätti olemassa olollaan. Edessämme oli Suomen kansalliseepoksen Kalevalan päähenkilö Väinämöinen, joka istui ja soitti kannelta. Väinämöisen takana seisoa jökötti paksu, monihaarainen karsittu puu, jonka yhdellä oksalla orava kuunteli Väinämöisen soittoa. Kalevalaan liittyvä patsas Moskovan lähialueella! Tämä oli ainakin minulle yllättävää, sillä luulin, että ainoastaan Vienan Karjalan Kalevalassa on kansalliseepokseen liittyvä muistomerkki. En tiedä, onko niitä missään muualla. Ehkä joku muu tietää tämän asian?

 
Jätimme Väinämöisen soittelemaan ja siirryimme Karielan rahvaan paikallismuseoon, jossa meillä oli ensin kieli- ja kulttuuritunti. Tähän Karjalan kansalliseen museoon on koottu runsaasti monenlaisia esineitä ja muuta aineistoa tverinkarjalaisten elämästä. Jonkun verran karjalan kieltä osaava museon esittelijä, joka oli ammatiltaan opettaja, kertoi kansan arkisesta elämästä ja myös raskaista vainon ajoista, jotka alkoivat Stalinin toimesta 1930-luvulla.

Aina 1930-luvulle saakka karjalaiset saivat elää rauhassa ja pitää oman kielensä. Kun 1600-luvulla alueelle muuttajia oli ollut noin 30 tuhatta, niin vuoden 1932 väestökirjanpidon mukaan karjalaisten asukasluku oli noussut 152 tuhanteen. Tämä määrä oli samalla paljon enemmän kuin Karjalan tasavallassa elävien karjalaisten lukumäärä. Ja mikä erikoista, väestökirjanpidon mukaan vain kuusi prosenttia osasi venäjää. Mutta kaikki muuttui, kun kylien johtajat vangittiin. Vauraita talonpoikia tapettiin tai tuomittiin pitkäksi aikaa vankilaan. Monesti taloon jäivät vain naiset ja lapset. Kukoistava yksityismaatalous vaihtui kolhooseihin. Vanhemmat eivät enää uskaltaneet kertoa lapsilleen alkuperästään. Karjalan kieli menetti asemansa heidän omana äidinkielenään. Vasta Neuvostoliton romahdus toi osittaisen muutoksen tähän ja moneen muuhun asiaan.

Opas luki otteita yli kymmenen sivua pitkästä syytekirjelmästä, jossa erästä vuonna 1887 syntynyttä tilallista syytettiin rikoksesta valtiota vastaan. Tuomiossa mies todetaan syylliseksi ja karkotetaan vankilaan kauas pohjoiseen. Kuuden vuoden päästä hän pääsi takaisin, mutta joutui uudelleen syytetyksi puheistaan neuvostovaltaa vastaan. Hänet määrättiin ammuttavaksi.  Kerrottiin myös tapauksesta, jossa varakas maanviljelijä oli tuomittu kuolemaan. Tilalle oli jäänyt aikuinen poika nuoren vaimonsa kanssa. Kun kevät oli tullut, niin kolhoosin edustajat olivat määränneet, että on aika aloittaa viljan kylvö maahan. Poika oli kertonut, että hän kyllä tietää, että vielä ei ole kylvämisen aika liian märän maan takia. Kieltäytymisen seurauksena hän oli saanut pitkän vankilatuomion. Pojan nuori vaimo oli päässyt muuttamaan Pietarin alueelle töihin. Myöhemmin oli käynyt niin onnellisesti, että he olivat miehen pitkän vankeuden jälkeen löytäneet toisensa.

Museossa on paljon erilaisia työhön liittyviä esineitä. Niillä olisi varmaan ollut paljon kerrottavaa käyttäjistä ja erilaisista aikakausista, mutta eiväthän esineet puhu. Oppaan mukaan miehet olivat taitavia rakentamaan kaikkea, mitä voitiin tehdä puusta. Erityisesti minua ihmetytti se, miten maidon jalostuksessa käytettävä separaattori on voitu rakentaa puusta. Sellainen siellä kuitenkin oli esillä. Toisena erikoisuutena mainitsen ison korin, joka oli punottu männyn juurista. Kerrassaan erikoista! Lisäksi mainio oli myös puinen lypsyastia, jossa oli pitkä kaatonokka. Nokan ansiosta maito ei pääse läikkymään, kun sitä kaadetaan astiasta toiseen. Pellavan valmistukseen liittyviä esineitä ja kuvia laajoista pellavapelloista oli esillä runsaasti, koska sata vuotta sitten pellava oli ollut tärkeä viljelykasvi. Talven ajan niistä oli sitten tehty erilaisia vaatteita aina siihen asti, kun vaatteita alettiin valmistaa teollisesti suurissa tehtaissa.

 
Museossa vietetty tunti vierähti kuin siivillä, mutta sitten oli aika siirtyä viereiseen huoneeseen, jossa pöytä oli katettu koreaksi. Teen lisäksi tarjolla oli mm. karjalanpiirakoita. Niiden täytteenä oli joko ohraa tai perunaa. Ei siis mitään riisipiirakoita, koska eihän riisi kasva edes näissä maisemissa puhumattakaan muusta Karjalasta, jossa on piirasten synnyinsijat. Alkuperäinen karjalanpiirakka on tehty ohrasta, koska peruna tuli pohjoisten asuinalueiden viljelykasviksi vasta paljon myöhemmin. Karjalanpiirakoita on kaiketi tehty jo 1600 - luvulla, koska kuinkas muuten niitä osattaisiin tehdä Moskovan lähialueilla. Sinne muuttaneiden ihmisten mukana siirtyivät myös ruokailutavat. Näin kaiketi voidaan päätellä?

Pöydän päädyssä istunut iäkäs karjalaisnainen lauloi kauniilla äänellään karjalaksi muutaman laulun ja meistä vieraista Martti lauloi hänelle hyvällä kirkkokuorolaisen äänellään karjalaisen rakkauslaulun. Ei muuta kuin taputukset päälle heille molemmille! Tämän jälkeen oli nuorten paikallisten tyttöjen vuoro esiintyä. Lihoslavin kaupungin lasten musiikkikoulun kanteleyhtye "Vihmane" soitti kanteleilla useamman kappaleen ja lopuksi he myös lauloivat. "Vihmane" on karjalaa ja tarkoittaa sadetta. Tutulta kuulostava sana, sillä mekin saatamme sanoa sateella, että vihmoo vettä. Tyttöjen viimeisen lyhyen esityksen voit halutessasi katsoa täältä https://www.youtube.com/watch?v=lGvnqA2OPYc

Jätimme Lihoslavin kaupungin taaksemme ja saavuimme vajaan tunnin kuluttua pieneen Zaluazinan taajamaan. Meidät ohjattiin kolmeen ryhmään ja kolmeen eri taloon lounaalle karjalaisperheisiin. Paikat oli valittu siten, että jokaisessa perheessä oli karjalan kielen taitajia. Pariskunnan kanssa, jotka olivat lähes 70 vuoden ikäisiä, pystyimme keskustelemaan ihan ymmärrettävästi puhumalla sekaisin suomea ja karjalaa. Läsnä oli myös perheen Moskovassa asuva tytär, joka oli vierailulla vanhempiensa luona teini-ikäisen tyttärensä kanssa. Pöydässä oli monipuolinen maittava ateria, jossa oli paljon oman puutarhan kasveja. Samalla ymmärsin, miten juuresten, kuten esimerkiksi porkkanan ja punajuuren, naatteja voidaan käyttää keittojen raaka - aineena. Naattisopaksi sitä sanotaan. Ja sanomattakin on selvää, että venäläiseen vieraanvaraiseen ruokapöytään kuuluu snapsit vodkaa. Selvyyden vuoksi lisään tähän sen, että tämä tapa ei liity mitenkään humalahakuisuuteen.

Juttelun ja ruokailun jälkeen menimme kylän kirjastoon, jossa pääsimme jälleen kuulemaan Tverin Karjalan kulttuurista. Vaatimattoman pienen kirjaston johtaja Olga kertoi kirjaston toiminnasta Ljudmilan toimiessa meille tulkkina. Törmäsimme jo toisen kerran saman päivän aikana Suomen kansalliseepokseen Kalevalaan, sillä kirjastosta löytyi Kalevalaan liittyvää materiaalia. Oli yllättävää kuulla, että karjalaiset viettävät Kalevalan päivää samana päivänä kuin me Suomessa eli helmikuun 28. päivä. Kirjastosta löytyi koululaisten vihkoon tekemiä kirjoituksia ja piirustuksia, joita tehdään koulussa Kalevalan päivän lähestyessä.

Kun suurin osa porukastamme meni pistäytymään paikallisessa pienessä kaupassa ennen paluumatkaa, niin minä jäin Kimmon kanssa ottamaan muutaman kuvan kylätien varrella olevista värikkäistä ja koristeellisista hirsitaloista. Samalla tapasimme iäkkään eläkeläisen Tolan. Viittä vuohta hän paimensi tienvarsiheinikossa. Hän ei sanojensa mukaan enää jaksanut hoitaa lehmää, mutta vuohien ruokkimiseen ja lypsämiseen voimat vielä riittivät. Hänen akkansa (=vaimo) oli kuulemma kovin sairas. Vanhat pagisevat vielä taloissa keskenään karjalaa, mutta kun lapset tulevat linnasta (=kaupungista) niin silloin puhutaan hormujen (=venäläisten) tavalla. Näin täytyy tehdä, koska yleensä lapset eivät enää osaa karjalaa.



 
Tässä kohden on hyvä kertoa, että Tverin karjalaiset käyttävät venäläisestä nimitystä "hormu". Kirjatiedon lisäksi sain kuulla tämän useamman kerran matkan aikana. Sana on saanut alkunsa jo vuosisatoja sitten venäläisistä virkamiehistä, joilla oli työpukuna aina univormu. Niinpä venäläisiä alettiin kutsua ja kutsutaan yhä hormuiksi. 

Seuraavan päivän eli perjantain aloitin jo varhain aamulla kävellen pitkin Tverin katuja. Tavallisuudesta poikkeavan näköisiä patsaita osui kävelyreitin varrelle. Opiskelimme tiiviisti koko päivän yliopiston tiloissa. Tässä samassa rakennuksessa oli samaan aikaan majoittuneena myös 30 nuorta italialaista venäjän kielen opiskelijaa. Heidän kanssaan meillä ei kuitenkaan ollut mitään kanssakäymistä. Ljudmila jakoi meille monistamiaan karjalankielisiä sivuja, joita sitten päivän aikaa tutkimme.


Paperilta saimme lukea esim. nedelin (viikon) päivät: enzimän' argi, toin' argi, kolmaspäivä, nelläspäivä, piätincä, suovattana ja pyhäpäivä. Laitan tähän esille myös muutamat pruazniekat eli juhlapäivät: rostuo (joulu) on 7. pakkaskuuda (tammikuuta) ja vieristä (loppiainen) on 19. pakkaskuuda. Pääsiäinen on suuri päivä, niinpä sen nimenä on äijäpäivä. Iivananpäivä (juhannus) on 7. heinäkuuda eli sekin on myöhemmin kuin meillä Suomessa.

Luimme paperilta myös Tverin karjalaisten epävirallisen oman kansallislaulun ja lauloimme sen moneen kertaan päivien aikana. Laitan tähän "Oma randa" - laulun sanat esille:

Noužen korgien goran piällä,

Ieššä omat paikkazet –

Meččäzet i kirikközet,

Niitokšet i küläzet.

Oi, kuin oma randa šoma,

Kaikki tiälä mieldüöčöü.

Jogo talo, jogo peldo

Miula aivin nägiečü.

Konža olen vieraš mualla

Oma randa muissuttau

Missä šünnüin, missä kažvoin

Oi, kuin kodih himottav.

Randa tarkoittaa maata, gora mäkeä ja himottav tarkoittaa haluamista. Kun osallistuimme sitten sunnuntaina Tverin karjalaisten "Kalitka" - karjalaisjuhlaan Tolmatsun kylässä, niin siellä kansallispukuiset laulajat lauloivat tämän laulun. Sen voi nähdä täältä https://www.youtube.com/watch?v=k2MjiY4zpdw

Lounastauon aikana söin kävelykadun varrella nugetsburgerin ja tulimme pian takaisin opetustiloihin, jonne vieraaksemme saapui kaksi nuorta karjalaisnaista Julia ja Irina. He kertoivat sanoin ja kuvin siitä, miten karjalan kielen opetus on alkanut elpyä Tverin karjalaiskylissä. Useita uusia oppikirjoja on julkaistu. Monet nuoret ovat innostuneet esivanhempiensa äidinkielestä ja karjalan kielen opetusta on saatavilla jo monessa eri kylässä. Innokkaat nuoret haluavat opettaa sitä myös kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneita kielestä. Kielen säilymisen kannalta tällaisia uutisia on mukava kuulla.

Iltapäivällä neljän aikaan oli aika jälleen nousta yliopiston bussiin. Edellisenä päivänä olimme vierailleet Lihoslavin kaupungissa ja Zaluazinan kylässä. Menimme näiden paikkojen kautta paljon kauemmaksi Tolmatsun kylään, jossa saunominen, juhlaruokailu ja seuraavan päivän karjalaisjuhla eivät tulisi unohtumaan aivan pian. Tosin emmehän tienneet niistä mitään etukäteen. Joukkoomme olivat päivän aikaan liittyneet myös Tarja, Kimmo ja Mervi. 

Kahden tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme Tolmatsuun ja menimme suoraan kulttuuritalon tapaiseen paikkaan, jossa vajaan tunnin ajan istuimme ja  katselimme venäjänkielisen naiskuoron esityksiä. Lisäksi joku nuori mies kävi laulamassa ja soittamassa kitarallaan. Tämä tapahtuma oli kaiketi osa Kalitka - karjalaisjuhlaa, jonka päätapahtuma oli seuraavana päivänä laajalla peltoaukiolla.

Kulttuuritarjonnan jälkeen ryhmämme jaettiin kolmeen osaan samaan tyyliin kuin edellisenä päivänä Zaluazinan karjalaiskylän vierailun yhteydessä. Bussin pysähtyessä oli aika jalkautua ja nousta pienen mäen päällä olevalla värikkäälle talolle. Tässä talossa tulisin yöpymään Kimmon, Mervin ja Tarjan kanssa. Kolme keski-ikäistä sisarusta Lena, Ira ja Nina, Sergei - niminen mies ja nuori Ula - tyttö olivat meitä vastassa ja ohjaamassa ison talon sisälle. Ilmeni, että tämä rakennus oli heidän vapaa-ajan asuntonsa, jota he käyttävät saapuessaan nykyisiltä asuinsijoiltaan Moskovan seudulta. Sisaruksille karjalan kieli ei ollut vierasta.

 
Meille osoitettiin omat yöpymistilat ja heti tämän jälkeen meitä hoputettiin saunaan, koska ilta oli jo pitkällä ja meille oli suunniteltu saunan lisäksi runsaasti iltaohjelmaa, vaikka emme sitä siinä vaiheessa tienneetkään. Miesten ja naisten saunat olivat eri suunnissa. Niinpä kävelin Sergein ja Kimmon kanssa alamäkeä noin 300 metrin päässä olevalla hirsisaunalle, joka sijaitsi pienen pellon ja puron vieressä. Vuohet käyttivät tätä peltoa ruokailupaikkanaan; tämän sain havaita seuraava aamuna käydessäni purossa aamu-uinnilla.

Kanssamme tuli saunomaan myös karjalaa puhuva läheisen talon isäntä Anatoli, jota puhuteltiin Toljaksi. (Onko niin, että Anatoli-nimisiä miehiä kutsutaan Tolja tai Tola nimellä?) Pian ilmeni, että Sergei ja Tolja olivat samalla Kimmon ja minun saunottajia. Ja millaisia saunottajia he olivatkaan, se selviää seuraavista kappaleista!

Tolmatsun saunareissusta tuli ikimuistettava kokemus. Saunomiset Udmurtian maaseudulla kaksi vuotta aiemmin ovat vielä mielessäni, mutta tverinkarjalaisten saunatavat jättävät ne varjoonsa. Hirsisaunassa oli iso kivikiuas ja kahdet vastakkaisilla puolilla olevat lauteet. Saunassa oli sopivan lämmintä. Vesi oli lämmennyt kuumaksi kiukaan vieressä olevassa rauta-astiassa.

Vaatteiden heiton jälkeen minut ja Kimmo komennettiin ensin mahalleen lauteille. Tämän jälkeen molemmat saunottajat ottivat käsiinsä kaksi kuivattua koivuvastaa. Sitten ne upotettiin lauteiden päässä olevaan kuumaan pieneen vesiastiaan. Sen jälkeen miehet pirskottivat vastoista enimmät vedet pois ja samalla Vladimir alkoi lyödä läpsytellä vastoillaan selkääni ja jalkoja. Kuumaa oli, mutta ei liian polttavaa! Tolja teki saman Kimmolle. Sitten sama käsittely toistettiin. Tämän jälkeen piti kääntyä selälleen. Vastat kuumaan veteen, pirskotukset ja voimakkaat läpsytykset keholle alkaen rinnan alueelta aina varpaisiin saakka. Ja sitten sama toistettiin.

Tämän jälkeen ylös, ulos ja nurmikon läpi juosten aina purolle saakka Toljan perässä. Tolja hyppäsi edelläni vajaan puolentoista metrin syvyiseen pehmeäpohjaiseen lammikkoon; minä ja Kimmo teimme samalla tavalla hänen perässään. Vesi ei ollut kylmää, mutta kuitenkin virkistävää saunan kuumuuden jälkeen. Muutama metri uintia, ylös lammikosta ja kävellen saunan edustalle. Sitten pienelle rahille istumaan. Edessä nurmikolla oli olutpullo, josta piti ottaa pienet hörpyt. Sitten seurasi pieni lepohetki jutellen niitä näitä. Toljan kanssa pystyi vaihtamaan sanoja ymmärrettävästi, koska hän puhui karjalaa.

Mitäs sitten? Niin, saunottajien "määräyksen" mukaan kaikki edellä kuvattu aloitettiin alusta. Eikä se siihen päättynyt. Kaikki sama tehtiin vielä kolmannen kerran! Sanoin jossain vaiheessa Kimmolle, että tämä saunomisreissu ei koskaan unohdu paitsi jos joskus dementoituu. Kimmo ei esittänyt eriävää mielipidettä. Elokuun ilta alkoi jo hämärtää, kun raukeina tallustelimme takaisin ylös vierastaloon. Yli tunti vierähti aikaa saunareissulla. Saimme myös kuulla, että talon sisarukset olivat olleet mukana Tarjan ja Mervin saunottajina naisten saunavuorolla.

 
Sitten meidät ohjattiin ruokapöytään. On parempi, että en ala luettelemaan mitä kaikkea oli tarjolla, koska ruokaa monessa muodossa oli niin paljon. No, kantarellikeiton voin mainita, koska tykkään sieniruoista. Ruokailun aikana sisarukset innostuivat laulamaan, niinpä ruokailuhetki oli yhtä laulua sekä karjalaksi että venäjäksi. Ja meidänkin joukosta löytyi laulutaitoisia; en kuitenkaan minä. Pöydän äärellä ei jäänyt epäselväksi, että musiikki yhdistää vaikka oltaisiin ennestään vieraita toisilleen.

Helteisen päivän ilta oli jo pimentynyt ja ilma viilentynyt, kun iltaohjelma sai jatkoa ulkona. Ruokailun jälkeen meille annettiin talvijalkineet jalkaan ja lämpimät takit päälle. Mitä tämä tarkoitti? Siirryimme ulos pitkän pöydän ääreen. Eihän ulkona ollut kovin viileää, mutta vieraanvarainen isäntäväki ei halunnut, että vilustuisimme heidän vieraanaan. Kirkas tähtitaivas oli yläpuolellamme kattona ja oli pilkkopimeää, mutta talon ulkovalot valaisivat pöytää, jonka ääressä jatkoimme ruokailua. Sergei grillasi broilerinkoipia ja jotain muutakin ja kantoi niitä sitten pöytään. Ja laulua ei totisesti puuttunut sinä iltana pöydän äärestä. Tätä juhlimista jatkui lähes puoleen yöhön saakka. Sen jälkeen uni tuli etsimättä päästyämme sisätiloihin.

Aamulla Tarja oli käynyt heti herättyään uimassa purolla, niinpä hänen esimerkkinsä innoittamana lähdin Kimmon kanssa kastautumaan samassa purovedessä. Oli tulossa helteinen päivä. Vuohilauma söi kaikessa rauhassa viereisellä pellolla ruohoa. Kävelimme lopuksi vielä kerran saunan sisälle, jossa oli edellisen illan jäljiltä runsaasti haaleaa vettä.

Pian aamiaisen jälkeen sisarukset, Sergei ja Ula hyvästelivät ja antoivat meille jokaiselle köynnöksessä kasvavasta kurpitsalajikkeesta värikkään noin puolen kilon painoisen kurpitsan. Toivottavasti siemenet itävät tulevan kevään aikana. Sitten lähdimme kävelemään vajaan kilometrin päässä olevaan Tolmatsun keskustaan. Tolmatsu on paikkakunta, jonne ensimmäiset asukkaat tulivat vuonna 1636 Liperistä.   


Joka vuosi vuodesta 1998 lähtien kylässä on järjestetty suuret "Kalitka" karjalaiset juhlat. Karjalaiset saapuvat elokuussa järjestettävään juhlaan laajalta alueelta kuten Petroskoista ja jopa Valko-Venäjän puolelta. Osallistujien määrä on kasvanut vuosi vuodelta. Ljudmila kertoi, että edellisenä vuotena osanottajia oli ollut seitsemän tuhatta. Myöhemmin juhlapäivän päätteeksi saimme kuulla, että sekin määrä luultavasti ylittyi.  

Paikallisen kirjaston eteen on tuotu suuri määrä puupenkkejä, jotka pian täyttyvät juhlavieraista. Kyse oli pienestä juhlahetkestä, jossa Tolmatsun kirjasto nimettiin vähän aikaa sitten edesmenneen tunnetun paikallisen karjalaisen kirjailijan ja runoilijan Stanislav Tarasovin mukaan. Tilaisuus pidettiin pelkästään venäjän kielellä, joten siitä syystä tapahtuma jäi ainakin minulle vähän haileaksi.

Tilaisuuden päättymisen jälkeen huomasin, että jalustalle asetetun videokameran edessä istui iäkäs harmaahiuksinen nainen, joka kertoi karjalan kielellä elämänsä vaiheista ja erityisesti siitä, millaista elämä oli Tolmatsussa Stalinin hallinta-aikana. Videota käyttänyt nuori nainen oli varmaan kuvaamassa jotain dokumenttia. Minäkin kuuntelin vanhuksen kerrontaa ainakin kymmenen minuuttia, mutta hän jatkoi kertomustaan vielä pitkään sen jälkeen. Jokaisella ihmisellä on kerrottavanaan oman elämänsä tarina; niin myös oli tällä vanhuksella kuunnellessani hänen jouhevaa kerrontaa niistä ajoista, jolloin hän oli ollut nuori.

 
Mutta sitten oli alkamassa päivän kohokohta heti sen jälkeen, kun olimme siirtyneet läheisen pääkadun varrelle. Kansallispukuihin sonnustautunut juhlaväki oli järjestäytymässä juhlakulkueeseen, joka tulisi pian marssimaan noin kilometrin päässä olevalle juhlakentälle. Helteisessä säässä kaikki näyttivät olevan iloisella tuulella. Juhlatilaisuuteen osallistuvia "delegaatioita" - tätä nimeä käytettiin kaiuttimessa - oli kymmeniä ja kunkin ryhmän edessä oli kylttiä kantava nuori neito. Värikkäiden lippujen kantajia oli myös paljon, väreistä keltainen ja punainen erottuivat parhaiten.

 
Meidän suomalaisten edessä oli kyltti, jossa luki "Arvoisat vieraat" tai jotain vastaavaa. Kymmenen nuorta naista rumpuineen löivät tahtia näyttävissä asuissaan marssien kulkueen keulilla kohti juhlakenttää. Tien varrella oli paljon ihmisiä, jotka olivat tulleet seuraamaan juhlakulkuetta. Mahtipontinen marssimusiikki, kansallispuvut ja osanottajien suuri joukko muodostivat itsessään näkemisen arvoisen kokonaisuuden. Musiikin pauhatessa astelimme koristellun juhlaportin alitse ja sata metriä myöhemmin pysähdyimme juhlakentän päädyssä olevan esiintymislavan vierelle.
 
Kentälle oli kertynyt suuri määrä ihmisiä seuraamaan "delegaatioiden" saapumista juhlapaikalle. Esiintymislavan vieressä ollut suuri mainostaulu ja äänentoistolaitteet välittivät kuvaa ja ääntä juhlaan saapuvista ryhmistä. Mainittiin siellä myös "Suomen delegaatio", kun astelimme alueelle. Seuraavasta videosta näkee, mitä edellä kirjoitin https://www.youtube.com/watch?v=5kguxEb8L5U

Järjestäytymisen jälkeen alkoi juhlan virallinen osuus, kun valtion ja alueiden edustajat tulivat kukin vuorollaan tervehtimään juhlakansaa. Tarjolla oli monenlaista musiikkia alkaen Tverin Karjalan epävirallisella kansallislaululla "Oma randa". Musiikin jatkuessa hajaannuimme kukin tahollemme tutkimaan kentällä olevaa myyntitarjontaa. Myyjiä oli paljon, ei kuitenkaan mitään rihkamaa vaan paljon erilaisia käsityötuotteita, karjalankielistä kirjallisuutta ja tietenkin monenlaista suuhun pantavaa. Hunajaa oli tarjolla erityisen paljon. Lapsille oli tarjolla erilaisia pelejä ja kisailuja.

 
Juhla-alueen toisella reunalla oli toinen esiintymislava, jossa laulukuorot lähialueita ja myös Karjalan tasavallasta (ainakin Petroskoista) esittivät omia laulujaan. Satuin paikalle, kun juuri tämä Petroskoista tullut ryhmä oli aloittanut oman esiintymisvuoronsa. Tällaisen videon ehdin kuin lennosta kuvaamaan tullessani esiintymislavan luokse https://www.youtube.com/watch?v=02-Hv5E_4UY

Kalitka-juhla jatkui, mutta me lähdimme puolentoista tunnin jälkeen lähellä mäen päällä olevaan karjalaiseen An´an kahvilaan. Siellä meille oli varattu lounas, joka sisälsi peruna- ja lihapataa, piirakoita, salaattia ja marjajuomaa. Lähes joka paikassa näytti ruokailun yhteydessä olevan tarjolla puolukka- tai herukkajuomia. Maitotaloustuotteita ei juuri näkynyt, vaikka Tolmatsun keskustassa oli rakennuksen seinässä iso mainos, jossa mainostettiin paikallista maitoa. Suomessa ei tällaisia mainoksia näe koskaan.

 
Juhlat olivat takana ja kahden tunnin automatkan jälkeen olimme palanneet takaisin yliopistolle. Matkan varrella oli paljon peltoa, josta osa oli viljeltynä ja osa oli kuin unohdettu oman onnensa varaan kasvaen pajua tai koivuvesakkoa. Seuraavana päivä oli sunnuntai ja se oli samalla matkamme viimeinen päivä ennen yöllä alkavaa paluumatkaa. Tein aamulla kahden tunnin pituisen kävelylenkin kulkien ensin pitkin Volgan rantoja. Innokkaat kalastajat olivat jo aamuvarhaisella virittämässä heittopyydyksiään joen penkereeltä. Pyysin kalastajalta luvan kuvata, miten hän virittää ja heittää pyydyksensä alapuolella olevaan Volgaan. Sen voi nähdä täältä https://www.youtube.com/watch?v=WTvkLAFbGHM

Paluumatkalla kävelin tyhjiä katuja pitkin katsellen Tverin nähtävyyksiä. Matkan varrelle osui iso aukio, jossa oli Tverin historiaan liittyviä kohokuvaveistoksia liittyen vuosiin 1317, 1609, 1812 ja 1941.

 
Luokkahuoneessa olimme päivällä jonkin aikaa, mutta sitten iltapäivällä teimme retken lähellä olevaan Katariina II:n palatsiin. Tämä palatsi on avattu vasta äskettäin yleiseksi vierailukohteeksi pitkään kestäneiden korjaustöiden jälkeen. Katariinan palatsin esineistö ja taulut ovat pitkälti samanlaisia kuin Pietarin eremitaasissa. Toisen maailmansodan aikaan rakennus oli ollut saksalaisten komentokeskuksena matkalla kohti Moskovan valloitusta. Kerrottiin myös, että Tverin kaupunki oli kokenut suurta tuhoa sodan aikana saksalaisten toimesta. Pääsimme myös näkemään, miten viereiseen ortodoksikirkkoon käveli juhla-asuinen hääpari. Elokuun 19. päivä oli heidän päivänsä.

 
Palatsista kävelimme läheiselle Volgalle, jossa kävimme noin tunnin pituisella risteilyllä. Neljällä eurolla pääsi laivaan, tosin ruplina ne piti maksaa. Elokuun ilta oli lämmin ja tyyni auringon heijastuessa joen pinnasta.
 
Laivamatkan jälkeen palasimme vielä kerran yliopiston tiloihin, jossa pidettiin kurssin päättäjäiset hedelmiä ja pientä purtavaa maistellen. Puheensorina täytti luokkahuoneen. Ljudmilan lisäksi mukana oli myös kansainvälisen osaston johtaja, se sama mies, joka oli ollut mukana kurssin avauspäivänä. Ei ollut minnekään kiire, sillä Moskovasta tuleva juna saapuisi vasta yhden aikaan yöllä Tverin asemalle.

Reilusti ennen puolta yötä heitimme yliopistolle hyvästit ja luovutimme huoneiden avaimet. Kävelykadun penkit oli sopiva paikka kuluttaa aikaa ennen asemalle lähtöä. Yllättäen saimme seurata aivan vierestä häiden jälkeistä nuorison juhlintaa. Otin vielä kerran kännykkäni esille ja tallensin venäläisten nuorten iloa. Missä muualla tällaista voi nähdä? https://www.youtube.com/watch?v=qlfK_f9ASWo

Puolen yön aikaan tilasimme taksit, joilla siirryimme muutaman kilometrin päässä olevalle rautatieasemalle. Istuin aseman sisällä ja seurasin ajan kuluksi isolta valotaululta junien kulkemisia ja niiden aikatauluja moneen eri suuntaan. Junaliikenne oli erittäin vilkasta, vaikka oli jo puoliyö. Siirryimme radan varteen hyvissä ajoin ennen junan saapumista. Juna pysähtyi aikataulun mukaisesti klo 01.05 Tverin asemalle. Vaunuemäntä avasi ovet ja astuimme junaan. Oli aika mennä nukkumaan. Ei kuitenkaan ollut mitään kiirettä, sillä juna olisi Kouvolan asemalla vasta vajaan kymmenen tunnin kuluttua. Heitän purukumin pakarenkiin ja nousen ylävuoteelle. Pakarenkiin? Niin, olen ollut viiden päivän ajan kuulemassa ja oppimassa suomea muistuttavaa kieltä. Olin oppinut jotain. Tverin Karjalassa pakanarenki tarkoittaa roskakoria!

 

perjantai 11. tammikuuta 2019

Tärkeimpiä kirjoituksiani


11.1. -19 Tärkeimpiä kirjoituksiani: Olen kirjoittanut tähän blogiin tammikuusta 2017 lähtien. Poimin tähän esille 25 kirjoitusta. Urheiluun liittyvät kirjoitukset puuttuvat tästä joukosta.

 

 
*Poikien kurittaminen ja aviottomat lapset  http://jouninkootut.blogspot.com/2018/02/poikien-kurittaminen-ja-aviottomat.html   (Tämä on mielestäni yksi tärkeimmistä kirjoituksistani, jonka olen tehnyt löydettyäni ensin todisteet tähän aiheeseen. Etenkin kirjoituksen lopun aviottomia lapsia koskeva osuus on niin merkittävä asian maailmanlaajuisten murhenäytelmien takia, ettei kukaan uskalla keskustella asiasta. Miksi? Aviottomia vauvoja on tapettu väärän Uuden Testamentin käännöksen takia myös Suomessa. Papit ja muut vaikenevat asiasta olemalla hiljaa.)

*Yhteiskuntamme ei ole enää onnela http://jouninkootut.blogspot.com/2017/02/yhteiskuntamme-ei-ole-enaa-onnela.html  (Ensi kertaa ihmiskunnan historiassa on aloitettu aivan uusi aikakausi viimeisen 20 vuoden aikana. Suomi on liittynyt siihen mukaan. Muutoksen vaikutukset näkyvät ajan kuluessa.)

 

 
*Suomen karsikkopuut – Onko niillä yhteys Israeliin? http://jouninkootut.blogspot.com/2017/04/suomen-karsikkopuut-historiallinen.html  (Paikannimet säilyvät pisimpään ihmisten muistissa. Ihmisten muinaiset tavat ovat jättäneet jälkensä karttojen paikannimiin pitkin Suomen maata. Sanojen alkulähde on kuitenkin kaukana maastamme.)

*Suomalaisuutta rajan takana http://jouninkootut.blogspot.com/2018/03/suomalaisuutta-rajan-takana.html  (Suomella ja idän alueilla on paljon yhteistä.)

 

 
*Luomiskertomus on totta! M.O.T.  http://jouninkootut.blogspot.com/2018/01/luomiskertomus-on-totta.html  (Luomiskertomus kumoaa evoluutioteoriat. Tämän voi todistaa yksinkertaisella tavalla, jota kukaan ei voi kumota.)

*Pitääkö käsi tai jalka hakata poikki  http://jouninkootut.blogspot.com/2018/02/pitaako-kasi-hakata-poikki.html  (Uudessa testamentissa kehotetaan hakkaamaan käsi tai jalka poikki. Mitä se tarkoittaa? Selitys on yksinkertainen.)

 


*Jerusalem tunnustettiin itsenäisyyspäivänä  http://jouninkootut.blogspot.com/2017/12/jerusalem-tunnustettiin.html  (Jälleen kerran Suomen ja yhtäläisyydet saivat jatkoa. Kun USA:n presidentti tunnusti Jerusalemin aseman allekirjoituksellaan, niin juuri sillä hetkellä juhlittiin presidentin linnassa Suomen 100-vuotista itsenäisyyspäivää.)

 

*Turun terrorismi ja koraanin ohjeet  http://jouninkootut.blogspot.com/2017/08/turun-terrorismi-ja-koraanin-ohjeet.html  (Kun koraanin ohjeita noudatetaan, niin päästään uutisiin. Ja silti löytyy paljon "viisaita", jotka pitävät islamia rauhan uskontona.) 

*Karjalan kielen sanoja Pielisellä  http://jouninkootut.blogspot.com/2018/07/karjalan-kielen-sanoja-pielisella.html  (Pielisen alueen yli sata nimeä paljastavat, ketkä olivat vuosisatoja sitten alueen asukkaita.)

*Kuolleiden huone https://jouninkootut.blogspot.com/2018/11/kuolleiden-huone.html  (Vienan Karjalasta voidaan vielä löytää hautoja, jotka paljastavat yhteyden israelilaiseen hautaamistapaan. Kun luet näistä kuolleiden huoneista, niin tiedät enemmän.)

*Suomen erikoisimmat kivet  http://jouninkootut.blogspot.com/2017/08/suomen-erikoisimmat-kivet.html  (Maamme metsien kätköistä löytyy erikoisia kiviä kuten esim. Ruokolahdelta, Nurmeksesta ja Juuasta.)

 
*21 kuvaa Mooseksen ajan maisemista http://jouninkootut.blogspot.com/2018/07/kuvia-mooseksen-ajan-maisemista.html (Tässä on 21 kuvaa, joista ei jostain syystä haluta kertoa julkisesti. Ei edes seurakunnissa, tosin heillä ei ole usein edes tietoa näistä historiallisista kuvista. Täältä niitä voi kuitenkin katsella!)

*Pohjoisen Vienan Karjalan kierros http://jouninkootut.blogspot.com/2018/04/pohjoisen-vienan-karjalan-kierros.html  (Kuvaus pohjoisen Vienan Karjalan matkasta kesällä 2017. Matka alkaa Kuusamosta ja päättyy Kostamuksen jälkeen Vartiuksen raja-asemalle.)




*Mummoni kaunis kuolema  http://jouninkootut.blogspot.com/2017/05/mummoni-kaunis-kuolema.html  (Monenlaista olen saanut kokea vuosien aikana. Tämä oli aamu, joka jäi erityisen hyvin mieleeni ollessani 15 vuoden ikäinen syyskuussa 1972)

*Rantasalmi oli 1700-luvun lopussa Suomen tärkeimpiä paikkakuntia  https://jouninkootut.blogspot.com/2017/02/rantasalmi-oli-1700-luvun-lopussa.html



*Kehnäsienten kerääminen ja valmistus http://jouninkootut.blogspot.com/2018/09/kehnasienten-keraaminen-ja-valmistus.html  (Kun lukee tämän jutun, niin tietää tästä huonosti tunnetusta varsin yleisestä sienestä enemmän.)


*Shamanismi-kurssi ja voimaeläimet  http://jouninkootut.blogspot.com/2017/08/shamanismi-kurssi-ja-voimaelaimet.html   (Mitä on shamanismi? Kirjoitus valottaa asiaa.)


 


 


*Jääkö elämä kesken? http://jouninkootut.blogspot.com/2017/01/jaako-elama-kesken.html


 
*Erämaa puhkeaa kukkaan  http://jouninkootut.blogspot.com/2017/08/






Lisäksi erilliset kotisivuni jounin kootut löytyvät täältä