tiistai 3. maaliskuuta 2020

Seuratkaa Turkkia ja Ottomaanien valtakunnan syntymistä


3.3.-20 Seuratkaa Turkkia ja Ottomaanien valtakunnan syntymistä: Nyt on aika seurata, millaisia uutisia saamme kuulla jatkossa Turkista.

Katselin noin 3 vuotta sitten TV ykkösellä esitettyä englantilaisten tekemää dokumenttia Turkista ja etenkin sen presidentistä Erdoganista. Valitettavasti tämä ohjelma on jo poistettu yle areenasta, joten joudun turvautumaan pelkkiin muistikuviin, jotka jäivät mieleeni ohjelmasta.

 
Se, mitä olemme kuulleet viime aikoina Turkista ja sen ympäriltä, tulisi herättää meidät.

Erdoganilla on suunnitelma, jonka hän on päättänyt toteuttaa. Uskon, että siinä suunnitelmassa hän myös etenee pitkälle, kunnes tulee täysi tyrmäys ja tuho.

Ohjelmasta jäi mieleeni se, että Erdogan on rakennuttanut itselleen Ankaraan valtavan palatsin, jota englantilaiset toimittajat saivat vapaasti kuvata. Jos en muista väärin, niin siinä palatsissa on yli 3000 huonetta.

Mutta vähät huoneiden lukumäärästä, sillä sitten näytettiin hätkähdyttävä näkymä palatsin yhdestä isosta huoneesta: Valtavalle seinälle oli maalattu uusi iso ja värikäs kartta, joka kuvasi Turkin uutta tulevaa aluetta ja sen johtajaa.

Itse asiassa se ei kuitenkaan ollut Turkin kartta, vaan ennalleen palautettavan Ottomaanien valtakunnan uusi kartta. Islamilainen Ottomaanien valtakunta hajosi noin sata vuotta sitten vuonna 1914 oltuaan voimassa 400 vuoden ajan. Nyt tämä menetetty alue on tarkoitus ottaa takaisin Erdoganin johdolla.

Palatsin kartassa on johtajan, ”sulttaanin”, iso kuva. Ottomaanien uusi johtaja on Turkin nykyinen presidentti Erdogan. Se on häpeilemättömän avoimesti kerrottu kaikelle maailmalle!

Laitan tähän alle kuvan Ottomaanin kartasta vuodelta 1913 eli hetkeä ennen valtakunnan luhistumista. Dokumentissa nähty kartta oli muistikuvani mukaan vähän laajempi.
 
Ottomaanien tulevaan valtakuntaan kuuluu myös Israel. Näin on Erdogan päättänyt, mutta sinne mennessä tulee täydellinen pysähdys.

Raamatun kirjoitusten ymmärtäminen antaa mahdollisuuden ymmärtää myös tulevaisuutta. Valitettavasti se joukko on pieni, niinpä kirjoituksia tuntemattomat ihmiset mukaan lukien lähes kaikki eri maiden päättäjät eli poliitikot eivät tunne näitä kirjoituksia eivätkä itse asiassa halua kuulla niistä mitään. Sellainen on vallitseva tosiasia ja heidän mukanaan meidän kaikkien on myös jatkettava maallista vaellustamme.

Raamattu kertoo selkeästi, että Israeliin tullaan hyökkäämään ja sinne hyökkääjä myös kaatuu. Kyse on islamilaisten maiden hyökkäyksestä Israeliin Turkin johdolla. Milloin tämä tapahtuu, sitä emme tiedä, mutta uutisten mukaan valmistelut tämän uuden Ottomaanien valtakunnan perustamiseen ovat edenneet pitkälle.

Tämä kannattaa lukea!

Tästä tulevasta asiasta löytyy valtavan hienoa taustatietoa. Niinpä todella toivon, että mahdollisimman monella lukijalla olisi aikaa ja kiinnostusta perehtyä seuraavan linkin tietoihin


Sivujen suomalainen ylläpitäjä päivittää tietoja jatkuvasti, joten kannattaa seurata asiaa muun uutisseurannan ohessa.

Google-hakuun voi laittaa myös sanat ”erdogan ottoman empire”. Sieltä löytyy paljon etenkin englanninkielistä tietoa Erdoganin suunnitelmasta herättää Ottomaanien valtakunta uudelleen henkiin.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti