sunnuntai 11. toukokuuta 2025

Ensimmäinen matka Kuuhun

Ensimmäinen matka kuuhun

 

11.5.2025

Kun aloitin tämän kirjoituksen tekemisin, niin ensimmäisenä tuli mieleen se, että mikä olisi sopiva otsikko blogille. Valitsenko ”Paikallislehti julkaisi kirjoitukseni” vai ”Ensimmäinen matka kuuhun”.  Nämä molemmat tulevat esille ja lisäksi paljon muuta. Jälkimmäisen valitsin, vaikka aloitan ensimmäisellä vaihtoehdolla, myöhemmin alempana löytyy mm. yli 3 minuutin video ensimmäisestä kuumatkasta vuodelta 1969. Se, kuten myös kaikki muut kuumatkat, tehtiin tukevasti maan päällä elokuvastudioissa.

Ensin haluan kuitenkin kertoa kaikille lukijoilleni sen, että olen saanut lähes 70 vuotta kestäneen maanpäällisen taipaleeni aikana elämältä niin paljon hyvää, että olen suorastaan velvollinen kertomaan kanssaihmisille asioista, joita pidetään meiltä tiukasti piilossa. Toivottavasti minulla ei ole enää kasvojeni menettämisen pelkoa ketään toista kohtaa, koska olen varmaan menettänyt ne riittävän monta kertaa muiden silmissä. Tämän seurauksena tilalle on tullut vapaus kertoa kaikki se, minkä koen oikeaksi tökkimällä edes vähän valheen valtakuntaa, jossa joudumme kaikki elämään.  Lukijan tehtäväksi jää sitten torjua, ohittaa tai jäädä miettimään kirjoituksessani esille tuomia asioita.

Pääsiäisviikolla kirjoitin mielipidekirjoitukseni paikalliseen Ylä-Karjala lehteen, joka on nykyisin Keskisuomalais konsernin omistuksessa. Olen kiitollinen lehden päätoimittajalle siitä, että hän julkaisi kirjoitukseni. Oletan, että moni paikallinen lukija oli etuoikeutetussa asemassa saamaan edes vähän tietoa asioista, joista ei ollut koskaan kuullut. Tein kirjoitukseni mahdollisimman tiivistettyyn muotoon, jotta se ei veisi liikaa tilaa muilta pääsiäiseen liittyviltä aiheilta.

Taustana kirjoitukselleni oli ev.lut. seurakunnan pastori Antin kaksi viikkoa aiemmin lehdessä esillä ollut hartauskirjoitus siitä, että hän uskoo Raamatun ilmoittamaan luomiskertomukseen kieltäen mm. evoluutio-opin. Viikkoa myöhemmin hän sai vastineen, jossa ihmeteltiin, miten vielä kirkon piirissä pitäydytään tällaisiin uskomuksiin eikä uskota nykytieteeseen. Luettuani tämän oli heti selvää, että en ala jankkaamaan mistään evoluutiosta, ikuisesta väittelyaiheesta, vaan puolustan oikeaa tiedettä ihan eri näkökulmasta.

Alla lehdessä ollut mielipidekirjoitukseni. Lisäksi päätoimittaja oli korostanut kirjoituksen oheen sanat ”Uskon aitoon tieteeseen”. Onnistunut sanavalinta!

 

Tiede ja luomiskertomus

”Lehdessä 10.4 kerrottiin tieteestä ja luomiskirjoituksesta. Niistä lisää eri näkökulmasta katsottuna. Ensin Antille iso tunnustus siitä, että hän rohkenee kertoa kuulijoilleen korkeimman neuvonantajansa ja samalla työnantajansa kirjoituksista.

Uskon aitoon tieteeseen. Sen rinnalla on aina ollut myös valetiedettä. Sen määrä on jatkuvassa kasvussa. Esim. tietokonepohjaista kuvamanipulointia (CGI) käytetään yhä enemmän ihmisten ajatusmaailman jatkuvaan muokkaamiseen. Ja tekoälyn lisääntyvä käyttö tuo arvaamattomia uhkia ihmisten harhauttamiseksi.

Tuon esille yhden helposti ymmärrettävän fysiikkaan liittyvän perusasian ja sen rinnalla kulkevan valetieteen väitteen. Kyse on vedestä. Fysiikan lain mukaan vapaassa tilassa olevan liikkumattoman veden pinta on aina samalla tasolla. Tämän ymmärtää ihan jokainen luonnostaan. Mutta valetiede kertoo samasta asiasta kuvin ja sanoin, että maailman kaikki vedet ovat valtavalla kaarella. Sen saa nähdä joka arkiaamu tv 1:n säälähetyksessä pallosta, johon on lisätty suuret valtameret, mantereet ja maanosat.

Meille läheisen Pielisen pituus on noin 100 km. Pallon mittoihin verrattuna Pielisen veden kaarevuuseron Nurmeksen ja Uimaharjun välillä pitäisi olla lähes 600 metriä. Menneen talven aikana järven jäällä oli hyvät autoilu- ja kelkkailukelit. Havaitsiko joku kulkiessaan tämän kaarevuuseron? Suur-Saimaan pituus Joensuusta Lappeenrantaan on 190 km. Kaarevuuseron pitäisi olla 2, 7 km. Tämäkin on yhtä totta kuin presidentti Nixonin lankapuhelu Kuuhun suorassa uutislähetyksessä vuonna 1969. Yli 65 vuotiaat saattavat vielä muistaa sen.

Valetieteen väittämä haudattiin jo 1860-luvulla kirjaimellisesti Egyptin hiekkaan, kun 160 km:n pituinen vain noin 10 metriä syvä Suezin kanava kaivettiin aavikolle miesvoimin lapioilla. Kanava yhdistää Välimeren ja Punaisenmeren. Kaarevuuseron merien välillä pitäisi olla 1,9 km, mutta niin vain meret yhdistyivät pelkän matalan kaivannon avulla.

Sitten tärkeään luomiskertomukseen. Monille on mahdollista ottaa esille Iso Kirja ja lukea siitä sen ensimmäisen luku kokonaan. Lukeminen auttaa, mutta sen ymmärtäminen paljon enemmän. Ihmiskunta ei asu CGI maailmassa vaan suljetun maanpiirin alueella. Ylhäällä on taivas eli sininen kaareva kiinteä taivaankansi, johon ovat kiinnittyneet jatkuvasti liikkuvat valot Aurinko, Kuu ja tähdet. Lisäksi voi lukea, että kaarella oleva vesikin löytyy, mutta se on taivaankannen takana, jonne meno on ihmisten ulottumattomissa.”

Lopuksi näin pääsiäisviikolla meidän kaikkien samanmielisten ja erimielisten on syytä muistaa kaukaiset sanat ”Minä olen tie, totuus ja elämä”. Totuuden tunteminen tekee jokaisen vapaaksi.

 

Tämä oli lehden mielipideosastolla. Yhtään vastakkaista mielipidettä ei tullut seuraaviin lehden numeroihin. Ja jos olisi tullut, niin silloin kirjoittaja olisi ollut tiedevastainen! Väitetyn maapallon ympärysmitta on 40 000 kilometriä. Tällöin halkaisija on 12700 kilometriä ja siitä säde puolet eli vajaa 6400 kilometriä. Näillä perusteilla voidaan laskea väitetyt kaarevuudet, joista kirjoituksessani oli muutama havainnollinen esimerkki. Kaarevuuden ymmärtäminen on lähes kaikille ylivoimaisen vaikeaa ja kuitenkin se on yksi helpoimmista tavoista todistaa maapallovalhe. Myös tässä kohtaa on helppo sanoa, että totuus kumoaa aina valheen. Alla havainnekuva kaarevuuden laskemisesta.



Esille tuli myös Suezin kanava. Alla kuva kanavasta. Noin 10 metriä syvään lapioilla kaivettuun hiekkaan maapallovalhe haudattiin jo 1860 luvulla.



 

Raamatun ensimmäinen luku. Uskotko kokonaan luomiskertomukseen?

Esillä oli maininta Raamatun ensimmäisestä luvusta. Siihen on kerrottu luomiskertomus. Jokaisen pitäisi ymmärtää, että se on kirjoitettu koko ihmiskunnalle. Älä siis missään tapauksessa ajattele, että se on kirjoitettu vain kristityille, juutalaisille, muslimeille, hinduille ja mitä kaikkia nimiä ihmiskunta on ehtinyt keksiä tähän päivään saakka. Luomiskertomus on tarkoitettu meille kaikille.

Sitten erikseen kysymykset ja ajateltavaa jokaiselle, erityisesti niille, jotka pitävät itseään uskovaisina tai kristittyinä. Uskotko luomiskertomuksen ja hylkäät ajatuksen evoluutio-opista? Uskotko luomiskertomukseen, jonka mukaan elämme suljetussa elinpiirissä, jonka mukaan päällämme taivaankannessa (vuoden 38 käännöksessä taivaanvahvuudessa) on kiertävät valot aurinko, kuu ja tähdet? Tämä tarkoittaa myös sitä, että maa on vakaa ja liikkumaton, kuten Raamattu meille niin monessa kohtaa kertoo. Samoin siellä kerrotaan, että vesille on asetettu rajat, joiden yli ne eivät mennä. Jos vastaat molempiin myönteisesti, niin vasta silloin uskot kokonaan Raamatun ilmoittamaan luomiskertomukseen. Samalla omistat syvällisen tiedon ja olet valmiimpi torjumaan kaikkea sitä valhetietoa, jota sanoin ja kuvin meille syötetään ihan jokainen päivä. Luottamuksesi ja läheisyytesi Kaikkivaltiaaseen maan ja taivaan Luojaan kasvaa.  

 

CGI-kuvamanipulointi

Esillä oli myös maininta CGI- kuvamanipuloinnista. Ilmoitetun määritelmän mukaan ”CGI (Computer-Generated Imagery) on tietokoneohjelmalla tuotettua grafiikkaa, jota käytetään taiteena, painetussa mediassa, tv-ohjelmissa ja elokuvissa, videopeleissä ja tietokonesimulaatioissa. Erityisesti CGI- animaatio viittaa elokuvissa käytettyihin kohtauksiin. Tietokonekerroskuvaus käyttää tietokoneella luotuja kuvia.”

Kaikki meille esitetyt ns. tiedeohjelmat avaruuden planeetoista (esim. kuvat Marsista jne.) ja galakseista on tehty CGI:n avulla. Samaan sarjaan kuuluvat mitä erilaisimmat rakettimatkat avaruuteen ja takaisin sekä kuun tutkimusmatkat. Ja NASA tietysti toimii aiheen päämestarina. Tämä asema sillä on ollut sen perustamisesta vuodesta 1958 lähtien.

 

Tietopiste

Tietopisteestä löytyy tietoa CGI:stä ja paljon muuta. Hienoa, että jopa meillä suomalaisilla on mahdollisuus lukea omalla äidinkielellä asioista, joita olen tuonut esille useamman vuoden ajan näissä blogeissani. Suosittelen kaikille à https://www.tietopiste.com/

 

 

Ensimmäinen kuumatka

Sitten siihen ensimmäiseen kuumatkaan vuoteen 1969. Kun NASA vuosikymmeniä myöhemmin oli aloittamassa kuumatkojen muistelujuhlia, niin juhlat peruuntuivat äkillisesti, kun hakkerit pääsivät käsiksi kuumatkojen studiokuvauksiin. Noin 10 tuhatta kuvaa, joukossa myös videoita, paljastivat vuosikymmeniä sitten toteutetun kuuhuijauksen. NASAn juhlat peruuntuivat. NASA kertoi hukanneensa kaikki kuutiedostot, mutta sanoivat vielä löytävänsä ne. Suomessa ei tietenkään asiasta juuri uutisoitu toisin kuin USA:ssa. Myöhemmin presidentti Obama kertoi virallisesti vuonna 2012, että Kuuhun ei ole menty enää, koska NASA kadotti kaiken tekniikan, mutta löytävät vielä sen muutaman vuoden kuluessa. Kuuhun meneminen on mahdotonta, koska kuu kiertää kovaa vauhtia lähes tarkalleen kierroksen ympäri jokainen vuorokausi taivaankanteen kiinnittyneenä.  

Alla hauska kuva presidentti Nixonista vuodelta 1969, kun hän soittaa lankapuhelimella Kuuhun toimistonsa pöydän äärestä. Ajatelkaa, miten tyhminä pidetään kaikkia meitä maan päällä tallaajia jo varhaisista kouluvuosista alkaen! Kuukiviä tuotiin myös, lahjoitettiin eri maihin ja myöhemmin kaikessa hiljaisuudessa kerättiin takaisin, kun huijaus paljastui maan kiviksi.



Meille on opetettu, että Neil Armstrong oli ensimmäinen Kuuhun astunut ihminen. Kuuhun laskeutuminen kuvattiin sivusta, näin ollen ensimmäinen Kuuhun astunut ihminen oli kuitenkin Armstrongin sijaan valokuvaaja! Alla kuva aluksen laskeutumisesta.



 

Video ensimmäisestä kuumatkasta

Ja sitten tämä huvittava yli 3 minuutin hakkeroitu video ensimmäisen kuumatkan kuvauksista, jossa loppuosassa näkyy myös presidentti Nixon soittamassa puheluaan. Ja astronautteja hymyilyttää koko touhu kuten voidaan havaita videolta.

 


Elon Muskin viesti X:ssä

Alla kuvakaappaus Elon Muskin viestistä omistamassaan viestipalvelu X:ssä. Jokainen tehköön omat johtopäätökset kuvasta ja mitä hän viestittää sanattomasti pelkän kuvan kautta. Musk lähetti viestinsä 10.2.2023



 

Videokuvaa maanpiiriä kiertävästä Antarktisen jäämuurista

3 minuutin kuvaa jäämuurista, joka on noin 50 metriä korkea. Laivat, jotka kuljettavat tutkijoita Antarktiselle, käyttävät korkeaa nosturia saadakseen nostettua miehistön ja kaluston jäämassan päälle.



 

Pyörimisnopeuden muutos

Alla havainnollinen kuva siitä, miten kovaa meidän sanotaan pyörivän eri osissa maapalloa. Mainittakoon vertailuna tähän, että lentokoneen nopeus on noin 800 km/h. Miten yllämme olevat pilvet kuitenkin liikkuvat ihan jokaiseen suuntaan riippuen ilmavirtauksien suunnasta? Ja miten ne pysyvät kasassa, kun pallo mukamas pyörii aina akselillaan samaan suuntaan? Ihmiset uskovat kaiken ajattematta ja lisäksi lähes jokaisella on pelko kasvojen menettämisestä, jos erehtyy kertomaan muille vastakkaisista ajatuksistaan.



 

Pohjantähti ja kaksi muuta tähteä

Pohjantähti löytyy ainoana tähtenä aina samasta paikasta. Myös kaikki tähdet Auringon ja Kuun lisäksi ovat kiinnittyneinä taivaankanteen. 2 minuutin videokuva Pohjantähdestä ja kahdesta muusta tähdestä. Kaikki on sähköä.



 

Mies käveli ”Antarktisen” läpi



Yllä kuva valeuutisesta, jonka mukaan amerikkalainen mies käveli Antarktisen läpi. Kuvan kartta kertoo lisää paikasta ja matkan pituudesta.

 

Edellinen blogini liittyi kalaan ja sen säilöntään lasipurkkeihin

https://jouninkootut.blogspot.com/2025/04/kalat-lasipurkkiin-kaytto-ja.html

Edellinen blogini, joka liittyi maapallovalheeseen

https://jouninkootut.blogspot.com/2023/07/maapallovalhe-osa-3.html

Tästä vielä uudelleen esillä ollut Tietopiste

https://www.tietopiste.com/

 

Tähän voi tulla jatkoa tai sitten ei tule…




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti